| Aihe: Pidättekö enemmän Rannasta vai Raitiosta säveltäjänä? | 1 |
|---|
 megatherium
08.02.2024 15:23:59 (muokattu 08.02.2024 15:44:07) | |
|
Vaikka Rantakaan ei Schönbergin tavoin saanut ymmärtämystä atonaaliselle sävelkielelleen monissa atonaalisen sävellyskautensa aikaansa nähden rohkeissa teoksissaan niiden joidenkin n musiikintutkijoiden näkemästä kypsyydestä ja omaleimaisuudestakaan huolimatta, on hämmästyttävää, että siinä missä Schönbergin tuotanto on nostettu päivänvaloon ja levytetty, ovat näköjään tuon aikakauden eräiden modernismiin kielteisesti suhtautuneiden ensikonsertissa läsnäolleiden kriitikoiden ymmärtämättömät sanat epämusiikista ja psalmodeeraamisesta lyöneet leimansa tämän rohkean ja kuvia kumartamattoman loistavan ja varhain kypsyyden saavuttaneen visionäärin jälkimaineeseen ja tukahduttanut kaikki yritykset nostaa esiin tätä ainutlaatuista tuotantoa, mikä tietenkin osaltaan kertoo siitä nurinkurisesta asetelmasta joka suomessa on aina vallinnut Erik Fordellia siteeratakseni suvaitsemattomassa maassa, jossa sallitaan vain yksi totuus kerrallaan ja musiikk8imaku on ollut todella takapajuinen. Edes nyt kun modernismin aalto on pyyhkäissyt yli suomen ja modernismi elää suomessa kukoistustaan, ei Rannan rohkean atonaalisille teoksille heltiä tästä huolimatta vieläkään minkään valtakunnan arvostusta, minkä ne mm. prof. Haapasen, Melartinin, Raition ym. mukaan ansaitsisivat. Ilmeisesti esittävien taiteilijoiden korvissa kaikuvat edelleen Karl Ekmanin sanat; Slik omusik.
Fantasia estatica, Fantasia Poetica, Antigone ja mm. Kuutamo Jupiterissa ovat parasta Raitiota. oopperoita sävelsi myös. Rannalla sinfonioissa on kuitenkin musiikin tärkein elementti, teemat ja niiden kehittely keskeisellä sijalla, kun ensin mainittu viljelee impressionistista ja ekspressionistista värimusiikkia yläsävelsarjoineen absoluuttista sointiväriefektiä ehkä korostaen, mutta ei operoi teemoilla eikä niiden kehittelyllä klassis-romanttisten standardien mukaisesti ja muoto on kenties pirstaloitunut tai fantasianomainen, improvisatorinen ja rapsodi
Fantasia estatica, Fantasia Poetica, Antigone ja mm. Kuutamo Jupiterissa ovat parasta Raitiota. oopperoita sävelsi myös. Rannalla sinfonioissa on kuitenkin musiikin tärkein elementti, teemat ja niiden kehittely keskeisellä sijalla, kun ensin mainittu viljelee impressionistista ja ekspressionistista värimusiikkia yläsävelsarjoineen absoluuttista sointiväriefektiä ehkä korostaen, mutta ei operoi teemoilla eikä niiden kehittelyllä klassis-romanttisten standardien mukaisesti ja muoto on kenties pirstaloitunut tai fantasianomainen, improvisatorinen ja rapsodi8nen.
Sanoisin, että kyseessä on täysin erityyppisiset säveltäjäluonteet ja siinä missä Rantakin uransa alkutaipaleella suosi rohkean atonaalista ja varsin omaleimaista sävelkieltä, jolla ei Raition mukaan ollut esikuvia eikä hän jäljitellyt ketään mm. pianosarjassaan Lettres, Kirjeitä, omintakeisesta luovasta innoituksesta syntyen, tai Salmenhaaran aikakautensa tärkeimpinä suomalaisina teoksina mainitseman Fantastisen sonaatin luotuaan, suuntasi katseensa uusklassismiin ja mm. kansanlaulunomaiseen diatonisuuteen, aloitti Väinö Raitio varsin perinteelliseen tonaaliseen sävelkieleen ankkuroituneilla teoksillaan saatuaan vahvoja vaikutteita venäläisiltä säveltäjiltä ja impressionistiseen sävelkieleensä ranskalaisilta impressionisteilta ja ekspressionistisiin teoksiinsa Skrjabinilta. Pidän enemmän melodisemmasta sinfoniamusiikista, jossa on temaattistakin ainesta, kuin sointivärikeskeisestä impressionistisesta ilmaisusta saatikka värityksellis-ekspressionistisesta Skrjabin vaikutteisesta tyylistä, jota Raitio juuri edustaa. Itse olen kuunnellut Semplica sinfoniaa aika vaikuttuneena vaikka kuinka paljon, mutta oletettavasti suurisuuntaisimmat säveltäjän sinfoniat Dell arte ja oratorio volgare ovat kaikkein merkittävimmät, sillä ne eivät ole enää niin semplica, yksinkertaisia, vaan muodoltaan laajentuneita ja suurempia, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon niissä on piccolankaan tuoreutta ja raikasta keksintää, mutta lienevät kuitenkin tätä syvällisempiä teoksia.
Sbbenkin yliedustus radiokanavilla johtuu oikeastaan siitä, että muiden sumalaisten historiallisten säveltäjien musiikkia ei ole kenties niiden heikon menekin ja myynnin takia kannattanut juuri levyttää kun vain Sibbellä on vannoutunut kuulijakuntansa, joka ostaa jokaisen uuden säveltäjän levyn. Itse kuuntelen kyllä kansallisromanttistakin musiikkia, kunhan se omaa emotionaalista kosketuspintaa tai vaikuttaa kohottavasti tunteisiin ja koko olemukseen säveltäjästä ja teoksesta riippuen, ja arvostan myös vuolasta melodisuutta musiikissa, jota mainittua Rantakin uusklassisella kaudellaan teoksissaan viljelee astuttuaan niissä melodian tielle melodian ollessa Klamin mukaan kauneudestaan huolimatta välillä liikaakin esillä ja yliedustettuna, mutta näki säveltäjän tyylin ja sanonnan kehittyneen edukseen myöhäiskauden teoksissa, kuten variaatioperiaatteelle perustuvassa kansantaru sarjassakin, mutta myös fuugamuoto on Rannan myöhäissinfonioissa näykvästi esillä ellei muistini petä, niin Dell arten ensiosassa, kun välillä polyfoniselta kudokseltaan tiheässä volgaressa ja ensin mainitun scherzo osa on saanut innoituksensa maalauksesta Jytkyjä ja hihhuleita ja on koko laajuudessaan kymmenisen minuuttia semplica pidempi sinfonia ja volgare tätäkin pidempi 45 minuuttisessa kestossaan ja josta eräänä sekvenssinä? vain pieni kansanlaulu on peräisin
Taidemusiikkia yli 40 vuotta aktiivisesti kuunneltuani on todettava, että Rannankin musiikki on nautittavampaa kokonaistaide-elämyksenä kuin tätä äärettömästi suositumpi ja yleismaailmallisesti tunnetumpi kansallissäveltäjämme, vaikkemme edes tunne Rannan kaikkein keskeisimpiä teoksiakaan, mutta jo senkin vähän perusteella, mitä Rannan orkesteriteoksia on saanut kuulla, en vaihtaisi Rantaa Sibbeen, vaikka siitä vähän maksettaisiin. Edellyttää suurta perehtyneisyyttä säveltaiteeseen ja syvempää ymmärtämystä, että voi sanoa näin, sillä nautintoindeksin oletetaan automaattisesti korostavan kansallissäveltäjän musiikkia ainakin tavallisten tai aloittelevien musiikin ystävien parissa. En ole tähän asti kuullut kenenkään fanittavan Rantaa enemmän kuin sisäänpäin kääntynyttä modaalisuutta ja kenttätekniikkaa enteilevää staattisuutta edustanutta, sekä klassismistakin vaikutteita ammentanutta "kansallisneroa", joka ei koskettanut syvempiä intohimon kieliä sävelkielellään, vaan kehittyneemmän sävellystekniikan ja visionäärisemmän esteettisen näkemyksen puutteesta johtuen jäi taiteessaan, kuten myös mm. eräät alankomaalaiset muusikot ovat tähdentäneet, tavallaan kuoreen, luonnon ydintä musiikillaan saavuttamatta,.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Olen kuunnellut kumpaakin hyvin vähän, mutta kallistun pitämään Raitiosta enemmän.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | |
Miksi muuten kopioit saman kappaleen kahteen kertaan?
Sanoisin, että kyseessä on täysin erityyppisiset säveltäjäluonteet ja siinä missä Rantakin uransa alkutaipaleella suosi rohkean atonaalista ja varsin omaleimaista sävelkieltä, jolla ei Raition mukaan ollut esikuvia eikä hän jäljitellyt ketään mm. pianosarjassaan Lettres, Kirjeitä, omintakeisesta luovasta innoituksesta syntyen, tai Salmenhaaran aikakautensa tärkeimpinä suomalaisina teoksina mainitseman Fantastisen sonaatin luotuaan, suuntasi katseensa uusklassismiin ja mm. kansanlaulunomaiseen diatonisuuteen, aloitti Väinö Raitio varsin perinteelliseen tonaaliseen sävelkieleen ankkuroituneilla teoksillaan saatuaan vahvoja vaikutteita venäläisiltä säveltäjiltä ja impressionistiseen sävelkieleensä ranskalaisilta impressionisteilta ja ekspressionistisiin teoksiinsa Skrjabinilta. Pidän enemmän melodisemmasta sinfoniamusiikista, jossa on temaattistakin ainesta, kuin sointivärikeskeisestä impressionistisesta ilmaisusta saatikka värityksellis-ekspressionistisesta Skrjabin vaikutteisesta tyylistä, jota Raitio juuri edustaa. Itse olen kuunnellut Semplica sinfoniaa aika vaikuttuneena vaikka kuinka paljon, mutta oletettavasti suurisuuntaisimmat säveltäjän sinfoniat Dell arte ja oratorio volgare ovat kaikkein merkittävimmät, sillä ne eivät ole enää niin semplica, yksinkertaisia, vaan muodoltaan laajentuneita ja suurempia, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon niissä on piccolankaan tuoreutta ja raikasta keksintää, mutta lienevät kuitenkin tätä syvällisempiä teoksia.
Sanoisin, että kyseessä on täysin erityyppisiset säveltäjäluonteet ja siinä missä Rantakin uransa alkutaipaleella suosi rohkean atonaalista ja varsin omaleimaista sävelkieltä, jolla ei Raition mukaan ollut esikuvia eikä hän jäljitellyt ketään mm. pianosarjassaan Lettres, Kirjeitä, omintakeisesta luovasta innoituksesta syntyen, tai Salmenhaaran aikakautensa tärkeimpinä suomalaisina teoksina mainitseman Fantastisen sonaatin luotuaan, suuntasi katseensa uusklassismiin ja mm. kansanlaulunomaiseen diatonisuuteen, aloitti Väinö Raitio varsin perinteelliseen tonaaliseen sävelkieleen ankkuroituneilla teoksillaan saatuaan vahvoja vaikutteita venäläisiltä säveltäjiltä ja impressionistiseen sävelkieleensä ranskalaisilta impressionisteilta ja ekspressionistisiin teoksiinsa Skrjabinilta. Pidän enemmän melodisemmasta sinfoniamusiikista, jossa on temaattistakin ainesta, kuin sointivärikeskeisestä impressionistisesta ilmaisusta saatikka värityksellis-ekspressionistisesta Skrjabin vaikutteisesta tyylistä, jota Raitio juuri edustaa. Itse olen kuunnellut Semplica sinfoniaa aika vaikuttuneena vaikka kuinka paljon, mutta oletettavasti suurisuuntaisimmat säveltäjän sinfoniat Dell arte ja oratorio volgare ovat kaikkein merkittävimmät, sillä ne eivät ole enää niin semplica, yksinkertaisia, vaan muodoltaan laajentuneita ja suurempia, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon niissä on piccolankaan tuoreutta ja raikasta keksintää, mutta lienevät kuitenkin tätä syvällisempiä teoksia.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | megatherium
08.02.2024 15:38:13 (muokattu 08.02.2024 15:47:03) | |
|
Henri Henri Olavi: Miksi muuten kopioit saman kappaleen kahteen kertaan?
Täysin vahingossa ja silkkaa huolimattomuutta. Olisi
oltava tarkempi. Valoisuus näppäinkin on niin jumissa, ettei hiirtä tahdo voida nähdä, kun ei saa valaistua näyttöä. Pyydän anteeksi.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
08.02.2024 16:54:08 (muokattu 08.02.2024 17:28:32) | |
|
Henri Henri Olavi: Olen kuunnellut kumpaakin hyvin vähän, mutta kallistun pitämään Raitiosta enemmän.
Saattaa olla, että Raitio on puhtaasti sävellystekniseltä kannalta katsoen ja varsinkin orkesterin käsittelijänä ja orkesteriteknikkona sointivärikeskeisen ajattelunsa vuoksi ja skrjabim ja ranskalaisten impressionisti vaikutteiden takia yleisen mielipiteen mukaan, vaan ei puhtaasti melodikkona, taitavampi kuin Ranta, mutta Rannan omintakeisuus atonaalisen musiikin luojana on ylittämätön, ällistyttävän varhain ja vailla esikuvia kypsynyt, ajateltakoon suurenmoista pianotrio ja pianokvartettoa, ja rohkeudessaan vertaansa vailla, kuten Evert Katila kirjoitti, mutta jota jostain syystä meidän aikamme ei ole löytänyt, ihmisten kenties vieroksuessa atonaalista tyyliä, ja siksi se on jäänyt ajallemme niin vieraaksi, eikä hänen arvoaan suurena ja aikaansa nähden ultramodernina visionäärinä ole tunnustettu, Einar Englundin, Rannan viljelemän modernismin suuren ymmärtäjän puolustuspuheestakaan huolimatta. Mutta siltikin on minun todettava, että mahdollisista kömpelyyksistäänkin huolimatta joissakin uusklassisissa teoksissa tai ateljee kritiikkiä saaneessa atonaalisessa sinfonisessa sarjassa, sävelkieli koskettaa ja kouraisee syvemmältä kuin ensin mainitun värityksellis ekpressionistinen tyyli jossa ei ole temaattista ainesta, eikä muotokaan noudata klassisia muotoiluperiaatteita symmetris-antiteettisena hahmona. Vai miten se termi kuuluukaan kirjoittaa?
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: Saattaa olla, että Raitio on puhtaasti sävellystekniseltä kannalta katsoen ja varsinkin orkesterin käsittelijänä ja orkesteriteknikkona sointivärikeskeisen ajattelunsa vuoksi ja skrjabim ja ranskalaisten impressionisti vaikutteiden takia yleisen mielipiteen mukaan, vaan ei puhtaasti melodikkona, taitavampi kuin Ranta, mutta Rannan omintakeisuus atonaalisen musiikin luojana on ylittämätön, ällistyttävän varhain ja vailla esikuvia kypsynyt, ajateltakoon suurenmoista pianotrio ja pianokvartettoa, ja rohkeudessaan vertaansa vailla, kuten Evert Katila kirjoitti, mutta jota jostain syystä meidän aikamme ei ole löytänyt, ihmisten kenties vieroksuessa atonaalista tyyliä, ja siksi se on jäänyt ajallemme niin vieraaksi, eikä hänen arvoaan suurena ja aikaansa nähden ultramodernina visionäärinä ole tunnustettu, Einar Englundin, Rannan viljelemän modernismin suuren ymmärtäjän puolustuspuheestakaan huolimatta.
Eiku mä perustan mun mielipiteeni sille, mikä puhuttelee ja koskettaa mua. En sille, mitä kirjassa sanotaan.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | megatherium
08.02.2024 19:36:47 (muokattu 08.02.2024 19:37:05) | |
|
Henri Henri Olavi: Eiku mä perustan mun mielipiteeni sille, mikä puhuttelee ja koskettaa mua. En sille, mitä kirjassa sanotaan.
Luulen, että tietämyksemme esim. Rannastakin ja hänen sävellystuotannostaan on niin vähäinen, ettemme pysty muodostamaan pitävää mielipidettä hänen musiikkinsa arvosta. Semminkin kun se polystylistysyydessään on niin monitahoinen ja moneen eri suuntaan pyrkivä, että kokonaisarvion ja katsauksen tekeminen sen arvosta ja merkityksestä on haastava tehtävä jopa musiikkitieteilijöille. Kun sen sijaan Raition musiikki on jo lukuisten levytystenkin takia niin tunnettua, että sen pitäisi olla mahdollista ja luultavasti osittain siksi sinunkin valintasi Raition hyväksi on varsin ymmärrettävä. Sillä häneltä on levytetty ja taltioitu runsaasti musiikkia, jota kuunnella, kun sen sijaan Rannalta monet tärkeimmät raenteeltaan laajamuotoisetkin teokset ovat edelleen levyttämistä paitsi. Suoraan sanottuna, eihän Rannalta ole levytetty ainuttakaan laajamuotoista teosta, jotakin sovitusta La serasta tai saksofonikvartettoa lukuunottamatta, jotka on "piirretty" kepeämmällä kädellä, mutta sisällöltään ja emotionaaliselta voimaltaan painavammat teokset antavat yhä odottaa tulemistaan levykatalogeihin, siäli kun tämän musiikin epäkaupallisen luonteen huomioon ottaen tulee milloinkaan tapahtumaan, vaan jäämme ilman Rannan ihanan musiikin suomaa kuuntelnautintoa, jota tarjoaisivat mm. Tuntematon maa, Concertinot, myöhäissinfoniat, joissa hän soinnauttaa mm. polyfonisen taitonsa kieliä ja tarjoaa maalaustaiteesta innoituksensa saaneita musiikillisia tuokioita ja efektejä Jytkyissä ja hhhlessa, joa on scherzo osa Dell arte sinfoniasta. Myös konsertto orkesterille, sinfoninen rapsodia ja tyyliltään polyfoninen sinfoninen partita kannattaisvat levyttää, kuten mm. kansantaru sarjakn, rondo con variazoni, Tietenkn nuoruuden hämmästyttävän kypsät atonaaliset kamarimusiikkiteokset ta vaikka suuri myöhäinen vokaali ja orkesterteos Legoonalaisten rukous. Jousikvartetto ja viulusonaatti sonata lirico, ja fantastinen sonaatti ja eräät atonaaliset pianosarjat, kuten esim. Lettres. Ohjelmallinen sinfonia olis kiinnostava tuttavuus kuulakkuudessaan ja herkkine sointiväreineen, mutta Rannalla on myös valtava tupotanto näyttämömusiikkiakn ja useita orkestersarjoja. Lauluista kaipaan mm. Oceaniaa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: Luulen, että tietämyksemme esim. Rannastakin ja hänen sävellystuotannostaan on niin vähäinen, ettemme pysty muodostamaan pitävää mielipidettä hänen musiikkinsa arvosta.
Mä pystyn muodostamaan täydellisen mielipiteen minkä tahansa musiikin arvosta, vaikka kuulisin teoksen ekaa kertaa.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! |  Kefiiri
08.02.2024 20:45:17 (muokattu 08.02.2024 20:49:34) | |
|
Henri Henri Olavi: Mä pystyn muodostamaan täydellisen mielipiteen minkä tahansa musiikin arvosta, vaikka kuulisin teoksen ekaa kertaa.
Mega vissiin meinaa että koko tuotannon arvoa on vaikea arvioida jos ei ole kuullut kaikkea. Otsikon kysymykseen en osaa vastata kun en ole tainnut kuulla kummankaan jehun tekeleitä yhtään.
Kukahan se oli se nokkela trolli jonka kanssa Mega kävi pitkiä keskusteluita joitakin vuosia sitten? Häneltä varmaan löytyisi sanottavaa tähänkin aiheeseen. Mutta tunnukset muistaakseni poistettiin kokonaan. Nimimerkkikin oli ihan osuva, mikähän se oli?
En ole musiikin asiantuntija. | |
Kefiiri: Mega vissiin meinaa että koko tuotannon arvoa on vaikea arvioida jos ei ole kuullut kaikkea. Otsikon kysymykseen en osaa vastata kun en ole tainnut kuulla kummankaan jehun tekeleitä yhtään.
Okei, se on totta, ettei voi kenenkään koko tuotantoa kuulematta arvioida hänen koko tuotantoaan. Mä en tiedä onko olemassa sellaista artistia, jonka koko tuotannon olisin kuullut. Tuskin. Silti pystyn kertomaan, pidänkö artistista x vai en, tai pidänkö artistista y enemmän kuin artistista z.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | Kefiiri
08.02.2024 20:50:46 (muokattu 08.02.2024 20:55:49) | |
|
Henri Henri Olavi: Okei, se on totta, ettei voi kenenkään koko tuotantoa kuulematta arvioida hänen koko tuotantoaan. Mä en tiedä onko olemassa sellaista artistia, jonka koko tuotannon olisin kuullut. Tuskin. Silti pystyn kertomaan, pidänkö artistista x vai en, tai pidänkö artistista y enemmän kuin artistista z.
Totta joo, artisti ja hänen tuotantonsa ovat tavallaan kaksi eri asiaa :D
Voi pitää artistista jos osa hänen tuotantoaan miellyttää vaikka tietäisi hänen tehneen myös kuraa, eikä kaikkea olisi tullut kuultuakaan.
En ole musiikin asiantuntija. | |
Kefiiri: Totta joo, artisti ja hänen tuotantonsa ovat tavallaan kaksi eri asiaa :D
Tarkoitin toki artistin tuotantoa. Kuitenkin pystyäkseen arvioimaan artistin koko tuotantoa, tulisi olla tutustunut hänen koko tuotantoonsa. Silti pystyn tekemään arvion siitä, pidäkö artistin tuotoksista, jos olen vaikka kuullut häneltä 10-100 tekelettä. Sen arvion tekemsieen mun ei mitenkään tarvitse olla tutustunut hänen koko tuotantoonsa.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | Kefiiri
08.02.2024 20:56:31 (muokattu 08.02.2024 21:22:11) | |
|
Henri Henri Olavi: Tarkoitin toki artistin tuotantoa. Kuitenkin pystyäkseen arvioimaan artistin koko tuotantoa, tulisi olla tutustunut hänen koko tuotantoonsa. Silti pystyn tekemään arvion siitä, pidäkö artistin tuotoksista, jos olen vaikka kuullut häneltä 10-100 tekelettä. Sen arvion tekemsieen mun ei mitenkään tarvitse olla tutustunut hänen koko tuotantoonsa.
Tähän itsekin päädyin kun muokkasin edellistä kirjoitustani.
Löysin pätkän klarinetilla ja pianolla soitettua Sulho Rantaa, ei pahan kuuloista noin äkkiseltään:
https://www.youtube.com/watch?v=L0q5BQNlXCY&t=
En ole musiikin asiantuntija. | megatherium
08.02.2024 21:12:12 (muokattu 08.02.2024 21:18:19) | |
|
Henri Henri Olavi: Mä pystyn muodostamaan täydellisen mielipiteen minkä tahansa musiikin arvosta, vaikka kuulisin teoksen ekaa kertaa.
Minä en ole kyennyt tähän luultavasti milloinkaan ja kaikkein vähiten suurten klassikoiden osalta. Ja asian ymmärrettävämpään muotoon kiteyttääkseni, niin uskomattomalta, kuin se kokemattomasta henkilöstä saattaa tuntuakin, niin sanojeni tueksi pianon legendaa ja kuuluisaa maestroa Ashkenazya siteeratakseni kapellimestarijättiläisiä esittelevästä Maestro kirjasta, nämä teokset ovat viime kädessä ja loppupelissä "Korkeimmanasteisia psykofyysisä tiloja", jotka nämä suuret nerot ovat itse kokeneet ja omaavat kyvyn välittää niiden ytimen musiikissaan kuulijoille, mikäli nämä ovat oikealla aaltopituudella tai ehkä paremmin sanottuna virittäytyneet vastaanottavaiseen viretilaan ja tällaiseen tilaan pääseminen osatakseen muodostaa täydellisen käsityksen teoksen arvosta, harvemmin tapahtuu ensikuulemalla, vaan, kuten minäkin suorastaan erehdyin täysin ensi arvioissani jonkun teoksen suhteen pitäessäni sitä epäilyttävän kepeänä ja kevyenä suureksi taidemusiikiks, saati, että olisin päässyt teoksen luomaan tai synnyttämään kokonaisvaltaiseen tunnelman ja tilaan ensikuulemalla, vaan se edellytti vaikka kunka monta kuuntelukertaa sisäistää teoksen syvin olemus ja muodostaa siitä kattava käsitys. . Ss valtava kontrasti vaikutelmien välillä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: nämä teokset ovat viime kädessä ja loppupelissä "Korkeimmanasteisia psykofyysisä tiloja", jotka nämä suuret nerot ovat itse kokeneet ja omaavat kyvyn välittää niiden ytimen musiikissaan kuulijoille, mikäli nämä ovat oikealla aaltopituudella tai ehkä paremmin sanottuna virittäytyneet vastaanottavaiseen viretilaan.
Olen eksaktisti tuollaisissa tiloissa ollut joitakin kertoja, joten ymmärrän tämän täysin.
Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | megatherium
08.02.2024 21:32:12 (muokattu 11.02.2024 12:38:10) | |
|
Kefiiri: Tähän itsekin päädyin kun muokkasin edellistä kirjoitustani.
Löysin pätkän klarinetilla ja pianolla soitettua Sulho Rantaa, ei pahan kuuloista noin äkkiseltään:
https://www.youtube.com/watch?v=L0q5BQNlXCY&t=
Soivassa arkistossa on olemassa kantanauhatallenne tästä teoksesta, joka on alun perin sävelletty klarinetille ja orkesterille ja minäkin nyt uudemman kerran kuunneltuna pidin teoksen hypnoottisesta tunnelmasta, joka vie ajatukset mahdollisesti itämaille vaikka nimi viittaa välimerelliseen atmosfääriin kielellisin perustein. Välityö ja pieni luova hengähdystauko suurten mittojen sinfonioiden säveltämisestä. Tuntuu oudolta, että musiikin modernismia suomessa käsittelevissä musiikkidokumenteissa tai historiikeissa Rantakin on unohdettu tai sivuutettu ilmeisesti siitä syystä, että siinä eräs suomalainen kapellimestari puhuu ennen kaikkea modernista orkesterimusiikista ja Rannan rohkeinta atonaalisuutta edustavat teokset ovat lähinnä kamarimusiikkia, eivätkä edes atonaaliset laulusävellykset ole atonaalisuudeltaan aivan samaa tasoa. Mutta kyllähän uusklassismikin luetaan moderniksi musiikiksi puhumattakaan jazz vaikutteisesta foxtrotti sarjasta ta musiikin eksotismistakin vaikka joissakin itämaista tunnelmaa huokuvissa teoksissa, joita säveltäjä kirjoitti, esim, tanssipantomiimi. Orkesterimusiikkikirjassa kerrotaan kuinka itämaisen musiikin monisäikeiset ja hypnoottisesti vaikuttavat kuviot tekivät Debussyyn vaikutuksen soidessaan raukeina. Jotakin sen kaltaista löytyy tuosta La Serastakin, teoksen suppeudesta huolimatta.
Taannoin Sibelius akatemiassa kuultu säveltäjän pianokvartetto rakentuu hämmästyttävää kyllä "lukuisista osista eri karaktääreissä sekä lyhyistä fraaseista, on eleellistä musiikkia, suosii raskaita klustereita bassossa, dramaattisia kärjistyksiä" ym. "efektin ollessa suorastaan surrealistinen", eikä ole atonaaliselle musiikille tyypillisesti "kehittelevää musiikkia", sillä se yleensä perustuu muunnelmatekniikalle ja periaatteelle. Tuossa oli joitakin otteita teoksen arvostelusta erään musiikkitieteen professorin näkemyksenä, joihin lisäsin Glenn Gouldin kirjoituksia. Vai tarkoittiko Gould nimenomaan dodekafonista musiikkia- Joka tapauksessa Salmenhaara pitää Rannan Fantastista sonaattia ja konserttoa orkesterille joidenkin muiden samoihin aikoihin sävellettyjen suomalaisteosten ohella suomen musiikin sen aikakauden tärkeimpinä teoksina, mutta eivät Rannan musiikin kvaliteetit hupene parin teoksen myötä, vaikka jostain syystä Salmenhaara on varsin säästeliäs Rannan teosten mainintojen suhteen painottaen tärkeimpien teosten listalla mm. Raitiota ja Klamia. On hämmentävää etteivät pianistit ole levyttäneet fantastista sonaattia suomalaisen pianomusiikin antologiaan ta kantanauhalle. Vaikka säveltäjää ei voine kutsua lapsineroksi tai edes varhain kypsyneeksi, on hänen omintakeisuutensa silti hämmästyttävää noin nuoreksi kyvyksi, jota tekisi mieli kutsua nerokkuudeiksi.
Rannankaan biografiaa sen tarkemmin tuntematta, on mahdotonta sanoa missä vaiheessa säveltäjän päätös on syntynyt ja kypsynyt atonaalisen sävelkielen hyväksi, sillä säveltäjän tiedetään saaneen alkusysäyksen säveltäjäkutsumukselleen ja luovalle säveltaiteilijan uralleen Toivo Kuulan musiikkia kuultuaan, mutta ilmeisesti vasta radikaaleja aatteita suosineisiin yhdistyksen jäseniin tutustuttuaan ja heidän aatteensa omaksuttuaan halusi tulla avantgardistiseksi säveltäjäksi, sillä mitään muunkaan laista selitystä en ole päättelemällä tai elämäkerta tiedoista voinut löytää.
Mutta yleensä säveltäjän tyylillinen kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan perinteisestä tonaalisuudesta ja romantiikasta modernismiin, kuten Schönbergillä, jonka tie atonaalisuuteen ja dodekafoniaan kulki Mahlerilta ja Straussilta omaksutun monimutkaisen harmonisen kielen kautta, joka provosoi hänen atonaalisen reaktionsa vähitellen tonaalisia keskuksia ja toonikaa kiertävällä ja dissonanssien purkautumista välttelevällä uudella musiikillisella kieliopilla ja puhtaaksiviljeltyyn atonaalisuuteen.
Erään ja mahdollisesti f molli jousikvarteton viimeisessä osassa Gouldin mukaan tapaamme niin villisti hyppivien noonien kudoksen, ettei Schönbergin voida katsoa ottavan enää minkäänlaista vastuuta tonaalisen keskuksen koordinoinnista.
Mutta Rantamme omaksui atonaalisen tyylin huomattavasti vikkelämmin v. 1922 mennessä jollei jo aiemmin luultavasti juuri ilman sanottavampia esikuvia, enkä tiedä missä määrin Schönbergin esimerkki oli hänelle vaikutteita antanut, mutta hän matkusti Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia, josta lienee vaikutteita jonkin verran sävellystyöhönsä ammentanut.
Myös Raitio aloitti luovan uransa Schönbergin tavoin perinteisin tyylikeinoin romanttista ilmaisua suosien, eikä sen perusteella voida sanoa, mihin suuntaan säveltäjän tyylillinen kehitys oli kulkeva.
Myös Merikannon modernismi ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta postromanttisen kauden keskelle, joskin säveltäjä oli jo ensimmäisessä teoksessaan enteillyt modernistisia ambitioitaan ja ideaalejaan enteellisesti.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
11.02.2024 16:20:15 (muokattu 12.02.2024 11:59:41) | |
|
Kefiiri: Mega vissiin meinaa että koko tuotannon arvoa on vaikea arvioida jos ei ole kuullut kaikkea. Otsikon kysymykseen en osaa vastata kun en ole tainnut kuulla kummankaan jehun tekeleitä yhtään.
Kukahan se oli se nokkela trolli jonka kanssa Mega kävi pitkiä keskusteluita joitakin vuosia sitten? Häneltä varmaan löytyisi sanottavaa tähänkin aiheeseen. Mutta tunnukset muistaakseni poistettiin kokonaan. Nimimerkkikin oli ihan osuva, mikähän se oli?
Mikäli oikein muistan, hän ei suomalaista säveltaidetta juuri tainnut ainakaan selvin päin kuunnella. Mitä nyt pikku hiprakassa Sibban nelosta, kuten hän itse asian ilmaisi. Lähtiessään hän pyysi ilmeisesti poistamaan kaikki itse aloittamana ketjut ja niin valtava määrä työtä ja oivalluksia meni minultakin tavallaan hukkaan, kun omatkin viestit katosivat bitti avaruuteen ja mukana oli myös huolellisesti kirjoitettua materiaalia, etten sanoisi laatua ja kiintoisia pohdintoja Schopenhauerlaista tieto opillista ja musiikin metafysiikkaan liittyvää käsitteistöä soveltaen ja jota en enää ole kykenevä soveltamaan yhtä taidokkaastit, sillä olen tullut tässä suhteessa huonommaksi ja intuitiottomammaksi kirjoittajaksi. Eräässä ketjussa hän mainosti Mendelssohnia erääksi kaikkien aikojen etevimmäksi säveltäjäksi, mutta taittoi useimmiten peistä Bachin musiikin puolesta ja oli usein Mozartia vastaan. Suomalaista musiikkia hän ei juuri tuntenut eikä arvostanut. Tässä yhteydessä en kerro omaa kantaa musiikista, mutta lähes kaikesta olimme eri mieltä.
Rannalta tai tämän tuotantoa kuuntelemalla kiinnostaisi saada selvyys siihen kysymykseen, mistä hänen eri tyylikausiaan edustavista ja minkä tyyppisistä säveltäjän teoksista kuulija saa parhaat "vibat"?
Ovatko nämä atonaalista kamarimusiikkia, uusklassisia sinfonioita, liedejä, kuoroteoksia solistien ja orkesterin kera vai jotain muita teoksia?
Piccolasinfonia on kuulemistani teoksista kärjen tuntumassa, mutta juuri äskettäin sain Semplicastakin vibat, joita en saa kaikkein populaareimpienkaan suomi sinfonikoiden teoksista, vaikka kuinka yrittäisin, sillä
suomalaisen taidemusiikin kuunteluun omaksumallani nimenomaisella elämyshakuisella kuuntelumetodilla älyn mukaisia tahdon liikutuksen vastineita kiihdyttämällä aiheutetun haltioitumisen edellytyksenä on se, että on itse aktiivisesti osallistuva ikään kuin hurmosta nostattaen ja mahdollisimman voimakkaasti musiikkiin eläytyen ja antaumuksella kuunnellen uudelleen luovaan vastaanottoprosessiin toisin kuin syvällisissä Mozart kokemuksissa, ainakin silloin teininä, joissa kaikki tapahtui täysin spontaanisti sisältä käsin, vaikka Schopenhauerin mukaan nerouden olemukseen liittyen "ikään kuin ulkopuolelta tuleva genius ottaisi valtoihinsa". Mutta se on niin vaativa ja syväluotaava metodi kuunnella musiikkia, että tuottaa harvoin hedelmää.
Mutta jos tämä pinnallisempikin kuuntelumetodi olisi täysin itse aikaansaatu, eikä missään määrin itse musiikin laadusta riippuvainen, tällöin mistä tahansa taidemusiikista saattaisi saada jonkinasteisia viboja, mutta Sibbestä en ole saanut mitään, vaikka kuinka pyrkisin yllyttämään ja kiihdyttämään itseäni hurmioon musiikin inspiroimana, mutta musiikin laimeudesta ja vaisuudesta ja täydellisestä sielua kiihdyttämättömästä epädramaattisuudesta johtuen en kykene siihen. Ihmetellä vain sopii tämän saamaa statusta suomen musiikkielämässä, jonka täydelliseen varjoon muut hienot säveltäjät ovat jääneet ja unohdettu täysin. Tekstuuriltaan hieman kamarimusiikin omaisesti ja jousien säestyskuvioin ja puhallin sooloin alkavaa Piccolasinsoniaa joskus nettiradiossa sentään kuulee, mutta ei Rannan kunnianhimoisimpia ja mittasuhteiltaan suurempia myöhäissinfonioita niiden syvällisyydestä huolimatta milloinkaan, sillä teoksista ei ole lainkaan äänityksiä, vaikka ne lienevät aikansa eräitä kauneimpia näytteitä suomalaisen sinfoniamusiikin alalla Traagisen sinfonian ja Tuukkasen massiiviseen marssiin päättyvän sinfonian ohella.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
