| Aihe: Jazzin perusasiat, auttakaa te viisaammat! | |
|---|
|
Itse olen myös kiinnostunut viime aikoina jazz-teoriasta. Otetaan esimerkiksi Wayne Shorterin kappale ''Juju''. Siinä soitetaan pitkään taustalla vain yhtä sointua, B7#5. Mielestäni siihen sopisi kokosävelasteikko. Olenko aivan hakoteillä? | |
Brownie: Itse olen myös kiinnostunut viime aikoina jazz-teoriasta. Otetaan esimerkiksi Wayne Shorterin kappale ''Juju''. Siinä soitetaan pitkään taustalla vain yhtä sointua, B7#5. Mielestäni siihen sopisi kokosävelasteikko. Olenko aivan hakoteillä?
Et! Kaikki soinnut sävelet kuuluvat kokosävelasteikkoon ja sillä soinnulla sitä yleensä haetaan, ainakin Thelonious Monk teki niin!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Kattelin juuri mukavasti koostetun pätkän, 'klasaripianistista beboppariksi', ja aattelin, että siinä olisi otsikon alle sopivaa matskua.
https://www.youtube.com/watch?v=oZ16m7MyXJ8 | |
uusikaveri: Kattelin juuri mukavasti koostetun pätkän, 'klasaripianistista beboppariksi', ja aattelin, että siinä olisi otsikon alle sopivaa matskua.
https://www.youtube.com/watch?v=oZ16m7MyXJ8
Nahre Sol, kannattaa seurata, itse seurannut kun hänellä oli alle 200 tilaajaa. | |
Zibaldone: Nahre Sol, kannattaa seurata, itse seurannut kun hänellä oli alle 200 tilaajaa.
Hyvä video muuten tuo. Klasarin ja jazzin rajapinta on aina jotenkin kiinnostava.
Kiva kun on kivaa | |
Mulle opetettiin aikoinaan jazz-improvisoinnin perusteissa kauheasti tuota asteikkorumbaa. Silti soitto kuulosti epäjazzilta ja vanillalta joskaan niitä "vääriä säveliä" ei tullut. Yritin aina löytää jotain superasteikkoa, joka tekis mun soitosta jazzin kuuloista vaan eipä onnistunut.
Kun sitten pääsin oikean jazzarin oppiin, niin lähdettiin liikkeelle soinnun sävelistä ja approach-sävelistä. Oma soitto alkoi heti kuulostaa jazzimmalta. Paljon kevyempi tie jazz improvisointiin. Skaalojankin kertyy helposti yli sata kappaletta opeteltavaksi kun otetaan kaikki lähtösävelet ja fakta vaan on se, että se ei silti tule kuulostamaan bepopilta, jos väännät jotain doorisia. Sen sijaan sointujen sävelet on jo jossain määrin hallinnassa, jos olet vaikka säestänyt jazz laulua, foneja tms.
Ja se moodijazzin perusongelma on se, että kun alottelija soittaa moodeja (kuten doorinen Dm7 päälle), niin hän näkee kaikki asteikon sävelet (pianossa valkoset koskettimet) saman arvoisena. Sitten soittelee niitä random järjestyksessä ja homma kuulostaa enemmän skaalaharjoitukselta kun musiikilta.
Sointusävelten lähtökohdasta nähdään septimejä, kantasäveliä, terssejä, ysejä, plusysejä jne... Ja ne on just niitä makeita ääniä, joita kannattaa hyödyntää, vaikka käyttäisi moodeja. Kun oppii tarttumaan niihin, niin saa paljon hyötyä irti omaan sooloiluun.
Ja lopuksi en voi korostaa miten tärkeitä rytmit on. Niin ja se itsensä nolaaminen julkisesti kun soittaa huonoja sooloja. Ja tärkeää on sekin, että kukaan ei dissaile jazzista innostunutta harjottelijaa, joka ei ihan häikäise soolovuorollaan.
Kiva kun on kivaa |  Arkka
28.09.2022 14:38:04 (muokattu 28.09.2022 17:11:45) | |
|
MarkusB: Ja se moodijazzin perusongelma on se, että kun alottelija soittaa moodeja (kuten doorinen Dm7 päälle), niin hän näkee kaikki asteikon sävelet (pianossa valkoset koskettimet) saman arvoisena.
Tämäpä se. Rokkikitaran omistajana en ymmärrä jatsia muutenkaan, mutta tää hämäs meikäläistä joskus kyllä niin paljon, että unohdin koko Berklee-lähtöisen sointuskaalateorian vuosiksi vain myöhemmin huomatakseni, että tavallaan ajattelenkin vähän samalla tavalla käyttäen eri nimiä. Otan tästä toki itse vastuun kun en koskaan tullut opiskelleeksi sen paremmin asiaa, eli käytännössä sitä, että asteikon asteet pitää silti ymmärtää erikseen.
Vois tosiaan olla selvempi jos esim. 2. asteen soinnulle C-duurissa "skaalan" vois nimetäkin doorisen sijasta D-7(9,11), millä tavalla ne jossain kirjoissa onkin tavallaan nimetty moodien ohella (esim. just The Berklee Book of Jazz Harmonyssa). Silloin jää se subdominanttifunktiota kampittava 6 pois ja 9 & 11 hahmottuis välittömästi "hyväksyttävää" jännitettä luovina lisäsävelinä. Ei sillä, että totakaan vois aivottomasti sitten soittaa tietenkään.
Samalla kukaan ei enää sekoittaisi skaalan nimeä siihen, että sävellaji olisi vaihtunut dooriseen tai virheellisesti ymmärtäisi, että "doorisella saundilla" tarkoitettaisiin oikeasti doorista saundia.
Mut juu, asioita voi ajatella monesta näkökulmasta toki ja eri näkökulmat varmasti toimii eri ihmisille. Aika hauskojakin vääntöjä saa näistä välillä lukea :)
E: ai niin, Nahre Solin kanava on tosiaan parhautta! | |
MarkusB:
Kun sitten pääsin oikean jazzarin oppiin, niin lähdettiin liikkeelle soinnun sävelistä ja approach-sävelistä. Oma soitto alkoi heti kuulostaa jazzimmalta. Paljon kevyempi tie jazz improvisointiin. Skaalojankin kertyy helposti yli sata kappaletta opeteltavaksi kun otetaan kaikki lähtösävelet ja fakta vaan on se, että se ei silti tule kuulostamaan bepopilta, jos väännät jotain doorisia. Sen sijaan sointujen sävelet on jo jossain määrin hallinnassa, jos olet vaikka säestänyt jazz laulua, foneja tms.
Ja se moodijazzin perusongelma on se, että kun alottelija soittaa moodeja (kuten doorinen Dm7 päälle), niin hän näkee kaikki asteikon sävelet (pianossa valkoset koskettimet) saman arvoisena. Sitten soittelee niitä random järjestyksessä ja homma kuulostaa enemmän skaalaharjoitukselta kun musiikilta.
Sointusävelten lähtökohdasta nähdään septimejä, kantasäveliä, terssejä, ysejä, plusysejä jne... Ja ne on just niitä makeita ääniä, joita kannattaa hyödyntää, vaikka käyttäisi moodeja. Kun oppii tarttumaan niihin, niin saa paljon hyötyä irti omaan sooloiluun.
Ja lopuksi en voi korostaa miten tärkeitä rytmit on. Niin ja se itsensä nolaaminen julkisesti kun soittaa huonoja sooloja. Ja tärkeää on sekin, että kukaan ei dissaile jazzista innostunutta harjottelijaa, joka ei ihan häikäise soolovuorollaan.
Ota sata plussaa.
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! | |
Kuulostaa hirveältä. :D don't
Ps: jatsi on muutakin
Kefiiri: Löytyiskö mitään sointukulkua jonka päälle voisi soittaa pelkillä valkoisilla koskettimilla niin että lopputulos kuulostaisi jatsilta? | |
Jazzsooloilun ongelma on usein sama kun autopelissä. Jos autopelissä kaahaa kaasu pohjassa, eikä jarruta laisinkaan, sitä huomaa äkkiä pudonneensa kisasta ja muut huitelevat jossain kaukana edessä.
Aloittelevan sooloilijan tunnistaa helposti siitä, että hän sekoilee. Soittelee mitä sattuu rakenteisiin ja putoaa siitä. Ja sillä metodilla ei kyllä valitettavasti pärjää jazzissa. Täytyy pysyä rakenteissa.
Mutta kaikkea ei tarvi osata. Jos tulee vaikea sointusekamelska, ei niitä tarvi tiluttaa auki. Voi vaan hymyillä iloisesti ja jättää sen soittamatta. Ja katsoa, että ok.. seuraavat neljä tahtia on taas helppoa perushuttua. Lähdenpäs taas tuosta. Se on ihan ok. Kuulostaa myös tyylikkäältä, kun bändi saa soittaa ne monimutkaiset soinnut. Ja sitten voi taas soitella jotain melodiaa.
Eli kannattaa toisinsanoen oppia pysymään rakenteissa uiden ensin siellä, missä kädet yltää pohjaan. Hyvä lähestymistapa jazziin on mun mielestä kysyä itseltä "miten selviän jameissa?" | |
OlliTeirikko: Mutta kaikkea ei tarvi osata. Jos tulee vaikea sointusekamelska, ei niitä tarvi tiluttaa auki. Voi vaan hymyillä iloisesti ja jättää sen soittamatta. Ja katsoa, että ok.. seuraavat neljä tahtia on taas helppoa perushuttua. Lähdenpäs taas tuosta. Se on ihan ok. Kuulostaa myös tyylikkäältä, kun bändi saa soittaa ne monimutkaiset soinnut. Ja sitten voi taas soitella jotain melodiaa.
Eli kannattaa toisinsanoen oppia pysymään rakenteissa uiden ensin siellä, missä kädet yltää pohjaan. Hyvä lähestymistapa jazziin on mun mielestä kysyä itseltä "miten selviän jameissa?"
No en selviä mutta tuo sekamelskanohitustemppu on kyllä fiksu :)
En ole musiikin asiantuntija. | |
Kefiiri: No en selviä mutta tuo sekamelskanohitustemppu on kyllä fiksu :)
Joo. Se on aika yleistä, että vaikea kohta saa aikaan sellaisen paniikkireaktion, jossa tykittää hullun vimmalla ihan mitä sattuu ja siinä ohessa sekoaa tahdeissa ja kaikessa muussakin. Joskus sellainen voi kyllä toimia, että soittaa vaikeaan sointusekamelskaan jotain atonaalista randomhuttua. Mutta siinä tulee luoneeksi aikamoisen jännitteen, joka täytyisi jotenkin tyylikkäällä tavalla myös pudottaa takaisin raiteille. Se voi olla siinä paineessa (jossa tietää olevansa pulassa) vaikeaa.
Hyvä idea on myös ennalta tutustua stankkuihin ja treenata erityisesti kaikkein vaikeimpia kohtia. Suurimmaksi osaksihan monet stankut on niitä samoja kulkuja, joihin voi soittaa hyvin vapaasti. Niitä ei tarvi välttämättä kovin paljon treenata. Mutta jos on ottanut haltuun sen vaikean sointusekamelskan ja saa ne soinnut sieltä merkattua, sillä saa pluspisteitä jameissa. Joku saattaa jopa hymyillä vähän. Mutta aika vähän. :D (ei ole jazzissa tapana) | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
