| Muusikoiden.net - Keskustelu | |
| Kirjoittaja: | uusikaveri |
| Alue: | Funk, soul, hip hop, rap, reggae, r'n'b |
| Aihe: | P-Funk |
| Aika: | 02.11.2013 17:46 |
| Nyt kun P-Funk on esillä, niin oheen sopinee kevyt kirjaesittely. Anne Danielsen, norjalainen yliopistotäti, on kirjoittanut teoksen Presence and Pleasure The Funk Grooves of James Brown and Parliament ja kannessa tietysti Bootsy. Kirja yrittää vastata helppoon kysymykseen: mikä tekee funkista funkia. Nimensä mukaisesti teos keskittyy Brownin funk-kauteen (n.1967-71, kirjoittajan rajaus) ja vuosien 1974-76 P-Funkiin. Teos sisältää kyllä yliopistollista sananhelinääkin, mutta keskittyy pääasiassa funkin rytmiikkaan alkaen länsiafrikkalaisesta polyrytmiikasta päätyen The Onen analylyysiin 32-osan tarkkuudella. Yliopistoihminen populaarimusiikin parissa saattaa joskus mennä metsään, mutta kirjoittaja on ollut aikoinaan soul/funkbändissä ja vieläpä ymmärtänyt, ettei se homma oikein mennyt nappiin. Näin kivasti hän toteaa Bootsyn soitosta Sex Machinella. " The bass line never settles down on the strong beats, spreading its energy instead both before and after them..... The bass line points to positions of the 4/4 pulses but never marks exactly where they are. In this way, the gestures of small notes surrounding heavy beats are able to ground the groove without making the strong beats too articulated; the energy is always led away by afterbeats." Ja P-Funk-grooven kokemisesta: " However, neither the One nor the counter rhythmic figure by itself is funk. A groove needs exactly the right combination of heaviness and forwardness, of the down-low and the uptight to move body.... Both are necessary: the One - starting with the early attack and swelling out in suspension before being ended, or closed off, very sharply - as well as some syncopated small notes to push one's body forward, hitting just across the expected, keeping the body in (dis)interested, relaxed motion on the way to the next One". Ulkopuoliselle tuo voi olla hämärää höpinää, mutta P-Funk (Wants to Get Funked Up) kappaleen kuuntelijalle se on selvää pässinlihaa. Kuuntelin juuri biisiä tätä naputellessa ja on se Bootsy vaan mahtava soitossaan. Kirjasta löytyy tämänkin kappaleen liveversion ja studioversion rytmiikkaeroista pikkutarkkaa analyysiä, joka on melkein humpsahtamassa akateemisen nypläämisen puolelle. Kirjassa tulee esiin sellainen mielenkiintoinen pointti, että länsimaalainen yleisö/tekijät ovat orientoituneet perinteiseen värssy/kertsimuotoon musiikkikappaleissa, jolloin puhdas groove tuntuu hieman oudolta, koska eihän se johda minnekään, se vain on. Esimerkkinä puhtaasta groovesta kirjassa on James Brownin The Payback, jossa ei tapahdu harmonista kehitystä , ei ole edes laulumelodiaa ja jota breikit katkovat eikonventionaalisiin osiin. Kirja poiki yhden levyostoksen: James Brown Pariisissa 1971 yhdessä Collinsin veljesten kanssa, 'Love Power Peace'. En ole ollut kovinkaan kova Brown-fani, mutta mahdottoman tiukkaa tavaraa tämä on kuten yleensäkin Brownin vanhemmat livet. Aina ne lapset kyselevät, että mistä sitä löytäisi hyvää funk-kitaraa, niin tässä Phelps Collins näyttää mallia. http://www.youtube.com/watch?v=TsJReQmaNgg Musiikkikirjoista tuli vielä mieleeni Honey Aaltosen kirja Cisse Häkkisestä. Mielestäni hyvin kirjoitettu erään kaverin elämänkaari, vaikka musiikkipuoli jääkin vähemmälle. | |
| Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään. https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=49&t=172465 | |