| Aihe: Sture Isacsson, lahjakas kanttori urkuri säveltäjä | 1 |
|---|
 megatherium
19.03.2024 12:56:31 (muokattu 22.03.2024 18:10:20) | |
|
Ahvenanmaallakin on elänyt taitavia kanttori säveltäjiä, kuten Sture Isacsson suomen kauneimmassa kirkossa, Finströmin keskiaikaisessa kivikirkossa, jonne hän haki töihin valmistuttuaan Sibelius akatemiasta urkuriksi, mutta vaikka seurasi isänsä jalanjälkiä, ei kuitenkaan taida olla sukua Turussa kanttorina toimineelle Fredrik Isacssonille, vaikka heillä onkin sama sukunimi. Mutta saatan olla väärässäkin.
Syynä siihen, että ylipäänsä viittasin Fredrik Isacssoniin, on luonnollisesti se, että alun pitäen etsin juuri hänen musiikkiaan youtubesta, mutta tarpeeksi etsittyäni löysinkin Fredrikin suurteosten sijasta, joita ei ole levytetty (ad Astra)Strure Isacssonin videot, ja yritin yhdistää Fredrik Isacssonin nimen kieltämättä hiukan keinotekoisesti edelliseen virkkeeseen, joka ei siksi ole täysin looginen, mutta saa selityksensä paitsi sukunimien identtisyydestä, myös väärästä olettamuksesta pitää Fredrikiä alunalkaen säveltäjän isänä ja eräänlaisesta näsäviisastelusta, joka ei kuitenkaan tekstin uudelleen luettuani vaikuta erityisen osuvalta viittaukselta virkkeeseen ympätyssä ontuvassa sivulauseessa.
Isacssonilla on huomattavan runsas sävellystuotanto, josta suuri osa käsittää hyöty-tai käyttömusiikkia ilmeisesti enimmäkseen kirkollisiin tilaisuuksiin sävellettyine hengellisine lauluineen ja liturgisine kirkkomusiikkiteoksineen , mutta jousikvartetto opus 4 v. 1988 on kaunis näyte hänen taidoistaan maallisen soitinmusiikin säveltäjänä kauniissa ja taidokkaassa motiivityöskentelyssään, joka pohjautuu klassiseen kvartettotraditioon, mutta kumpuaa originellista taiteellisesta näkemyksestä, eksistoiden omintakeisen luovan hengen puhtaan musiikillisen älyn luomana aitona ja väärentämättömänä hengentuotteena, jonka riipaiseva ekspressiivinen musiikillinen kauneus ilmaisee syvää tunnetta. Teos on kuultavissa tuubissa säveltäjän muistokonsertista taltioituna videona.
Isacssonin jousikvartetossa on aistivinaan alun johdannossa aaltoilevan merenkäynnin synnyttämän levottomuuden tunteen jousien kauniisti keinuvissa ja aaltoilevissa säestyskuvioissa, joiden yllä ensiviulun virittämä ekspressiivistä kauneutta huokuva melodia soi haikean alakuloista ja koskettavan kaunista kontemplatiivista sävelmää, kuin saariston yksinäisyydessä sublimoitua eksistentiaalista elämäntuskaa sielukkaasti vaikertaen ja romanttista kaipuuta tunnekylläisesti ilmentäen, kunnes musiikki saa rytmistä liike energiaa ja työntövoimaa ja tempo muuttuu tarmokkaammaksi johtaen monipolviseen kehittelyyn suurisuuntaisessa allegro taitteessa, joka tuo esiin uusia teemoja, joita säveltäjä käsittelee ja yhdistelee kontrapunktisesti.
Hidas keskiosa laulaa niinikään yksinäisyyden ja autiuden tuskasta keskellä suurta tuntematonta, aavaa merta ja finaalin kansanmusiikki aineksista vaikutteita ammentanutta ja kenties jostakin Ahvenanmaalle tunnusomaisesta kansanlaulusta rakentuvaa pelimannihenkistä pääaihetta kehitellään ja muunnellaan taidokkaasti kirpeästi dissonoivia ja rohkean riitasointuisia kasautumia myöten, jotka luovat herkullisen kontrastin kansanlaulun tai kansantanssin omaiselle diatoniselle yksinkertaisuudelle ja antavat aavistaa musiikissa vallitsevasta modernismista suomessa. Musiikista kuuluu Isacssonin voimakas kiinnostus kansanmusiikkiin.
Näin lumoutuneena en taida olla kenenkään jousikvartettoa vähään aikaan kuunnellutkaan.
Konsertissa kuultu teos nimeltä Venite edustaa muihin numeroihin nähden säveltäjän kunnianhimoisempaa kirkkomusiikkituotantoa soitinnettuna jousille, uruille ja kuorolle. Teoksen tyylissä varsinkin urkujen säestämän allegrojakson osalta voidaan ehkä havaita jonkin verran Bachin ja muiden kyseisen musiikillisen aikakauden säveltäjien vaikutusta yhdistettynä uudempaan soinnunkäyttöön teoksen rakentaessa tavallaan sillan Bachin ja modernin aikakauden välille ja eräässä kohdassa tuo jopa mieleen erään kuuluisan Schillerin sanoihin sävelletyn sinfonia finaalin jossa lauletaan mm. tuolla puolen tähtien asuu isä taivainen, sinfonian ollessa tiennäyttäjänä koko romanttiselle sinfoniatraditiolle.
Mutta voivat assosiaatiot ja oletetut alluusiot olla myös vääriä tai ainakin kaukaa haettuja eikä tällaisia teosten välisiä motiivisia yhtymäkohtia olekaan löydettävissä subjektiivisista vaikutelmista huolimatta tai ne eivät ole oleellisi.
Mutta aivan kuten Beethovenin siteeraamat Mozartin lapsena säveltämän Bastien et Bastienne laulunäytelmän alkusoiton tarttuvat sävelkuviot Eroica sinfonian avauksessa ovat Hildesheimerin mielestä sattumaa, eivätkä tietoinen laina, niin ehkäpä kysymyksessä tuossa Veniten mainitussa kohdassa on niinikään puhdas sattuma eikä edes tiedostamaton sitaatti kuoron sonoriteettien osalta.
Säestyshän on minimaalinen Beethovenin viimeisen sinfonian vastaavaan kohtaan verrattuna, sillä edellytyksellä, että näkemykseni osuu oikeaan näiden kohtien suhteellisesta identtisyydestä, eikä ole vain perätöntä mutua ilman mitään samankaltaisuutta.
Samankaltainen ihmeellinen sattuma on tuo Beethovenin viimeisen sinfonian finaalin teema, joka suuresti muistuttaa Mozartin säveltämän kontrapunktisen motetin Misericordias domini jousikuvioita.
Mozarthan sävelsi teoksen erään messun ohella työnäytteeksi pyrkiessään Müncheniin arkkipiispa Maximillianin hoviin kapellimestarin virkaan, mutta hanke ei toteutunut, kuten eivät muutkaan Mozartin vastaavat viranhaut, ennen kuin vasta wienissä, jossa hänet kiinnitettiin keisarillisen kamarisäveltäjän tai-muusikon virkaan, jossa hänen tärkein tehtävänsä oli tanssimusiikin tuottaminen Redoutensaalin tanssiaisn eikä palkkakaan ollut kummoinen.
Veniten esityksessä lisäksi ihmetyttää kielen valinta, joka on ruotsi, ottaen huomioon teoksen latinankielisen nimen, jonka voisi myös olettaa olevan vain lyhenne teoksen täydellisestä nimestä, ja voi siten viitata useampiinkin liturgisen musiikin lajityyppeihin.
Eivätkä kaikki Venitet edes liene varsinaista kirkkomusiikkia, kuten ei Mozartin Salzburgissa säveltämä offertorium Venite populikaan, jonka teksti ei ole liturginen ja on oletettu sävelletyn helluntaiksi, mutta johon ihastunut Brahms järjesti teoksen esityksen romantiikan aikana Wienissä.
Olen kuunnellut nyt Isacssonin Veniten lukuisia kertoja ja osassa näistä kuuntelukerroista olen ollut joikseenkin lumoutunut, joten aivan mitättömästä ja merkityksettömästä teoksesta ei Venitessä liene kysymys, mutta on mahdollista että säveltäjällä on tuotannossaan suurempiakin kirkkomusiikkiteoksia, kuten mahdollisesti, vaikkakaan ei todennäköisesti, myös messuja.
Eniten minua ihastuttaa Venitessä säveltäjän taito punoa erilaiset ja erityyppiset musiikilliset jaksot, joilla on eri tempomerkintä saumattomaksi kokonaisuudeksi kontrastoivine tunnelmineen, eivätkä ne vaikuta irrallisilta ja hajanaisilta osilta, vaan yhtenäisen ja kiinteän jatkumon muodostamalta ehjältä kokonaismuodolta, jossa nopeat ja hitaat jaksot vuorottelevat luontevasti luoden spontaanin, mutta ehyen vaikutelman, joka on paljon enemmän kuin osiensa summa.
Säveltäjän käyttämä muotoiluperiaate eroaa esim. klassismin ja romantiikan, kuten Mozartin ja Schubertin, aikakauden lyhyille kirkkomusiikkiteoksille räätälöidystä symmetrisestä ja tarkkarajaisen selkeäpiirteisestä muotoajattelusta, jossa jokaista kokonaisuudesta selvästi leikkautuvaa taitetta hallitsee sille ominainen musiikillinen karakteri ja tunnelma, mutta Isacssonin modernissa ajattelussa musiikki polveilee kaavoista piittaamatta läpisävellettynä fantasiana, jossa jaksot nivoutuvat toisiinsa spontaanisti vailla selvärajaisia taitekohtia, ainoastaan tekstin säveltäjässä herättämien tunnelmien myötäilemänä ja vain eräitä kertoja toistuvan urkusoolon luodessa koheesiota ja järjestystä fantasianomaiseen kuoroteokseen. Alussa kuullut urkujen juoksutukset pyöristävät teoksen kauniiseen loppuun.
Videolla kuulluista Isacssonin teoksista lienee tunnetuin keskiaikaiseen hymniin Pyhästä Yrjänästä ja lohikäärmeestä perustuva variaatiosarja uruille, joka yltää jo varsin moderniin ilmaisuun, mutta sisältää käsittääkseni myös huumoria säveltäjänsä rehevän huumorintajun poikimana. Teos päättyy komeaan fuugaan ja on myös levytetty yhdessä muiden ahvenanmaalaissyntyisten suomenruotsalaisten säveltäjien urkuteosten kera, joista tässä mainittakoon Jack Mattssonin Thoughts. Säveltäjän musiikkia voi kuunnella Spotifysta. Eräs säveltäjän Cavatina uustonaalisessa sävelkielessään on melodisilta ääriviivoiltaan lähes, ellei jopa varsin, mozartmainen saatuaan innoituksensa ilmiselvästi klassismista, joka kuuluu myös valoisasta ja melodiikaltaan sulokkaasta Vivace osasta, mutta varsinaiset soolourkukappaleet kertovat moderneista ihanteista säveltäjän saatua oppinsa Sturelta, joka auttoi paljon muitakin lahjakkaita muusikoita urallaan. Mattssonin Thoughts yhdistää moderneja ja perinteisiä ilmaisukeinoja, kuten melodiaa, eikä siis ole täysin modernistinen sävellystekniikaltaan ja tyyliltään.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
