| Aihe: Kiinnostaako teitä modernimpi vai perinteisempi klassinen? | 1 |
|---|
 megatherium
04.10.2023 15:28:58 (muokattu 04.10.2023 15:29:30) | |
|
Minä olen perinteisen tonaalisen musiikin kannalla.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Moderni ehdottomasti. En usein jaksa kovin vanhaa kamaa, eli ennen 1900-lukua tehtyä.
Meininki voisi siis olla vielä paljon oikeistolaisempaakin.
-Jucciz | |
En pysty valitsemaan näiden välillä. Kieltämättä perinteinen musiikki tuottaa enemmän mielihyvää, mutta toisaalta vähintään yhtä paljon haluan kuulla jotain uudenlaista. Molempi parempi.
minä tykkään käydä koulua, minä tykkään laulaa |  blackmore81
21.11.2023 12:13:03 (muokattu 21.11.2023 12:13:20) | |
|
Molempi parempi. Välillä on mukava kuunnella tuoreempaakin.
What the hell is wrong with freedom? That's what it's all about | |
Perinteinen kolahtaa enämpi. Kaikki Bachista Sibeliukseen sopii kuunneltavaksi.
Juuriongelma ole taloudessa, vaan siinä mistä sitä massia saataisiin... | megatherium
24.11.2023 16:55:51 (muokattu 25.11.2023 13:36:55) | |
|
Jokaisella on suosikkinsa ja vaikka en vähään aikaan olekaan kuunnellut musiikkia aktiivisesti on todettava, että henkilökohtaisesti minuun itseeni, vaikkakin schopenhauerilaisittain tosin vain tiedoitsemisen puhtaana subjektina puhtaan mielteen alueelle heijastuneet säveltäjäneron teoksiinsa valamat objektivoidut tahdonliikkeet ovat tehneet suomalaisista säveltäjistä kenties syvimmän vaikutuksen hengen palossaan ja emotonaalisessa voimassaan ja romanttisessa hehkussaan mm. Melartinin sinfonioissa, Tuukkasen Meri sinfoniassa, karhunpyynnissä ynnä moinen muidenkin suomalaisten vähemmän esillä olleiden, mutta yhtä kaikki mestarillisten säveltäjien, Tolosen, Fougstedtin, Fordellin, Pylkkäsen, Saikkolan (Karjala palaa, Traaginen) jne teoksissa, mutta joiden kaikkia keskeisimpiä teoksia ei ole milloinkaan edes levytetty, vaikka arvovaltainen kriitikkokin piti Aaltosen kakkosta levyttämisen arvoisena teoksena.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |  Kefiiri
25.11.2023 19:52:29 (muokattu 25.11.2023 19:52:45) | |
|
Olen niin amatööri että en osaa yhdistää säveltäjiä vuosilukuihin enkä oikein mihinkään, mutta onko Debussy mielestänne modernia vai perinteistä?
En ole musiikin asiantuntija. | |
Kefiiri: Olen niin amatööri että en osaa yhdistää säveltäjiä vuosilukuihin enkä oikein mihinkään, mutta onko Debussy mielestänne modernia vai perinteistä?
Modernia on mielestäni.
E: tällaista väittää internet:
"Debussy can be labelled a late Romantic composer with strong links to Impressionism, Modernism and some of the other musical movements that took hold at the beginning of the 20th century."
https://www.classical-music.com/features/composers/claude-debussy
Meininki voisi siis olla vielä paljon oikeistolaisempaakin.
-Jucciz | megatherium
25.11.2023 21:55:27 (muokattu 25.11.2023 21:55:51) | |
|
Kefiiri: Olen niin amatööri että en osaa yhdistää säveltäjiä vuosilukuihin enkä oikein mihinkään, mutta onko Debussy mielestänne modernia vai perinteistä?
Modernismin aika koitti musiikissa vasta siinä 1920 luvulla Schönbergin uudistusten myötä, jotka romuttivat vallalla olleen harmonisen järjestelmän, johon Debussynkin impressionistinen musiikki ainakin väljästi ottaen perustuu, vaikkakin hänen polkunsa Wagnerin ohella johti myös atonaalisuuteen. Kun Tauno Pylkkänen vielä niinkin myöhään kuin joskus 1948 sävelsi runoelmana Ultima Thule orkesterille niin erän kriitikko kritisoi sitä vuosisadanvaihteen impressionismista pitäen sen kyseiselle musiikkityylille tunnusomaisten maneerien takia takapajuisena teoksena aikakauden moderneihin tyylipyrkimyksiin nähden, mutta kyseessähän on mestariteos.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | Kefiiri
25.11.2023 22:20:27 (muokattu 25.11.2023 22:20:41) | |
|
Kiitokset HHO:lle oivallisesta Debussy-linkistä ja megalle pylkkäsvinkistä, täytyy jossain välissä ottaa kuunteluun.
En ole musiikin asiantuntija. |  sub zero
26.11.2023 01:39:35 (muokattu 26.11.2023 01:53:47) | |
|
Kefiiri: Olen niin amatööri että en osaa yhdistää säveltäjiä vuosilukuihin enkä oikein mihinkään, mutta onko Debussy mielestänne modernia vai perinteistä?
En sijoittaisi Debussyä romantiikkaan, mutta modernistiksi hän oli toki maltillinen. Ehkä hänet voidaan nähdä varhaismodernistina tai siirtymävaiheen säveltäjänä. Impressionismi on kuvaava sikäli, että se korostaa hänen selkeästi erottuvaa paikkaansa musiikin historiassa.
Musiikin modernismi alkoi viimeistään 1909 (Schönbergin kolme pianokappaletta ja viisi orkesterikappaletta), mutta usein se sijoitetaan muun modernismin tapaan jo 1890-luvulle, mikä tukee Debussyn kuulumista siihen.
Jos kysytään vulgaaristi "perinteistä klassista vai nykymusiikkia", tällöin ennemmin perinteistä. Sen verran tonaalisuutta ja osin romantiikkaankin sopivia melodioita hän kuitenkin käytti. Aivan itsestään selvä vastaus tämäkään ei ole, ovathan monet Debussyn preludit varsin rohkeita.
minä tykkään käydä koulua, minä tykkään laulaa | megatherium
26.11.2023 14:20:20 (muokattu 29.11.2023 16:51:52) | |
|
Tulin tuossa sellaistakin ajatelleeksi, että eihän aniharvojen säveltäjien omaksuma moderni sävellystekniikka vielä suinkaan merkitse varsinaisen modernismin alkua musiikissa siten, että siitä tulisi valtavirtaa tai yleisempi trendi säveltaiteessa, vaikka Schönberg omaksuikin Bergin ja Webernin ohella jo varhain viime vuosisadan alkupuolella atonaalisen sävelkielen.
Voidaankin pohtia, että varsinaisesti modernismin kukoistus kausi ajoittuu vasta jonnekin sinne 40-50 lukujen taitteeseen tai jopa vielä myöhemmäksi, etenkin suomessa, jos modernina sävellysteniikkana pidetään vasta täyssarjallisuutta, vaikka tuo Schönbergin keksimä säveltasojen organisaatioon perustuva järjestysperiaate, siis dodekafonia, merkitsikin suurelta osin lähtölaukausta modernismille, mutta hänen varhaiset atonaaliset pianokappaleensa olivat vasta uuden musiikillisen kieliopin puitteissa tapahtuvaa eksperimentointia, kuten v. 1908 sävelletty laulusarjakin.
Kyllähän suomessakin eräät jopa ultramoderneiksi kutsutut säveltäjät viljelivät ajoittain konstruktiivista atonaalisuutta teoksissaan, mutta modernistinen sävelkieli laajalla rintamalla ei suomeen oikein juurtunut, vaan useimmat säveltäjämme suosivat romanttista ilmaisua modernien eksperimentointien ollessa pienen säveltäjä piirin visionäärisyyttä, josta kansa ei juuri pitänyt.
Siinä missä esim. Merikannon, Raition ym. rohkeimmat teokset jättivät yleisön ymmälleen, niin sellaiset suositut romanttiset säveltäjät, kuten Melartinit ja Lingot saivat yleisön puolelleen. Vasta 50 luvun jälkeen yleisö alkoi suhtautua suopeammin moderniin musiikilliseen estetiikkaan ja eräät dodekafoniset teokset, kuten Nils Eric Fougstedtin Trittico sinfonico edustivat suomea Rooman kansainvälisillä musiikkifestivaaleilla, josta voi jo päätellä, että uuden musiikin aika oli jo koittanut suomessakin uusklassisten tyylipyrkimysten ohella ja Bergmannit, Kokkoset, Meriläiset, Rautavaarat, Heiniset ym. tulivat erityisen suosituiksi säveltäjänimiksi, kun Saikkola, Tuukkanen, Karjalainen, Fordell, Leiviskä, Aaltonen lyhytaikaista menestystään lukuun ottamatta vaipuivat unholaan aikaansa nähden musiikilliselta tyyliltään anakronistisina tonaalisina säveltäjinä, niin hienoja kuin heidän viimeiset suurteoksena olivatkin.
Mutta kun musiikkimaailmassa yleinen suuntaus oli muuttunut moderneja ideaaleja suosiviksi, ei vanhojen arvojen kannattajilla ollut ohjelmistossa enää sijaa.
Kumma vain, että aiemmin radikaaleina säveltäjinä esiintyneet ja sittemmin uusromantiikkaa lähestyneet nimet, kuten kait esim. Rautavaara säilyttivät suosionsa ja arvostuksensa säveltäjinä, mutta tyylillisesti tuskin juurikaan heitä konservatiivisemmat säveltäjät katosivat aikojen saatossa tyystin ohjelmistosta, mitä ilmiötä Salmenhaarakin aikanaan ihmetteli sävellystuotantojen kadotessa hänen mukaansa selittämättömästi jäljettömiin.
Aaltosellakin on niin valtava sävellystuotanto, että on suorastaan kohtalon ivaa miten unohduksiin hän on suomessa säveltäjänä joutunut. Edes hänen pianosonaattejaan tai jousikvartettojaan, sinfonioista, konsertoista tai baleteista nyt puhumattakaan, ei esitettäne saati levytettäne missään. Aikeissa oli säveltäjän nimeä kantavan seuran perustaminen, tarkoituksena mm. saada levytetyksi hänen sinfonioitaan, mutta hanke ei ilmeisesti kuitenkaan toteutunut.
Aaltonen, päinvastoin kuin esim. Rautavaara, kehittyi säveltäjänä tavanomaisemmin nuoruudenteostensa postromanttisesta tyylistä modernistiseen ilmaisuun dodekafonisissa orkesteriteoksissaan, mutta yhtä kaikki, mitään hänen teoksistaan ei kuunaan ole esitetty.
Kefiirille tuo linkki Tauno Pylkkäsen upeaan Ultima Thuleen, joka on viimeinen kappale linkissä. Erkki Länsiö väänsi sen nimestä ivamukaelman muotoon Ultima tulee, mutta impressionistisista vaikutteistaan huolimatta teos kuuluu säveltäjänsä merkittävimpiin sinfonietan, sinfonian, baletin, sellokonserton, Lappi aiheisen sinfonisen runon, sinfonisen fantasian Kaskirunoelma, jousikvarteton, oopperoiden ja monien muiden kuorolle, laulusoololle tai lausujille ja orkesterille sävellettyjen teosten ohella, joita säveltäjällä on tuotannossaan kokonainen laaja kirjasto.
Pylkkäsen pienempiin orkesteriteoksiin kuuluu mm. Elegia, Prelude, Balladi, Andante Funebre, Sankarimarssi, Intermezzo, johdanto ja fuuga, In Memoriam, Andante Espressivo, Serenadi, Valse lyrique, muistojen valssi puhallinorkesterille, Johdanto näytelmään, kuunnelmamusiikkia Rummut, Legenda jne.
Klami ei kumma kyllä tuntunut erityisemmin arvostavan Pylkkästä säveltäjänä, vaikka tunnustikin Räikkö Räähkän ansiot sävellyksenä muistaakseni mm. draamallisen vaiston tai aistin osalta ja piti Kullervon sotaan lähtöä Pylkkäsen kenties merkittävimpänä orkesteriteoksena, vaikka eräs nykykriitikko kritisoi sitä persoonattomasta touhuilemisesta Avanti sodassa konsertin ohjelmassa kuultuna,vaan on sitä luonnehdittu värikkääksi orkesterifreskoksikin ylen sivuilla. Spotifysta ja tuubista voi kuunnella. Jaa, ei ilmeisesti luonnehdittukaan, muistin väärin.
Minusta se on kuitenkin kyseisen Kalevala aiheisen levyn parasta antia, vaikkakaan ei ehkä aivan säveltäjän itsensä, mutta Pylkkänen kuuluukin suomen säveltäjien kermaan, mutta on käsittämättömällä tavalla aliarvostettu suuruus pohjolan Pucciniksi, oopperoitaan kenties lukuun ottamatta, kuten mm. tuo Aaltonenkin, jonka suuruus säveltäjänä on vain lähinnä etevien musiikkitieteilijöiden tiedostama, ei niinkään suuren yleisön.
https://www.bing.com/ck/a?!&&p=97e6 … RldG9qYS10YXVuby1weWxra2FuZW4&ntb=1
Pylkkäsellä on laajassa tuotannossaan paljon hienompia ja vaikuttavampiakin teoksia kuin esim. tuo pikkuinen sarja oboelle ja jousille ym. linkissä kuullut Pylkkäsen sävellykset. Internet archivesta löytyy myös säveltäjän Maraton alkusoitto ja preludio sinfonico, mutta eivät nekään vaikuttavuudestaan huolimatta kuulu säveltäjänsä kunnianhimoisimpaan tuotantoon sinfonian ja oopperoiden tavoin, kuten ei Lapin kuviakaan tuubissa, josta siellä on vain yksi osa ja Pylkkäsellä on myös suuria vokaaliteoksia, josta voitaisiin mainita Kreikkalainen triptyykki, Lentävän hollantilaisen näky, kantaattinakin tunnettu Suomen synty, Kaiku, Kaukametsä, Venhelaulu, Karjalan virsi jne., jotka ovat yleisesti ottaen vokaaliteoksina ilmeisesti Klamin mielestä Pylkkäsen parasta antia säveltaiteelle.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Melko laajalla skaalalla. Gregoriaanisesta Bachin kautta Mahleriin, Brucner kolahtaa jakkauksineen, Kevätuhri, _ostakovit_, Messiaen, Adamsiin asti. Mielentilan mukaan, ihan kakofoninen atonaalisuus kyllä hiljenee pikaisesti. Sibeliusta en oikeastaan osaa arvostaa kun samaan aikaan muualla Euroopassa oltiin jo uudistamassa perinteitä. | |
megatherium: Kefiirille tuo linkki Tauno Pylkkäsen upeaan Ultima Thuleen, joka on viimeinen kappale linkissä. Erkki Länsiö väänsi sen nimestä ivamukaelman muotoon Ultima tulee, mutta impressionistisista vaikutteistaan huolimatta teos kuuluu säveltäjänsä merkittävimpiin ...
Hyvä linkki, kiitoksia! Eivät kai impressionistiset vaikutteet musiikkia automaattisesti pilaa. Kuuntelin Ultima Thulen ja sehän oli täyttä törinää, kuten Jorma Uotinen saattaisi innostuessaan sanoa.
Kunnollista dynamiikkaa ja muikeita sointivärejä. Heti alkaa mielessä näkyä dramaattisia elokuvakohtauksia joita ei kuitenkaan ihan konkreettisesti pystyisi kuvailemaan.
En ole musiikin asiantuntija. | megatherium
08.12.2023 11:38:57 (muokattu 08.12.2023 11:39:05) | |
|
Kefiiri: Hyvä linkki, kiitoksia! Eivät kai impressionistiset vaikutteet musiikkia automaattisesti pilaa. Kuuntelin Ultima Thulen ja sehän oli täyttä törinää, kuten Jorma Uotinen saattaisi innostuessaan sanoa.
Kunnollista dynamiikkaa ja muikeita sointivärejä. Heti alkaa mielessä näkyä dramaattisia elokuvakohtauksia joita ei kuitenkaan ihan konkreettisesti pystyisi kuvailemaan.
Ole hyvä. Erkki Länsiö olikin modernin musiikillisen estetiikan kannattaja toteuttaen ihanteitaan myös säveltäjänä ja hän näki Pylkkäsen vanhoillisen impressionistisen tyylin takapajuisena, mutta vaikka Tauno oli monissa muissakin orkesteriteoksissaan aikansa moderneihin tyylivirtauksiin nähden varsin anakronistinen säveltäjä ja romantikko sielultaan, eksperimentoi hän ilmeisesti joissakin myöhäisissä oopperateoksissaan dodekafonisella tekniikallakin myöhäsyntyisen modernistin elkein.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | Rut
09.12.2023 20:37:05 | |
|
Klassisen klassinen. Mieluiten 1700-luku. | megatherium
11.12.2023 19:23:17 (muokattu 12.12.2023 12:11:49) | |
|
Klassismin aikakauden musiikki ei Glenn Gouldia juurikaan kiehtonut, mutta vaikka Mozart ja Joseph Haydn suuria säveltäjiä ovatkin, paitsi yleismaailmallisesti, niin myös minunkin käsitykseni mukaan kiistämättä, ei suurin osa tuon aikakauden säveltäjien tuotteista ole niin vaikuttavia ja ammattitaitoisesti sävellettyjä puhtaan amatööritaidon tuotteina, kuin vaikkapa esim. 1900 luvun korkeasti koulutettujen suominerojen teokset monesti.
Tätä monien keskinkertaisten ja "triviaalien" aikalaissäveltäjien "tökerösti" säveltämistähän ennemmin kuin pelkkää väärin soittamista Mozart juuri piti pilansa kohteena Musiikillisessa pilassaan.
Viitaten ensimmäiseen kappaleeseen: Näin siitäkin huolimatta, että ne ovat, päinvastoin kuin klassismin aikakauden keskinkertaisuuksienkin tuotanto, lähestulkoon kokonaan unohdettu, joitakin harvoja levytyksiä ja kantanauhatallenteita lukuun ottamatta, mutta klassismin pienten mestarien esiin nostaminen johtuu vain uudelleen heränneestä kiinnostuksesta historian unohtamien menneisyyden musiikin tekijöitä kohtaan, joiden tyyli muistuttaa etäisesti ihmiskunnalle rakkaan Amadeuksen tyyliä, tämän emotionaalista syvyysperspektiiviä kuitenkaan tavoittamatta.
Kuten nyt tuo Sulho Rannankin hurmaavaa Piccola sinfonia, jota soitettiin suomalaisen musiikin päivänä Yle klassisella "ensiosien pyöristetyssä muodossaan", Klamia siteeraten, on huomattavasti ilmaisuvoimaisempaa, kauniimpaa ja laadukkaampaa musiikkia kuin mitä klassismi tahtoo olla keskimäärin suurimpia huippuja lukuun ottamatta.
Ja on myönnettävä, että todella vaikuttavia uusklassisen, mutta usein väärin D duuri sinfoniaksi kutsutun, Piccola sinfonian ensiosat ovatkin miltei kamarimusiikillisesta tekstuuristaan huolimatta, mm. selkeäpiirteisessä pezzo tematico osassa, kaikessa suppeudessaankin, kun myöhemmin säveltäjän tyyli uudistui uusromantiikkaakin lähestyväksi, säveltäjän tehdessä suomalaisittain uskomattoman musiikillistyylillisen matkan atonaalisesta sävelkielestä perinteiseen ilmaisuun ja kansanlaulumaiseen diatoniseen yksinkertaisuuteen, osittain mm. oratorio volgaressa, josta on peräisin tunnettu Pieni kansanlaulu, vaikka sinfoniassa on myös tiheää polyfonista kudosta, mutta jota ei kokonaisuudessaan milloinkaan esitetä 45 minuuttisessa kestossaan.
Mutta saattaa olla, että hänenkin kohdallaan ensimmäiset teokset, kuten Rarahu laulu, ovat tuoreessa luomisvoimassaan ja keksinnässään kaikkein parhaat, nin suurta vastustusta kuin ensimmäinen sävellyskonsertti saikin kriitikoilta, Melartinia ja erästä professoria lukuun ottamatta. Ekman lausui kuitenkin siitä: slik omusik.
Gyrowetzit ja kumppanit eivät saavuta sitä tasoa, vaikka levylle ovat päässeetkin ikänsä perusteella, ei niinkään musiikillisen laadun.
Onhan se nyt huutava vääryys, että jonkun suomisäveltäjän musiikkia ja samoja tylsiä teoksia tulee tuutin täydeltä, mutta esim. Sulhon oratorio volgarea ei esitetä milloinkaan. Tällainen ei vaikuta vakavasti otettavalta taidepolitiikalta. Näinkö sivistyneessä maailmassa ja demokraattisessa valtiossa toimitaan, jossa ei näköjään edes taidetta syvällisesti ymmärretä? Kiitos siitä, että saimme kuitenkin edes valloittavan Piccolan kuullaksemme. Harvemmin näinkään vaikuttavia suomi siinfonioita saa nautittavakseen.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |  Penasol
19.12.2023 08:12:03 (muokattu 19.12.2023 08:14:47) | |
|
Aika laajalla skaalalla tulee kuunneltua. Nyt on viime vuosina taas vähän vähemmän ollut klassista soittimessa, mutta ennen sitä varmaan kymmenkunta vuotta oli vahva painotus klassisessa musassa. 800-luvulta 2000-luvulle tulee kuunneltua.
Modernismi kiinnostaa ilmiönä silleen yleisellä tasolla erittäin kovasti. Siis arkkitehtuuri, kuvataide, musiikki, teknologinen eetos ja sen vaikutus arjessa jne. Modernistinen musiikki kiinnostaa jossain määrin juuri ilmiötasolla, ei aina välttämättä niin paljon musiikkina. Tätä eroa on joskus vaikea tunnistaa. Eikä sitä ole mikään pakkokaan. Kyllä historialliset merkitykset ovat ihan validi osa musiikista nauttimista.
Välillä kuuntelen myös musiikkia, josta en tykkää oikeastaan ollenkaan, mutta jossa on vahvasti läsnä modernismin innostusta. Vaikka joku Avramoovin Tehdaspillien sinfonia. Kyllä tässä on enemmän kiinnostus- kuin tykkäämispainotus. https://m.youtube.com/watch?v=Kq_7w9RHvpQ
Ja toki uudempaakin tulee kuunneltua.
En tiiä saatana | megatherium
22.12.2023 12:23:15 (muokattu 22.12.2023 13:52:59) | |
|
Minuakin kiinnostaa jossakin määrin modernimpi estetiikka säveltaiteessa, mutta kuuntelen mieluiten 1900 luvun alkuaikojen modernia musiikkia varsinkin suomalaisten säveltäjien tuotannosta, mutta vielä mieluummin postromanttista ja ehkä uusklassistakin säveltaidetta.
Joskin esim. Merikanto oli etevä miltei vain radikaalia musiikkia luodessaan, mutta ei saanut tunnustusta rohkean ultramoderneille teoksilleen ja itsekritiikin puuskassaan jopa silpoi partituurejaan, joita Heininen sitten rekonstruoi.
Itsekin suurena modernistina tunnetuksi tullut Heininen kutsui asiantuntevasti Merikannon moderneimpia teoksia suomen musiikin kulmakiveksi ja joista merkittävimmän titteli on annettu vuoroin Schott konsertolle, vuoroin sinfoniselle fantasialle ym. teoksille.
Mutta ei sovi unohtaa Rannankaan ansioita suomessa modernin atonaalisen musiikin säveltäjänä ja erään kriitikon mukaan jopa Raitiota ja Merikantoa rohkeampanakin tekijänä, mitä seikkaa emme voi itse päätellä hänen atonaalisten soitinteosten saaman epäoikeudenmukaisen unohduksen takia. Tästähän Einar Englundkin sanoi ja piti Rantaa Sibeliusta paljon edistyksellisempänä säveltäjänä kritisoiden edellisen saamaa unohdusta.
On varsin merkillistä, ettei Sulhon rohkean atonaalisia kamarimusiikkiteoksia esitetä tai levytetä vieläkään missään, vaikka ne edustavat kiehtovinta osaa suomen säveltaiteesta tuohon aikaan, 1920 luvulla. Levyttämättömiksi ovat jääneet siitä huolimatta, että eräät musiikinprofessorit niitä kypsinä pitivätkin sanoen myös lumoutuneensa niitä radiosta kuunneltuaan.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
