| Aihe: Bengt von Törne, unohdettu suomalainen suurmies? | 1 |
|---|
 megatherium
02.09.2023 14:56:24 (muokattu 05.09.2023 11:56:10) | |
|
On kerrassaan käsittämätöntä, että suomessa on elänyt mm. monia tuotteliaita ja jopa merkittäviä sinfonikkoja ja orkesterisäveltäjiä, joiden orkesterimusiikkia, saati varsinkaan sinfonioita, eivät halukkaat voi kuunnella kerrassaan missään, eikä mistään. Ei esim. musiikkitalossa. Eikä edes miltään kaupallisilta äänitteiltäkään. Vaikka jotkut alan harrastajat ja kriitikot pitävät heidän musiikkiaan ansiokkaana ja myös esittämisen arvoisena.
En nyt missään nimessä halua väittää, että herra von Törne olisi millään muotoa näiden unohdettujen suomalaissinfonikkojen kärkikastia, saati mikään erityisen suuri säveltäjä, etenkään yleismaailmallisesti tunnettujen, kuulujen ja suurten säveltäjänerojen rinnalla. Eikä asiaa pysty kunnolla arvioimaankaan laadukkaiden äänitteiden puuttuessa, sillä hänen musiikkiaan ei ole levytetty laisinkaan. Ei ainuttakaan laulua orkesterimusiikista puhumattakaan, vaikka orkesterimusiikki oli hänen leipälajinsa, jolla hän suurimmat kannuksensa ansaitsi.
Mutta hänenkin laajaan sävellystuotantoonsa olisi siitä huolimatta varsin kiehtovaa ja mielenkiintoista tutustua, jos sieltä löytyisi helmiä, sillä hän ei ollut säveltäjänä suinkaan niin heikko, kömpelö ja lahjaton tavallisesti polyfoniaan pyrkivässä sävelkielessään ja kontrapunktisessa tekniikassaan, kuin voisi näin nimettömän säveltäjän kohdalla uumoilla.
Von Törne ei mielestäni myöskään ansaitse millään muotoa sitä täydellistä unohdusta, joka hänen orkestraalisesti ehkä vähemmän loistokkaan, mutta aina tinkimättömän taidokkaan ja ammattitaidolla sävelletyn musiikkinsa osaksi on tullut suomessa, jossa yhden periaate on nostettu normiksi.
Törnen eräskin sinfonia tekee minuun jopa huomattavasti suuremman ja kohottavamman vaikutuksen kuin kaikkein populaarein kaikista suomalaisista sinfonikoista. Kokemus on tietysti täysin subjektiivinen.
Mutta hän ei ole tässä suhteessa suinkaan ainoa, jonka musiikilla on kyky vaikuttaa tunteisiin vastaavalla tavalla ja luikerrella kuulijan suosioon kaikkea todennäköisyyttä vastaan, sillä kukapa voisi uskoa, kuten tuskin minä itsekään, että joku historian unohtama ja vaiettu säveltäjä voisi tuottaa mitään ylläpitävää ja arvokasta musiikkia, jota kuuntelee nautiskellen kerta toisensa jälkeen kenties joistakin puutteistaan ja heikkouksistaankin huolimatta.
Tämä jos mikä osoittaa Törnen musiikin ajattoman tenhovoiman, sen intohimoisen kiihkeyden, jolla hän valloittaa sydämet puolelleen. Itse olen intohimoinen ja vannoutunut suomalaisen säveltaiteen kannattaja ja puolestapuhuja, jolle kaikki suomessa sävelletty ansiokas taidemusiikki on yhtä arvokasta säveltäjän potentiaalisesta nimettömyydestä huolimatta.
Tällaisen vaikutelman sain myös lukiessani erästä suomalaisen kirjoittajan laatimaa musiikkikirjaa, jossa ihmeteltiin mm. Bengt von Törnen musiikin täydellistä vaipumista unholaan, vaikka kirjoittajan mielestä hänen sinfoniansa ovat hyvinkin esittämisen väärtejä ja olen itse kuullut aikoinaan niitä klassisessa illassa lähiradiossa, kuten myös melodisesti viehättävän d molli sinfonietan, jossa on tarttuvia teemoja.
Äänitteiden puuttuessa, sekä siitä johtuen, ettei Törnen musiikkia juuri radiossa esitetä, emme tietenkään pysty arvioimaan säveltäjän luovan kypsymisprosessin valossa, milloin tämä saavutti taiteilijana täyden kypsyyden ja kohtasiko häntä luomisvoiman hiipuminen myöhäisissä teoksissaan vai edustavatko ne parasta osaa hänen tuotannossaan.
Siitä päätellen, että Törnekin saavutti kohtuullisen suurta suosiota Euroopassa maailmansodan aikoihin voisi päätellä, etteivät hänen tuon kauden teoksensa ainakaan erityisen heikkoja voi olla, vaan on mahdollista, että ne edustaisivatkin hänen luomisvoimaisinta ja hedelmällisintä kauttaan tuoreessa luomisvoimassaan, joka sitten mahdollisesti hieman hiipui vanhemmiten. Mutta mene ja tiedä.
En ole musiikkitieteilijä, joten en pysty vastaamaan kysymykseen millään tasolla vaan Törnen kypsymistä taiteilijana koskevat spekulaatiota jäävät näiltä osin täydelliseksi arvoitukseksi.
Oliko hän kenties jo valmis säveltaiteilija ensimmäisissä töissään, jossa hän ilmeisesti seurasi esikuvaansa Sibeliusta sibelianisoiden itsensä ensimmäisessä sinfoniassa, joka tuskin on kuitenkaan vahvoista Sibelius vaikutteista huolimatta läpeensä pelkkää plagiointia ja epigoniaa, vaan on todennäköistä, että teoksesta on kuultavissa myös säveltäjän persoonalliset äänenpainot ja pyrkimys polyfoniaan. Törnen tuotannossa on myös runsaasti sinfonisia runoja.
Bengt von Törne kertoo "Suomen säveltäjiä" kirjassa ensi askelistaan säveltäjänä, kun ensimmäisen sävellyskonsertin jälkeen kapellimestari Kajanus seisoi odottamassa kunnes kaikki ystävät ja tuttavat olivat puristaneet hänen kättään. Sitten Kajanus astui hänen luokseen ja sanoi: "Herra von Törne, teillähän tuntuu olevan orkesterisoinnin aistia". Ei koskaan mikään lausunto ollut tehnyt häneen syvempää vaikutusta vaikka hän aluksi epäili osaavansa ylipäätään kirjoittaa orkesterille.
Myöhemmin Pariisissa Törne teki lujasti töitä toteuttaen sävellyssuunnitelmiaan ja suorittaen kulttuurihistoriallisia tutkimuksiaan. Törnen pianotrion, 2. viulusonaatin ja pianokonserton kantaesitys tapahtui ranskan radiossa. Albert wolff ja Pasdeloup orkesteri esittivät hänen balladinsa jonka ranskan radion sinfoniaorkesterikin myöhemmin soitti. Jonkin Pasdeloup konsertin jälkeen von Törne keskusteli taiteilijahuoneessa herra Pensis'n, Luxemburgin sinfoniaorkesterin perustajan kanssa. Tutustuttuaan Törnen pyynnöstä ensimmäisen sinfonia da camera teoksen partituuriin Pensis otti sen esitettäväkseen. Menehtymiseensä saakka hän sitten esitytti säännöllisin väliajoin muutamia Törnen teoksia ja kerran kokonaisen konserttiohjelman.
Törne oli kirjallisesti kultivoitunut taiteilijapersoona ja maailmankansalainen, joka ulkomaille lähdettyään suuntasi ensin Lontooseen ja siellä ministeri Donnerin ym. avulla tutustui mitä erilaisimpiin henkilöihin ja uiskenteli kuin kala vedessä eurooppalaisissa taiteilijapiireissä ja mm. Roomassa tiedemiespiireissä ja josta tämäkin lyhyt ote hänen elämäkerrastaan antaa jonkinlaisen kuvan.
Todella ihmeellistä ja hämmästyttävää, että niinkin paljon kuin Törnen musiikkia esitettiin aikoinaan menestyksellä jopa ranskassa ja italiassa saakka, jossa hän johti omia teoksiaan mm. Pariisin parhaiden orkestereiden solisteista kokoonpannun orkesterin avustaessa tai Cannesissa jossa Törne johti pelkästään hänen omista teoksistaan kootun konsertin, kuuluu hän nykyään täysin unohdettuihin säveltäjiin. Sibeliushan oli eräs Törnen opettajista ja Törne tutustui matkoillaan mm. Carl Orffiin. Sulho Ranta katsoo Törnen "sibalianisoineen" itsensä 1. sinfoniassaan. Viimeinen sinfonia sen sijaan on uusklassinen. Kuinka voidaan laiminlyödä näin suuren säveltäjän musiikkia?
Törne mm. itse kertoo Marvian toimittamassa Suomen säveltäjiä kirjassa, että kesken toista maailmansotaa hän johti virallisesta kutsusta oman radiokonsertin Venetsiassa. Törnellä oli lukuisia harjoituksia ja italian paras orkesteri, 90 miehinen Torinon radio orkesteri, joka pommituksen jälkeen oli muuttanut laguunien kaupunkiin. Konsertti pidettiin palazzo Pisanin juhlasalissa, jossa myös Venetsian konservatorio sijaitsee. Soittajat, jotka kaikissa harjoituksissa olivat työskennelleet Törnen johdolla todella innostuneina, antoivat konsertissa parastaan. Suosionosoitusten jälkeen, joilla he Törneä kunnioittivat, tulivat he hänen luokseen ja kysyivät yhteen ääneen:" Maestro, milloin tulette takaisin johtamaan toisen konsertin?". Tuosta toisesta konsertista sovittiinkin ja se olisi pidetty elleivät poliittiset ja sotilaalliset tapahtumat olisi tulleet väliin. Lähde: Suomen säveltäjiä, toimittanut Einari Marvia.
Yleisradion äänitietokannasta löytyy useita kiinnostavia ja kenties merkittäviäkin Törnen sävellyksiä, jotka edustavat niin pianomusiikkia, kamarimusiikkia kuin orkesterimusiikkiakin, kuten viulusonaatti, pianotrio, balladi pianolle ja balladi orkesterille, sinfoninen runo Eidos ja Invocation orkesterille ja mm. sinfonietta d molli, mutta joista ainuttakaan en ole kuullut sen enempää Yle klassisella nettiradiosta kuin Yle radio yhden musiikkiohjelmissakaan.
Mutta nyt kun tarkemmin muistelen, olen saattanut kuulla lähiradion klassisessa illassa myös tuon Törnen orkesytraalisesti ajatellun ja pianistisesti vaativan pianokonserton, joka vaikutti aivan kelpo teokselta ja siinä oli ennakko odotuksiin nähden joitakin hyvinkin mukaansa tempaavia jaksoja, vaikka vielä alussa en oikein päässyt teoksesta jyvälle.
Muuten en ehkä intoilisikaan Törnen musiikin puolesta, jos se todella osoittautuisi emotionaaliselta voimaltaan heikoksi ja olisi emotionaaliselta sisällöltään onttoa ja mitäänsanomatonta, mutta koska se omalla erikoislaatuisella tavallaan vaikuttaa kuulijan tunteisiin, tahtoon ja affekteihin, niin mielestäni sen vaaliminen on siksi mielekästä, kannatettavaa ja varsin kiehtovaa, eikä sen kuuntelemiseen käytetty aika mene hukkaan rikastuttaessaan ihmistä henkisesti.
Kannatankin kaikkea ansiokasta suomalaista säveltaidetta ja kaikki harvinainen suomessa sävelletty musiikki, jota ei ole puhki soitettu, eikä majaile soittolistojen kärjessä, kiinnostaa minua tavattomasti jo siitä syystä, että itselle tuntemattoman ja tuttavuutena uudenlaisen musiikin löytäminen on jo sinällään kiehtovaa ja joskus palkitsevaakin toimintaa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
21.09.2023 14:21:05 (muokattu 21.09.2023 14:23:59) | |
|
Törneltä kuultiin Helsingin kaupungintalolla järjestetyssä konnsertissa vajaat kymmenen vuotta sitten kuulemma "hieno" pianotrio. Tuossa konsertissa esitetyistä teoksista vain Ilmari Hannikaisen pianokvartetto on kuultavissa soundcloud palvelussa. Teos on myös levytetty.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
22.01.2024 13:46:39 (muokattu 22.01.2024 20:45:51) | |
|
Tajusin empiiriseen havaintoon pohjaten, että jopa kulttuurihistorioitsija ja säveltäjä Bengt von Törnen säveltaide ainakin eräässä hänen karussa ja askeettisessa, polyfoniaan pyrkivässä sinfoniassaan, kykenee tuottamaan myös suloisen lämmöntunteen rinnan alassakin, kuten tietysti kaikki suuri säveltaide kuuntelutavasta riippuen. Ja mitä suuremmasta säveltaiteesta puhumme, jossa alitajuiset motiivit kytkeytyvät tietoiseen metodiikkaan, kuten Hildesheimer sanoo, sitä enemmän.
En uskoakseni ole tullut edes luodanneeksi Törnen musiikkia pohjaan asti, mutta vähäisemmälläkin keskittymisellä ja kontemplatiivisella kuuntelusessiolla hänen musiikkinsa tarjoaa nautittavia kuuntelukokemuksia ja elämyksiä, mikä tuntuu hämmästyttävältä saavutukselta siihen nähden kuinka vähän hänen musiikkiaan yleisesti tunnetaan tai ylimalkaan esitetään osana sinfoniaorkestereiden ohjelmistoa.
Lienee myös mahdollista, että hän on muissakin teoksissaan luonut vähintään yhtä vaikuttavaa säveltaidetta, johon hän on valanut objektivoitua tunnetta, joka heijastuu vastaanottavaisen kuulijan puhtaan mielteen alueelle ja saa hänet kenties kokemaan sen minkä säveltäjä on kokenut teosta luodessaan, kuten Hildesheimer arvelee Mossesta.
Vaikka Törnen teoksista hänen laajassa tuotannossaan on tehty useita kantanauhatallenteita, joista viehättävä d molli sinfonietta ja klassis-romanttinen pianokonsertto on kuultu aikoinaan lähiradion klassisessa illassakin, niin silti valtakunnallinen radiokanava ei ole ainakaan vielä soittanut niitä tai useimpia muitakaan Törnen teoksia kyseistä sinfoniaa lukuun ottamatta.
Jossakin vaiheessa pidin Törnen sinfoniaa miltei täysin sekundana ja jopa surkeana teoksena, mutta sitten totesin, ettei se sitä taida ollakaan tietystä melodian keksinnän tavanomaisuudesta, orkestraalisten keinovarojen niukkuudesta, orkesterikaavun loistottomuudesta ja muodon suppeudesta huolimatta, vaan hyvinkin ylläpitävää ja virkistävää säveltaidetta.
Jälkeenpäin arvioituna sillä on kaikesta huolimatta tunteisiin kohottava ja erilaiseen vireeseen saattava vaikutus ja se saa kuulijan myös pakahtumaan ja lumoutumaan tietyllä metodiikalla kuunneltuna, jota ei niin karulta ja askeettiselta musiikilta uskoisi.
On paljon tunnetumpiakin nimiä, joilta en ole kokenut vastaavaa kohottavaa vaikutusta. Mutta tämäkin on täysin subjektiivinen kokemus eikä mikään yleispätevä totuus, enkä väitä, että minä kykenisin arvioimaan säveltaidetta täysin puolueettomasti, selvästi ja puhtaasti. Siis objektiivisesti.
Mutta en näköjään sitten kuitenkaan ole mikään todellinen musiikin tuntija, joka oivaltaisi ja tajuaisi välittömästä jonkin sävelteoksen kvaliteetit, vaan arvioin musiikkia puhtaasti mututuntuman pohjalta ja saatan hyvinkin erehtyä arvioissani jonkin sävelteoksen suhteen siihen ensi alkuun tutustuttuani, sekä ollessani häilyväinen ja päättämätön sen kvaliteettien suhteen.
Lukuun ottamatta "ideoiden käsityksen edellytyksenä tapahtuvaa tiedoitsevan tulemista tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi" prosessia Schopenhauerin kirjoituksia neroudesta siteeratakseni, joka, sikäli kun kysymys oli siitä eikä jostain muusta, paljasti osittain teoksen syvimmän merkityksen.
Erään Finlandia palkitun musiikkikirjan kirjoittajakin sanoi, että tärkeintä uutta musiikkiakaan kuunnellessa ei ole pyrkiä niinkään analysoimaan sen rakennetta kuin pyrkiä kokemaan sen miltä se sisimmässä tuntuu.
Orkesterimusiikkikirjassa sen sijaan sanotaan, että jopa Schönbergin eräät konventionaalisemman dodekafonisen opin mukaan sävelletyt teokset alkavat "lämmittämään" kuulijaa vasta useamman kuuntelukerran jälkeen.
Mutta en juuri nyt muista, kuinka kirjoittaja niitä alun perin luonnehtikaan, mutta ilmeisesti hän suhtautui niihin alun pitäen kuitenkin jossain määrin hiukan kriittisesti, todeten niiden jättävän kuulijan verraten kylmäksi. Glenn Gould taisi kutsua niitä ensimmäisiin Schönbergin dodekafonisiin teoksiin verrattuna jossain määrin luotaantyöntäviksi. Minusta tämä ei sinällään ole mitenkään ihmeellistä, sillä suuri taide harvemmin tekee syvällistä vaikutusta kuulijaan ensikuulemalta, mutta atonaalinen musiikki kenties vielä harvemmin.
Törnen musiikki perinteisenä tonaalisena säveltaiteena kykenee todennäköisesti sen sijaan lämmittämään kuulijaa ja hänen tunnemaailmaansa luonnollisesti Schönbergiä voimakkaammin, kun ottaa huomioon sen, että atonaaliselta musiikilta puuttuu Glenn Gouldin mukaan yleisesti hyväksytty emotionaalinen referenssisysteemi, joka siis duuri ja molli tonaalisella musiikilla on, mutta tästä huolimatta se ei tapahdu ensikuulemalta, vaan kyllä tämä edellä mainittu askeettinen säveltaide edellyttää syvällisempää perehtymistä, ennen kuin se rupeaa lämmittämään kunnolla, kuulijasta ja hänen kuuntelutavastaan ja vastaanottokyvystään tietysti hieman riippuen.
Syynä siihen, miksi puhun Törnestä niin paljon, on mm. se, että suomalainen säveltaide on lähellä sydäntäni ja minua viehättää se seikka, että Törnen sinfonia kykenee kaikesta aiemmin sitä kohtaan tuntemastani skeptisyydestä ja yleisemmin hänen musiikkinsa osaksi tulleesta totaalisesta aliarvostuksesta ja unohduksesta huolimatta sittenkin emotionaaliseen vaikutukseen, jota en siinä aluksi kokenut, eikä sen pitäisi ennakkoasenteisiin nähden kenties omata tällaista vaikutusta ensinkään.
Mutta tietynlaisessa nojatuolianalyysissä, Glenn Gouldilta siteerattu termi, se osoittautui musiikilliselta rakenteeltaan ja muodoltaan lujaksi ja tiiviiksi, mikä ei ensisijaisesti kulttuurihistoriallisia tutkimuksia tärkeimpänä aktiviteettinaan Euroopassa harjoittaneelta kultivoituneelta kultturellilta ja intellektuellilta olisi voinut olla mitenkään ilmeistä tai edes mahdollistakaan, jollei hän olisi osoittanut tiettyä synnynnäistä lahjakkuutta myös säveltäjänä. Ja kuten tuon aikakauden kuuluisin suomalaiskapellimestarikin hänelle totesi, omasi myös "orkesterisoinnin aistia", josta Törne oli hyvin imarreltu.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
