| Aihe: Erkki Aaltonea | 1 |
|---|
|
Erkki Aaltonen oli hieno säveltäjä, jonka musiikista löytyy myös se tärkein ominaisuus, joka tekee musiikista jaloa ja tunteisiin vaikuttavaa taidetta, nimittäin emotionaalinen syvyys ja kosketuspinta, mutta en tunne hänen tärkeimpiä ja suurimpia teoksiaan kuten Salmenhaaran muodoltaan ehyeksi mainitsemaa Kansansinfoniaa, jossa lienee Beethovenin Pastoraalisinfoniaan assosioituvia aineksia ja wagnerilaisia orkesterimassoja tai säveltäjän kuuluisinta teosta, Hiroshima sinfoniaa, joiden sijaan olen kuunnellut luultavasti monoäänityksenä vain muuatta Aaltosen varhaisempaa sarjaa orkesterille, jossa on mm. kaunis ja koskettava elegia osa. Olisipa elämys kuulla sekin teos josta en aluksii lainkaan välittänyt. orkesterin edessä istuen ja musiikista lumoutuen, mutta hänkin kuuluu niihin suuriin vaiettuihin suomalaisiin säveltäjiin, joiden musiikkia ei konserteissa juuri kuulla
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |  megatherium
11.03.2024 16:38:09 (muokattu 18.03.2024 12:03:03) | |
|
Erkki Aaltonen on suomen ehdottomasti suurimpia ja omaperäisimpiä luovia säveltäjäneroja, jonka teoksista ei ole julkaistu ainuttakaan CD levyä ja mm. hänen 3. Kansansinfoniansa sai Erkki Salmenhaaralta paljon kiitosta osakseen muotonsa eheyden, monitahoisten alluusioiden sekä rikkaan intuitionsa vuoksi. 4. sinfonia sai suurta tunnustusta virolaisten kollegoiden taholta kun se kantaesitettiin Tallinnassa. Aaltosen myöhäisteokset ovat dodekafonisia. Suosituimmassa sinfoniassaan hän viljelee mm. staattisista sointikentistä kohoavia trumpettifanfaareja ja groteskeja marssirytmejä Schostakovitsin Leningrad sinfonian tapaan, anakronistista minimalismia, joka keksittiin vasta paljon myöhemmin, Finlandiaan assosioituvia hymni aineksia ja dodekafoniaan asti viittaavan varsin atonaalisen fuugateeman. Scherzossa pauhaa kromaattinen myrsky. Eilen kuuntelin jokseenkin haltioituneena Hämeenlinna sarjaa, josta en ole aiemmin juuri välittänyt. Sarja tietyllä tavalla huipentuu tunnekylläisen romanttissävyiseen Linnan silhuetti osaan, jossa vienojen ja sointiväriä luovien harpun helähdysten, ts. arpeggioiden ja ehkä glissandojenkin lomasta kantautuu ilmoille mystinen trumpettisignaali joka on kuin linnan tornista ja historian hämäristä kajahtava ritarien iltasoitto tai "kutsuhuuto" auringonlaskun kellanruskeaksi värjäämän peltikaton loimussa. Sikäli kun se edes on peltiä. Edellä mainittu sinfonia esitettiin viimeksi 1998. Ylellä on kantanauhatallenne sinfonian konserttiäänityksestä, josta olen kuullut katkelmia, jotka käsittivät mm. sinfonian alkutahdit matalien jousimelodioiden mollisävyissä ja koko orkesterin komean loppusähäkän triumfinaalisine tunnelmineen. Aaltonenhan hylkäsi 2 ensimmäistä sinfoniaansa täysin. Aaltosen tuotanto on valtava. Sinfonioiden lisäksi siihen kuuluu lukuisia jousikvartettoja, viulusonaatteja, pianosonaatteja, huiluteoksia, oboesonaatti, lauluja, konserttoja niin pianolle kuin viulullekin, baletteja, suuria kuoro ja orkesteriteoksia, sekä paljon mm. pianolle sävellettyjä pienempiä kappaleita. On elämän suuria mysteereitä, miksi näin luomisvoimainen ja tuottelias säveltäjä on vaipunut näin unohduksiin.
nummisuutarit elokuvaan säveltämässään musiikissa Aaltonen siteeraa jopa Mussorsgyn Yö autiolla vuorella uvertyyriä huilun melodiakuvioissa, mutta on tarttuvaa ja vauhdikasta musiikkia komediallisessa luonteessaan ja funktiossaan. Ei liene kuitenkaan aivan myöhemmin sävelletyn Nummisuutarit baletin veroinen musiikillislta aspekteiltaan.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
