| Aihe: Oliko fordell Mozartia etevämpi sinfonikko? | 1 |
|---|
 megatherium
21.02.2023 13:28:56 (muokattu 23.02.2023 16:05:40) | |
|
Vaikka lienee epärelevanttia ja asiaan kuulumatonta verrata eri aikakausina eläneitä säveltäjiä keskenään, koska yhteiskunta antoi heille erilaiset tehtävät ja koska he edustavat tyylillisesti aivan erilaisia pyrkimyksiä, Mozart objektiivista klassismia ja Fordell ekspressionismista vaikutteita ammentanutta postromantiikkaa, niin on silti suomalaisittain mielenkiintoista panna merkille Mozartin tuotteliaisuuteen verrattavan Fordellin etevyys säveltäjänä, vaikka luomisvoimaa ei voikaan milloinkaan mitata pelkkien opuslukujen nojalla. mutta hänen jo varhain saavuttamansa kypsyys sinfonikkona antaa vihiä todella suuresta säveltäjästä, joka on hämmästyttävää kyllä jäänyt täysin unohduksiin suomessa nykypäivänä moniin aikalaissäveltäjiin verrattuna, joista mm. P H Nordgrenin kaikki tyyliltään varsin modernit ja aivosyntyiset sinfoniat on levytetty. eikä Nordgren ole niistä päätellen ainakaan melodikkona fordellin veroinen mestari.
Mozart aloitti luovan sävellystyönsä ollessaan vasta pikkulapsi ja lapsinero, kun Fordellin säveltäjän taival käynnistyi vasta kypsässä miehuudessa, eikä näiden säveltäjien keskinäinen vertailu liene siksi kovin hedelmällistä saati mielekästä, sillä eihän lapsi voi olla tunne-elämältään vielä niin kehittynyt kuin aikuinen mies, jonka varhaisteoksetkin löytävät tiensä syvemmälle sielulliselle alueelle kuin lapsen kypsymättömät sävellykset, joista puuttuu emotionaalista syvyyttä ja hän on vielä suuremmassa määrin esikuviensa orjallinen jäljittelijä kykenemättä persoonalliseen ilmaisuun, kuin vasta pienessä g molli sinfoniassa, jonka voi sanoa edustaneen Mozartin luomistyössä käännekohtaa kohti persoonallista ja kypsää ilmaisua, sinfonian kun kerrotaan heijastelleen emootioiltaan ja intohimoiltaan Mozartin ensirakastumisen aiheuttamaa tunnekuohua teokseen valetun objektivoidun tunteen muodossa. Sinfoniasta voi Maasalon mukaan aavistaa suuren g molli sinfonian tuskaisen levottomuuden.
Se, ettei Fordell ole nykypäivänäkään saavuttanut ansaitsemaansa asemaa suuren yleisön keskuudessa suurena sinfonikkona saati konserttirepertoaarissa, joka uhmaisi vallitsevia musiikinhistoriaamme koskevia käsityksiä, johtuu vain luutuneista ja pinttyneistä konventioistamme ja halustamme pitää kiinni yhteisistä ja jo kauan sitten omaksumistamme länsimaisista arvoista. joita ei käy horjuttaminen uuden ja mullistavan tiedon oppimisella ja omaksumisella, joka kyseenalaistaisi vallitsevat periaatteet ja hyväksytyt normit sekä vallitsevan asiaintilan, jossa ei ole sijaa tuoreille näkemyksille ja konservatiivisia ja konventionaalisia käsityksiä uhmaaville visioille eikä Fordellia, josta ei liene myöshkään riittävästi tutkimustietoa, joka oikeuttaisi hänelle vankan aseman musiikin kaanonissa ja ydinrepertoaarissa, vaan hän on suurena suomalaisena tuntemattomana jäänyt kaanonin katveeseen unohdettuna ja vaiettuna nerona,m joka kaikessa hiljaisuudessa katosi modernismin rantautuessa suomeen ohjelmistosta eikä hänen musiikkinsa esillepanossa syntyneen katkoksen takia tieto hänestä ehtinyt kiiriä ja saavuttaa myöhempiä sukupolvia, jotka eivät tiedostaneet eivätkä tiedosta lainkaan hänen olemassaoloaan säveltäjäsuuruutena ja siksi hänen ympärillään vallitseva hiljaisuus lienee välttämätöntä etteivät nykypolvet tulisi järkytetyiksi keskuudessamme eläneen säveltäjän populaareihin nimiin nähden ylivertaisesta sinfonikkoudesta ja siitä valtavasta tuotteliaisuudesta joka varjostaa muiden säveltäjiemme saavutukset.
Siinä ei ole mitään tavatonta, että Fordellin sinfonioiota ei näy konserttiohjelmistossa, sillä eihän konserteissa nykypäivänä esitetä juuri kenenkään muidenkaan suomalaissäveltäjien sinfonioita emotionaahisesti selvästi köyhempiä ja heikompia Sibeliuksen sinfonioita lukuun ottamatta, mutta se, ettei Fordellin sinfonioita ole edes levytetty, kuten ei juuri muidenkaan sodan jälkeisen säveltäjäsukupolven sinfonioita rai muutakaan musiikkia muutamia säveltäjiä lukuun ottamatta, kuten vaikka Marttisen ja sitä uudempien tai paljon vanhempien säveltäjien musiikkia, on mysteeri, johon ei löydy selkeätä vastausta, mutta johtunee paitsi siitä, etä fordellin musiikki katosi ilmeisesti hänen poismenonsa jälkeen ohjelmistosta moderniin musiikin murroksessa, ja siitä, että fordell oli tyyliltään aikalaisiinsa nähden perinteistä tonaalisuutta suosiva säveltäjä siinä missä Saikkolakin , mutta heidän tuotantonsa katoaminen jäljettömiin pysyy selittämättömänä mysteerinä ja suurena tappiona koko suomalaiselle musiikkielämälle.
Se, ettei Fordellin sinfonioista ole levytetty ainuttakaan, saattaa johtua myös siitä, ettei häntä oikein tunneta säveltäjänä musiikillisista ansioistaan huolimatta eikä tiedetä juuri mitään ihmisenäkään, vaikka hänen musiikkinsa lienee vielä ennen muinoin soinut konserteissa kautta koko suomen, sekä mm. BBC:ssäkin ja hän lienee kapellimestarina itse johtanut teoksiaan, muuten ei ole selitettävissä hänen valtava tuotteliaisuutensa säveltäjänä, sillä tuskin hän on sinfonioitaan pöytälaatikkoonkaan säveltänyt, vaan useimmat niistä ovat saattaneet olla jopa tilaustöitä, mutta käsittämättömältä tuntuu, kuinka niin tuottelias säveltäjä voi vaipua niin täydellisesti unohduksiin, että vasta jpkin aika sitten hänen musiikkiaan on päätynyt levylle, mutta ei sinfonioita, jotka sävellysmuotona ovat olleet jo kauan pois muodista, eikä Sibeliuksen maassa ole sijaa juuri muille suurille sinfonikoille, joiden sinfonioita levytettäisiin ahkerasti, sillä kenenkään muun suomalaissäveltäjän sinfonioita ei ole pidetty hänen arvoisenaan ja vertaisenaan, saati ilmeisesti muutenkaan vakavasti otettavina lajityyppinsä teoksina, vaikka muutamien uudempien säveltäjien kyseisen lajityypin teoksia onkin päätynyt sattuman oikusta levylle heidän tunnettuudestaan ilmeisesti säveltäjinä johtuen tai eräässä tapauksessa kait kapellimestarin ja säveltäjän välisten sukulaisuussuhteidenkin vuoksi, sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, ja erään jazz taustan omaavan muusikon sinfoniakin on levytetty, tässäkin tapauksessa tämän kuuluisuudesta muusikkona johtuen, mutta ei Fordellia, jonka myöhäissinfoniat ovat kokonaismuodoltaan ehyempiä varhaissinfonioihin verrattuna, joiden finaalissa saattaa olla havaittavissa voimien ehtymistä, mikä on usein tavallista laajamuotoisille teoksille säveltäjästä riippumatta, jos ei ajatella suurimpia mestareita, vaikka heidänkin teoksissaan painopiste on usein avausosissa.
Jonkinlaisesta uudemman suomalaisen sinfoniamusiikin aliarvostuksesta kertoo jo se, ettei musiikkitieteilijä Kai Maasalokaan ole Suuri sinfoniamusiikki kirjassaan maininnut sanallakaan sen ajan huomattavia suomalaissinfonikoita, mutta sen sijaan monia kansainvälisiä moderneja säveltäjänimiä kylläkin ja ainoat kirjassa mukana olevat suomalaiset sinfonikot ovat Sibelius ja Madetoja, vaikka luulisi sen päivän monien huulilla olleiden säveltäjänimien mainitseminen olevan sekä oleellista että mielenkiintoista, mutta jostakin syystä, ilmeisesti suuren kansainvälisen maineen puuttumisesta ja kansainvälisestä tuntemattomuudesta ja puutteellisesta ajallisesta välimatkasta johtuen, Maasalo ei ole katsonut tarpeelliseksi eikä aiheelliseksi mainita sen ajan tuoreita ja yhä kiihkeätä luomistyötä tekeviä suomalaisia omassa maassaan tunnettuja ja siihen aikaan konserttirepertoaarissa vielä olleita säveltäjiä nimelläkään, mikä on vähintäänkin outoa heidän saavutuksiinsa nähden sinfoniamuodon alalla.
Minusta on silti kiehtovaa ajatella, että Kokkolan suuri poika Erik Fordell ainakin suomalaisittain eräällä tavalla mahdollisesti sivusi Mozartin saavutuksia tai jopa ylitti ne sinfonian alalla jo tuotannon laajuutta ajatellen, joka suurin piirtein vastasi Mozartin sinfoniatuotannon laajuutta, muttei suurimpien yksittäisten teosten laatutasoa ja niiden korkeimpia inhimillisen hengen huippuja ajatellen tai tarkkaan ottaen ei edes lukumäärällisestikään, sillä Mozartilla on kadonneiden teosten lisäksi mm ooppera alkusoitoista muokattuja sinfonioita, mutta kylläkin luultavasti laadullisen tasaisuutensa puolesta, sillä jo varhaisimmat suomalaismestarin sinfoniat ylittävät persoonallisina postromanttisina sinfoniamonumentteina Mozartin galantit lapsuuden sinfoniat, jotka ainakin osittain lienevät muun tuon ajan musiikin jäljittelyä oman persoonallisen leiman ja panoksen ollessa Fordellin varhaiseenkin sinfoniseen tyyliin verrattuna vähäisempi, eräänkin kriitikon tunnistaessa jo sangen varhaisissa Fordellin sinfonioissa niiden säveltäjälle ominaisen omintakeisen tyylin, niiden ekspressiivisten ominaisuuksien(vaikka tuskinpa hän juuri muissa sinfonioissaan viljelee pizzicatoja niin paljon kuin 2. sinfonian avausosassa) ja hänen arvostaman hitaiden osien lyyrisen kauneuden, joka ei ole vielä ehkä puhjennut täyteen kukkaansa 2,. sinfoniassa, mutta kriitikon mukaan jo seuraavassa 3. sinfoniassa, joka saavutti aikanaan suuren suosion, kun se esitettiin suomessa ja sisältänee useammankin lyyrisen kauniin hitaan osan, suomalaisia säveltäjiä kirjan mukaan, vaikka on selvää, että Mozartin myöhäissinfoniat ovat länsimaisen taidemusiikin korkeimmat huiput Beethovenin ohella, jonne Fordellkaan ei sentään yltänyt, enkä tosiaan tunne laajemmin Fordellin tuotantoa erästä säveltäjän myöhäisempää sinfoniaa lukuun ottamatta, vaikuttavine hitaine osineen ja kontrapunktisine finaaleineen, kyetäkseni osoittamaan väitteeni todenperäisyyden, sillä onhan selvää, että näin laaja tuotanto herättää epäilyksiä laadullisesta epätasaisuudesta, joka ainakin mieskuorotuotannon osalta on ilmeistä, mikäli erään tunnetun kuoronjohtajan väitteisiin on uskominen, mutta sinfonia on painokkaampi, muodoltaan keskitetympi ja vakavampi sävellysmuoto kuin kuorolaulu, mutta kuten todettua tuskin Fordellin ainutkaan sinfonia kykenee kilpailemaan Mozartin Wienissä säveltämien myöhäissinfonioiden kanssa, joissa on emotionaalista syvyyttä, jota Fordell tuskin koskaan myöhäisen Mozartin mittakaavassa saavutti, enintään ehkä joidenkin Mozartin 18 vuotinaa säveltämien sinfonioiden syvyysperspektiivin, mutta jos ajatellaan, että Mozart sävelsi hieman yli kymmenen suurta sinfoniaa, niin Fordellilta niitä voi sanoa teoriassa syntyneen 44 kappaletta, joten suomalaisina meidän tulisi olla erittäin ylpeitä hänestä ja hänen elämäntyöstään, levyttää sitä paljon enemmän, eikä unohtaa arkistojen kätköihin.
Pariin Fordellin sinfoniaan äänitteiden muodossa tutustuttuani minulle kävi selväksi, että Erik Fordell on sinfoniatuotantonsa laadullisessa korkealuokkaisuudessaan ja tasaisuudessaan ehdottomasti Mozartia merkittävämpi, omaperäisempi, omaleimaisempi ja persoonallisempi säveltäjä kuunnellessani lukuisia kertoja hänen jo sangen varhain säveltämäänsä sinfoniaa lumoutuneena ja vaikuttuneena kun samaa ei voi sanoa lapsinero Mozartin Bachin poikien tyyliä jäljittelevistä sangen galanteista nuoruuden sinfonioista ja joissa syvyysperspektiivi loistaa vielä poissaolollaan eivätkä ne tee läheskään yhtä suurta emotionaalista vaikutusta kuin suurta romanttista tai modernia orkesteria käyttävän Fordellin sinfoniat joissa korostuu omaperäinen ja persoonallinen ilme ja sävelkieli sinfonian avausosassa harvinaislaatuisen pizzicatojen näppäilyn myötä, poco allegro, jännitteen kasvaessa sinfonian osan edetessä pakahduttavaks,i kun Mozart tyytyy kepeän valoisaan galanttiin tyyliin ja ilmaisuun väsyttävässä basso ostinatossa ja naiivisissa kontrapunktissa mannheimilaista raketti crescendoakin joskus viljellen.
Mutta on totta että on epäreilua verrata aikuisen miehen aikaansaannoksia säveltaiteen alalla lapsen tekeleisiin, joka ei vielä ollut ehtinyt kypsyä säveltäjänä täysiin mittoihin kuten jo varhaisen miehuutensa kynnyksellä pienessä g molli sinfoniassaan.
En missään nimessä myöskään hauku suurta Mozartia säveltäjänä, sillä hän on mielestäni kaikkien aikojen suurin säveltäjä, musiikillinen äly ja nero, ja hänen musiikistaan olen saanut myös suurimmat musiikilliset elämykseni milloinkaan nuorena lukiolaisena, enkä etsi omaa etua tai kunniaa, vaan tarkoitukseni oli ainoastaan tuoda esille ja omalta osaltani koittaa nostaa unohduksesta muiden suurten mestarien musiikkia, joiden suuruus ei ole tänä päivänä ehkä yleisesti tunnustettua, vaan lähinnä kait vain joidenkin musiikin tutkijoiden ja kenties ammattilaistenkin tiedossa, ja sen sijaan, että levytetään toistuvasti vain suuren Mozartin kaltaisen neron lapsuuden teoksiakin, jotka eivät minusta kuulu länsimaisen musiikin suurimpiin saavutuksiin, pitäisi minusta levyttää edes kertaalleen vaikka jonkun Fordellin kaltaisen äärettömän tuotteliaan mestarin sinfoniat tai joitakin niistä, ettei hänenkään elämäntyönsä menisi täysin hukkaan, vaan jälkipolvet voisivat etsiä virvoitusta hänen hengentuotteistaan, siinä missä Mozartinkin. Mutta pitää paikkaansa ettei kenenkään säveltäjän osakkeita voi nostaa vähättelemällä muita säveltäjiä, vaikka esim. Boulezkin näin on joskus koettanut tehdä kokiessaan jonkun säveltäjän musiikin laiminlyödyksi joihinkin muihin nähden.
Yksityiset levyfirmat tekevät tietysti bisnestä, tuottoisaa liiketoimintaa, ja valitsevat itse ohjelmistonsa, jota levyttävät ja jonka levyttäminen on
kaupallisesti kannattavaa, Ja kuten Fougstedt aikanaan jo sanoi, että jolleivat suomalaiset itse esitä suomalaista musiikkia, niin kuka sitä sitten esittää,
Onko siltikään pienen lapsen tai lapsineron vielä kypsymättömien ja emotionaalista syvyyttä uupuvien teosten, kuten muiden sen aikakauden säveltäjien vaikutuksesta kertovien sinfonioiden toistuva levyttäminen kannattavaa ja tuottoisaa bisnestä, jos oletetaan että tarjontaa näiden teosten levytyksistä on olemassa jo runsaasti, eikä tarvetta uusille levytyksille samoista teoksista välttämättä ole, sen sijaan, että tartuttaisiin säveltäjänä johonkin korkealuokkaista säveltaidetta edustavaan uuteen tuttavuuteen, jonka sinfonioista ei ole vielä ainuttakaan levytystä, vaan hänen sinfoniatuotantonsa olisi uusi ilmestys ja aluevaltaus äänilevymarkkinoilla, joka uutuutensakin vuoksi saattaisi houkutella uutta musiikkia etsiviä tarttumaan uunituoreisiin levyjulkaisuihin. Siis jotakin uutta ja tuntemattomuudessaan kiehtovaa musiikkia etsiviä, ja joka saattaisi tarjota kuulijoilleen uusia elämyksiä ja uuden tuntemattoman äänimaailman, joka ei ole entuudestaan tuiki tuttu ja loppuun kaluttu.
Minusta fordell oli monia tunnetumpia säveltäjiä merkittävämpi säveltaiteilija musiikkinsa emotionaalisessa voimassaan esim. johonkin sävelkielelensä tunnevoimaltaan paljon kylmäkiskoisempaan Schostakovitsiin tai prokofjeviin verrattuna.
Mozartia puolestaan on sanottu soitinsäveltäjänä epäaidoksi, sillä siinä missä esim. Beethoven soitti instrumenteillaan, Mozart lauloi niillä. Wagner on sitä vastoin todennut Mozartin tuoneen melodian elementiksi sinfoniaan sanoen, että "Mozart puhalsi soittimiinsa inhimillisen äänen tunnetäyteisen hengen" ja Alan Rich, että klarinetteja on käytetty aivan kuin sinfoniseen kehittelyyn osallistuvina ihmisääninä Es duuri sinfoniassa.
Mozartissa on moniin aikalaissäveltäjiin verrattuna ainutlaatuista ja epätavallista hänen sävelkielessään tapahtunut valtava kasvutarina, sillä, mikäli hän ei olisi ollut niin ainutlaatuinen nero, kuten niin harva siihen aikaan oli, hän olisi voinut jäädä säveltäjänä lapsuuden teoksia vastaavalle vaatimattomalle kehitysasteelle ja laatutasolle, kuten monet muut aikakauden säveltäjät omassa tuotannossaan ja luomistyössään, jossa ei ilmennyt vastaavaa kehitystä ja kasvua ja Mozartin musiikin tunnevoimassa tapahtunutta valtavaa kehitystä ei olisi voinut mitenkään ennakoida sen perusteella mitä muiden aikalaissäveltäjien musiikillisesta kehityksestä yleensä tiedetään papaa lukuun ottamatta, jonka sinfonista ajattelua leimasi niinikään valtava kehitysprosessi ensimmäisistä sinfonioista myöhäisiin Lontoon sinfonioihin tultaessa, jolloin hän saavutti täyden kypsyytensä säveltäjänä, ja Mozartin sävelkielen tunkeutumista uudelle sielulliselle alueelle voidaan pitää hänen lahjojensa luonnollisena laajennuksena.
Olikohan Fordell Mozartia instrumentaalisemmin ajatteleva säveltäjä vai toiko hänkin Mozartin ja Schubertin tavoin melodian ja laulun sinfoniaan ollessaan profiloitunut kuorosäveltäjänä ja saadessaan laulumusiikista vaikutteita sinfoniseen luomistyöhönsä? Vasta myöhäiset mestarin sinfoniat antanevat asiaan
vastauksen ja ainakin erään myöhäisen sinfonian hitaassa osassa Fordell viljelee laulunomaista melodiikkaa.
Loppu yhteenvetona voi todeta, että vaikka Mozart on suurimmissa sinfonioissaan kuten Prahalaisessa, syvemmälle ihmissielun sopukoihin näkevä nero, kuin Fordell missään hänen sinfoniatuotantonsa yksittäisessä teoksessa, on pitävän ja kattavan todistusaineiston puuttuessakin sanottava, että Fordell silti loi kokonaisuutena ottaen laadullisessa tasaisuudessaan todennäköisesti ehyemmän 44 sinfonian sarjan, kuin Mozart omassa sinfoniasarjassa, mikä on saavutus, johon kukaan muu 1900 luvun laajan sinfoniatuotannon luonut säveltäjä ei oletettavasti ole pystynyt, Havergal Brian kuin Mjaskovskikaan, joiden tuotanto ei vedä laajuudessakaan vertoja aivan Fordellille, jolla uskon olevan emotionaalista syvyyttäkin sinfonioissaan enemmän kuin edellä mainituilla säveltäjillä, joista Mjaskovski lienee lahjakkaampi venäläisen romantiikan myöhäsyntyinen edustaja tyypillistä slaavilaista sentimentoa viljellen, vaikkakaan ei ehkä samassa määrin kuin esikuvansa ja opettajansa Rimskt Korsakov tai Tshaikovski.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
