| Aihe: Mikseivät levy-yhtört panosta enemmkunnimoiseen taidemusiikkiin? | 1 |
|---|
 megatherium
17.02.2023 15:17:10 (muokattu 18.02.2023 16:55:48) | |
|
Siitä, että jopa nuoren tenava Mozartinkin pinnallisia ja alkeellisia Bachin poikien tyyliä plagioivia varhaissinfonioita levytetään alinomaa ja äärettömästi hanakammin, kuin monia kypsiä ja Mozartia suurempaa ilmaisuvoimaa
postromanttisissa sinfonioissaan viljelleitä suomalaismestareita, voidaan tehdä ainakin se johtopäätös, että levy-yhtiöiden levytysfilosofiaa ei hallitse taiteellinen kunnianhimo, jossa vähän tuntemattomampienkin kypsien mestareiden suuria ja lähes tunnin mittaisia merkkiteoksia taltioitaisiin kaupallisille äänitteille, vaan sitä hallitsee puhtaasti ja pelkästään kaupalliset intressit ja jos mahdollista taloudellisen voiton maksimointi, eivätkä kuten sanottu taiteelliset ambitiot,
Sillä miten muuten olisi selitettävissä, että jonkun kuuluisan säveltäjän nimellä myyviä ja lapsena sävellettyjä pieniä 10 minuutin mittaisia pinnallisia ja naiiveja aikakauden musiikillista kielioppia orjallisesti hyödyntäviä ja aikakauden tyyliä ja kliseitä kuten mannheimilaista rakettia, Alberti bassoa ja väsyttävää basso ostinatoa viljeleviä ja sen ajan kuuluisten säveltäjien musiikkia jäljitteleviä sinfonioita naiivissa kontrapunktissaan levytetään levyttämästä päästyään vain bisnesmielessä sen sijaan, että keskityttäisiin musiikissa jo kypsän mestaruuden saavuttaneisiin aikamiesnerojen suursaavutuksiin, vaikka Fordellin sinfoniasarjan loppupään teoksiin. Vaikkapa 40 sinfoniaa myöhäisempiin sinfonioihin.
Mutta lienee edes turha yrittää oikaista maailmassa piileviä vääryyksiä, kun rahan ahneus kumminkin ajaa ihmistä levyttämään tyhjänpäiväistä musiikkia, josta puuttuu tyystin emotionaalinen voima ja syvyys ja joka myy nimellä, ei taiteellisilla ansioilla. Äh, tila otsikkoa kirjoittaessa loppui kesken.
Tulin siihen tulokseen, että mikäli koulujen opetussuunnitelmaan sisältyisivät Fordellin ja kumppaneiden kaltaisten nerojen elämäkerta ja sävellystuotanto, niin levy-yhtiöitkin saisivat uusia levytysideoita ja bisnekset sujuisivat paremmin, kun ne löytäisivät enemmän sellaisten säveltäjien tuotantoa levytettäväksi, joiden pariin suuret massatkin löytävät, opittuaan koulussa näiden elämäntyöstä, unohdettujen säveltäjien teosten tullessa siten kannattavammaksi levyttää ja niitä voitaisiin sijoittaa näin kaupallisille äänitteille.
Fordell yhdisti myöhäisemmissä sinfonioissa moderneja ja perinteisiä tyylikeinoja paljon enemmän mitä varhaissinfonioista voisi päätellä ja hänen tyylilliset juurensa löytyvät stravinsky ja bartok vaikutteisessa ekspressionismista.
Tavallaan hämmentää ja hämmästyttää, että miten joltakin peräti 44 sinfoniaa säveltäneeltä mestarilta ei ole levytetty ainuttakaan sinfoniaa, kun niitä Havergal Brianilta tai Mjaskovskilta, jotka myös olivat tuotteliaita 1900 luvun sinfonikkoja, on levytetty useita. OLisi eri asia jos hän olisi joku surkea amatööri säveltäjänä, niin sen saattaisi voida vielä ymmärtää. mutta kun hän niitti säveltäjänä aikoinaan ainakin jonkin verran mainetta ja kunniaa ja saavutti joillakin teoksillaan ja sinfonioillaan melkoista suosiotakin niin siihen nähden tuntuu todella oudolta ja kummalliselta, että hän on näin vaiettu ja unohdettu vaikka pari levyä hänen musiikkiaan onkin julkaistu, mutta ei laajamuotoisia teoksia
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Siksi, että taidemusiikkia varten ei löydy harvinaisempaa tuotantoa julkaisevia levy-yhtiöitä, kuten esim. Svart Records ja Rocket Records. Minua se ei mitenkään haittaa. | megatherium
18.02.2023 21:08:13 (muokattu 20.02.2023 20:52:51) | |
|
Prophet: Siksi, että taidemusiikkia varten ei löydy harvinaisempaa tuotantoa julkaisevia levy-yhtiöitä, kuten esim. Svart Records ja Rocket Records. Minua se ei mitenkään haittaa.
Kyllähän sitä suuressa maailmassa levytetään vaikka mitä ja mm. Naxos on keskittynyt Yhdysvaltojen taidemusiikin levyttämiseen tutustuttuani juuri eilen Florence Price nimisen minulle tuntemattoman naissäveltäjän pioneerityön omaisiin sinfonioihin.
Yhdysvaltalaisia sinfonikkoja, joista en ole ennen kuullutkaan, on hämmästyttävän paljon.
Ruotsissa, saksassa ja englannissa on myös levytetty paljon tällaista harvinaisempaakin taidemusiikkia, kuten muuan pieni ruotsalainen levy yhtiö suomalaissyntyisen ja ruotsiin emigroituneen Moses pergamentin Juutalainen kuorosinfonia ja se on kuultavissa myös tuubista ja Spotifysta. Biskin taitaa olla levyttänyt John Väinö Forsmanin pianosonaatit, jotka kuulunevat hänen nuoruuden tuotantoonsa.
Ja suomessakin saatiin levytettyä juuri Erik Fordellin mieskuorolauluja sisältävä levy, jonka levyttämisen mahdollisti useiden kulttuurisäätiöiden sponsorituki.
Mutta Fordellin koko sinfoniatuotannon levyttäminen taitaa olla liian iso urakka mille vaan levy yhtiölle, vaikka Havergal Brianin sinfonioita, mm. Goottilainen (Marco Polo) ja koko Mjaskovskin sinfoniatuotanto Haydnista (London) puhumattakaan on saatu levylle.
Kyllähän myös Tuukkasen meri sinfonian voi luokitella harvinaiseksi klassiseksi musiikiksi, jonka Finlandia classics tai Records on saanut purkkiin, mikä olikin hieno kulttuuriteko, sillä teos kuuluu ehdottomasti suomalaisen sinfoniakirjallisuuden emotionaalisesti vaikuttavimpiin sinfonioihin, vaikkei sitä tuubista tai spotifysta voikaan kuunnella kokonaisuudessaan. Saksalainen cpo levyttänee parhaillaan Melartionin eräiden sinfonioiden uusia editioita.
Kritisoisin tuota harvinaisuuden käsitettä sikäli että eihän kukaan säveltäjä ole sen harvinaisempi musiikin tekijänä lähtökohtaisesti kuin muutkaan hänen kollegansa vaan tällaiset stereotypiat ja määritelmät kuin harvinaisuus ovat syntyneet vain sen vuoksi, että joidenkin sattuman kauppaa populaareiksi tulleita säveltäjiä on levytetty paljon uutterammin taloudellisen hyödyn vuoksi kuib niitä säveltäjiä, joita on kaikkina aikoina esitetty vähemmän ja he ovat siksi jääneet tuntemattomammiksi ja ikään kuin harvinaisemmiksi suurelle yleisölle vaikka monet heistä olivat merkittäviä ja tuntevia taiteilijoita, kuten fordell, joka on valanut sinfonioihinsa objektivoitua tunnetta, mitä ei mielestäni voi sanoa joidenkin paljon populaarimpienkin säveltäjien musiikista.
Fpugstedt muuten aikanaan totesi suomalaisia säveltäjiä kirjan mukaan, että kuka sitten esittää suomalaista musiikkia elleivät suomalaiset itse.
Vaikka kyseessä olisi eräs ihmiskunnan suurimmista neroista jonka musiikki on korkeinta koko universumissa jumalallisessa neron puhtaan älyn tuottamassa katharsiksessaan, niin täytyykö ne pikkupoikanakin sävelletyt teokset levyttää sata kertaa kypsien mestariteosten lisäksi ennen kuin voidaan tarttua joidenkin suurelle yleisölle tuntemattomien mestareiden sinfoniatuotantoon, jossa on myös sitä emotionaalista kosketuspintaa, joka niistä pikkupojan teoksista puuttuu?
Sori. olen tainnut kysyä tätä jo aiemmin ja voisin itse vastata, että ehkä faneja neron vauvanakin säveltämille teoksille on niin paljon, että kauppa käy uusilla levytyksilläkin samoista teoksista lukemattomista aikaisemmista levytyksistä huolimatta.
Voisi tietenkin olettaa, että laajan sinfoniatuotannon luoneen säveltäjän varhaissinfoniat olisivat vielä ilmaisultaan epäkypsiä, emotionaalisesti köyhiä ja pinnallisia teoksia, kuten suurten ja kuuluisien säveltäjien kpohdalla usein onkin mutta tuntuu Mozartin tapauksessa ymmärrettävältä koska kyse on lapsen sävellyksistä eikä hänen tunne elämänsä ollut vielä niin kehittynyt, että ne olisivat yltäneet suurten mestarien kokemusmaailmaa edellyttävälle sielullisille tasolle vaan niitä voi pitää vasta uuden instrumentin parissa tapahtuvien harjoitustöiden kaltaisina teoksina, eräänlaisina opinnäytetöinä, kun sen sijaan esim. Brahmsista on todettu kiistanalaisesti että hänen esikoissinfoniansa lienee kypsin kyseisen lajityypin teos omassa genressään esikoissinfonian statuksella vaikka voidaan yhtä lailla hämmästellä myös Fordellin tietyllä tavalla kypsää ilmaisua jota ekspressionistiset Bartok vaikutteet ovat hedelmöittäneet vaikkakin riitasointuiset modernit tyylipiirteet astuvat kuvaan vasta myöhäisemmissä lajityypin teoksissa joissa mahdollisesti myös uusklassiset tyylipyrkimykset tulevat esille.
Siltikin on hämmästyttävää, mitä en olisi heti arvannut, että jo 2. Fordellin sinfonia kantaa jossain määrin persoonallista leimaa ja tekee emotionaalisen vaikutuksen, jota en olisi siltä odottanut niin varhaiseksi sinfoniaksi, jonka avausosassa ei kuulla juoksevaa allegroa, kuten perinteisesti sinfonioissa yleensä, vaan osa on melko hidas tempoltaan, poco allegro, pizzicato näppäilyn esittäessä avausmotiivin, jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua, eikä Fordellkaan laajasta tuotannostaan huolimatta saavuttanut sinfonioissaan ainakaan Mozartn myöhäissinfonioihin verrattavaa syvyysperspektiiviä, myöhäissinfonioidensa ekspressiivisestä melodisesta kauneudesta ja aikaansa nähden huomattavasta emotionaalisesta voimasta huolimatta kun erään myöhäisemmän sinfonian avausosa on mielestäni hieman kevyempi ja suppeampi ilmaisultaan, sikäli kun muistan oikein, sinfonian kasvaessa ilmaisultaan loppua kohti kuitenkin vaikuttavaan suuruuteen.
Lapsi Mozartin galantteihin ja mosaiikkimaiseen italialaiseen buffotyyppiin ja tyyliin sävellettyihin epäkypsiin varhaissinfonioihin verrattuna fordell oli vastaavissa sinfoniasarjan alkupään teoksissa jo verrattain kypsä mestari jonka sinfonisessa tyylissä ei tapahdu enää niin valtavaa sisäistä kasvua suureen tyyliin ja suuriin muotoihin kuin Mozartilla, jonka sinfonisessa tyylissä voi erottaa monta periodia ja vaihetta, fordelin hyppysissä sinfonian saadessa luultavasti jo varhain jokseenkin valmiin muotonsa eikä siinä tapahdu lähtökohtia ajatellen niin suurta kasvua kuin Mozartilla alkulähtökohtia suurempiin muotoihin mutta tuskin myöskään musiikin sisäisessä ilmeessäkään, sillä Mozartin kehityksen päätepiste säveltäjänä oli ehdottomasti ainutkertainen laatutaso, mutta koska edellisen sinfoniatuotanto on suurelta osin hämärän peitossa siitä on levytysten puuttuessa hankala sanoa mitään vedenpitävää, korkeintaan joitakin umpimähkäisiä ja ympäripyöreitä hataria olettamuksia tuntiessamme vain pari sinfoniaa kantanauhatallenteita
Mielestäni on täydellinen ihme, että näin merkittävä säveltäjä, jonka musiikillinen ilmaisu saavuttaa joihinkin paljon tunnetumpiin kollegoihinsa nähden syvemmän sielullis-emotionaalisen tason, on jäänyt näin unohduksiin, kuten unohdettu suurmiehemme Erik Fordell valtavalla ja vertaansa hakevalla sinfoniatuotannollaan,
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
