| Aihe: Mistä voi tietää kenen musiikista saa syviä elämyksiä? | 1 |
|---|
 megatherium
13.10.2022 11:05:51 (muokattu 14.10.2022 19:41:42) | |
|
Aloitteleva klassisen musiikin kuuntelija tuskin vielä edes aavistaa, ennen kuin kokemusta on alkanut karttua pitkällisen kuunteluharrastuksen myötä, että suurella taidemusiikilla on kyky vaikuttaa syvästi tunteisiin, tahtoon ja affekteihin, niin että se pystyy muuttamaan ja kohottamaan niitä toiseen vireeseen, kuten minulle kävi jo peruskoulu-ja lukioikäisenä, vaan hän kuuntelee musiikkia saadakseen siitä pelkkää mielihyvää ja nautintoa, josta puuttuvat kuitenkin suuret emotionaaliset kokemukset tykkänään, eikä musiikki vielä todennäköisesti kosketa pintaa syvemmältä ja tietenkin on myös mahdollista että suuri osa ihmisistä ei ylimalkaan tiedosta, että taidemusiikilla on kompetenssia todella vaikuttaa syvästi tunteisiin, saada pakahtumaan, lumoutumaan, haltioitumaan ja kokemaan katharsiksen, vaan he kuvittelevat, että musiikki on kuuntelijalle vain pelkkää muotojen kauneutta, varsinkin objektiivinen klassismi, kuten Mozartin musiikki, jossa ei pintapuolisesti sen hilpeätä ulkokuorta tarkasteltaessa vaikuttaisi olevan sen suurempia dimensioita, vaikka se on usein kaikkea muuta tunnelmien tarkoituksellisessa vastakkainasettelussa ja sävelsukujen vieraannuttamisessa toisistaan ja sitä kuunnellaan usein tässä valossa, mutta koska suuri taidemusiikki on monikerroksista ja pohjaan saakka luodaten, metafyysisine ja emotionaalisine syvyyksineen, käsittää myös emotionaalisen syvätason, jolla tai jonka vaikutuksesta parhaimmillaan korkeimmalla asteella kuuntelija ei välttämättä kuule musiikkia ääniaaltojen aikaansaamana soivana ilmiönä sävelin enää lainkaan, vaan se transformoituu takaisin siksi tunteeksi, valtaisaksi tunteen paloksi, joka on ollut kyseessä olevan teoksen luomisprosessin lähtökohtana, ideana ja sysäyksenä säveltäjän sitä luodessa hengen heräämisen tuokiossa, puhtaudeltaan ja objektiivisuudeltaan mitä suurimman älyn ollessa yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenä, tunkiessaan lopulta vastaanottajalla soivan ilmiön kokonaan tahtona ulos tajunnasta musiikkiin valettujen objektivoitujen tahdon liikkeiden heijastuessa puhtaan mielteen alueelle, kuuntelijan kokiessa katharsiksen ohella täydellisesti sen minkä säveltäjä on kokenut teosta luodessaan valtaisan inspiraation vallassa luomisaktin aikana, objektivoitua tunnetta luomaansa teokseen valaen ja vaikka tällainen on hyvin harvinaista, tämän kokemuksen voi omaksua vain syvästi rakastavalla asenteella neron tuotteita kohtaan ja niihin täydellisesti paneutuen, syventyen ja samaistuen, jolloin Schopenhauerin mukaan ideoiden käsittämisen edellytyksenä tiedoitsevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti ja tahto katoaa kokonaan tajunnasta. Herbert von Karajan sanoi Maestro kirjassa, että se ei ole enempää eikä vähempää kuin minuuden menettäminen. Eduard Möriken Mozartin matka Pragiin novellin mukaan meidät nostetaan pois tavanomaisesta minästämme Mozartin Don Giovannioopperan komtuurikohtausta kuunnellessamme ja Tolstoin mukaan kuten hän Kreutzer sonaatissa sanoo, musiikki saattaa meidät vieraaseen tilaan, eikä vaikuta kohottavasti, vaan kauhistavasti.
Sitä että musiikista voi hyvässä lykyssä saada jopa uskomattoman voimakkaita emotionaalisia kokemuksia ei voi tietää etukäteen ennen kuin sellaisen on musiikista kokenut.
Minäkin luulin muistaakseni vielä nuorena että sielunmessu on kaikkein syvällisintä musiikkia, jota Mozart on milloinkaan säveltänyt, lähinnä kai mututuntuman, teoksen synkän sävyn ja sen historiallisen merkityksen perusteella, enkä esim. vielä tiedostanut hänen suurten pianokonserttojen, viulukonserttojen tai juurikaan edes sinfonioiden emotionaalisen syvyysperspektiivin olemassaoloa, vaikka g molli sinfonia olikin jo tehnyt vaikutuksen, kunnes vasta suuresta F duuri konsertosta ja viulukonsertosta saamani valtaisan emotionaalisen kokemuksen myötä oivalsin sen ja muiden samoihin aikoihin sävellettyjen teosten aseman, arvon ja merkityksen Mozartin tuotannossa, jolloin hän oli vielä tosi nero hänen tuotannon saavuttaessa tuolloin sekä määrällisen että laadullisen huipentuman myös Hildesheimerin mukaan, ennen tuota viimeisellä luomiskaudella tapahtunutta luomisvoiman selkeätä hiipumista kohti yksinkertaistunutta ja syksyistä ilmaisua, josta Requiemkin sai osansa ja merkitsi Mozartin tuotannossa musiikin vääjäämätöntä laadullista heikkenemistä ja neron loppuun palamista jonka myös Gould on todennut vaikka monet ovat tästä eri mieltä.
Mozartillakin on taiteelliselta tulokseltaan hedelmättömämpiä luomiskausia, jos ajatellaan vaikka Salzburgin aikaista galanttia vaihetta, jolloin hän kirjoitti galantteja pianokonserttoja ja serenadeja aatelisten makuun, joskin myös joitakin merkittäviä kirkkomusiikkiteoksia ja konserttiaarioita näki päivän valon, tai Pariisin aikojen taiteellisesti köyhempää tuotantoa viulu-ja pianosonaatteineen, joista a molli ja e molli ovat mestariteoksia, mutta jolloin tosin muutamia merkittäviä teoksia on joutunut myös kadoksiin kuten Miserere KV 297a, eräs Alkusoittosinfonia ja konserttiaaria tai parikin ja melodraama Semiramis ja suuri kaksoiskonsertto viululle ja pianolle jäi keskeneräiseksi etc ja Pariisin sinfonia soinnin täyteläistymisestä ja muodon laajentumisesta huolimatta on silti yleisö kappale ja sävelletty yleisöä varten omaksuen uuden sikäläisen muodin.
Pariisin sinfoniankaan kuulijaansa potentiaalisesti tekemästä vaikutuksesta on hankala sanoa juuta eikä jaata sen perusteella mitä kommentaattorit ovat siitä teoksena esittäneet Hildesheimerin vähätellessä sitä mutta jonkun muun pitäessä sitä kuitenkin syvällisenä teoksena eikä Kai Maasalokaan täysin tyrmää sitä kirjassaan suuri sinfoniamusiikki vaan sanoo mm. että sen omaksuman uuden pariisilaisen muodin hahmossa hän saattoi toteuttaa itseään, vaikka eikän teos yllä musiikillisesti kuitenkaan Mozartin viimeisten wienissä syntyneiden sinfonioiden, kuten linziläisen, prahalaisen, Es duuri-, g-molli.ja Jupiter sinfonian tasolle.
Esitän teorian jonka mukaan Mozart oli jo 18 vuoden ikäisenä klarinettikonserton, Requiemin tai Tituksen säveltänyttä Mozartia merkittävämpi säveltäjä nuoren säveltäjän tuoreessa luomisvoimassaan mm. 28. ja 29. sinfoniallaan, 2. Loretan litaniallaan, f duuri messullaan, osittain D duuri messulla, jota eräs kommentaattori piti ainoana mozartin messuista liturgiseen käyttöön soveltuvana, Dixit et Magnificatillaan, Valepuutarhuri oopperallaan, joiden yksittäiset elementit ovat Hildesheimerin mukaan läpeensä moniarvoisia, ensimmäisillä säilyneillä pianosonaateillaan, joita Gould piti parhaimpina, ja ainoalla säilyneellä fagottikonsertollaan ja 2. pianoduetto sonaatillaan joskaan serenadit eivät täytä näitä kriteereitä, vaikka jo tätä nuorempana Mozart loi vaikuttavan pienen g molli sinfonian, Es duuri sinfonian joka etenee perinteisestä alusta siihen saakka tuntemattomaan polyfoniseen rikkauteen valloittavine finaaleineen ja muutamia muita teoksia kuten 16 vuotiaana sävellettyjä hämmästyttäviä sinfonioita, joissa on enemmän hehkua kuin väsyneen rutiinin hallitsemassa Tituksessa tai hieman paremmassa Requiemin torsossa, sikäli kuin absoluuttista musiikkia voidaan koskaan edes verrata ohjelmalliseen musiikkiin, mutta jonka Requiemin Rex tremendaen hiljainen salve jakso teki ainakin Hildesheimeriin vaikutuksen, joskin myös valtavasti vaikuttavampi suuren c molli messun Qui tolliksen 8 ääninen polyfoniakudos, joka moduloi g mollista Es duuriin. mutta on jo 26 v. neron luomus.
Näin ainakin itse vahvasti olettaisin, vaikka Hildesheimerin mukaan Requiemissa yhdentyy Mozartin viimeisin ja suurin olemassaoloon liittyvä kokemuksensa, jos muistan oikein, mutta jota hän ei kuitenkaan halua väittää ehdottomasti.
Hämmentää hieman se kun Glenn Gould sanoi, että Mozart lakkasi olemasta nero vanhemmalla iällään, vaikka totta puhuen ajattelen itsekin näin, vaikkakaan tuota hetkeä kun Mozartin luomisvoima ehtyi, sikäli kun ehtyi, on mahdotonta määrittää tarkalleen. Se tapahtui ehkä joskus siinä Preussin kvartettojen säveltämisen aikoihin, ja joista puuttuu Haydn kvartetoille ominainen tuoreus ollessaan haluttomuuden osoituksia, vaikka viimeiseen luomiskauteen kuuluu merkittäviäkin teoksia, kuten viimeinen pianosonaatti, klarinettikvintetto, ooppera Cosi fan tutte, viimeiset konserttiaariat kuten Alma grande, Chi sa, Vado ma dove, Allegro pianolle g molli, B duuri pianokonsertto KV 595, mekaanisille uruille kirjoitetut kappaleet, Ave verum corpus ja Taikahuilu, eikä hänen luomisvoimansa välttämättä ehtynyt totaalisesti, sillä jonkin verran objektivoitua tunnetta kyseinen nero on kyennyt valamaan myös viimeisiin teoksiinsa, kuten klarinettikonserttoon, Titukseen tai sielunmessuun, vaikkei tämä totuuden nimessä Mozartin parasta kirkkomusiikkia enää edustakaan.
Suomalaisista säveltäjistä mm. Melartin ja Tuukkanen, mikseivät myös A merikanto, Saikkolan Karjala palaa, Pylkkänen, Ranta ym. ovat vaikuttaneet minuun syvästi ja tuottaneet suuria elämyksiä kun Mozartin ohella muista wieniläisklassikoista siihen ovat kyenneet Haydn, lähinnä Luomisellaan, Schubert suurella c duuri sinfoniallaan ja Beethoven mm. Keisari konsertollaan, josta koin katharsiksen.
Vastatakseni itse vielä otsikon kysymykseen toteaisin vain sen että monien levykatalogeissa tai konserttiohjelmassa harvinaisempien säveltäjien musiikista voi harvemmin etukäteen tietääkään tekeekö heidän musiikkinsa syvän vaikutuksen uteliaaseen kuulijaan joka haluaisi tutustua heidän musiikkiinsa kuten minäkään en tiennyt vielä siinä vaiheessa kun emmin Tuukkasen meren tai Melartinin sinfonioiden hankkimista kokoelmiin kun mitään tietoa niistä ei juuri kirjoista tai verkosta ollut löydettävissä, mutta yllätyin sangen positiivisesti oivaltaessani sinfonioita kuunnellessani mielivaltaisesti lyhennettyinä versioinakin niiden olevan suurenmoista musiikkia joka saa kuulijan lumoutumaan ja haltioitumaan.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
