| Aihe: Sibeliuksen pianomusiikki | 1 |
|---|
|
Oikeastaan on hieman sääli, että Sibelius tuhlasi niin paljon säveltäjäenergiaansa lähinnä taloudellisten syiden pakottamana luotuun, sinfonikoksi suhteettoman mittavaan pianominiatyyri-ouvreehen, kun Toivo Kuula, jolla oli Sibeliukseen verrattuna huomattavasti kunnianhimoisemmat pyrkimykset suppeaksi jääneessä pianomusiikkituotannossaan, tämän tuotannon tosin jäädessä vain murto-osaan edellisen herran tuottamasta sävellyksellisestä kokonaismäärästä, mutta muutamissa harvoissa pianosävellyksissään, joista muutamat ovat tanssillisessa leikillisyydessään ja melodiamuodostuksessaan selvästi suomalais-kansallista, vieläpä pohjalaista alkuperää, mutta joiden joukkoon mahtuu, kontrastina Sibeliuksen tuotannon valtaosalle myös aidosti pianistisia, jopa Schönbergin atonaalisuutta lähenteleviä teoksia.
Toivo Kuulan alkuvoimaisen pateettiseen, romanttisesti sävyttyneen melodiseen, usein syvällisen meditatiiviseen tyyliin verrattuna Sibeliuksen hieman etäinen, ulkokohtaiseksi jäävä, usein Schumannia jäljittelevä, mutta viimeistelemätön, toisinaan ranskalaisen impressionismin kanssa flirttaileva, vaatimattomia tyylipastisseja viljelevä, pikkusievä ja tekotaitoinen klaverismi jättää oudon kylmäksi aivan kuin pintaa hipaisten koskettamatta ihmissielun syvempiä tuntoja.
Ei kuin toivoa, että olisipa Toivo Kuula saanut elää kauemmin. | |
Ei kuin toivoa, että olisipa Toivo Kuula saanut elää kauemmin.
Älä muuta sano.
Sibeliuksen pianominiatyyrit ovat tosiaan monesti hyvinkin merkityksetöntä kamaa ja nimenomaan rahapulassa pikaisesti väännettyjä. Sen sijaan hänen muutama laajamuotoisempi pianoteoksensa kuten nuoruudenajan sonaatti F-duuri, sonatiini tai Kyllikki-sarja, ovat jo paljon syvällisempää musiikkia, vaikkakin hänen pianosatsinsa tahtoo nimenomaan orkestraalisen ajattelun takia olla monin paikoin ikävän kömpelön tuntuista soitettavaa.
Soitto on laiffii. | |
Sibeliuksen Kuusi on hieno biisi,mutta suurin osa hänen pianotuotannostaan on kyllä aika tyhjänpäiväistä.
Musiikki on elämä. | |
Sibeliuksen Kuusi on hieno biisi,mutta suurin osa hänen pianotuotannostaan on kyllä aika tyhjänpäiväistä.
Ootko paljonkin kuunnellut Sibeliuksen pianomusiikkia? Kuulostaa siltä kuin olisit kuullut ainoastaan sen kuuluisimman pianobiisin - Kuusen. :) En ainakaan itse pidä Sibeliuksen pianomusiikkia merkityksettömänä enkä tyhjänpäiväisenä. Kuunteleppa Erik T. Tawaststjernan tulkintoja Sibeliuksen pianokappaleista.
"Olen onnellisin tuntemani ihminen"
-Arthur Rubinstein- | |
Joo.. Kuusi on todellakin se Sibeliuksen "ikivihreä" ja mulla on ainakin hankaluuksia nykyään edes sietää sitä kappaletta konserteissa ja on vielä kauheampaa soittaa se jossain itse.
Sibelius ei ollut kovin hyvä pianisti, jonka huomaa hänen kuuluisasta Etydistään, monelle pianistille kuviot eivät istu ollenkaan käteen.. Myös Kuusessa on se "lirutuskohta" ja mielestäni Heino Kaski osasi käyttää tätä samaa lirutussysteemiä (en nyt muista mikä sille on oikea musiikillinentermi) paljon paremmin, esim. Pankakoskessa.
"I only know that in the music itself I found out what the fingers had to do" -Vladimir Horowitz- | |
Ootko paljonkin kuunnellut Sibeliuksen pianomusiikkia? Kuulostaa siltä kuin olisit kuullut ainoastaan sen kuuluisimman pianobiisin - Kuusen. :) En ainakaan itse pidä Sibeliuksen pianomusiikkia merkityksettömänä enkä tyhjänpäiväisenä. Kuunteleppa Erik T. Tawaststjernan tulkintoja Sibeliuksen pianokappaleista.
Olen kuullut Siben pianotuotantoa melkoisen määrän.Tietääkseni lähes kaikki mitä yleisimmillä levymerkeillä on tarjolla.En ole kuitenkaan kuullut kuin muutamista tunnetuimmista kappaleista useampien soittajien tulkintoja,joten voi olla että olisin toista mieltä jos olisin esim.juuri nuo mainitsemasi Tawastjernan tulkinnat joskus kuullut.Täytynee hankkia nuo jostain.
Musiikki on elämä. | |
Ootko paljonkin kuunnellut Sibeliuksen pianomusiikkia? Kuulostaa siltä kuin olisit kuullut ainoastaan sen kuuluisimman pianobiisin - Kuusen. :) En ainakaan itse pidä Sibeliuksen pianomusiikkia merkityksettömänä enkä tyhjänpäiväisenä. Kuunteleppa Erik T. Tawaststjernan tulkintoja Sibeliuksen pianokappaleista.
Sibeliuksella on toki merkittävääkin pianomusiikkia, mutta hänen pianotuotantonsa laajuuteen nähden huomattavan pieni osa siitä voidaan laskea oikeasti merkittäväksi. Paljonko kuulet ulkomaisten pianistien esittävän tai levyttävän Sibeliusta, verrattuna vaikkapa Griegiin..?
Soitto on laiffii. |  megatherium
17.01.2004 15:19:20 (muokattu 17.01.2004 15:40:05) | |
|
Sibeliuksella on toki merkittävääkin pianomusiikkia, mutta hänen pianotuotantonsa laajuuteen nähden huomattavan pieni osa siitä voidaan laskea oikeasti merkittäväksi. Paljonko kuulet ulkomaisten pianistien esittävän tai levyttävän Sibeliusta, verrattuna vaikkapa Griegiin..?
Sibeliuksen ainoa melodiikaltaan mieleenjäävä pianokappale on tummasävyinen ja jäyhä Romance opus 24/9, jonka kauniissa, mutta salonkimaisesta melodiasta puuttuu pitkälinjaisuutta ja jatkuvuutta, kuten motiivisen työn-periaatteiden työstämiseen tottuneelta sinfonikolta sopii odottaakin, ja koko kappale miltei uuvahtaa sinänsä yksinkertaisen ja lyhyen teeman hedelmättömään toisteluun ilman mainittavia motiivis-tai melodiskehittelyllisiä ambitioita ja kalsean yleissentimentaaliseen ilmeeeseen, kuten niin usein Sibeliuksen pianomusiikiissa. Sibelius on näin kykenemätön työstämään pientä teemaansa motiivisesti temaattisen työn periaatteita kunnioittaen mittasuhteiltaan vaatimattoman kappaleen puitteissa kankeailmeisestä epäklaveristisesta orkestraalisesta ajattelustaan huolimatta, vaikkakin hänen kolhon jäykkä orkestraalinen, muttei sinfoninen ajattelunsa lyökin leimansa puoleen hänen pianotuotannostaan. Loput ovatkin sitten pikkusieviä impressionistisia, Chopinin jalanjäljissä kulkevia puolalaisvaikutteisia taikka Schumannin romanttista ilmaisutaidetta lähestyviä melodisesti persoonattomia tyylipastisseja.
Yritin eilen kuunnella muutamia, mutta oloni muuttui siinä määrin epämukavaksi tuskan hien pukatessa otsalleni, että yrityksestä oli heti kohta luovuttava ja siirryttävä Schubertin ihanien ja rajatonta melodis-harmonista keksintäkykyä pulppuavien tanssien pariin rubatoa sekä agagisia että dynaamisia aksentteja tyylikkäästi viljelevien pianistien levytysten pariin, joihin ei valitetytavasti kuulu kuitenkaan Giampaolo Muntoni ja Ivan Klansky juuri Sentimentaalisten valssien D 779 tulkinnoillaan, vaikka Muntonin tulkintataide muiden valssien lähinnä Grazilaisten D 924 ja Arvokkaiden valssien D 969 osalta kohdallaan onkin. Klanskyn soitto on kaikesta tulkintojensa agogisten ja dynaamisten nyanssien yks´totisuudestaan huolimatta kuitenkin huomattavan puhdasta ja täsmällistä ja ehkäpä suurin ongelma hänen tulkinnoissaan piileekin juuri äänityksen kokkoudessa. | |
Olen pitkälle samaa mieltä, mutta täytyy todeta, että elävä tulkinta saa nämäkin kappaleet kummasti elämään. Tämän huomasin, kun kuuntelin Olli Mustosen kohtalaisen tuoretta levytystä Sibeliuksen pianomusiikista. Hänen impulsiivinen ja pulppuileva soittotyylinsä tuntui sopivan hämmästyttävän hyvin näihin mainittuihin miniatyyreihin, joita itsekin olen ollut taipuvainen pitämään yleensä melko mitäänsanomattomina. Mustosen eloisa ja yllättävä rubaton käyttö teki erittäin monelle kappaleelle todella paljon kunniaa, ja yllätyin ajatellessani, että eihän tämä niin huonoa musiikkia olekaan. Vaatii vain oivaltavan esityksen.
Soitto on laiffii. | |
Sibelius ei ollut kovin hyvä pianisti, jonka huomaa hänen kuuluisasta Etydistään, monelle pianistille kuviot eivät istu ollenkaan käteen.. Myös Kuusessa on se "lirutuskohta" ja mielestäni Heino Kaski osasi käyttää tätä samaa lirutussysteemiä (en nyt muista mikä sille on oikea musiikillinentermi) paljon paremmin, esim. Pankakoskessa.
Etydin idea lieneekin (ihan yleisestikin!) siinä, että soittaja saa harjoitettua sen parissa tekniikkaansa niin, että lopulta se istuukin käteen! Istuvatko Lisztin etydit hyvin käteen? Eivät totisesti ensi yrittämällä, mutta jos soittaja näkee tarpeeksi vaivaa monipuolistaakseen fysiikkaansa, niin johan alkaa istua paremmin. Eihän etydistä ole mitään hyötyä, jos se heti istuu mukavasti käteen.
Lieneekö "lirutussysteemillä" musiikillista termiä..? Eiköhän säveltäjälle ole tärkeintä se, miltä musiikki kuulostaa, ei se, miltä se soittajasta tuntuu. Beethovenin kuuluisa vastaus eräälle viulistille, joka valitteli säveltäjälle orkesteristemmansa hankaluutta: "Luuletko, että välitän kurjasta viulustasi, kun suuri henki puhuu minulle??"
Soitto on laiffii. | |
Etydin idea lieneekin (ihan yleisestikin!) siinä, että soittaja saa harjoitettua sen parissa tekniikkaansa niin, että lopulta se istuukin käteen! Istuvatko Lisztin etydit hyvin käteen? Eivät totisesti ensi yrittämällä, mutta jos soittaja näkee tarpeeksi vaivaa monipuolistaakseen fysiikkaansa, niin johan alkaa istua paremmin. Eihän etydistä ole mitään hyötyä, jos se heti istuu mukavasti käteen.
Lieneekö "lirutussysteemillä" musiikillista termiä..? Eiköhän säveltäjälle ole tärkeintä se, miltä musiikki kuulostaa, ei se, miltä se soittajasta tuntuu. Beethovenin kuuluisa vastaus eräälle viulistille, joka valitteli säveltäjälle orkesteristemmansa hankaluutta: "Luuletko, että välitän kurjasta viulustasi, kun suuri henki puhuu minulle??"
Tarkoitatte pianotekstuuriltaan Schumannin mieleentuovaa a-molli etydiä op. 76/2?
Mutta sehän on soittoteknisesti korvinkuultavan selkeästi kaukana Chopinin ja Lisztin taiturillisista harjoitelmista. | |
Olen pitkälle samaa mieltä, mutta täytyy todeta, että elävä tulkinta saa nämäkin kappaleet kummasti elämään. Tämän huomasin, kun kuuntelin Olli Mustosen kohtalaisen tuoretta levytystä Sibeliuksen pianomusiikista. Hänen impulsiivinen ja pulppuileva soittotyylinsä tuntui sopivan hämmästyttävän hyvin näihin mainittuihin miniatyyreihin, joita itsekin olen ollut taipuvainen pitämään yleensä melko mitäänsanomattomina. Mustosen eloisa ja yllättävä rubaton käyttö teki erittäin monelle kappaleelle todella paljon kunniaa, ja yllätyin ajatellessani, että eihän tämä niin huonoa musiikkia olekaan. Vaatii vain oivaltavan esityksen.
Täytynee sen verran perua puheitaan, että kuunneltuani ajan kanssa esim. joitakin Sibeliuksen kukka-aiheisia op. 85 pianokappaleita on todettava, että niihin sisältyy myös aidosti kauniita impressionistissävytteisiä pianominiatyyrejä, joita kyllä joskua aikaisemminkin olen kuunnellut nautinnokseni. | |
Tarkoitatte pianotekstuuriltaan Schumannin mieleentuovaa a-molli etydiä op. 76/2?
Mutta sehän on soittoteknisesti korvinkuultavan selkeästi kaukana Chopinin ja Lisztin taiturillisista harjoitelmista.
On toki, eikä ole tarkoitettukaan yhtä vaikeaksi tai loistokkaaksi. Täytyy muistaa, ettei Sibelius ollut suinkaan Lisztin tai Chopinin tasoinen pianisti, ja onhan tämä kyseinen etydi varsin kaunis pikkukappale sellaisenaankin.
Soitto on laiffii. | |
Täytynee sen verran perua puheitaan, että kuunneltuani ajan kanssa esim. joitakin Sibeliuksen kukka-aiheisia op. 85 pianokappaleita on todettava, että niihin sisältyy myös aidosti kauniita impressionistissävytteisiä pianominiatyyrejä, joita kyllä joskua aikaisemminkin olen kuunnellut nautinnokseni.
Sellaisia tunnelmapalojahan ne monet ovat... osa onnistuneempia, osa ei niin. Kyllä niistä oikeassa mielentilassa kykenee oikein hyvin nauttimaankin, kun ei sorru liikaan analysointiin.
Soitto on laiffii. | |
Sellaisia tunnelmapalojahan ne monet ovat... osa onnistuneempia, osa ei niin. Kyllä niistä oikeassa mielentilassa kykenee oikein hyvin nauttimaankin, kun ei sorru liikaan analysointiin.
tämä aina ihmetyttää klassisessa musiikissa, miksi pitäisi lähteä analysoimaan? jos kuulostaa hyvältä, niin tarviiko miettiä mitä keinoja tässä nyt teknisesti on tullut käytettyä ja ovatko ne nyt jotenkin edistyksellisiä ym. asiaan kuuluvia.
"Kyllä hämäräkin yöstä käy." -K Viikate | |
tämä aina ihmetyttää klassisessa musiikissa, miksi pitäisi lähteä analysoimaan? jos kuulostaa hyvältä, niin tarviiko miettiä mitä keinoja tässä nyt teknisesti on tullut käytettyä ja ovatko ne nyt jotenkin edistyksellisiä ym. asiaan kuuluvia.
Ei tietenkään tarvitse. Se oli vähän turha lisäys itseltäni tuo analysointijuttu.
Soitto on laiffii. | megatherium
27.01.2004 20:59:05 (muokattu 27.01.2004 21:04:26) | |
|
tämä aina ihmetyttää klassisessa musiikissa, miksi pitäisi lähteä analysoimaan? jos kuulostaa hyvältä, niin tarviiko miettiä mitä keinoja tässä nyt teknisesti on tullut käytettyä ja ovatko ne nyt jotenkin edistyksellisiä ym. asiaan kuuluvia.
Kuuluvatko asteikkojuoksutukset ja murretut oktaavit asiaan virtuoosisessa pianotyylissä, kuten Beethovenin monissa pianosonaateissa erotuksena Schubertin laulavan melodisesta ja vähemmän virtuoosisesta pianotyylistä?. Ainoastaan milteipä 18-vuotiaana sävelletty sonaatti C-duuri D 279 + menuetti a-molli D 277A on velkaa Beethovenille ja tässä tapauksessa tämän varhaiselle C-duuri-sonaatille pianotekstuuriltaan. Sibeliuksen pianotyylihän eroaa monien hänen aikalaistensa pianotekstuurista siinä, että hän ei juurikaan käytä oktaavikaksinnuksia, mitä arvoisa edesmennyt Glenn Gould piti positiivisena asiana. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
