Aihe: Kamat aloittelijalle | |
---|
Jabbe 18.02.2003 11:35:52 (muokattu 18.02.2003 20:58:56) | |
|
Täällä on paljon kyselty "mitä tarvitsen konemusiikin tekoon?" -tyylisiä kysymyksiä. Niihin ei enää oikein jaksa vastata ja siksi ajattelinkin kirjoittaa tähän muutamia vastauksia. Konemusiikin tekoon pääsee jo aika pienellä budjetilla. Vaihtoehtoja on useita, ja runsaudenpula iskeekin todella helposti. Nykyään kannattaa melkeimpä lähteä tietokonelinjalle, koska se on halvin/monipuolisin/yksinkertaisin tapa. Kannataa hankkia hyvä tietokone, PC tai Mac aivan sama. Kuitenkin tärkeää on muistaa, että mitä enemmän sillä pelaa ja tekee muuta, sitä vaikeampaa on saada se toimimaan luotettavasti musiikkikäytössä. Toinen ongelma ovat piraattiohjelmat. Vaikka houkutus (lähes) ilmaiseen ohjelmaan onkin suuri, kannattaa silti suosia alkuperäistä. Piraattiversiot aiheuttavat VARMASTI ongelmia! Kannattaa myös pitää kone "siistinä", eli ei turhia ohjelmia/pelejä. Ja se pitää pitää kunnossa, siivota välillä turha roina pois. Tietokonetta hankkiessa kannatta miettiä näitä: - nopea prosessori - paljon muistia - iso kovalevy, mielellään 2 eri kovalevyä, toinen ohjelmille ja järjestelmälle, toinen tiedostoille. tiedostolevyn pitäisi olla mahd. nopea - hyvä äänikortti, jossa sopiva määrä liitäntöjä ja hyvät midi-ominaisuudet. kannattaa vaatia ainakin stereo-audio in/out, midi in/out. äänikortteja on todella paljon, kannattaa kysellä ja vertailla. - näytönohjaimella ei ole niinkään väliä, ei ainakaan mitää pelikäyttöön tarkoitettua superkorttia - cd-rw -asema on todella hyödyllinen - iso näyttö on suositeltavaa (ainakin 19" olisi hyvä) - käyttöjärjestelmiä on monia, itsellä Win98Me toimii aika hyvin, mutta näistä en hirveästi osaa mennä sanomaan. Kuitenkin vähintää 98 (siis ei 95 tms.) Hyviä ohjelmia aloittelijoille: - Propellerhead Reason 2.0 - Sonic Foundry Acid 2.0 - 4.0 (loop/sample -pohjaiseen musaan!) - Fruityloops - Tracker-ohjelmat (ei vaadi koneelta paljoa) - Dance/Hiphop Ejayt todella aloittelijoille Kannattaa välttää isoja ohjelmia, kuten Logic, Cubase, Sonar, Protools, Nuendo jne. Liikaa ominaisuuksia aloittelijoille.. Lisäksi tarvitset: - midi keyboard (esim. Midimanilta, Rolandilta, Evolutionilta löytyy hyviä. Kannattaa ottaa USB-versio, jolloin tietokoneeseen ei tarvitse edes midi-liittimiä) - hyvät monitorit (kaiuttimet) / kuulokkeet. Ei ainakaan tietokonekaiuttimia eikä huonoja kuulokkeita - kannattaa lukea alan lehtiä, mm. FutureMusic on aika hyvä - kannattaa kuunnella mahd. paljon levyjä ja ottaa niistä oppia - hyvät hermot.. Näillä pitäisi päästä alkuun. Kirjoittakaa ihmeessä muutkin vinkkejä ja neuvoja tähän perään.. "Eiku..." |
|
joo aika taakii settii toi sun kirjoitus itse kans olen kyselyt paljon. asioita |
teknis- 18.02.2003 12:55:15 | |
|
etukäteen voi jo arvata jotta tästä tulee sanomista, mutta sampleri on SE työkalu jolla sitä musiikkia alkaa todella vasta syntymään. tietty ei kannata liikaa yleistää, mutta olenpahan vain sen niin monesti huomannut.. että ei voi muuta sanoa kuin että kannattaa ehdottomasti harkita jo heti alussa. turhan moni törsää niihin syniin mielettömiä summia ja haaskaa aikaansa kun ostaisi vain yhden ainoan samplerin vaikka sitten käytetyn ja opettelis käyttään sitä kunnolla. synat on enemmänkin keräilykappaleita ja kivoja leikkikaluja, samplereilla ne biisit tehdään. |
|
etukäteen voi jo arvata jotta tästä tulee sanomista, mutta sampleri on SE työkalu jolla sitä musiikkia alkaa todella vasta syntymään Voitko selventää minulle tampiolle että mikä on sampleri ja mitä sillä tehdään. |
|
Tottakai sampleri on tärkeä konemusassa, mutta sampleri tulee mukana ainakin Reasonissakin, ja Acid on oikeastaan vieläpä parempi kuin sampleri. Ja sellainen "oikea" hardware sampleri maksaa aika paljon... "Eiku..." |
|
Noista midikiippareista, että monilta löytyy kotoa nurkasta joku vanha Casio-urku, joissa on yleensä midi-liittimet. Ostaa vaan midipiuhan, joka ei paljoa maksa (n.20€) ja sillä Casiolla pääsee oikein hyvin alkuun. Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski? -Charlie McCharty |
|
Ja sellainen "oikea" hardware sampleri maksaa aika paljon... Eipähän ne nyt niin kalliita ole. |
|
Voitko selventää minulle tampiolle että mikä on sampleri ja mitä sillä tehdään. Sampleri on laite, joka soittaa sampleja. Loogista. Eli samplehan on jokin nauhoitettu äänipätkä, jos et sattunut tietämään. Tässä olikin sitten sampleri näin yleisesti. Kun samplereiden toisistaan eriävistä ominaisuuksista ryhdytään kertomaanl, niin siihen ei ihmisikä riittäne. Jätä eilinen menneeseen. Huominen on tulevaisuutta! |
|
Eipähän ne nyt niin kalliita ole. Sanoppas joku halpa joka vetää vertoja samanhintaiselle softaversiolle?? Semmoisen menen kyllä heti ostamaan... "Eiku..." |
|
Sampleri on laite, joka soittaa sampleja. Loogista. Eli samplehan on jokin nauhoitettu äänipätkä, jos et sattunut tietämään. Tässä olikin sitten sampleri näin yleisesti. Kun samplereiden toisistaan eriävistä ominaisuuksista ryhdytään kertomaanl, niin siihen ei ihmisikä riittäne. Niin kyllä minä tuon tiesin, mutta en osannut ajatella sitä tuohon "hardware-sampleriin". Nykyäänhän on niin paljon hyviä softasamplereitakin. |
|
Sanoppas joku halpa joka vetää vertoja samanhintaiselle softaversiolle?? Semmoisen menen kyllä heti ostamaan... Eipä ole kokemusta softasamplereista. Tuskin sentään samaan hintaan halpaa masiinaa saa, kuin samanhintaista softaa?!?!?!?! ;0 Ja hinnatkin ovat suhteellisia... |
Wäinämöinen 21.02.2003 15:24:09 | |
|
Jos musiikin tekeminen on lähempänä sydäntä, kuin avaruusaseman ohjaaminen, suosittelen Fruity Loopsin sijaan Orionia. www.synapse-audio.com |
|
Jos musiikin tekeminen on lähempänä sydäntä, kuin avaruusaseman ohjaaminen, suosittelen Fruity Loopsin sijaan Orionia. www.synapse-audio.com No kyllä tuokin aika avaruusasemalta näyttää, nimikin sen jo kertoo... ;) Kannattaa silti kokeilla, ei siinä mitään. Varmasti ihan hyvä softa. "Eiku..." |
Wäinämöinen 22.02.2003 10:37:10 | |
|
No kyllä tuokin aika avaruusasemalta näyttää, nimikin sen jo kertoo... ;) Kannattaa silti kokeilla, ei siinä mitään. Varmasti ihan hyvä softa. Pah :) Jos tuolle linjalle lähdetään, niin kaippa kaikki syntikat on enemmän tai vähemmän avaruusaluksen keskuskonsolin näköisiä. Tiedä sitten, onko lehtiin uskomista, mutta Computer Music:ssa sai joskus ysikön, kuten Fruity Loops ja Reason kakkonenkin. "Easy-to-use software studio with excellent synths and a 600 MB preset library." tms... |
|
Pah :) Jos tuolle linjalle lähdetään, niin kaippa kaikki syntikat on enemmän tai vähemmän avaruusaluksen keskuskonsolin näköisiä. Meinasinkin juuri tuota. Sanoit, että kokeilkaa Orionia, koska se on vähemmän avaruusaseman näköinen kuin Fruityloops. No jaah... Molemmat tutustumisen arvoisia kuitenkin! ;) "Eiku..." |
|
Muistaakseni computer music sanoi fruityloopsista aikoinaan. "One of the greatest PC music programs there is, period." |
|
joo. jos etsit jotain hyvää PC softaa/ seqvennseriä niin suosittelen "orion pro" softaa. demo löytyy osoitteesta: http://www.synapse-audio.com/orionpro.php ...itse olen käyttänyt softaa hyvin tuloksin. softassa on valmiina efektejä, sampleri, sa pari softa synaa. ohjelma tukee myös VST ja DX softia. tähän vielä lisäksi joku ulkopuolinen "soolo" / kikkailu kosketin syntetisaattori... KOKEILE! |
Mohla 04.03.2003 20:44:27 (muokattu 04.03.2003 20:44:38) | |
|
Tiedoksi vaan, että huomenna ilmestyy Fruitloops Studio, jossa on audio nauhoitus ja editointi mahdollisuudet, siis tyyliin cubase. Lisäksi fruityn saa toimimaan cubasen kanssa niin minkä tahans VST-laitoksen. Siis, tiedoksi vaan. En rupea tähän kinasteluun parhaasta ohjelmasta. Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski? -Charlie McCharty |
|
Ittelläni on Fruity ja se on ollut ihan hyvä mulle. Siihen vaan VST plugareita niin sillä saa jo erittäin hyvää säätöö aikaan. CosmicMan käyttää Fruityä eli se on asiantuntijoiden suosittelema :) :b trance.nu:ssa oli CM haastattelu ja siinä see sano jotain siitä Fruityn hyvyydestä. Jos VST plugareita meinaa hirveesti hommata kannattaa olla paljon muistia tietokoneessa sillä ne on aika syöppöjä varsinkin muistin suhteen. Kun kaupassa vertailin Future Music ja Computer Music lehteä niin tulin siihen tulokseen että CM on parempi juuri tietokoneella musiikkia tekeville. Future Music käsittelee laajemmin tätä "tulevaisuuden musiikkia" |
Henga 11.03.2003 00:04:36 (muokattu 28.10.2004 22:46:59) | |
|
samplereilla ne biisit tehdään. Soitappa jotain kiipparimelodiaa/sooloa samplerilla! Se ois kiva kuulla.. edit:jesus, että korvia punoittaa tämmöisen kommentin äärellä...no oppia ikä kaikki! |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|