Aihe: UMK 2024 | |
---|
|
levesinet: Jotkut vaan tykkää iskevästä meiningistä. Kärkiosastosta puheen ollen se, että Kärki nosti TAISTOn Olavi Virran manttelinperijäksi, ei tarkoita, etteikö Kärki-osastolla olisi vallinnut rauha jo pitkään. Sitä paitsi Tammi kuoli jo 70-luvulla. "En ainakaan sävellä tangoja juhannuksena. Muutenkin kaikki jo laittavat kaikki tangot minun syykseni, vaikken ole säveltänyt niitä vuosiin." "Ei kai se niin välttämätöntä olisi ollut antaa uutta nimeä sille Taisto Lundbergille, mutta muistaakseni Repe Helismaa nyt kumminkin keksi tuon Tammen, kun se oli ISKEVÄMPI." -Toivo Kärki Tango on sellaista iskevää. Joillekin kelpaa iskelmämusiikki, mutta suomitangorytmin iskuissa, joka iskussa on sitä atakkia. Tangomiehet menee iskemään naisia. Ja tangonaiset iskemään miehiä. Tanssissa on ronskit otteet. Ja sanoituksissa mieluusti ryvetään mustasukkaisuudessa. Rock ja sen johdannaiset on lasten leikkiä tuohon verrattuna, entistä nuorisokulttuuria. Kyllä kuumaveriset hakeutuu ensisijaisesti tangotapahtumiin. Pointtini on, että järjestyshäiriöt kuuluvat elinvoimaiseen tangokulttuuriin. Tangonaiset haluavat tehdä miehensä mustasukkaisiksi. Miten mies ilmentää mustasukkaisuutensa tangon estetiikalla? Fyysisesti. No onpa perseestä. Autistinen binääriaivo. |
|
Prophet: Olet siis säästynyt tältäkin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lappeenrannan_humppafestivaalit Olen säästynyt. |
|
levesinet: Pointtini on, että järjestyshäiriöt kuuluvat elinvoimaiseen tangokulttuuriin. Tangonaiset haluavat tehdä miehensä mustasukkaisiksi. Miten mies ilmentää mustasukkaisuutensa tangon estetiikalla? Fyysisesti. Heiluuko mora ja mutka sekä puhuvatko nyrkit tangofestareilla myös Argentiinassa? |
|
Pidän hälyttävänä jos/ kun ihmisten musiikkimaku on UMK :n kaltainen, mielestäni YLE on suurelta osalta tällaiseen syypää. Mieleen tulee jokin aika sitten eräs perhejuhla jossa keskustelin erään kaverin kanssa joka säveltää musiikkia mutta ei soita mitään perinteistä soitinta. Festivaalien järjestyshäiriöihin en ota kantaa.. |
|
Joo, mun kirjoitukseni oli perseestä. Prophet: Heiluuko mora ja mutka sekä puhuvatko nyrkit tangofestareilla myös Argentiinassa? Sitä minäkin mietin. Joitain vuosia sitten Buenos Airesissa tangon maailmanmestaruuskilpailuissa venäläinen -siis ulkomaalainen- kilpatanssija pääsi näkyvästi uutisiin purettuaan hermostustaan vaimoaan, tanssipariaan, kohtaan nyrkiniskulla. Hänet poistettiin kilpailusta. Siellä on viime vuosina alettu aktiivisesti kitkeä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Netissä on argentiinalaisia blogikirjoituksia ja videoita, joissa annetaan neuvoja aloitteleville tangotanssijoille mustasukkaisuuden hillitsemiseksi tangoiltamissa (milongas). Tango oli alun perin instrumentaalimusiikkia, mutta varhaisissa argentiinalaisissa sanoituksissa on aikamoista machoilua. Argentiinassa on kyllä kiinnitetty huomiota myös muiden musiikin tyylilajien sanoituksiin, jotka kertovat naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Eräässä tangossa mustasukkainen mies antaa "tyynesti ja rakkaudella" rakkaalleen 34 puukoniskua. Yritin löytää uutisia miesten välisistä nujakoista ja muun tyyppisestä väkivallasta, mutta niistä ei ilmeisesti ainakaan kirjoitella. Eipä siitä sen enempää. |
|
Boomerina kaipaa vain studio-orkesterilla varustettuja Euroviisuja ja karsintaa. https://www.iltalehti.fi/viihdeuuti … 033fbbc-be01-43d6-afb4-17970b8dd6b2 |
|
Prophet: Boomerina kaipaa vain studio-orkesterilla varustettuja Euroviisuja ja karsintaa. https://www.iltalehti.fi/viihdeuuti … 033fbbc-be01-43d6-afb4-17970b8dd6b2 Mutta, eikös musiikista ja sen tasosta ole kyse, eikä esittäjien iästä? Mahdoton kuvitella, että nuoret eivät pitäisi muunlaisesta musiikista kuin UMK? |
Prophet 10.02.2024 23:13:03 (muokattu 10.02.2024 23:15:00) | |
|
Sen voitti joku Windows95man. Parasta siellä oli Katri Helenan vierailu ja Katson sineen taivaan. Ja seuraavaksi sitten parempaa musiikkitarjontaa Melodifestivalenista vaikka ei sielläkään studio-orkesteria nähdä. |
|
Kuvitelkaa Alatalo tai Leskinen juhlimassa Euroviisuvoittoa Leuhkoilla eväillä tai Ilomantsilla. https://www.youtube.com/watch?v=vjno0X3Uepw https://www.youtube.com/watch?v=laCgOcnmLR8 |
Ukko 11.02.2024 14:13:12 | |
|
Tsekkasin esitykset tänään pikana (ja syystäkin). Paskaa joka yritetään korjata ulkomusiikillisilla keinoilla. COVS jäsen nro 6 |
|
Ukko: Tsekkasin esitykset tänään pikana (ja syystäkin). Paskaa joka yritetään korjata ulkomusiikillisilla keinoilla. Mikään laulu/musiikkikilpailuhan tämä ei enää ole. Show-kilpailu, jossa musiikillakin on toki joku osuus. |
|
Kukahan nämä esittäjät lopulta valitsee? Globaalinen suuntaushan tämä nykyinen on, mutta kyllä Yle on jonkinlaisessa vastuussa myös. |
|
Sir Roger: Kukahan nämä esittäjät lopulta valitsee? Globaalinen suuntaushan tämä nykyinen on, mutta kyllä Yle on jonkinlaisessa vastuussa myös. YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen ja kaverinsa - on todennäköistä että yli 400 hakeneen joukossa olisi ollut omasta mielestäni parempia kappaleita kuin nämä nyt valitut - toisaalta uskon myös että jos siellä olisi ollut joku todellinen mestariteos jolla umk olisi voitettu ja euroopassa pärjätty niin kyllä sen tuomaristo sieltä olisi löytänyt oli tyylilaji mitä tahansa. UMK:t ja euroviisut ovat kuin jääkiekon-mm, joinain vuosina taso on parempi, toisina huonompi, mut kisa käydään niiden välillä jotka on paikalle vaivautuneet saapumaan. Eihän UMK tai euroviisut juuri mitään musiikista noin yleisemmin kerro, ko. kisat on ainakin meikäläisen eliniän (70-luvun lopulta) eläneet täysin omaa elämäänsä suhteessa suosittuun tai hyvään populäärimusiikkiin. |
|
Kapis: - toisaalta uskon myös että jos siellä olisi ollut joku todellinen mestariteos jolla umk olisi voitettu ja euroopassa pärjätty niin kyllä sen tuomaristo sieltä olisi löytänyt oli tyylilaji mitä tahansa.. Miten YLE sellaista hakee, siis voittoa, sehän lisää kustannuksia ja YLE on kokoajan niitä kustannuksia karsimassa, tosin kummallisella tavalla irtisanomisilla ja hyvien asiantuntevien toimittajien ohjelmien lopettamisella. Btv. Mestariteos ja UMK kuulostaa absurdilta! |
|
Mellon finaalissa on 12 artistia. Hyvää musiikkia toisin kuin jossain UMK 2024:ssa. https://areena.yle.fi/1-67095861 |
|
Prophet: Mellon finaalissa on 12 artistia. Hyvää musiikkia toisin kuin jossain UMK 2024:ssa. https://areena.yle.fi/1-67095861 No ei kyllä ole. Ihan täyttä ruotsalaista viisuklisettä. Biiseissä on viisuihin kielletty määrä taustanauhoja vokaaleissa ja lavalla heiluu väkeä enemmän kuin laki sallii. Show on myös niin suuri ettei voisi viisuihin viedä. Muuten on Jämä-Linkin Parkit ja swedu-kantrit wtf. Joker on tainnut tehdä kaikki biisit. Omaperäinen higher/fire-riimittelijä varmaan vie, vaikka kaikkein siistein oli sen yhden biisin Michael Jackson-henkinen poljento. Dotterin Bulletproof oli parempi kuin tämän vuotinen biisi Loreen-showlla. |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|