Aihe: Bluesklubin rupattelunurkkaus | |
---|
|
Blues on afroamerikkalaisen musiikin tyylilaji, joka kehittyi Yhdysvalloissa 1800- ja 1900-luvun vaihteessa mustan väestönosan keskuudessa. Se syntyi afroamerikkalaisen hengellisen musiikin, työlaulujen ja valkoisten Britanniasta tuomien kerronnallisten balladien pohjalta. Blues vaikutti suuresti ensin jazzin ja bluegrassin syntyyn, ja myöhemmin se oli perustana rhythm and bluesin ja rockmusiikin synnyssä. Blues ei ole jazzin tai rhythm and bluesin kaltainen musiikillinen traditio, joiden varhaisvaiheilla ja moderneilla muodoilla on musiikillisesti enää varsin vähän tekemistä keskenään. Sen sijaan blues on tietynlaisiin sointukaavoihin ja asteikkoihin kytkeytynyt musiikintyyli, joka ei ole muuttunut perusolemukseltaan oleellisesti, mutta jota on eri aikoina soitettu hyvin erilaisilla soittimilla ja kokoonpanoilla. |
|
Tälläistä kokeiluun, että on edes yksi "skaba", jossa tälläinen bluesista diggaava ja jonkinsortin soittokunnon ylläpitämiseen ja soittamiseen motivoivaa tekemistä hakeva, käsien- ja muunkin fyysisen terveyden kanssa tasapainoileva bluesista diggaava ikämies, voi mieleistään musiikkia soitella, sellaisten kanssa ja mukana ollessa, joilla ei päällimmäinen ja tärkein asia ole provosointi, eikä jonkin sortin henkilöön kohdistuva mielenilmauksellinen ja -osoituksellinen esittäminen ja kommentointi. Tätä vartenhan - "voi mieleistään musiikkia soitella, sellaisten kanssa ja mukana ollessa, joilla ei päällimmäinen ja tärkein asia ole provosointi, eikä jonkin sortin henkilöön kohdistuva mielenilmauksellinen ja -osoituksellinen esittäminen ja kommentointi" - on jo ollut allekirjoittaneen toimesta yksi skaba - Roots otsikon alle - 15 vuotta sitten perustettuna - joka näyttää vieläkin toimivan viikottain, niin kuin se on perustamisestaan saakka toiminut. Se ei tätä nykyä, sellaisena kuin se nyt on, ole oikea paikka allekirjoittaneen osallistua, ellei jokin perusteellisesti sen ilmapiirissä ja maalittamiseksi kokemassani - erään erikoisen ryhmähengen omaavan osallistujapoppoon kirjoittelussa ja kommentoinnissa muutu. Itse voin olla kommentoimatta ja olenkin, jos tuntuu ettei ole oikeastaan muuta kuin negatiivista palautetta annettavana, mutta joiltakin se ei tunnu onnistuvan, edes sitä pyydettäessä. Mistä moinen sitten johtuu, se lienee kunkin kyseisen henkilön päänsisäinen ja siellä selvitettävä asia. Kolme skabaa on teille nyt vapaana sellaiseen toimintaan keskenänne. Älkää tulko tänne sotkemaan. Säännöissä mainittua: Osallistua saavat kaikki bluesiin vihkiytyneet, bluesmusiikkia diggaavat, myös jo bluesia levyttäneetkin osallistujat. Kaikenmoinen bluesin keinotekoinen kehitystyö ja genren ulkopuolisten tyylien viljely ei kuulu joukkoon - tämä ei ole teoreetikoiden tuumaustunti, eikä ulossoittajien kokoontumisajo, vaan sellaiset, genreen ja sen tyyleihin sopimattomat, sekä provokatiiviset ja mielenosoitukselliset vedot jätetään huomiotta ja osallistumisia ei noteerata. Soita annettuun blues taustaan blues soolo. Tyylejä kaikkia luettelematta: Chicago blues, Texas blues, Memphis blues, Delta blues, Rock blues, British blues, Missisippi blues, Jump blues, Country blues jne. Avainsana on siis blues. Ne jotka genren tuntevat tietävät. Soitinvalinta vapaa. |
|
Ja tässä Bluesklubi Skaba 1:n tulokset. Voittaja Krk upealla vedolla. Onnittelut ja palkintona voittajalle leppoisaa vapaata pääsiäispyhien viettoa. Kiitokset osallistujille hienoista omannäköisistä vedoista ja asiallisesta, asiapitoisesta kommentoinnista. Krk 6 BigPapa 5 Hasako 4 Bluesklubin Skaba 2 käynnistyy illan tullen. |
|
No niin, näin sitten tällä kertaa, uusi käyntiin 1.5. 2022 vapunpäivänä uudella taustalla. |
|
R.I.P. Chili (Pataxo) 2007 - 2022 https://maihinnousu.net/dyn/gallery/f/2373.jpg https://youtu.be/Qh_p1txS7V4 |
BigPapa 15.05.2022 23:56:11 (muokattu 16.05.2022 15:01:52) | |
|
Uuden alku alussa ja sehän on uuden alku. Jotenkin sulatella surua pois soittamalla bluesia, on se enennkin tehonnut ja se tehoaa taas kuuntelemalla ja soittamalla. Kokemustakin on, aika aikaa kutakin ja aika hissuksiin tasii. Ei sitä uskoisi, että 15v ystävän poismeno noin jättää tyhjyyttä ja sen tuntemuksia, niin se vaan on ja sillä mennään mitä on annettu. ja vähitellen se siitä tasiintuu. Ensi viikolla tekemistäkin, kun uusi kaula saapuu Sunburstiin stratocasteriin, siinähän sitä muuta ajattelemista sitten asennellessa. Ja soittoa jossain välissä Bluesklubin skabaan ja siitä etiäppäiten elämän askelluksia ottamaan. |
|
Tällä on nyt mukava testailla, kun on tuo vähän levemäpi ja paksumpi C mallinen vaahterakaula. Vähän saman tyyppinen kuin tuossa vihreässä ensimmäisen vuoden Strato Plussassa. https://muusikoiden.net/dyn/users/174496.jpg |
BigPapa 11.06.2022 13:21:11 (muokattu 11.06.2022 14:06:36) | |
|
Koitan saada erikoisvieraita mukaan soittelemaan Bluesklubiin ja skaba no:5:ssä onkin nyt mukana Special Guest. Kerron kunkin Klubiskaban päätyttyä, että kuka kyseinen erikoisvierailija oli, mikäli sellainen mukana on. Aikoinaan Roots-skabassa käväisi Special Guestina Nono Söderberg. |
|
Bluesklubi skaba 5:n Special Guest on eräs nuoruuden sankarini ja erittäin hieno/upeasti soittava kitaristi, joka omaa runsaasti kokemusta soittamisesta eturivin suomalaisissa musiikkiympyröissä eri yhtyeissä ja artistien/muusikoiden kanssa. Eli Bluesklubi skaban 5 Special Guest: Crisu Ristseppä. Jos ei joku tiedä tai ole kuullut, niin tässä pari esitystä mm. joista Crisu tuli itselleni tutuksi vuonna 1975. https://youtu.be/eBRSo6F9xic https://youtu.be/svKOR5O0UOE |
|
BigPapa: Eli Bluesklubi skaban 5 Special Guest: Crisu Ristseppä. Katos vaan! Kun olin nuori nöösipoika, Jigsaw teki vaikutuksen, ja vetäähän Ristseppä maukkaasti näköjään edelleenkin. |
BigPapa 17.06.2022 17:18:52 (muokattu 17.06.2022 17:20:51) | |
|
stratomaster: Katos vaan! Kun olin nuori nöösipoika, Jigsaw teki vaikutuksen, ja vetäähän Ristseppä maukkaasti näköjään edelleenkin. Kyllä vaan juurikin tuo Ujo Poika LP 1975 sisälsi aivan uskomattoman upeaa kitarointia ja korvat oikosellaan sitä tuli kuunneltua. Mahtavaa kuulla pitkästä aikaa Masan soittoa ja Bluesklubi skabassa. On se komeeta Jumppiblueskerrontaa kerrassaan!!! |
|
Crisu on Käpylän kundeja, kuten minäkin. Ostin häneltä 70-luvulla Framuksen skitan. Arvostan häntä blues-kitaristina. Armon Kerjäläinen jo vuodesta 1955. |
BigPapa 18.06.2022 14:56:10 (muokattu 18.06.2022 16:40:22) | |
|
Tuomo_: Crisu on Käpylän kundeja, kuten minäkin. Ostin häneltä 70-luvulla Framuksen skitan. Arvostan häntä blues-kitaristina. Crisuhan soittaa mm. tässä, Tapio Niemelän Blues Ain't Bad LP:llä. https://youtu.be/ckkOMbkr1wI https://youtu.be/iFzSbWGjmHw Oli joskus Limousine bändissä. Kierteli Kojon kanssa ja paljon muuta. https://youtu.be/riP5LPgx44o https://youtu.be/2JhCJvZ7D34 |
BigPapa 25.06.2022 15:48:39 (muokattu 25.06.2022 15:49:51) | |
|
Hyvää juhannusta ja juhannuspäivää blues- ja rootsväelle!!! Myös muullekin Muusikoiden.net väelle. |
BigPapa 26.06.2022 12:30:19 (muokattu 26.06.2022 14:10:11) | |
|
Time to announce Bluesclub 6 winners in 3 different categories. Winner trophy in category competition: MadMatt, great sounding, fluent, great technique, awesomely tasty playing. Winner trophy in category Notably Truly Special Guest: Crisu Ristseppä, nicely rockblues sounding, great tehcnique, also fluent and good phrases, nice and tasty. Winner trophy in category Particularly Very Special Guest: Buddy Whittington, absolutely awesome, very fluent and technicly superb playing, very tasty. Congratulations to all winners. Nice happening and next Bluesclub competition 7 starts later this evening. Jos joku ei tiedä kuka on Buddy Whittington, niin hän on Texasista kotoisin oleva loisto kitaristi. Mm. Mayallin Bluesbreakerseissä. https://youtu.be/HdD5gPWkVg4 https://youtu.be/xbkJOo-DNe8 https://youtu.be/tdu6Jo1k7D4 https://youtu.be/HPymcJpQsYc https://youtu.be/e9kW6Up9P1g https://youtu.be/1L23ov0XcxE |
|
BigPapa: Jos joku ei tiedä kuka on Buddy Whittington, niin hän on Texasista kotoisin oleva loisto kitaristi. Mm. Mayallin Bluesbreakerseissä. https://youtu.be/HdD5gPWkVg4 Näyttipä tutunoloisille noi ton videon puitteet. Sitten älysin, että mähän olin tolla keikalla. Alunperin lähdin tsekkaamaan Gary Moorea, jonka peruutettua Peter Green veti ikimuistoisesti. Mutta kyllä päivän ehdottomasti hienoin veto oli tuo Mayall's Bluesbreakers. Taisin hankkia aika monta Mayallin uudemman tuotannon lättyä tuon keikan ja Whittingtonin innoittamana. We were just sacrificed at war. - Pappi |
|
rheinone: Näyttipä tutunoloisille noi ton videon puitteet. Sitten älysin, että mähän olin tolla keikalla. Alunperin lähdin tsekkaamaan Gary Moorea, jonka peruutettua Peter Green veti ikimuistoisesti. Mutta kyllä päivän ehdottomasti hienoin veto oli tuo Mayall's Bluesbreakers. Taisin hankkia aika monta Mayallin uudemman tuotannon lättyä tuon keikan ja Whittingtonin innoittamana. Siellähän minäkin olin. Legenda Green oli toki hienoa nähdä ja kuulla, mutta kyllä BB ja varsinkin Whittington vakuutti. Oli niin kovaa blues-kitarointia, että harvoin tulee vastaan. Haavi auki ihmettelin miehen kykyjä. Olen ollut siitä päivästä lähtien Whittingtonin fani. |
BigPapa 28.06.2022 20:55:39 (muokattu 28.06.2022 20:59:51) | |
|
Buddy on huikee soittomies. Crisu kanssa. Oli nastaa saada äijät mukaan Bluesklubi skabaan ja mahdollista jatkoakin jossain vaiheessa. Mukavia heeboja myös. Hommahan tapahtui niin, että laitoin kummallekin taustan Facebookin messengerin kautta ja Buddylla ja Crisulla tapahtui äänitys samalla tavalla 8) elikkäs kummallakin rouva piti luuria eli kännykkää vahvistimen edessä ja tausta soi läppäriltä. Sitten Facebookin messengerin kautta kumpikin laittoi mp4:nä soolon mulle ja konvertoin sen mp3:ksi. Sen jälkeen yhdistin ja asemoin sen taustaan Audacityssä. Jonka jälkeen laitoin kuultavaksi mp3:n kummallekin Facebookin messengerin kautta ja sieltä tuli kummaltakin hyväksyntä, että asemointi meni nappiin ja ei kun Bluesklubi skabaan kuuluville. Näin sitten laittelin ne omaan Maihinnousu.nettiin ja linkit Bluesklubi skabaan. Todella nastoja äijiä ja mukava muutenkin kaikenlaista musajuttua heittää ja muutakin tarinaa kanssansa. |
|
stratomaster: Siellähän minäkin olin. Legenda Green oli toki hienoa nähdä ja kuulla, mutta kyllä BB ja varsinkin Whittington vakuutti. Oli niin kovaa blues-kitarointia, että harvoin tulee vastaan. Haavi auki ihmettelin miehen kykyjä. Olen ollut siitä päivästä lähtien Whittingtonin fani. Huh huh, tostakin on vasta 20 vuotta. Ku aattelee, mitä mun elämässä on tapahtunut ton jälkeen, tulee lohdullinen tunne: Mullahan on kaikki mahdollisuudet vielä nyt seuraavalle 20 vuodelle, vaikka oon nyt aallonpohjassa. Ehkä en kuolekaan vielä. We were just sacrificed at war. - Pappi |
BigPapa 30.06.2022 21:55:28 (muokattu 30.06.2022 22:32:56) | |
|
rheinone: Näyttipä tutunoloisille noi ton videon puitteet. Sitten älysin, että mähän olin tolla keikalla. Alunperin lähdin tsekkaamaan Gary Moorea, jonka peruutettua Peter Green veti ikimuistoisesti. Mutta kyllä päivän ehdottomasti hienoin veto oli tuo Mayall's Bluesbreakers. Taisin hankkia aika monta Mayallin uudemman tuotannon lättyä tuon keikan ja Whittingtonin innoittamana. stratomaster: Siellähän minäkin olin. Legenda Green oli toki hienoa nähdä ja kuulla, mutta kyllä BB ja varsinkin Whittington vakuutti. Oli niin kovaa blues-kitarointia, että harvoin tulee vastaan. Haavi auki ihmettelin miehen kykyjä. Olen ollut siitä päivästä lähtien Whittingtonin fani. Varmaan ollut todella ikimuistoinen ja mieliinpainuva kokemus nähdä ja kuulla tuo tupla tai tripla lauteilla. B.B. vielä hyvässä vedossa silloin ja oli aivan loppumetreille asti toki. Ja Peter Green, ehdottomasti ollut näkemisen arvoinen, yksi brittibluesiin ja bluesiin yleensä lähtemättömän jäljen jättänyt, jopa B.B. Kingin mielestä. B.B. King said Peter had the sweetest tone he'd ever heard. "He was the only one that gave me the cold sweats.". Sitten vielä Buddy siinä kirsikkana kakun päällä. Todellakin huippu vetelijä ja on tullut paljon kuunneltua, niin Mayallin kanssa kuin omankin bändinsä kanssa. Myöskin Buddyn LP:t kestävät kovaa kuuntelua ja pyörivät rammarissa aina vällee. |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|