| Aihe: Jazz on stydiä kamaa | |
|---|
|
Melko paha päivä takana. Tuli mieleeni, että music is the healing force ja tsekkasin mitä hyvää Tuubin algoritmi tarjoaisi mielenvirkistykseksi.
Stydiä kamaahan sieltä pukkasi; fuusiojonnet jammailemassa bluesia. Hymyhän tuollaisesta epämääräisestä mekastuksesta nousi ja syveni kaiffareiden siirtyessä reggae-rytmeihin tai ainakin yrittämään sinnepäin.
https://www.youtube.com/watch?v=ilT94Q3Dn_E |
|
Jokin aikaa sitten sorruin ostamaan Hifimaailma-lehden (kaksi yhden hinnalla), vaikka olenkin pahasti pudonnut hifistiikan kelkasta, jossa striimaillaan lähiverkon yli onnettomien ohjainsovelluksien avulla nassien ollessa täynnä vain taustakuunteluun sopivaa huttua.
Mutta Jaakko Eräpuun Koma Saxon sinemaattisten tuokiokuvien arviosta bongasin uudentermin: pähkäfree. Ihan selkäytimellä ajatellen luulen sen tarkoittavan mieltä vailla olevaa torven törinää kovalla mekastuksella a la Brötzmann kumppaneineen. Tulin kuitenkin ajatelleeksi, voisiko olla olemassa hyvää pähkäfreetä, jota varmasti on kuitenkin vähemmän kuin hyvää punkkia.
https://www.youtube.com/watch?v=wogaLoYms7I
Ensimmäisenä mieleen tulivat nuo Chicagon AACM-veijarit, joilta löytyy niin mahdottoman hienoa menoa kuin myös melkoista kuraa. Pähkäpuolelta löytyy Joseph Jarmanin Song For-levyllä oleva tenoristi Fred Andersonin biisi Little Fox Run, jossa meno on aika tuimaa, mutta silti formussaan.
Tuubissa näyttää olevan pidempi alt takekin, joka kyllä on turhan seesteinen ollakseen hyvää pähkää.
PS. Tsekkasin tuon Koma Saxon Westin eikä kuten Eräpuu sanoo pähkää kuulla, mutta paikoin meno on varsin mielenkiintoista Sofia Jernbergin vokalisoinnin ollessa yllättävän miellyttävää. Lillbergin Krisun rumpalointi on vaan paikoin vähän kulmikasta taiteellisuudessaan. |
|
"Lokkilavalla soittaneen Kenny Garrettin painajaismaisen kammottavan viihdejazzin jälkeen oli täysin valmis ammattitaitoiseen viihdekonserttiin." (HS)
Jäi mietityttämään tämä Hesarin Arttu Seppäsen tölväisy. Eikö Garrett soita melko perusjazzia..? kai se on sitten myrkkyä jollekin musiikkikriitikolle.
(mainittu viihdekonsertti oli laulaja John Legendin).
minä tykkään käydä koulua, minä tykkään laulaa |
|
Vilkaisin Hesarin Artun juttua ja kaveri taitaa olla enemmän rokkihemmoja, sillä pikaisesti katsastettuna Kenny Garrettin nykyinen kvintetti soittaa laadukasta jatsia, vaikkakin ehkä hieman middle of the road.
Itseltä Kenny Garrett on jäänyt vähälle huomiolle, vaikka hän on hallinnut viime vuosikymmenet Down Beatin Readers' Pollin alttosaksofonisarjaa johtuen ehkä omasta ylenkatseestani alton suhteen. Mutta kyllä altollakin lähtee eli tässä Kenny yli parikymmentä vuotta sitten. Melko stydiä kamaa pukkasi silloin:
https://www.youtube.com/watch?v=LkjXMYvYvZw
Isommassa porukassa en tätä tunnustaisi, mutta huomioin vähäisyys on voinut johtua siitäkin, että Kennyt ovat saattaneet mennä sekaisin ja olen ehkä luullut, että Kenny G on Kenny Garrettin alter ego, jolla hankitaan voita (kevylevitettä) leivän päälle. Hieman kuin loistavien jazz-pianistien, Herbien ja Chickin oli hankittava muksujen koulumaksut ja muijien elatusmaksut kansaan menevällä elekrohutulla.
Mutta Kenny G on ihan oma persoonansa ja vaikka menoa voisi luonnehtia viihteelliseksi, niin bändi on yllättävän toimiva.
https://www.youtube.com/watch?v=xwmHOLoCyHU
Rummuissa Bruce 'Boo Boo' Carter, jolta olisi voinut irrota pari tipsiä vaikkapa Stanley Jordanille kuinka ollaan pocketissa. |
|
Ei ollut Garrett minullekaan tuttu. Katsoin pätkän tuoreehkoa konserttitallennetta ja Kennyn porukka soitti niin saatanallisen taitavasti että äkkinäisen korvaan meno voi kuulostaa särmättömältä. Vika on kuulijan keskittymiskyvyttömyydessä jos tuollaisesta ei saa mitään irti. Ei moinen joka mielentilassa uppoakaan, mutta viihdejazzista puhuminen on kyllä äärimmäinen vääryys :D
En ole musiikin asiantuntija. |
|
uusikaveri:
Mutta Kenny G on ihan oma persoonansa .
Tämähän on se tyyppi joka sanoi 'this place ROCKS' kun astui ulos hissistä, eikö?
Nostalgy is not what it used to be |
|
Vähän turhankin yllytyshulluna en sitten malttanut olla tonkimatta Kenny G:tä.
Ihan vain wikittämällä selvisi mielenkiintoisia juttuja. Seattlesta lähtöisin oleva Kenny on aina ollut fiksu poika, vaikka musahommat sujuivat niin paikallisessa funk-poppoossa kuin Barry Whiten Seattlen keikalla, niin Kenny hoiti opinnot pois ennakoiden tulevaa sukseeta valmistuen kirjanpitäjäksi.
Kennyssä on myös urheiluhenkeä, ihan muusikkopiirien kärkigolffari, joka on peitonnut itsensä Alice Cooperin.
Kennystä ihmisenä ei juuri pahaa sanaa kuule, mutta Kenny musikanttina on selvästi tikku niin muusikoiden kuin kriitikoiden korvassa. Kenny itse, 75 miljoonaa levyä myyneenä, ei asiasta korvaansa lotkauta vaan toteaa toisen hyvin myyneen hypen suulla: So What!
Tämmöinen lievästi eriskummallinen jazz-rock-kitaristi kuin Metaani Pat on lausunut: "contoversy among musicians and serious listeners is due to the fact that he sells an enormous amount of records while not being anywhere near a really great player". Joku kriitikko totesi, että Patin itsensä pitäisi olla aika hiljaa jazzin syvimmästä olemuksesta.
Oikea jazziukko, Brandford Marsalis, on armollisempi:" "When all these jazz guys get in a tizzy over Kenny G, they need to leave Kenny alone. He's not stealing jazz. The audience he has wouldn't be caught dead at a real jazz."
Kenny siis on ihan OK kaveri, mutta kyllä hänen musiikkinsa on karmaisevan tyhjää. Saksofonien perussointi on ihan puhdasta kuten 40 000 treenitunnin jälkeen pitääkin olla, mutta soiton tarkoituksellinen ideaköyhyys alkaa ottaa kuulijan kuuppaan melko pian. Toisaalta taas Kennyn livebändit ovat yleensä aika eloisia ja kaverit (joista osa on ollut Seattlen aikaisia koulukavereita) saavat myös mukavasti soolospotteja.
Onneksi löysin tänä fake newsien aikakautena Village Voicen selvittämän totuuden Kennyn kehittymisestä Kenny G:eeksi.
https://www.villagevoice.com/2012/1 … ilosophical-development-of-kenny-g/ |
 Kefiiri
12.08.2022 23:03:00 (muokattu 13.08.2022 06:07:38) | |
|
Hesarin hemmo on varmaan jättänyt kokonaan menemättä paikalle ja kuvitellut että Kenny Garrett on Kenny G jonka musa näyttää tosiaan olevan kevyen sorttista viihdettä. Mutta mieluummin minäkin ottaisin mutaman miljoonan rahaa kuin jatsarien arvostuksen. Arvostusta ei voi syödä (eikä tarkkaan ottaen rahaakaan).
Village Voice -linkkiä en avannut, niin paljon ei Kenny G jaksa kiinnostaa. Jutusta tuskin kuitenkaan selviää pomminvarmaa reseptiä levyjen miljoonamyyntiin. Brandford Marsalis on oikeassa; ei Kenny G varsinaiselta jatsilta kuulijoita vie, turha jatsarien on hänen touhuistaan rasittua.
En ole musiikin asiantuntija. |
|
Sen verran mainostaisin, että Village Voice-jutussa on se resepti. |
Kefiiri
13.08.2022 22:39:09 (muokattu 13.08.2022 22:40:29) | |
|
uusikaveri: Sen verran mainostaisin, että Village Voice-jutussa on se resepti.
Sait houkuteltua lukemaan sepustuksen enkä huumorirajoitteisena edes hymyillyt vaikka juttu kai oli tarkoitettu hauskaksi :/
Hauska kai on väärä sana, en tiedä mitä se oli... köyhien märinää vissiin :D
En ole musiikin asiantuntija. |
|
Arvelisin, että Pharoah Sanders teki uransa aikana sen verran paljon stydiä kamaa, että maininta tässäkin langassa on paikallaan. Aluksi haeskelin stydiä videoklippiä, mutta ihan ei natsannut, joten olkoon sitten mukava menopala levyltä.
https://www.youtube.com/watch?v=l8Nc0GI-ni0
Tuosta saksofonin soitosta tuli mieleeni kuinka eräs rokkinuori, jolle vähän demosin tyrnempää jazzsoitantaa, tiedusteli, että mitähän efektilaitteita tarvitaan kaikkien noiden soundien aikaansaamiseksi. Aluksi olin monttu auki, mutta sitten ymmärsin, ettei simppelintäkään rokkijuttua pysty tekemään ilman petaaliviidakkoa tai efektiräkkihässäkkää.
Mistä taas johtuu mieleen The Edge ja hänen efektiarsenaalinsa vaikutus hänen kitarasoundiinsa. |
|
Syyssateen sinnikkäästi soljuessa synkkyyden seassa tulin pähkäilleeksi eurofreen kultaisia aikoja 60/70-luvuilla varsinkin kun törmäsin eurofreen kantaisän, Han Benninkin sinänsä viihdyttävään performanssiin.
https://www.youtube.com/watch?v=x02KkWOdSyo
Tuo on mielestäni enemmänkin europöhköä kuin varsinaista pähkää, mutta onneksi hyllyssä on Wolfgang Daunerin Free Action (1967), josta olen aina pitänyt. Sattumoisin Tuubista löytyi oikein herttainen (mutta stydiä kamaa) livetaltiointi biisistä Sketch up and Downer.
https://www.youtube.com/watch?v=JB-VPgat2jQ
Vanhakantaisena putkikorvana en juurikaan sulata haitaria, huuliharppua, mandoliinia tai viulua (paitsi Stephane Grappelli Djangon kanssa) jatsin yhteydessä, mutta kyseisellä levyllä ja videolla Jean-Luc Ponty ei kiusaa ollenkaan vanhan korvaa. |
|
Tuossa tuumailin, että voiko stydi kama sisältää korvamatoisuutta menettämättä uskottavuuttaan.
Nimittäin soittimessa että päässä on pyörinyt Billy Harperin Priestess, jossa tarttuvan teeman myötä sukelletaan stydien soolojen syövereihin.
https://www.youtube.com/watch?v=ZGuf36dICd0 |
|
Räntäsateen roimiessa ikkunoita tuli onneksi vastaan tämmöttinen valaiseva klippi.
https://www.youtube.com/watch?v=eE_D6Kve1SM
Siis, eihän tämä nyt mitään jatsia ole eikä edes fuusion tynkää, koska valkoinen kitaristi puuttuu. Kummasti klompsivan rytmin päälle yritetään kehitellä jotain mukafiksua, mutta koska tuohon aikaan Maestron aika kului rillumareissä höpöhöpöaineiden kanssa, niin ansatsi on melko vaatimaton, vaikka eipä Maestro ole koskaan ollut mikään tyrnä tekniikkavirtuoosi. Se on sääli, että koska Maestro ei jaksa, niin Wayne Shorterkin on kastroitu tuhnuksi piipertäjäksi. Eli tämä ei kuulu stydiäsarjaan.
Mutta tulipa siinä mieleen, että mitä mahtoivat oikeat jazztrumpetistit puuhailla niihin aikoihin.
Vielä vuonna 1972 Lee Morgan veteli täysipainoista jatsia.
https://www.youtube.com/watch?v=GTs0dImWkUU
Kuukautta myöhemmin olikin sitten jo vainaa, sillä likkakaveri posautti ilmat pihalle. Huomattakoon, että Billy Harperilla oli jo silloin yllään nätti nahkakolttu.
Seuraavana vuonna Freddie Hubbard oli jo luopunut kokopuvusta ja laittanut lippiksen päähän, mutta soitto lähtee vaivattomasti eikä tenoristikaan ole munaton. George Cables haikailee sähköpianon äärellä vieressä olevaa flyygeliä, mutta muoti on muotia jazzissakin.
https://youtu.be/jDWXEDaQYFk?t=2649
Entäpä sitten hard bopin kovapuhaltaja, Donald Byrd. Hänpä oli ottanut kopin muuttuneista ajoista ja laittoi funkpohjiin pientä afromaustetta. Hän onnistui toteuttamaan sen, mitä Maestrokin yritti saavuttaa koko 70-luvun alun eli bändi svengaa hirvimäisesti ja soolot ovat tymäköitä.
https://www.youtube.com/watch?v=IMGfk83k9s4 |
|
sub zero: "Lokkilavalla soittaneen Kenny Garrettin painajaismaisen kammottavan viihdejazzin jälkeen oli täysin valmis ammattitaitoiseen viihdekonserttiin." (HS)
Jäi mietityttämään tämä Hesarin Arttu Seppäsen tölväisy. Eikö Garrett soita melko perusjazzia..? kai se on sitten myrkkyä jollekin musiikkikriitikolle.
(mainittu viihdekonsertti oli laulaja John Legendin).
Tässä lienee se ongelma, että Suomessa jazz-skenen uskottavuus lepää tietynlaisen avant-garde jazz ja free jazz osastolla. Kaikki rytmikäs jazzi nähdään halpana viihdejazzina. Kannattaa lukea tämän jazz-palstan "hohhoijjaa teitä" keskusteluketju, niin homma ehkä hieman aukenee.
Kiva kun on kivaa |
Kefiiri
26.02.2024 12:53:58 (muokattu 26.02.2024 12:55:09) | |
|
MarkusB: Tässä lienee se ongelma, että Suomessa jazz-skenen uskottavuus lepää tietynlaisen avant-garde jazz ja free jazz osastolla. Kaikki rytmikäs jazzi nähdään halpana viihdejazzina. Kannattaa lukea tämän jazz-palstan "hohhoijjaa teitä" keskusteluketju, niin homma ehkä hieman aukenee.
Ei Kenny Garrettin musaa ankarinkaan snobi viihdemusana voi pitää, kyllä tuossa on jotain sekoilua vaan.
En ole musiikin asiantuntija. |
 MarkusB
18.03.2024 08:33:02 (muokattu 18.03.2024 08:38:11) | |
|
Kefiiri: Ei Kenny Garrettin musaa ankarinkaan snobi viihdemusana voi pitää, kyllä tuossa on jotain sekoilua vaan.
Minähän sen sellaista väittänytkään. Yritin avata tuon jazz-musa käsitteen kompleksisuutta Suomen olosuhteissa. Olen itse ollut aina hieman toisinajattelija tässä suhteessa ja laskenut jazziksi aika laajalla skaalalla fuusiot ja kaikki. Oikeastaan mulle on nuoresta asti tuottanut suuria vaikeuksia luokitella musaa genreihin. On tietysti aina olemassa oman genrensä klassisia edustajia, mutta useimmiten liikutaan jossain monen genren rajoilla. En osaa enkä ymmärrä.
Jännä juttu että klasaripuolella ei ole tällaista jakoa. Tarkoitan että laidan yli ei heitetä perinteisempää tai sanotaanko vähemmän modernia klassista. En ole koskaan kuullut klassikon kategorisoivan yhtäkään klassista teosta epäklassiseksi. En myöskään ole kuullut termiä "viihdeklassinen". Oli teos sitten kuinka yksinkertainen ja "viihteellinen" tahansa. Onhan sielläkin olemassa viihteellisempää kamaa ja toisaalta sitten hyvinkin taiteellista ja moderneja. Kaikki silti klassista musaa.
Kiva kun on kivaa |
 sub zero
18.03.2024 18:01:56 (muokattu 18.03.2024 18:02:54) | |
|
MarkusB: Jännä juttu että klasaripuolella ei ole tällaista jakoa. Tarkoitan että laidan yli ei heitetä perinteisempää tai sanotaanko vähemmän modernia klassista. En ole koskaan kuullut klassikon kategorisoivan yhtäkään klassista teosta epäklassiseksi. En myöskään ole kuullut termiä "viihdeklassinen". Oli teos sitten kuinka yksinkertainen ja "viihteellinen" tahansa. Onhan sielläkin olemassa viihteellisempää kamaa ja toisaalta sitten hyvinkin taiteellista ja moderneja. Kaikki silti klassista musaa.
Klassisessa musiikissa on ollut kovia musiikillisia kiistoja, mutta ne on enimmäkseen jo käyty ja melkein joka tyylistä on kanonisoituja säveltäjiä, niin vaikea haukkua kokonaisia tyylejä. Silloin kun nykymusiikki oli uudempaa, sen kannattajat suhtautuivat ilmeisesti useammin tuomitsevasti vanhempaan musiikkiin (esim. Adorno...)
Kaipa tämmöisiä seppoheikinheimoja kuitenkin jossain on yhä olemassa, jotka dissaavat hänen tapaansa vaikkapa minimalismia ihan täysillä.
Nakkikioskit vapiskaa! Hampurilaisketjut ovat tulossa! Amerikkalaisperäinen pullan sisään pantu jauhelihapihvi uhkaa kukoistavaa suomalaista nakkimakkara- ja hotdog-kulttuuria. Hampurilaisten ohella ravintolat myyvät myös kansainvälistä ilmapiiriä. |
|
Juu siis eikö tuo klasarissa (laajassa merkityksessä) ole juurikin toisinpäin kuin jatsissa ehdotetusti, eli kaikki romantiikan jälkeinen on monen mielestä kuuntelematta paskaa? En siis seuraa kovin tarkkaan, mutta tällanen mutu jäänyt jostain. Ehkäpä väärä. |
|
Arkka: Juu siis eikö tuo klasarissa (laajassa merkityksessä) ole juurikin toisinpäin kuin jatsissa ehdotetusti, eli kaikki romantiikan jälkeinen on monen mielestä kuuntelematta paskaa? En siis seuraa kovin tarkkaan, mutta tällanen mutu jäänyt jostain. Ehkäpä väärä.
Kyse oli ilmeisesti nyt kriitikoista. Kansan keskuudessa mainitsemanne asenne on varmasti yleinen.
Nakkikioskit vapiskaa! Hampurilaisketjut ovat tulossa! Amerikkalaisperäinen pullan sisään pantu jauhelihapihvi uhkaa kukoistavaa suomalaista nakkimakkara- ja hotdog-kulttuuria. Hampurilaisten ohella ravintolat myyvät myös kansainvälistä ilmapiiriä. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
