| Aihe: Miksi jazzissa tilutellaan niin paljon? | |
|---|
|
jazzmies: Sambakoulut ovat kilpailleet jo vuosisadan ja myös on kilpailtu vuoden karnevaalisambasta jne.
Jazz ja sen edeltäjä second line ovat Amerikan yhteensulautuneen värillisen kansan musiikkia, jossa yhdistyy marssi, gospel, afrokaribialaiset "habanera"-rytmit ja mardi gras -intiaanien karnevaaliperinne. Sieltä se on kehittynyt aluksi tanssi- ja sitten konserttimusiikiksi.
Rap on ikivanha afrikkalaisperäisen väestön ilmaisukanava "your mama -kilpaleikkeineen ja monikerroksisine signifyin'-perinteineen.
Eli kaikki mistä kirjoitit tuossa, niin piti sisällään asiavirheitä. Ei mulla muuta.
Sambakoulujen keskinäinen kilpailu vuotuisissa karnevaaleissa on aivan eri asia kuin yksilöiden keskinäinen kilpailu, josta oli alunperin kysymys.
"Värillisen kansan musiikki" = afroamerikkalaista kansanmusiikkia? Huom. jazz on myös "valkoisen kansan musiikkia".
Your mama-kilpaleikeistä en tiedä, mutta rapissa ei ole mitään monikerroksellisuutta ja hyvin vähän merkityksellisyyttä (signify).
Ei kannattaisi puhua asiavirheistä, jos itse menee noin epämääräisellä pohjalla. Ei mulla muuta.
"Poliittinen valta kasvaa kiväärin piipusta" - Mao Zedong | |
Astral Dog: Sambakoulujen keskinäinen kilpailu vuotuisissa karnevaaleissa on aivan eri asia kuin yksilöiden keskinäinen kilpailu, josta oli alunperin kysymys.
"Värillisen kansan musiikki" = afroamerikkalaista kansanmusiikkia? Huom. jazz on myös "valkoisen kansan musiikkia".
Your mama-kilpaleikeistä en tiedä, mutta rapissa ei ole mitään monikerroksellisuutta ja hyvin vähän merkityksellisyyttä (signify).
Ei kannattaisi puhua asiavirheistä, jos itse menee noin epämääräisellä pohjalla. Ei mulla muuta.
Ainahan sitä voi yrittää kirjoittaa taide- ja kulttuurihistorian uusiksi. Onnea matkaan.
"Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." | |
jazzmies: Ainahan sitä voi yrittää kirjoittaa taide- ja kulttuurihistorian uusiksi. Onnea matkaan.
Kiitos samoin!
"Poliittinen valta kasvaa kiväärin piipusta" - Mao Zedong | |
Näkemys klassisen musiikin sävellysten esittämisestä vs jazz-tiluttelu
https://www.youtube.com/watch?v=KpNsfEPQUHY&t=1010s | |
Se on ärsyttävää myös musta. Kaikilla on hirveä hyperaktiivinen mania menossa ja pakko tykittää kaikki lickit superturbotempolla naamariin. Kai se on se, ettei vuosien harjoittelu kopissa menisi hukkaan. Usein siinä on vielä etenkin jameissa sitä, että soitetaan jotain sisällötöntä rhythm changes kiertoa, jossa pääsee pläräämään sointuarpeggioita uptempossa, mutta tunneskaala on sellaista supermaanista "pellehermanniseikkaileetaastaastaastaas" osastoa.
Mutta se ei ole koko totuus jazzista. Kaikki tietää Miles Davisin Kind of Blue -levyn, joka on hyvä esimerkki ja oli tärkeä merkkipaalu jazzin historiassa vakavampaan ja meditatiivisempaan suuntaan. Siihen, jossa ei jatkuvasti brassailla taidoilla, vaan kanavoidaan esille euforioita. 50-60 luvun taitteessa se oli oikeasti aika kova juttu. Ja kestää aikaa. Se on edelleen.
Ne hyvät täytyy vaan löytää.. ja se onkin osa prosessia. Etsiä jazzin sisältä ne omat intressit ja tunneskaala, joka uppoaa syvälle sielun syvyyksiin. Mä tulin jazzuskoon Coltranen Love Supreme -levystä ja en ole ainoa. Moni muukin on kokenut valaistuksen sen levyn kautta.
hallu: Olen pidempään pohtinut ja viimeksi tänään kun kuuntelin jazzradion jazzkitarailtaa areenasta, että miksi jazzarit soittaa niin halavatun nopeasti? tai ei nyt tietenkään aina, mutta joissakin jutuissa se armoton tilu tuntuu kuuluvan asiaan. Niin ja tämä ei siis ole moite, vaan pohdiskelen sen ilmaisullista aspektia.
Joissakin musatyyleissä esimerkiksi hevikitaristeilla se liittyy egoiluunja tietynlaiseen kitarasankarointiin, mutta ajattelin että kun jazzkitaristit on egoilusta vapaita puhtaita sieluja ja taiteilijoita, niin sillä tilulla on jazzissa jokin muu tarkoitus kuin loksauttaa kuulijoiden leuat lattiaan.
Monesti ne soittaa niin nopeasti, että on vaikea edes ehtiä kuulemaan mitä ne soittaa .. soittavat paradoksaalisesti ääntä nopeammin :-D (musa kuuluu vielä lavalta kun bändi on jo vetämässä kaljaa takahuoneessa :-D ). Siitäpä sitten juolahti mieleen yksi ajatus, eli voisiko nopeilla tiluilla on tarkoitus pakottaa soittaja pois mukavuusalueeltaan ikäänkuin pakottaa itsensä sinne missä kontrolli ei ole enää täydellinen ja sillä tavalla luoda soittoon jännitettä ja tavoittaa omasta sielustaan jotakin joka muuten pysyisi "yliminän" kätkemänä. Kuulijan musiikin nopeus voisi myös sysätä pois analyyttisestä kuuntelusta aistimaan musiikki enemmän tunnetasolla. Eli sanalla sanoen olisiko tilun tarkoitus sysätä äly narikkaan ja päästää sydän puikkoihin? tietenkin joissakin kappaleissa nopeudella voi olla sisällöllinen merkityskensäkin, mutta lähihhä improa mietin tässä.
Tietenkin nopeus improvisaatiossa juontaa siitä, että ne soittajat on vaan niin helvetin taitavia, että ollakseen spontaaneja niiden on soitettava valoa nopeammin. Mutta siis tämmöinen tuli mieleen, tietäisikö joku totuuden siitä miksi soittaa nopeasti kun hitaasti soittaminen olisi niin paljon helpompaa? | |
Charlie Parker liruttelee paljon nuotteja mutta mukana on aina ajatus ja tolkku. Thelonious Monk taas soittaa vähemmän mutta asiaa :D
Ja Ornette Coleman soittaa sopivasti mutta erikoisesti.
Jos soittamassa on basisti Charlie Haden, on musa aina kuuntelemisen arvoista.
En ole musiikin asiantuntija. | |
Joo. Charlie Parker on kyllä todella hyvä soittaja juuri tuossa. Se on juuri se ulottuvuus, joka on hyvin usein kateissa. 60-luvun "free"jazzista poimitaan se kakofonia, joka sallii sen, että koko bändi räävittää jokaisen soolon loppupuolella täysillä ja kokonaisuus kuulostaa känniseltä meteliltä. Siinä sitä rytmikiertoa sitten mennään taas kerran naama irveessä. :D
..vaikka oikeasti 100 kertaa paremmalta kuulostaisi, jos olisi ainoastaan cool. Se oikeasti vähän olisi uptempon idea, että soitetaan sitä aika kevyesti ja vaivattomasti. Ikäänkuin siinä ei olisi mitään ongelmaa. Sellainen asenne on paljon enemmän sitä, mistä Bebopissa oli aikanaan kyse.
Kefiiri: Charlie Parker liruttelee paljon nuotteja mutta mukana on aina ajatus ja tolkku. Thelonious Monk taas soittaa vähemmän mutta asiaa :D
Ja Ornette Coleman soittaa sopivasti mutta erikoisesti.
Jos soittamassa on basisti Charlie Haden, on musa aina kuuntelemisen arvoista. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
