| Aihe: Pieni tarina Ray Brownista | 1 |
|---|
 placebo
22.09.2007 18:16:24 (muokattu 22.09.2007 22:00:48) | |
|
Vuosi taisi olla 2000 ja olin ex-tyttöystäväni kanssa Maarianhaminassa seuraamassa Alandia Jazz Festivalin konsertteja. Lauantain konserteista jäi päällimmäiseksi mieleen Andreas Pettersonin taiturimainen kitarointi Alvas Bar -yökerhossa. Festivaalin päätapahtuma oli sunnuntaina keskustan läheisyydessä sijaitsevassa urheiluhallissa. Esiintymässä oli myös Ray Brown trioineen.
Tarina liittyy sunnuntain Ronnie Gardiner Septetin konserttiin ja sen jälkeisiin tapahtumiin. Ihastuin Ronnien ilmaviin visviläkomppeihin ja ostin konsertin päätteeksi miehen uusimman Click-albumin paikan päältä (levyn kannessa poseeraa muuten iloinen Ronnie rumpukapuloineen). Jotta kokemuksesta olisi tullut ikimuistoinen, lähdin metsästämään Ronnien nimikirjoitusta levyn kanteen. Tähyiltyäni tovin, näin tummanpuhuvan hahmon istumassa esiintymislavan oikealla puolella pianisti Sergei Sokolovin(?) vieressä. Astuin reippain askelin miesten luo, ojensin levyn Ronnieksi tunnistamalleni miehelle ja sanoin: "May I have your autograph, please?". Mies pyöritti levyä hetken käsissään ja sanoi: "This is not me". Tässä vaiheessa erehdykseni valkeni minulle. Nolostuneena yritin kuitata tilanteen tokaisemalla: "That's ok, I dont have any (other) paper". Mies pyöritteli levyä vielä hetken käsissään ja kirjoitti levyn takakanteen "Ray Brown". Kiitin ja livahdin vähin äänin takavasemmalle.
Rayn konsertin aikana hallissa tapahtui myöskin kaikenlaista eriskummallista. Olutpisteeltä, joka sijaitsi jonkin matkan päässä esiintymislavan vasemmasta laidasta, kuului humaltuneiden "kulttuuri-ihmisten" älämölöä, joka kantautui musiikin yli. Ray Brown katsoi useaan otteeseen selvästi vaivaantuneen oloisena olutpisteen suuntaan. Hämmennyksen kruunasi hallin palohälytin, joka alkoi konsertin puolivälin tietämillä soimaan. Sointi katkesi välillä toviksi, mutta jatkui taas tauon jälkeen. Tätäkin sivujuonnetta kesti piinaavan kauan. Rayn reaktio peilasi hyvin ilmapiiriä: mies pudisteli tovin päätään, kunnes lopulta nosti oikean kätensä kontrabassoltaan ja läimäytti itseään kevyesti otsalle. Trio soitti kaikesta huolimatta hyvin. Mieleeni painui erityisesti trion tyylikäs versio "If I Were a Bell:ista", jonka teeman rumpali Karriem Riggins soitti symbaaleilla.
Mitäköhän Ray Brownille jäi mieleen Pohjolan vierailustaan? Kuva alkukantaisesta, ja edelleen barbaariaikaa elävästä kansasta ehkäpä? :) | |
Mitäköhän Ray Brownille jäi mieleen Pohjolan vierailustaan? Kuva alkukantaisesta, ja edelleen barbaariaikaa elävästä kansasta ehkäpä? :)
Hauska stoori, kiitos kun jaoit sen näin julkisesti.
Raylle jäänyt käsitys suomalaisista lienee juuri sellainen mitä tästä kansasta on useamman sata vuotta vierailijoille jaettu. Kansallisperinnettä suorastaan.
"Friendly shake hands!" -V.I.Lenin | |
Olinhan Imatralla seuraamassa James Morrisonin keikkaa, kun tuli tieto että Ray Brown oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Morrison oli vissiin itse hänen kanssa soittanut. Keikka sai varmaan ainakin esittäjille erilaisia piirteitä. Rumpalista en tykännyt, mutta keulahahmon virtuositeetti ja monipuolisuus jäivät mieleen. + Omituinen sähkötrumpetti.
Sen sijaan suomalaisesta musadiggailusta hyvän kuvan antaa Ape Anttilan toisen soololevyn ensimmäinen kappale "Jazzmusiikkia".
"Joskus annoin. Voi jumalauta sitä pieremistä"-Noir.
Bustard #1 | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
