Aihe: Palvelus varusmiessoittokunnassa | |
---|
JaaQ 11.10.2016 17:04:23 | |
|
Minkälaiset valintakokeet varusmiessoittajaksi on? Millä perusteella sisään pääsee? Oon harrastelija pianisti, joka kuitenkin osaa aika hyvin ihan jopa jazzia ja kaikennäkönen säestys ja bändityö on tuttua, vaikkei mulla ole papereita tai todistuksia. Mietin, että taidoistani voisi olla siellä hyötyä. Osaan myös laulaa ja kitaraakin rämpyttää jonkin verran. Musiikin teoria on myös jokseenkin tuttua. | |
JaaQ: Minkälaiset valintakokeet varusmiessoittajaksi on? Millä perusteella sisään pääsee? Oon harrastelija pianisti, joka kuitenkin osaa aika hyvin ihan jopa jazzia ja kaikennäkönen säestys ja bändityö on tuttua, vaikkei mulla ole papereita tai todistuksia. Mietin, että taidoistani voisi olla siellä hyötyä. Osaan myös laulaa ja kitaraakin rämpyttää jonkin verran. Musiikin teoria on myös jokseenkin tuttua. http://sotilasmusiikki.fi/varusmieheksi-soittokuntaan Käytännön soittotaito ratkaisee, ei koulutustaso. | |
Onko pää- ja sivusoitin kombinaatiolla kuin suuri merkitys? Onko sellasella henkilöllä paremmat tsäänssit päästä sisään, joka vetää rumpujen lisäksi jonkin toisen perkussion entä semmosella, joka vetää esim. rummut ja basson? | JaaQ 27.11.2016 19:26:23 | |
|
Kurvanaama: Onko pää- ja sivusoitin kombinaatiolla kuin suuri merkitys? Onko sellasella henkilöllä paremmat tsäänssit päästä sisään, joka vetää rumpujen lisäksi jonkin toisen perkussion entä semmosella, joka vetää esim. rummut ja basson? Komppaan samaa kysymystä. Itselläni tosi vahvana soittimena piano ja tietty kyllähän kaikenlaiset koskettimet jotenkin menisi. Voisinkohan tehdä niin, että laittaisin pianon pääsoittimeksi ja koskettimet sivusoittimeksi? Tai entä jos en laittaisi ollenkaan sivusoitinta? Mikähän olisi paras kombinaatio sisäänpääsyn kannalta.... | sammakko54 30.11.2016 18:37:26 (muokattu 30.11.2016 18:39:19) | |
|
Kurvanaama: Onko pää- ja sivusoitin kombinaatiolla kuin suuri merkitys? Onko sellasella henkilöllä paremmat tsäänssit päästä sisään, joka vetää rumpujen lisäksi jonkin toisen perkussion entä semmosella, joka vetää esim. rummut ja basson? Jos vedät rumpujen lisäksi vaikka marimbaa nuoteista sujuvasti, pääsy on varma. Jos taas rumpujen lisäksi sähköbassoa niin se rumpujen soitto ja nuoteista luku on ratkaisee. Pianistin kannattaa toki ilmoittaa että kaikenlaiset kosketinsoittimet onnistuu. Osalla pelkästään klasaripianisteilla ei ehkä onnistu. Hippien kaveri. | |
Moikka, tässä nuori jolla haaveissa ura muusikkona ja joku musiikkiyliopisto. Onko tietoa/kokemusta kitaristien sisäänpääsystä. Itsellä jännittää tuo valintakoe aika paljon, varsinkin jos tarvitsee toisen instrumentinl. Voiko nuotistalukua pitää tärkeimpänä taitona valintakokeeseen? | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|