| Aihe: Musiikkialan koulutusta uhkaavat rajut vähennykset | 1 |
|---|
|
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/200 … _vahennykset_568553.html?origin=rss
Kun olen vasara - lyön kovaa. Kun olen alasin - olen kärsivällinen. | |
Eikö siitä ollut vuosi-kaksi sitten uutisia, että porukkaa koulutetaan aivan liian paljon? | |
Torniojaws: Eikö siitä ollut vuosi-kaksi sitten uutisia, että porukkaa koulutetaan aivan liian paljon?
en tiedä miten länsinaapurissa on hoidettu nämä koulutusasiat, mutta sieltä ainakin putkahtaa tasaisen tappavasti maailmanlaajuisestikin menestyviä artisteja JA studioveijoja...
Suomessa päätyvät kortistoihin?
viina. hanuri. ja naiset. | |
ganesha: en tiedä miten länsinaapurissa on hoidettu nämä koulutusasiat, mutta sieltä ainakin putkahtaa tasaisen tappavasti maailmanlaajuisestikin menestyviä artisteja JA studioveijoja...
Suomessa päätyvät kortistoihin?
Luulen et viimestään kymmenen vuoden päästä alkaa tosissaan näkyy menestyksenä tuo koulutettujen rypäs, vaikka alkasivatkin leikkaamaan nytte.
Tuubista irtoaa vielä...kun vaan vähän rutistaa. | |
Vanha ketju, mutta kuitenkin...
Ei se musiikillinen koulutus sitä kaupallista menestystä tuo. Suomen musiikkikoulutus on aina ollut edellä esim. Englantia ja USA'ta. Suomessa on vilisemällä päteviä muusikoita. Studioveijoissakin löytyy jo tosi tekijöitä.
Se kaupallinen menestys tulee Kauppakorkeakoulusta ja vastaavista. Ei auta, vaikka olet hyväkin, jos ei ole ammattimiestä managerina ja myyjänä. Luovuutta ja persoonallista habitusta ei myöskään saa musiikkikoulutuksessa.
Lisäksi pitää olla oikeasssa paikassa oikeaan aikaan. Jos levy-yhtiöllä on jo XXX-tyyppinen bändi, jolle on rakennettu julkisuuskuva, ei se jaa markkinointikustannuksia toiselle XXX-tyyppiselle bändille, vaikka se olisi kuinka hyvä.
Kevyen musiikin kaupallinen kenttä pelaa kloonipeliä. Isoilla markkinoilla voi samanaikaisesti olla vain tietty määrä erityylisiä staroja.
Monet vannovat internetin nimeen. Nousihan Gnars Barkleykin supertähdeksi pelkällä nettimyynnillä! Siinä vaan unohdetaan, että ne laittoivat kymmeniä-, ellei satojatuhansia puntia lehtimainoksiin.
Netissä on niin paljon tavaraa, ettei sieltä voi olettaa nousevansa kenenkään tietoisuuteen ilman vakavaa rahallista panostusta.
Joka maassa on ikioma Lauri Tähkänsä, Kotiteollisuutensa ja Anna Abreunsa ym. Jotta joku Suomen Anna nousisi kansainväliseen tietoisuuteen, tarvitaan hirveästi työtä ja rahaa markkinointiin. Aniharvoin mikään stara on oikeasti musiikiltaan tai kyvyiltään yksiselitteisesti ylivertainen. Maailmasta löytyy 100 000 Green Dayn veroista bändiä, mutta Green Day on valittu ja markkinoitu pinnalle.
Tietysti: Jos sinulla on ideoita, persoonallisuutta ja lahjoja, niin olet vahvemmilla, jos sinulla on myös kunnollinen musiikillinen koulutus. Mitä ammattimaisemmaksi touhu kokonaisuutena muuttuu, sitä enemmän pätevyyttä vaaditaan jokaiselta mukanaolevalta.
No...tulipas nyt paasattua...
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. | |
Tänää muute huomenta suomessa Ilkka Lipsanen oli sitä mieltä, että suomalaiset biisit ja säveltäjät ei ole tarpeeks hyviä eikä sävellykset kolahda ulkomailla, paitsi Daruden sandstorm.
Ilkka puhui yllättävän fiksuja muutenki..onhan sillä alalta kokemusta aikalailla..yllätyin ite kovasti.
Mitä tuohon markkinointiin ja managerointiin tulee, ni Desmond Child otti rasmuksen "omaan talliin" ja levy taisi olla aikamoinen floppi. Kun taas HIM tekee omaa juttuaan kuuliaasti ja luottaa biisien voimaan. Suosio kasvaa tasaisen varmasti, ja jollaa levyllä saattaa räjähtää. Siihe ei tossa vaiheessa tarvita ku se yks megahitti. Sen jälkee perushitit on jatkossa myös helpommin megahittejä.
Tuubista irtoaa vielä...kun vaan vähän rutistaa. |  Torniojaws
14.08.2009 22:24:39 (muokattu 14.08.2009 22:25:15) | |
|
Onhan Suomessa tuo yleinen musiikkimakukin täysin erilaista kuin missään muualla maailmassa. Suomalainen iskelmä tuskin myisi missään muualla, ja samoin harvassa se maa, jossa extreme-grindibändi pääsee hyvinkin korkealle listoilla :) Puhumattakaan maasta, jossa metallia löytyy joka viikko päälistoilta. | |
Torniojaws: Onhan Suomessa tuo yleinen musiikkimakukin täysin erilaista kuin missään muualla maailmassa. Suomalainen iskelmä tuskin myisi missään muualla, ja samoin harvassa se maa, jossa extreme-grindibändi pääsee hyvinkin korkealle listoilla :) Puhumattakaan maasta, jossa metallia löytyy joka viikko päälistoilta.
joka maassa on ne omat kummallisuutensa jotka eivät menestyisi muualla. onneksi :D
viina. hanuri. ja naiset. | |
Torniojaws: Onhan Suomessa tuo yleinen musiikkimakukin täysin erilaista kuin missään muualla maailmassa. Suomalainen iskelmä tuskin myisi missään muualla, ja samoin harvassa se maa, jossa extreme-grindibändi pääsee hyvinkin korkealle listoilla :) Puhumattakaan maasta, jossa metallia löytyy joka viikko päälistoilta.
Mites tuo Amerkikan country? Esim. Carrie Underwood on jossain määrin maailmantähti ja kotimaassaan äärimmäisen suosittu pop-idoli, joka kuitenkin USAssa on puhtaasti "iskelmäaristi". MIten country, jota kuunnellaan ympäri maailmaa, poikkeaa juurikaan suomalaisesta iskelmästä, ainakaan niin, että se olisi täysin erilaista. Okei, omasta mielestäni tekemisen tyyli, tuotanto (stemmat / soundit), rytmikäsitys (back beat) yms. on amerikan hommassa huomattavasti korvaa hivelevämpää, joka saa myös allekirjoittaneen kuuntelemaan kyseistä stailia. Kun kuitenkin ottaa musiikin tekijöiden luovan panoksen tarkasteluun ja vertaa sitä suomalaisen kollegan tekemisiin, on erot huomattavasti pienemmät.
Suomalainen iskelmä on liian usein tosi luokattomasti / luokattomaksi tuotettua, ja tietty suomenkieliset sanat eivät ole myyntivaltteja maailmalla. Mutta jos nyt unohdetaan lavatanssit, jotka harvemmin radion listoilla soi, niin ei iskelmä sinänsä ole hyvin tehtynä mikään erikoisuus, joka voisi menestyä vain Suomessa.
Vaikka itse usein taivunkin hypettämään länsinaapurimme sivistystä, niin kyllä osa niistä slagereista, joita siellä diggaillaan yökerhoja myöten, on ihan yhtä raskasta kuunneltavaa, kuin janne tulkin "hittien" sähkörumpufillit... Kannattaa kuitenkin vilkaista rajojen yli, ennen kuin tuomitsee suomalaisen musiikkimaun "täysin" uniikiksi. Sitä se ei ole. Kieli asettaa omat rajoituksensa ja ainainen semisotilaallinen 1-3 -painotus vähän hiertää, mutta muuten liikutaan yllättävän lähellä yleismaailmallisia ilmiöitä. Nämä asiat voi opetella joko yläasteen musiikin tunneilla, tai tutustumalla itse siihen, mistä "oma" musiikkiperintömme on lähtöisin. Ainakin "ammattilaisille" ja siihen pyrkiville suosittelisin tätä lämpimästi.
Mitä tulee musiikkialan koulutuksen vähentämiseen, niin kannatan sitä kaksin käsin. Taso tuskin nousee siitä, että kaikille heikoillekin soittajille pitää ojentamalla ojentaa musiikkialan perustutkintopaperi kouraan. Ihan sama asia, kuin ettei kaikkien tarvitse olla filosofian maistereita. Musiikkia voi harrastaa hyvinkin korkealla tasolla ja tehdä sitä vaikka sivutyönä - ilman että taiteellinen panos tai laatu kärsii. Jossain on mätää, kun osaaminen "harrastuspuolella" liian usein ylittää tai on vähintäänkin samaa tasoa "ammattilaisten" kanssa. Pidetään ryhmäkoot pieninä, ei kouluteta kaikkia, ja panostetaan niihin, joilla nykystandardien mukaan ihan oikeasti on jotain annettavaa musiikin ammattilaisina.
Nykyään muusikon ammattipaperit ei tunnu johtavan mihinkään muuhun, kuin motivoitumattomien keskinkertaisuuksien tuottamiseen, joille ammattimuusikkous on enemmän "state of mind" , kuin "attitude at work".
Ihan sama. |  Borgback
17.08.2009 13:11:22 (muokattu 17.08.2009 13:12:37) | |
|
tarmo: Mitä tulee musiikkialan koulutuksen vähentämiseen, niin kannatan sitä kaksin käsin. Taso tuskin nousee siitä, että kaikille heikoillekin soittajille pitää ojentamalla ojentaa musiikkialan perustutkintopaperi kouraan. Ihan sama asia, kuin ettei kaikkien tarvitse olla filosofian maistereita. Musiikkia voi harrastaa hyvinkin korkealla tasolla ja tehdä sitä vaikka sivutyönä - ilman että taiteellinen panos tai laatu kärsii. Jossain on mätää, kun osaaminen "harrastuspuolella" liian usein ylittää tai on vähintäänkin samaa tasoa "ammattilaisten" kanssa. Pidetään ryhmäkoot pieninä, ei kouluteta kaikkia, ja panostetaan niihin, joilla nykystandardien mukaan ihan oikeasti on jotain annettavaa musiikin ammattilaisina.
Nykyään muusikon ammattipaperit ei tunnu johtavan mihinkään muuhun, kuin motivoitumattomien keskinkertaisuuksien tuottamiseen, joille ammattimuusikkous on enemmän "state of mind" , kuin "attitude at work".
Edeltävä kirjoitus on äärimmäisen mielenkiintoista ja hyvää pohdintaa, vaikka en kaikissa asioissa olekaan täysin samaa mieltä. Tuo harrastus- ja ammattipuolen osaamistasojen epäsuhta on monimutkainen kysymys. Tuntuisi kuitenkin, että "ylikouluttaminen" ei voi olla ainoa tai välttämättä edes keskeisin aiheuttaja sille havainnolle, että harrastelijoiden taso saattaa paikoitellen ylittää ammattilaisten tason.
En ole koulutuspolitiikan asiantuntija enkä tunne alaan liittyviä tilastotietoja mutta mieleen tulee kuitenkin väistämättä tiettyjä kysymyksiä:
a) Miksi merkittävä määrä osaavia soittajia jää ammattikoulutuksen ulkopuolelle / miten joidenkin ammattikouluttamattomien soittajien osaaminen voi olla korkeampi kuin ammattikoulutettujen?
b) Miten on mahdollista, että osalla ammattikoulutetuista soittajista valmiudet jäävät heikommiksi kuin kokonaan ammattikouluttamattomilla soittajilla?
Näistä ongelmista puolestaan seuraa muutamia lisäkysymyksiä:
1) Keskitytäänkö opinnoissa oikeisiin asioihin?
Eräs haaste musiikkiopetuksessa kautta aikojen on ollut teknisten valmiuksien ja käytännön soittotilanteista selviytymisen tasapainottaminen. Molemmat ovat merkityksellisiä, mutta painopisteen siirtäminen liikaa toiseen on omiaan aiheuttamaan hankaluuksia. Pop/jazz puolella sekä säveltapailu- että instrumenttitutkinnot ovat moniin klassisen puolen tutkintoihin verrattuna huomattavan laajoja. Laajuutta perustellaan laajemmilla käytännön elämän vaatimuksilla. Kuitenkin tuntuu, että laajuus perustuu osittain myös siihen, että ei oikein välttämättä hahmoteta, mitkä ovat näissä aineissa ne kaikista olennaisimmat asiat ja mikä on prosessi jonka avulla suurin osa oppilaista ne voisi oppia.
Laajassa tutkintoalueessa on helposti ongelmana, että hiottaessa perusvalmiuksien ohella asioita joita on periaatteessa tärkeää osata mutta joiden osaamista tarvitaan perushommissa vain 1-5 prosentissa tilanteista varsinaiset perusvalmiudet jäävätkin kiteytymättä.
2) Onko opiskelijavalintojen painopiste oikea?
Nykyinen näkemys monessa rytmimusiikin ammattiopetukseen erikoistuneessa opinahjossa on, että täytyy keskittyä ensisijaisesti nuoriin hakijoihin. Nuorissa hakijoissa on kuitenkin se kääntöpuoli, että elämänkokemuksen ollessa vielä aluillaan kiinnostukset saattavat muuttua rajustikin. Näin ollen on suuri riski, että alkuun motivoituneesta nuoresta tulee lopulta motivoitumaton keskinkertaisuus, kun alan todellisuus ei vastaakaan korkealle asetettuja haaveita ja odotuksia.
Eräs haaste on myös se, miten ammattiopinnot voisivat ottaa piiriinsä myös osaavia harrastepuolen soittajia. Tämänhetkisessä tilanteessa opiskelijavalintojen tiukahko ikäseulonta on omiaan työntämään jo jonkin verran osaamista hankkineita harrastelijoita pois ammattiopinnoista sen sijaan, että nämä pyrittäisiin saamaan ammattiopintojen piiriin ja kehittymään ammattilaisiksi.
Summa summarum:
En itse lähtisi siitä, että pelkkä opiskelijamäärien karsiminen olisi tie onneen. Toki se lyhyellä tähtäimellä helpottaisi jo valmistuneiden ammattilaisten työtilannetta kun kilpailu hetkellisesti vähenisi, ja tältä näkökannalta jokaisen jo musiikkipuolen ammatin syrjään tavalla tai toisella tähän mennessä kiinni pääseen on helppo ilmaista kannattavansa opiskelijamäärien vähennyksiä (selvennyksenä tähän että en nyt näissä asioissa viittaa mitenkään tarmon motiiveihin vaan puhun yleisellä tasolla).
Kilpailun vähentäminen opiskelupaikkoja karsimalla kuitenkin pitää sisällään sen ajatuksen, että tietyllä ikäluokalla, sukupolvella tai kansanryhmällä on suurempi oikeus tietyn alan ammattikoulutukseen kuin toisella, mikä ei välttämättä ole täysin kestävä näkökulma. Samalla tavalla filosofian maisterina olisi hyvin helppo ihmetellä, että miksi muut eivät voi vain harrastella filosofiaa että filosofian maistereita olisi vähemmän ja arvostus nousisi.
Pitkällä tähtäimellä kokisin ehkä mielekkäämmäksi puuttua ensin valintaprosessiin ja opintosisältöön. Eräs keskeinen haaste mitä olisi mielestäni hyvä tutkia on se, mikä on olennaisinta muusikon valmiuksissa ja miten saataisiin harrastuspuolelta ne motivoituneet ja kenties osaavatkin kaverit mukaan ammattikoulutuksen piiriin. | |
Borgbackin kanssa samaa mieltä. Kaveri, joka soittaa jo nyt ammatikseen, ei päässyt koulutukseen, koska teoriaosaaminen oli heikkoa. Mä en voinut käsittää, miten semmonen lahjakkuus ei saanu haluamaansa paikkaa. Motivaatiosta kertonee se, että hankkii elantonsa soittamalla ja haluaisi nimen omaan kehittää sitä heikkouttaan, teoriaa, minkä takia ei kouluun päässyt. Vastaavasti tiedän koulutettuja muusikoita, jotka yrittää elää musalla, mut ei vaan lahjat riitä.
Eipä noita asioita voi politiikalla ratkasta. Uskomatonta, että valintakokeet kusee noin pahasti.
Tuubista irtoaa vielä...kun vaan vähän rutistaa. | tarmo
17.08.2009 15:01:33 (muokattu 17.08.2009 15:25:23) | |
|
Sinap: Borgbackin kanssa samaa mieltä. Kaveri, joka soittaa jo nyt ammatikseen, ei päässyt koulutukseen, koska teoriaosaaminen oli heikkoa. Mä en voinut käsittää, miten semmonen lahjakkuus ei saanu haluamaansa paikkaa. Motivaatiosta kertonee se, että hankkii elantonsa soittamalla ja haluaisi nimen omaan kehittää sitä heikkouttaan, teoriaa, minkä takia ei kouluun päässyt. Vastaavasti tiedän koulutettuja muusikoita, jotka yrittää elää musalla, mut ei vaan lahjat riitä.
Eipä noita asioita voi politiikalla ratkasta. Uskomatonta, että valintakokeet kusee noin pahasti.
Borgbackilla on mukavan analyyttinen ote tähän asiaan. Hienoa nähdä välillä laadukkaitakin pohdintoja, tästähän saattaa vaikka kehkeytyä asiaakin.
Tässä keskustelussa on usein kaksi näkökantaa: koulutuspoliittinen (joka pitää sisällään opetuksen tavoitteet sekä työllistymisnäkökulman) ja itse työhön liittyvät ongelmat (kilpailu, hintojen polkeminen, työympäristö jne.). Nämä kaksi liittyvät sinänsä toisiinsa, mutta uskaltaisin itse kyseenalaistaa niiden ehdottoman vaikutuksen toisiinsa. Molemmat on otettava huomioon, mutta mustavalkoinen ajattelu ei johda rakentaviin tuloksiin.
Koulutuksen pitäisi tähdätä työllistymiseen. Muusikkokoulutuksessa tämä tavoite ei toteudu. Toisaalta liikakoulutuksella ei ole suurta vaikutusta alan työtilanteeseen niin, että pitkään alalla toimineet loistavat muusikot menettäisivät työnsä heikoille vastavalmistuneille. Harva ottaa bändiin papereiden perusteella, joten vaikka Suomi olisikin ylipullollaan keikkailevia soittajia, on itse ammattikoulutuksella tähän vain pieni vaikutus, jos edes sitäkään. Sitä vastoin olen huolissani nykyasenteesta, jonka mukaan niille, joilla ei ole toivoa työmarkkinoilla, pitäisi paperi raapia. Tästä on haittaa alan palkkakehitykselle, joka yllättäen on laskeva, sekä ennen kaikkea niille, jotka tulevat koulutetuiksi ammattiin, jossa eivät menesty. Välillä tuntuu, että nykymenossa kaikki ovat häviäjiä. Jos jätetään osa hyvistäkin soittajista kouluttamatta (= ei anneta tyhiä lupauksia työllistymisestä), ja koulutetaan vain parhaat soittajat ammattilaisiksi, voidaan välttää täysin turhaa kortistoon kouluttamista. Harrastajat, kuten minä nykyään, voidaan käydä ihan hyvin yksityistunneilla kohentamassa kuntoamme. Rahat omasta pussista, eikä mitään valtion maksamia kolmen vuoden hengailuopintoja.
Itse olen seurannut koulutuspolitiikkaa tarkemmin muilla aloilla, kuin musiikissa. Osasyy tähän on se, ettei itselleni ole muodostunut minkäänlaista selkeää kuvaa koko muusikkokoulutuksen tavoitteista. Ehkä se on seurausta laadukkaasta harrastujärjestelmästä, joka meillä Suomessa on. Itse olen käynyt arabialla ammattiopinnoissa, mutta edelleenkin koen sen ainoastaan hyväksi harrastustoiminnan jatkoksi. Opiskelumotivaatiota kyllä oli, mutta sen kanavoiminen musiikkiin ei alan todellisuus huomioon ottaen tuntunut varmalta satsaukselta.
Moni keskeyttää muusikko-opinnot sen vuoksi, ettei paperilla ole paljoakaan merkitystä. Ongelma on myös oppilaitosten asenteissa. Lähes poikkeuksetta ensimmäinen vuosi on pakko opiskella asioita tasolla, joka on omalla kohdalla jo menneisyyttä. Jos on muutamankin vuoden soittanut humppaa, ei tanssimusan alkeiden opettelu lukukauden kestävällä kurssilla anna laadukasta kuvaa oppilaitoksesta. Koulutus on muutenkin löysää ja fiilispohjaista. Selkeän opintosuunnitelman puute pilaa kuvan siitä, että olisi jossakin oikeassa koulutuksessa.
Kuten Borgback ymmärsikin, eivät omat motiivini ylikoulutusargumenttiini liity siihen, että pelkäisin keikkojeni puolesta. Oma valintani tulevaisuuden ammatista kallistui oikeustieteen puolelle, mutta teen silti keikkoja niin paljon, kuin niitä haluan tehdä. Parasta opetusta ovat edelleenkin keikat ja itseään parempien soittajien kanssa soittaminen OIKEISSA tilanteissa, ei missään hikisissä work shopeissa. Tässä vaiheessa on vaikea nähdä, miten tilanteeni soittajaa olisi parantunut, mikäli olisin käynyt koulun loppuun. Voisin olla parempi soittaja, mutta moni asia, jota omassa ammattitaidossani haluan kehittää, ja joita koen muusikon työssä tarvitsevani liittyy juuri sellaisiin asioihin, joita ei muusikkokoulutuksessa ollut saatavilla.
Ylikoulutuksesta valitankin lähinnä sen turhuuden vuoksi. Jos ei pärjää kehissä, ei saa keikkaa, eikä varmasti tule syrjäyttäneeksi ketään itseään parempaa. "Hyvälle soittajalle on aina töitä" ei ole mantra, jonka vuoksi joka niemessä ja notkelmassa pitäisi kouluttaa ammattimuusikoita. Keikalla voi käydä ilmankin. Ihan toinen kysymys on se, poljetaanko hintoja. Itse en "harrasta" keikkailua niin, että sitä täytyisi tehdä halvalla. Hintoja polkevatkin korkeintaan ne, jotka luulivat työllistyvänsä muusikkoina, ja joiden on pakko myydä kvartetti 400 euroon saadakseen jonkinlainen toimeentulo. Tämä on sinänsä oma keskustelunsa, mutta myös tämä tulisi ottaa huomioon.
Nimimerkki Sinap esitteli tapauksen, jollaisia tiedän henkilökohtaisesti pitkälti toistakymmentä. Näitä kuulee silloin tällöin, ja asialla on aina kaksi puolta. Jos ei ole yhtään teoriaosaamista, tulisi sitä kehittää jossakin muualla, kuin ammattiopinnoissa. Teoria ei sinänsä liity soittotaitoon, mutta opetuksen vastaanottamista se helpottaa. Ei ole mitään järkeä uhrata kallista koulutusta siihen, että toinen pääsee koulutuksen avulla preppaamaan teoriaosaamistaan. Tästä voi, ja saakin olla täysin päinvastaista mieltä, mutta sisäänottoperusteissa on omat perustelunsa. Ainut järkevä tapa linjata sisäänottokriteerit on valita henkilöitä, joilla on parhaat (arvioidut) valmiudet saada opetuksesta kaikki mahdollinen irti. Borgbackin esittämä ikäkriteeri on taas asia erikseen. On paradoksaalista, että halutaan kouluttaa juuri nuoria kehityskelpoisia ammattiin, jossa työelämän realiteetit ovay niinkin karuja, että harva nuori pystyy näitä ennalta arvioimaan ja tekemään näin ammatinvalintansa rationaaliselta pohjalta. Juuri nuorille suunnattu opetus rajoittaa myös jo alalla kokeneiden tekijöiden kiinnostusta koulutukseen, joka on kuitenkin pääosin "ammattia harkitseville" suunnattua.
Koulutus on hyvästä, muusikkokoulutuskin. Ei ole kuitenkaan mikään huono ja epätavallinen vaihtoehto opiskella joku muu ammatti soittamisen ohessa. Musta on ihan ok, että joku luokanopettaja työllistää itsensä muusikkona muutaman vuoden ja menee sen jälkeen takaisin koulutustaan vastaaviin hommiin - tai on menemättä. Voihan sen ajatella niinkin, että siinä menee koulutus hukkaan, mutta silläkin uhalla, että kuulostan äidiltäni, pelkän muusikkouden varaan heittäytyminen ilman todella kovaa osaamista yms. muita alalla vaadittavia ominaisuuksia on niin tyhmää, ettei siihen tulisi ainakaan yhteiskunnan taholta ketään ehdoin tahdoin ohjata.
Ihan sama. |  badcompany
17.08.2009 20:22:04 (muokattu 17.08.2009 20:23:32) | |
|
Borgback: Edeltävä kirjoitus on äärimmäisen mielenkiintoista ja hyvää pohdintaa, vaikka en kaikissa asioissa olekaan täysin samaa mieltä. Tuo harrastus- ja ammattipuolen osaamistasojen epäsuhta on monimutkainen kysymys. Tuntuisi kuitenkin, että "ylikouluttaminen" ei voi olla ainoa tai välttämättä edes keskeisin aiheuttaja sille havainnolle, että harrastelijoiden taso saattaa paikoitellen ylittää ammattilaisten tason.
En ole koulutuspolitiikan asiantuntija enkä tunne alaan liittyviä tilastotietoja mutta mieleen tulee kuitenkin väistämättä tiettyjä kysymyksiä:
a) Miksi merkittävä määrä osaavia soittajia jää ammattikoulutuksen ulkopuolelle / miten joidenkin ammattikouluttamattomien soittajien osaaminen voi olla korkeampi kuin ammattikoulutettujen?
b) Miten on mahdollista, että osalla ammattikoulutetuista soittajista valmiudet jäävät heikommiksi kuin kokonaan ammattikouluttamattomilla soittajilla?
Näistä ongelmista puolestaan seuraa muutamia lisäkysymyksiä:
1) Keskitytäänkö opinnoissa oikeisiin asioihin?
Eräs haaste musiikkiopetuksessa kautta aikojen on ollut teknisten valmiuksien ja käytännön soittotilanteista selviytymisen tasapainottaminen. Molemmat ovat merkityksellisiä, mutta painopisteen siirtäminen liikaa toiseen on omiaan aiheuttamaan hankaluuksia. Pop/jazz puolella sekä säveltapailu- että instrumenttitutkinnot ovat moniin klassisen puolen tutkintoihin verrattuna huomattavan laajoja. Laajuutta perustellaan laajemmilla käytännön elämän vaatimuksilla. Kuitenkin tuntuu, että laajuus perustuu osittain myös siihen, että ei oikein välttämättä hahmoteta, mitkä ovat näissä aineissa ne kaikista olennaisimmat asiat ja mikä on prosessi jonka avulla suurin osa oppilaista ne voisi oppia.
Laajassa tutkintoalueessa on helposti ongelmana, että hiottaessa perusvalmiuksien ohella asioita joita on periaatteessa tärkeää osata mutta joiden osaamista tarvitaan perushommissa vain 1-5 prosentissa tilanteista varsinaiset perusvalmiudet jäävätkin kiteytymättä.
2) Onko opiskelijavalintojen painopiste oikea?
Nykyinen näkemys monessa rytmimusiikin ammattiopetukseen erikoistuneessa opinahjossa on, että täytyy keskittyä ensisijaisesti nuoriin hakijoihin. Nuorissa hakijoissa on kuitenkin se kääntöpuoli, että elämänkokemuksen ollessa vielä aluillaan kiinnostukset saattavat muuttua rajustikin. Näin ollen on suuri riski, että alkuun motivoituneesta nuoresta tulee lopulta motivoitumaton keskinkertaisuus, kun alan todellisuus ei vastaakaan korkealle asetettuja haaveita ja odotuksia.
Eräs haaste on myös se, miten ammattiopinnot voisivat ottaa piiriinsä myös osaavia harrastepuolen soittajia. Tämänhetkisessä tilanteessa opiskelijavalintojen tiukahko ikäseulonta on omiaan työntämään jo jonkin verran osaamista hankkineita harrastelijoita pois ammattiopinnoista sen sijaan, että nämä pyrittäisiin saamaan ammattiopintojen piiriin ja kehittymään ammattilaisiksi.
Summa summarum:
En itse lähtisi siitä, että pelkkä opiskelijamäärien karsiminen olisi tie onneen. Toki se lyhyellä tähtäimellä helpottaisi jo valmistuneiden ammattilaisten työtilannetta kun kilpailu hetkellisesti vähenisi, ja tältä näkökannalta jokaisen jo musiikkipuolen ammatin syrjään tavalla tai toisella tähän mennessä kiinni pääseen on helppo ilmaista kannattavansa opiskelijamäärien vähennyksiä (selvennyksenä tähän että en nyt näissä asioissa viittaa mitenkään tarmon motiiveihin vaan puhun yleisellä tasolla).
Kilpailun vähentäminen opiskelupaikkoja karsimalla kuitenkin pitää sisällään sen ajatuksen, että tietyllä ikäluokalla, sukupolvella tai kansanryhmällä on suurempi oikeus tietyn alan ammattikoulutukseen kuin toisella, mikä ei välttämättä ole täysin kestävä näkökulma. Samalla tavalla filosofian maisterina olisi hyvin helppo ihmetellä, että miksi muut eivät voi vain harrastella filosofiaa että filosofian maistereita olisi vähemmän ja arvostus nousisi.
Pitkällä tähtäimellä kokisin ehkä mielekkäämmäksi puuttua ensin valintaprosessiin ja opintosisältöön. Eräs keskeinen haaste mitä olisi mielestäni hyvä tutkia on se, mikä on olennaisinta muusikon valmiuksissa ja miten saataisiin harrastuspuolelta ne motivoituneet ja kenties osaavatkin kaverit mukaan ammattikoulutuksen piiriin.
itse olen 27v(tuli heinäkuussa täyteen).itse en uskonut että onko mulla saumoja päästä ikäni vuoksi konsikseen kun kuitenkin hakijoista luultavasti oli suht nuorempia kun minä mutta kuitenkin ovet aukesivat:).ps.viittaan tohon ikävalintaan | |
Kaikkein järjettömintähän tässä hommassa on se, että toisen asteen musiikkioppilaitokset otettiin yhteishakuihin mukaan. Ensinnäkin laitokset joutuivat tänä vuonna testaamaan aivan järjettömän määrän sellaisia hakijoita, joilla ei yksinkertaisesti ole toisen asteen musiikkiopintoihin mitään saumaa. Laitoksille tuli samalla sääntö, että tietty prosentti uusista oppilaista on pakko tulla peruskoulusta. Mulle ei tule mieleen sellaisia sanoja, joilla voisi kuvata homman järjettömyyttä.
Muistan että kun olin yläasteella, niin ei mulle kerrottu opo-tunneilla, että moisiin laitoksiin voisi hakea suoraa peruskoulupohjalta. Ensin vähän harmittelin sitä, mutta toisaalta aivan sama vaikka ei kerrottu, ei mulla mitään saumaa olisi ollutkaan. | badcompany
18.08.2009 13:29:08 (muokattu 18.08.2009 13:38:53) | |
|
Sinap: Borgbackin kanssa samaa mieltä. Kaveri, joka soittaa jo nyt ammatikseen, ei päässyt koulutukseen, koska teoriaosaaminen oli heikkoa. Mä en voinut käsittää, miten semmonen lahjakkuus ei saanu haluamaansa paikkaa. Motivaatiosta kertonee se, että hankkii elantonsa soittamalla ja haluaisi nimen omaan kehittää sitä heikkouttaan, teoriaa, minkä takia ei kouluun päässyt. Vastaavasti tiedän koulutettuja muusikoita, jotka yrittää elää musalla, mut ei vaan lahjat riitä.
itelle on vähän ristiriitaista että millä perusteilla pitäisi musiikillisesti määritellä sellainen henkilö/henkilöt joka/jotka ei ole kouluja käynyt/ammattikoulumaton jonka osaaminen on parempaa luokkaa kuin konsiksen käynyt?.onko ne määritykset esim.tekniikka,soundi, improvisointi vai monen genren osaaminen
ps.mitkä on ne musikaaliset jutut jotka määrittää että ei konsiksen käyneen osaaminen on parempaa luokkaa kuin konsiksen käynyt?. | |
itelle on vähän ristiriitaista että millä perusteilla pitäisi musiikillisesti määritellä sellainen henkilö/henkilöt joka/jotka ei ole kouluja käynyt/ammattikoulumaton jonka osaaminen on parempaa luokkaa kuin konsiksen käynyt?.onko ne määritykset esim.tekniikka,soundi, improvisointi vai monen genren osaaminen
ps.mitkä on ne musikaaliset jutut jotka määrittää että ei konsiksen käyneen osaaminen on parempaa luokkaa kuin konsiksen käynyt?.
viittaan tohon että miksi joidenkin taso on ammattilaisia parempaa!! | tarmo
18.08.2009 21:21:34 (muokattu 18.08.2009 21:52:45) | |
|
badcompany: itelle on vähän ristiriitaista että millä perusteilla pitäisi musiikillisesti määritellä sellainen henkilö/henkilöt joka/jotka ei ole kouluja käynyt/ammattikoulumaton jonka osaaminen on parempaa luokkaa kuin konsiksen käynyt?.onko ne määritykset esim.tekniikka,soundi, improvisointi vai monen genren osaaminen
ps.mitkä on ne musikaaliset jutut jotka määrittää että ei konsiksen käyneen osaaminen on parempaa luokkaa kuin konsiksen käynyt?.
viittaan tohon että miksi joidenkin taso on ammattilaisia parempaa!!
Pakko editoida, kun tulee niin epäselvää tekstiä:
Määritteleminen ei ole mun mielestä olennaista. Toiset on hyviä, toiset huonoja. Toiset oppii soittamaan levyjä kuunnellessa, toiset nuoteista. Toiset käy musaopistoa, toiset yksityistunneilla. Jossain vaiheessa toiset kehittyy enemmän ja usein perustavat bändejä/liittyvät sellaiseen, jonka jälkeen ollaankin työelämässä. Näin tapahtuu paljon ja kaikkialla Suomessa. Ongelma onkin se, että mikä on konsiksen rooli tässä kaikessa? Pystyykö se antamaan oikeastaan mitään lisäarvoa koko hommalle. Uskon, että monelle näistä hyvistä, asialleen omistautuneista soittajista, konsa antaa jotain - toisille enemmän, toisille vähemmän. Sama työ jatkuu tietysti koko loppuelämän, eikä näiden tapausten osalta pääty konsaan. Juju on siinä, ettei musiikin osaaminen ja ymmärtäminen myöskään ala kenenkään kohdalla konsalta. ON tietysti poikkeuksia, jotka aloittavat soittamisen 16-18 -vuotiaina ja päätyvät valtakunnan huippuosaajiksi. Toki, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että instrumenttihallinnan alkeet osaaville pitäisi antaa nykyisessä määrin ammattiin johtavaa opetusta. Nykyään annetaan, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Millään alalla ei ole järkeä kouluttaa jengiä kortistoon. Lisäksi on surkeaa, että aina pääsee sillä 20 eurolla keikalle, tai jos suostuu maksamaan järjestäjälle vähän vaivanpalkkaa. Koko ala mädättyy, jos joka vuosi koulutetaan jengiä, jotka ovat sillä tasolla ammatissa, että he sitten tähän ryhtyvät. Ja vaikka eivät ryhtyisikään, eikä ala menisi vituiksi, niin silti - nykymalli on mun mielestä järjetön.
Koulutettujen muusikoiden tasoa yleisesti nostaa se, että yllättävän moni ennestään hyvä soittaja käy rämpimässä koulun työn ohessa. Sitävastoin nykyinen koulutustyyli, jossa muusikkoja koulutetaan ennestään osaamattomista vain sen vuoksi, että saadaan koulutustavoitteet täyteen ja määrärahat koululle, ei juurikaan tuota kolmen vuoden koulutuksella hyviä soittajia markkinoille. Tässä on se, mitä ajan takaa, kun otan kantaa koulutusmäärien mielekkyyteen.
Omalta konsaopiskeluajaltani muistan hyvät soittajat, jotka edelleen pyörivät kehissä, toki hieman paremmissa, kuin silloin opiskeluaikana. Edellytykset näkyivät jo silloin, ja valinta koulutukseen oli sinänsä perusteltu. Näiden lisäksi oli sitten niitä kiintiöopiskelijoita, joihin en ole kuusi vuotta koulusta lähtemisen jälkeen vielä kertaakaan keikoilla törmännyt. Kertoisiko tämä jotain jostain.
En ole esittämässä koko muusikkokoulutuksen lakkauttamista, vaan lähden siitä, että tyhjäkäynti pitää saada pois. Satsataan mielellään taas opetuksen laatuun, ja annetaan sitä niille, joihin kannattaa satsata. Ei kaikkien tarvitse olla ammattimuusikoita, ja saada opintotukea ilmaisista soittotunneista. Ei se estä ketään harrastamasta, saati menemästä keikoille.
Ihan sama. | tarmo
18.08.2009 21:26:20 (muokattu 18.08.2009 21:27:21) | |
|
Ja lyhyt vastaus esittämääsi kysymykseesi lienee: työllistyminen. En puhu musiikillisista erottavista tekijöistä, koska niillä ei ole koulutuksen tarvetta arvioitaessa mitään merkitystä.
Ihan sama. | |
tarmolla hyviä pointteja kyllä.
vaikka ei olisi jo lukioiässä kukassaan, niin tekemisen meininki pitäisi olla taidoista riippumatta. 3 vuotta menee siinä hukkaan, kun sisäänpääsyn jälkeen vaihtaa täysin vapaalle ja saa rimaa hipoen paperin. ei sitä paperilla soiteta.
"Greetings from Niger". Kesy animaali #1 | |
Minä valmistuin pitkän tauon jälkeen 2007 keväällä. Viime syksynä pyrin Piramkin Kirkkomuusikon linjalle jatkamaan opintoja ja pääsin sisään. Kirkkomuusikoiden kohdalla ainakin Piramkissa on sellainen tilanne että opiskelemaan otetaan vain sellaisia joilla katsotaan olevan mahdollisuudet läpäistä koulu. Välillä sisään otetaan 4 opiskelijaa välillä 10. Työn saaminen kentällä on melkoisen hyvällä kantilla, ainakin kanttoreilla, itse sain vakipaikan melkein heti valmistuttuani. Muilla musiikin saroilla tilanne voikin olla jo toinen. Joka paikassa säästetään ja se säästö valitettavasti otetaan ensin aina kulttuurista ja urheilusta. Kotikaupunkini musiikkiopistossa on tulossa rajutkin kuurit perusopetuksen kohdalla.
Omalla kohdalla oli onni että sain paperit ns. viime tipassa. Yli 35 vuoden keikkamaailma vaihtui toiseen genreen. Ei tarvitse yömyöhään ajella räntä ja lumisateessa maanteillä.
Ylitarjontaa on varmaankin monilla koulutusaloilla, läheskään kaikki eivät saa töitä. On vain jännä huomata sellainen asia että osa opiskelijoista "juuttuu" opiskelijoiksi useiksi vuosiksi. Jotkut saattavat käydä useamman musiikkilinjan peräjälkeen noin niinkuin varmuuden vuoksi kun ei muutakaan tekemistä ole. Tällä tavoin he voivat viedä opiskelupaikan sellaisilta joiden tarkoitus olisi valmistumisen jälkeen hakeutua työelämään. Sitäpaitsi ikuisesti oppilaana oleminen"laitostuttaa" ja työelämään siirtyminen voikin olla hankalaa ja missä sitä paremmin oppii kuin kentällä. Ei mikään oppitunti korvaa sitä kokemusta jonka saa vain ja ainoastaan aidossa työympäristössä. No meni vähän ohi aiheen, mutta niinhän se aina.
COVS jäsen N.o 3 | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
