Aihe: Marko Timonen | 1 |
---|
Epämuusikko 02.06.2023 07:40:48 (muokattu 02.06.2023 09:27:02) | |
|
Nähtyäni Jukka Linkolan Tentetin livenä pari viikkoa sitten aloin nostalgoida hänen minuun eniten vaikuttaneita levyjä ja muistin että kehveli, Timosen Marko soitti niillä kahdella levyllään mitä oon häneltä eniten kuunnellut harrastukseni vakavoitumisvaiheessa: Tentet sekä Bohuslän Big Bandin levy nimeltä Pegasos. Sitten aloin miettiä että mitä muuta hienoa on tullut Markon soittamaa musaa diggailtua, ja sitähän piisasi. 1999-luvun lopulla / 2000-luvun alkuhämärissä Marko oli Oulussa monesti keikalla, ja aina meni maaliin: Zetaboo (Jarmo Saari, Anna-Mari Kähärä, Pekka Lehti, Mongo Aaltonen, MT) teki toisen levynsä joskus silloin, ja sitä tuli kans kuunneltua perkeleesti ja siihen palaan ajoittain. https://www.youtube.com/watch?v=wA4 … y_nv3iqXAYP6-CKhxnJlQEodVp6hff6PUIs Suosituksina kappaleet $$$, Mantra, Tonto sekä tahtilajiltaan sangen ambivalentti Hiisi/Dickens Samoihin aikoihin vaikutti Jarmo Saari Filmtet ja Pekka Lehti Outo Voima. Myöhemmin Marko nähtiin myös Laura Sippolan riveissä. Näistä yhtyeistä Filmtetiä tuli diggailtua ja onneksi nähtyä myös livenä. Ismo Alangon "eka" Säätiö oli itelle myös tärkeä bändi, sieltä levyt Pulu ja Sisäinen Solarium (jälleen kerran viehkeällä sointikombolla jossa on sekä perkat että haitari) tuli ostettua, kuunneltua ja livenä onneksi pari kertaa todistettua. Myös rakastamani Maija Vilkkumaan yhtyeen riveissä Marko tuli todistettua, hän täytti hienosti Pethmanin jättämän reiän bändissä. Emma Salokoski Ensemblessä Marko välittyi suuremmalle yleisölle sellaisena mitä hän mun mielestä aidosti on: jämäkkä mutta empaattinen monipuolinen rumpusettisoittaja, jolla on näkemystä eri kulttuureista ja musatyyleistä, erityispiirteenä sivistys ja sensitiivisyys brasilialaista musiikkia kohtaan. Siitä ja muistakin asioista olen saanut etuoikeuden hänen kanssaan jutella ja ottaa tunteja. Samalla sain Markolta myös itselleni äärimmäisen tärkeitä musiikillisia nakkeja jotka päästivät minut hetkeksi kansainvälisen freelance-elämän makuun. Myöhemmin tiemme erkanivat mutta oon saanu Markolta paljon ja ajatuksissani kiitän häntä aina kun palaan muutamiin erillistreeneihin sekä levysuosituksiin. https://www.youtube.com/watch?v=fMxTV5hhTJM Kuriositeettina myös Sergio Machadon yhtye, jossa perkoissa oli ainakin livenä nuori ja kiihkeä Jaska Lukkarinen :P Hienoa musaa https://www.youtube.com/watch?v=AmNONuwh908 Mainittakoon myös, että MT oli Perko-Pyysalo Poppoon alkuperäinen rumpali. Nekin levyt on tullut kuunneltua, mutta V-M Loirin kanssa tehty Uuno Kailas -levy on jäänyt niistä "tähän levyyn palaan ajoittain" -kastiin mm,. https://www.youtube.com/watch?v=8RA2lYOiXO4 sekä rankista rankin teksti https://www.youtube.com/watch?v=Sc7CDx6HL8Y Live-matskua kys. kombolta. Nuokin jätkät ovat joskus olleet nuoria. https://www.youtube.com/watch?v=xt412bWPgR8 Samoihin aikoihin vaikutti Pekka Luukan Splash of Colours -yhtye jota kans tuli kirjastosta lainattua. Sibelius-Akatemian jazzosaston kaikkien aikojen ensimmäinen vuosikurssi represent. https://www.youtube.com/watch?v=L6F-RkYKlNw Ja niin, tuosta Linkolan musasta, josta voisi puhua pidempäänkin mutta ehkä eri ketjussa: https://www.youtube.com/watch?v=RwUeH74bjHE https://www.youtube.com/watch?v=c4p3gJza_qE https://www.youtube.com/watch?v=lS57HaW-j2w https://www.youtube.com/watch?v=tAov2WAMPC4 (Ben Bay - Pentti Lahti) sekä iki"klassikko" https://www.youtube.com/watch?v=8-KNHcPdR4g Vuosi oli 93. Marko oli vielä nuori poika vaan vittu että lähtee. Kuulee että Steve Gaddit on opiskeltu, vaan ei hiilipaperikopioitu. Levyn kaikki muut paitsi Jukka L ja MT ovat Ruottin puolelta. Miten Marko Timonen on vaikuttanut sinun elämääsi? ps. one-liner jota itsekin käytän, jonka Markolta sain kun _yritin_ soittaa jotain hänen toimeksiantoaan tunnilla. Marko pisti äheltämiseni poikki sanoin "mä kuulen sun ajatukset tänne asti - lopeta heti!" *sydän* LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
|
Älkäämme unohtako vielä tätä Perko Pyysalo Poppoon debyyttilevyä "The Garden of Time", jossa on aivan huikeaa Markon soittoa. https://www.youtube.com/watch?v=bDacpdSt10U Ei tätäkään levyä käsittääkseni paljon silloin painettu, että on vähän turhan unohdettu mestariteos koko platta. Mutta tosiaan kyllä mä vielä sen päivän muistan, kun se Jukka Linkolan Tentet albumi päätyi kuunteluun joskus 1995 kesällä. Se muutti mun musiikillisen suunnan aivan täysin ja oli melkoinen kokemus niin rumpalin, kuin muusikon silmistä sekä opetti myös jazz musiikin harmoniasta paljon asioita mulle. https://www.youtube.com/watch?v=0OPVG3BJ2I4 Tuona kyseisenä vuonnahan vielä julkaistiin se Triö Töykeiden "Jazzlantis". Rami Eskelisen soittoa kun siitä kuuntelee, niin eipä jää paljon kysyttävää. Noista kahdesta bändistähän toki käsittääkseni vain Trio Töykeät menestyi maailmalla, kuntaas Poppoo jäi isompien Suomen ulkopuolisten areenoiden taakse, joka oli todella sääli, kun miten huippuyhtye se oli. Mutta sellaista se tässä maassa aina on, että toiselle tulee hirveä kansainvälnen suksee, ja näille toisille huippulahjakkuuksille taas saattaa jääsä käteen se pataässä. "In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act"
- George Orwell |
Epämuusikko 04.06.2023 17:19:21 (muokattu 11.06.2023 21:41:10) | |
|
Anonymous-jazz: Noista kahdesta bändistähän toki käsittääkseni vain Trio Töykeät menestyi maailmalla, kuntaas Poppoo jäi isompien Suomen ulkopuolisten areenoiden taakse, joka oli todella sääli, kun miten huippuyhtye se oli. Mutta sellaista se tässä maassa aina on, että toiselle tulee hirveä kansainvälnen suksee, ja näille toisille huippulahjakkuuksille taas saattaa jääsä käteen se pataässä. No, jokaisella töykeäläiselle ja poppoolaiselle kyllä sittemmin / siinä sivussa kehkeytyi ansiokas muusikon ura. Enkä tiedä tuosta "hirveästä kansainvälisestä sukseesta" minkään suomalaisen jazz-yhtyeen sinänsä kohdalla, mitä kyllä niin Iiro ja Jukka tahoillaan ovat yksittäisinä muusikoina niittäneet. + Severi on kyllä hämmentävän kova vibesien äärellä (ja pianon ja rumpujen!), itteä hämmentää miksei hän ole maailman ykkösnimenä joka lehdessä. Kaivelinpa hyllystä vielä vähemmälle huomiolle jäänyttä bändiä (kun itsekin sen unohdin), Pekan Putkipajaa. Hienoa musaa sekin, ehkä hieman introvertimpaa kevytfuusiota kuin mitä muut tässä ketjussa mainitut. Hienosti Marko hoitaa sielläkin. https://www.youtube.com/watch?v=gxOV_wgmesE https://www.youtube.com/watch?v=_hYXoNrj0I8 toinen huomattavasti enemmän levyiltä ja livenä diggaamani Jouni Järvelä Group mainittakoon myös, mitä nyt heidän livelevyllään soitti ihana Audun Kleive! https://www.youtube.com/watch?v=tX_ZK3GiYKY https://www.youtube.com/watch?v=bkdHPFQkDJ4 LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
AP 06.06.2023 09:23:29 (muokattu 06.06.2023 09:24:10) | |
|
Timonehan soittaa muuten vain Tentetin kiertuella, albumilla rummuttaa Jaska Lukkarinen, helvetin hyvin luonnollisesti. Mainio albumi tuo Rumba Liberte kyllä. Linkola on moneen ehtinyt ja muutaman tapaamisen perusteella erittäin asiallinen kaveri. Rumpalin vaihtuminen johtui ihan aikataulusyistä: Lukkarinen oli itsensä myynyt kesäksi toisaalle. Anonymous-jazz: Tuona kyseisenä vuonnahan vielä julkaistiin se Triö Töykeiden "Jazzlantis". Rami Eskelisen soittoa kun siitä kuuntelee, niin eipä jää paljon kysyttävää. Pakko muistuttaa myös Töykeiden albumista GDay, jonka raidalla "Töttöröö" on minuuttikaupalla Eskelisen sooloa. Tyylitajuinen ammattimies. Mutta sellaista se tässä maassa aina on, että toiselle tulee hirveä kansainvälnen suksee, ja näille toisille huippulahjakkuuksille taas saattaa jääsä käteen se pataässä. Jahah no niin. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
|
AP: Timonehan soittaa muuten vain Tentetin kiertuella, albumilla rummuttaa Jaska Lukkarinen, helvetin hyvin luonnollisesti. Lukkarinen soitti Oulun-keikalla rummut, mutta hienoa jos MT on muilla keikoilla kannuissa! LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
AP 06.06.2023 10:47:45 (muokattu 06.06.2023 10:48:09) | |
|
Epämuusikko: Lukkarinen soitti Oulun-keikalla rummut, mutta hienoa jos MT on muilla keikoilla kannuissa! Näin käsitin, kun keskustelin ihan työn merkeissä Linkolan kanssa keväällä ja hän mainitsi Lukkarisen olevan nyt kesällä jollain muulla kiertueella. Voivathan asiat toki aina muuttua. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
Epämuusikko 11.06.2023 21:34:04 (muokattu 11.06.2023 21:41:31) | |
|
Tää nyt ei oo ehkä ihan aikansa tiiviintä ilmaisua, mutta videolla oikein nuori MT. https://www.youtube.com/watch?v=7a-XWqUdRzg Mistähän tuo china on hommattu, jos keikka on vuodelta -88.... LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
|
Epämuusikko: Mistähän tuo china on hommattu, jos keikka on vuodelta -88.... Ennen kuin Woodwinds alkoi 1980-luvulla tuoda Wuhania maahan, jostakin maahantuontiaikomuksen on pitänyt syntyä. 1980-luvun puolessa välissa Edward Vesalaa lähellä olevat rumpalit haalivat tätä aitoa kiinapeltiä. Siekkareissa Affe Forsmanilla oli setissään kaksi ja Ilmari Heikinheimolla taitaa olla Eetun jättimäinen käytössään. Eli Eetu-Woodwinds-aksellilta taitaa löytyä sylttytehdas. "Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |
Epämuusikko 12.06.2023 10:19:47 (muokattu 12.06.2023 22:23:04) | |
|
Tämä on jännin keissi sitten Mel Lewis - Esko Rosnell -chinan! AP: Muutenhan näkyy läiskyvän K Zildjian, eikö muka chinakin ole? Ei mun silmään näytä Zilkulta. LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
AP 12.06.2023 13:22:51 (muokattu 12.06.2023 13:25:39) | |
|
Epämuusikko: Tää nyt ei oo ehkä ihan aikansa tiiviintä ilmaisua, mutta videolla oikein nuori MT. https://www.youtube.com/watch?v=7a-XWqUdRzg Mistähän tuo china on hommattu, jos keikka on vuodelta -88.... Saako joku ruudulta selvää sen merkistä. Muutenhan näkyy läiskyvän K Zildjian, eikö muka chinakin ole? Kai maahantuojalla on voinut olla kiinanpeltikin hyllyssä. Todettakoon yhtyeen takatukkapitoisuuden olevan korkea ja ajan hengen täten täysi, kun vielä viininpunaiset Recording customit ja 80-luvun kuosit paidoissa. Loistolöytö! "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
|
AP: Loistolöytö! Enpä tiennyt myöskään että kys. kitaristisäveltäjä poistui maan päältä samana päivänä kun tuon videon linkitin :/ LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
AP 13.06.2023 12:23:48 | |
|
Epämuusikko: Enpä tiennyt myöskään että kys. kitaristisäveltäjä poistui maan päältä samana päivänä kun tuon videon linkitin :/ Tekisi mieli todeta kolkosti, että äläpä linkitä enää mitään. Vaan näinhän se aina menee, harva lähtöpäiväänsä tietää saati toisten. *** Sikäli myös hyvä linkki, että sen ohessa Tube tarjoaa jos ja mitä hämärää katseltavaa, pohjalta TV:n lavatanssiohjelma kesältä 1988. UIsss. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
Epämuusikko 19.06.2023 13:54:55 (muokattu 19.06.2023 13:55:13) | |
|
Olihan tämä hemmetin hyvä kokoonpano. https://www.youtube.com/watch?v=CMSqvv8U9sg Teho Majamäen yhdennäköisyys Airto Moreiraan hämmentää. LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
|
Epämuusikko: Tää nyt ei oo ehkä ihan aikansa tiiviintä ilmaisua, mutta videolla oikein nuori MT. https://www.youtube.com/watch?v=7a-XWqUdRzg Mistähän tuo china on hommattu, jos keikka on vuodelta -88.... Huh huh, Tynin veljekset ja Seppo bassossa. Melekosta. Oma mielipiteeni on syntynyt asiantuntijoiden ja tutkijoiden näkemyksistä, sinulla omasta tunteesta. -Laulava Kylätohtori |
|
Tämähän on mielenkiintoinen, antoisa ja viihdyttävä ketju. Kiitokset erityisesti Epämuusikolle. Tämänkin hankinnan onnistuin vaimolta pimittämään. |
Epämuusikko 06.03.2024 18:12:06 (muokattu 06.03.2024 23:40:10) | |
|
Epämuusikko: Olihan tämä hemmetin hyvä kokoonpano. https://www.youtube.com/watch?v=CMSqvv8U9sg Teho Majamäen yhdennäköisyys Airto Moreiraan hämmentää. Merkittäköön pöytäkirjoihin että itse pääsin keikkailemaan ja levyttämään Ismo Alangon kanssa tästä sen rapiat 22 vuoden jälkeen. 6.10 1999 kun kys. Säätiö oli enste Oulussa keikalla. e. 10 raipaniskua itelle vanhojen muistelusta. LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
Kimd 07.03.2024 18:42:30 | |
|
Epämuusikko: Merkittäköön pöytäkirjoihin että itse pääsin keikkailemaan ja levyttämään Ismo Alangon kanssa tästä sen rapiat 22 vuoden jälkeen. 6.10 1999 kun kys. Säätiö oli enste Oulussa keikalla. e. 10 raipaniskua itelle vanhojen muistelusta. Taisin olla kyseisellä keikalla muistelisin Ei irtoa |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
---|