Aihe: Rytminen rotaatio kapulassa | |
---|
|
Sera: Yksi tuttuni on kärsinyt rajusta alkoholismista yli 20 vuotta. Alkaa olla dementoitunut ja pikkuaivot on hajonneet aika pahasti. Motoriikka on pelkän kävelynkin suhteen rollaattorin avustamaa alkoholistin katkokävelyä kohti ennenaikaista hautaa. Ihmiset ovat yksilöitä. Pidän aamukukista, sillä niissä näkyy pisaran mysi. | |
hollmi-5: Alex kärsi rajunpuoleisesta alkoholismista koko Van Halenin parhaan menestyksen ajan. Soittajana aivan huikea kuitenkin. Moni aikalaisensa oli sitä mieltä, että Alex soitti humalassa paremmin, kuin selvänä. Sen enempää en ole asiaa miettinyt. Varmasti soitti humalassa paremmin kuin selvänä, kerta hän oli alkoholisti tuohon aikaan. Selvänä iskee vieroitusoireet, kuten tärinät ja muut vatkaukset, pumppu hakkaa kahta sataa, motoriikka ei pelaa ynnä muuta, ajatus ei kulje. Sitten kun saa viinaa elimistöön, niin nämä vieroitusoireet katoaa ja soittajasta tulee taas toimiva. Eri asia sitten olisiko Alex soittanut paremmin humalassa vai selvin päin, jos ei olisi kärsinyt alkoholin vieroitusoireista. | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|