Aihe: Pistäkää ääninäytettä soitostanne 3 | |
---|
|
vitikka: Tässäpä pieni ääninäyte valmiista pikkusetistä, josta aiemmin postasin jo pari kuvaa. Vaihdoin rumpuihin kunnon kalvot ja tallensin ensisoiton, näköjään peilikuvana. Juutuupi päätti rajata jostain syystä kuvasta kolmasosan pois, joten älkää siitä syyttäkö. Engelskaksi kirjoitin videon alustuksen, joka ei välttämättä ole kovin järkevää tällä taitotasolla, joten siitä saa syyttää :D http://www.youtube.com/watch?v=aXDKSXXHnkU Pieni rumpu ei kuulosta suurelta, vaikka sen löysälle virittäisikin ;) Eli minä laittaisin tomeihin hiukan kireämmän vireen. Virppa ja bassorumpu olivat kivan kuuloiset. Samoin haitsut olivat mukavat "efektihaitsut". Soundit, piuhat ja kajarit. |
|
Ei kuulosta ei. Etutomi tuntuu soivan parhaiten juuri tuolla vireellä, mutta lattiatomiin en löytänyt tuohon videointiin mennessä kunnon virettä. Katsotaan nyt, jos sieltä löytyisi joku hieman soivempi vire. Kovin paljoa en sitä kuitenkaan aio nostaa, koska settiin tulee vielä lisäksi 10" bubingatomi, kunhan saan postista sille klämppihirvityksen. Saa sitten tomit mukavasti suht tasavälisiin vireisiin. Sinäänsä hauskaa, kun viritellessä tuli havaittua bubingatomin soivan paremmin korkeammalta kuin 8" tomi ja matalammalta kuin 12" tomi. Ja myös väliltä ;). Toki hintaakin on suht samanverran, kuin muilla rummuilla yhteensä. Basariin sain todella hyvän saundin powerstroke3:lla ja etukalvona joku premierin coated -kalvo. Lyöntikalvo viritetty "rypyt pois" tyyliin ja etukalvoa kiristetty, kunnes alkoi soimaan tomimaisesti. Tästä sitten hieman löysätty kuminat pois. Sisään laitoin kalvosta kalvoon ylettyvän kaistaleen superlonia. Pikkuhaitsut pelaavat yllättävän hyvin, vaikka ovatkin molemmat samanlaisia peltejä. Puoliauki ja auki etenkin. Tiukasti kiinni kuulostaa taas hieman peltimäiseltä/purkkimaiselta. Nyt on myös lehmäkello asennettu basarin päälle vapaaseen tomijalan kiinnikeeseen. Sepä onkin lähes basarin mittainen :) Lisäksi mallailin hieman tuon 10" tomin paikkaa, mutta ei se vielä oikein luontevaa paikkaa löytänyt. Voi olla, että laitan perinteisesti 2 lattiatomia soittajasta katsottuna oikealle puolelle. Tässä yksi kuva: http://imageshack.us/photo/my-images/846/valokuva0177.jpg/ Määrä korvaa laadun, vai miten se oli? |
|
Phil: Tässä rumpukamerakuvaa Silmistä pois musikaalista mitä esitetään vielä 1,5 viikkoa Linnanmäen Peacockissa. Hauskin kipale tuossa proggiksessa, harvoin saa vetää musikaaleissa rumpusooloa! http://www.youtube.com/watch?v=aH7ZiQNxsiE& Hyvin sä vedät! Nuoteistako soitat, kun katse on aina liimautunut siihen haitsun vierustalle? Vai onko siinä joku mielenkiintoisempi juttu, kuten taustalaulajattaren selkä? ;) Suklaapallo ei ole välttämättä geishakuula. |
Phil 18.08.2011 10:57:45 | |
|
Nuotithan ne siinä on mitä tulee tuijotettua herkeämättä :) Tärkein info on nuotteihin merkatut numerot mistä muistan lyödä oikeeseen padiin eri osissa (6 eri perkussiolooppia). Vielä 4 esitystä jäljellä... |
|
tälläinen pläjäys tuli väännettyä http://www.youtube.com/watch?v=w62t2k5Wm0Y&hd=1 Tietyt osat menee pitkälti mokailun merkeissä, mutta sen kestäen olisi siisti kuulla jotakin kommenttia ja ajatuksia tuosta rumpujen mäiskimisestä. |
Kailis 18.08.2011 14:10:56 (muokattu 18.08.2011 14:18:03) | |
|
sam.avi: tälläinen pläjäys tuli väännettyä http://www.youtube.com/watch?v=w62t2k5Wm0Y&hd=1 Tietyt osat menee pitkälti mokailun merkeissä, mutta sen kestäen olisi siisti kuulla jotakin kommenttia ja ajatuksia tuosta rumpujen mäiskimisestä. No mä tykkäsin just siitä ettei ollut liian siistiä ja siistittyä ja fillit on todella rohkeita (varsinkin viimeinen, 2:25 tuleva on suorastaan nerokas). Välillä menee metsään mutta ei haittaa, päinvastoin. Jossain kohdissa olisin ehkä käyttänyt jotain dub-henkistä delaytä rummuissa efektinä, vaikka aika kulunut idea se taitaa olla. Olisin ehkä hieman pyrkinyt varioimaan säkeistön basari/bassolinjaa, nyt se tulee joka kerralla 1/4/4/4. En saanut ihan selvää soundeista näillä kuulokkeilla mutta crashit tulee aika voimaisasti ja kuulostavat hyvältä. Eli, diggasin. Siis rumpaloinnista =D Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
|
Ganesia treeniksellä: http://www.facebook.com/update_secu … 982540491&oid=304112710317&comments Ainoa heikkouteni on äärimmäinen nopeus |
Cimble 19.08.2011 08:52:32 (muokattu 19.08.2011 08:54:51) | |
|
Tracer: Ganesia treeniksellä: http://www.facebook.com/update_secu … 982540491&oid=304112710317&comments No tämähän oli rokkia aidoimmillaan! :) Ainakin saundipuoli ja ote on kuin oikeella Ganesilla 70-luvulla. Kitaristi on saundeineen ja soittotyyleineen todella oiva tähän menoon, joskin kitara taitaa olla vähintään riittävällä volalla muihin verrattuna. Ilmankos, kun kitaristilla on kuppikuulosuojaimet korvilla. ;) Vähän hioisin yleisestikin sitä bändin ns. lavavolaa, vaikka onhan se silleen retron rouheeta ja paikan akustiikkakin ilmeisesti on vähän hallikaikuinen. Remu muuten löi jäykemmin kuin sinä, mutta kovemmin. ;) Silti sillä ei kädet krampannut tai menny hapoille koskaan, vaikka technique oli vähän rujo. Itsekin saisit lisää tyylin mukaista rujoutta piirtämällä sinisellä tussilla kömpelön ankkurin haitsukäden kyynärvarteen. ;) Rumpusetti on tyylin mukainen, siitäkin plussaa. Paitsi että on Yamaha! ;) No joo, olen vaan masentunut, kun itse joudun soittamaan lähinnä kustannussyistä halvahkoilla Tamoilla. Ja kerran vittuillessamme Enter Sandmania yhdellä porukalla jammatessa kuulin muiden muusikoiden mielipiteen, että minun soittotyyli käy erinomaisesti sen tyyliseen musaan. Voisivat vähän miettiä, miten loukkaavat toisen herkkää sielua... :) Suklaapallo ei ole välttämättä geishakuula. |
|
Vähän aikani kuluksi lätkyttelin pikkusettiä. Soundit on huonot, kas kun tallensin suoraan puhelimella. Muutenkin tuli vähän kohellettua siellä sun täällä. Hävettäähän tämä, ainakin vähän. http://www.youtube.com/watch?v=1v9CU0CCslY "En pelkää sattaakaa miestä, koha eivät kii käy!" |
|
karipv: Vähän aikani kuluksi lätkyttelin pikkusettiä. Soundit on huonot, kas kun tallensin suoraan puhelimella. Muutenkin tuli vähän kohellettua siellä sun täällä. Hävettäähän tämä, ainakin vähän. http://www.youtube.com/watch?v=1v9CU0CCslY Ihmeellinen maailma. Monona äänitetty materiaali pieree lopussa pelkästään vasemmalta puolelta. Pokkaa sulla on, kyllä =D En malta olla antamatta vinkkiä; lehmänkello (mikä se oikeasti on?) toimii aika kivasti tilanteen mukaan niin että jättää kepin lyönnin jälkeen demppaamaan sitä. Snarestakin saa ihan uuden soundin kun treenaa tekniikan varastoon. Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
Kailis 21.08.2011 03:38:51 (muokattu 21.08.2011 03:51:18) | |
|
sam.avi: tälläinen pläjäys tuli väännettyä http://www.youtube.com/watch?v=w62t2k5Wm0Y&hd=1 Tietyt osat menee pitkälti mokailun merkeissä, mutta sen kestäen olisi siisti kuulla jotakin kommenttia ja ajatuksia tuosta rumpujen mäiskimisestä. Eiks ketään akateemikko tai muuten vaan muka pätevä uskalla sanoa tästä mitään. Diggailin myös linerista "arktiset downerit, ne on myös kadonnu". Tässä on myös ihan vitun legendaarista soittoa. Pelkästään basistin linja on aika paha. Jos rap on tätä niin alan käännynnäiseksi. http://magnusmesi.bandcamp.com/track/juomapolitiikka Jukka Poika goes out of rastafar, nasty and personal. I like it. Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
|
Kailis: Ihmeellinen maailma. Monona äänitetty materiaali pieree lopussa pelkästään vasemmalta puolelta. Pokkaa sulla on, kyllä =D En malta olla antamatta vinkkiä; lehmänkello (mikä se oikeasti on?) toimii aika kivasti tilanteen mukaan niin että jättää kepin lyönnin jälkeen demppaamaan sitä. Snarestakin saa ihan uuden soundin kun treenaa tekniikan varastoon. Kiitti Kailis vinkeistä, täytyy koittaa treenata joskus. Noh, enhän mä varsinainen oikea rumpali ookaan, kunhan nyt vähän vaan paukuttelen. Äänitys on muuten stereo, kun värkki on N8. Taitaa olla markkinoiden niitä harvoja puhelimia, jotka äänittää stereona. "En pelkää sattaakaa miestä, koha eivät kii käy!" |
EJ84 23.08.2011 21:59:26 | |
|
Yritin treeniksellä saada sekalaisesta symbaalikattauksestani ääninäytettä. 22" constantinople medium thin low ride 16" Istanbul Mehmet session crash 14" K custom dark-hihats. Nauhoitettu reilun metrin päästä setin edestä n. 120cm korkeudelta mikkinä shuren beta 87a ja kapuloina Vic Firth Peter Erskine http://dl.dropbox.com/u/33208955/cymbals/cymbals_shurebeta87a.mp3 "If we are ignorant about a phenomenon, that is a fact about our state of mind, not a fact about the phenomenon itself." |
|
karipv: Kiitti Kailis vinkeistä, täytyy koittaa treenata joskus. Noh, enhän mä varsinainen oikea rumpali ookaan, kunhan nyt vähän vaan paukuttelen. Äänitys on muuten stereo, kun värkki on N8. Taitaa olla markkinoiden niitä harvoja puhelimia, jotka äänittää stereona. Sellainenkin tuli mieleeni, että näyttää siltä että kapulaote olisi aika pitkälle peukalon ja etusormen varassa? Kokeilepa niin että pidät keskisormen ja peukalon välissä niin että muut ovat vain tukemassa. http://www.google.fi/imgres?q=germa … start=21&ndsp=6&ved=1t:429,r:0,s:21 Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
|
EJ84: Yritin treeniksellä saada sekalaisesta symbaalikattauksestani ääninäytettä. 22" constantinople medium thin low ride 16" Istanbul Mehmet session crash 14" K custom dark-hihats. Nauhoitettu reilun metrin päästä setin edestä n. 120cm korkeudelta mikkinä shuren beta 87a ja kapuloina Vic Firth Peter Erskine http://dl.dropbox.com/u/33208955/cymbals/cymbals_shurebeta87a.mp3 Tämä nyt on vähän kuin tekisi autonregasvertailun pyörittelemällä niitä käsipelissä pitkin asfalttia ;) Settisoittoa mukaan pliis! Ääninäytteet pelkistä symbaaleista saa symbaalivalmistajien sivuiltakin... Soundit, piuhat ja kajarit. |
EJ84 23.08.2011 23:05:17 | |
|
hollmi-5: Tämä nyt on vähän kuin tekisi autonregasvertailun pyörittelemällä niitä käsipelissä pitkin asfalttia ;) Settisoittoa mukaan pliis! Ääninäytteet pelkistä symbaaleista saa symbaalivalmistajien sivuiltakin... Yksilöitähän ne on kuitenkin! Kuvittelen noiden haitsujen esim. olevan normaalia ohemmat jne. ja rumpujen vireet eivät mahdollistaneet äänitystä. :D "If we are ignorant about a phenomenon, that is a fact about our state of mind, not a fact about the phenomenon itself." |
EJ84 23.08.2011 23:06:50 | |
|
Kailis: Sellainenkin tuli mieleeni, että näyttää siltä että kapulaote olisi aika pitkälle peukalon ja etusormen varassa? Kokeilepa niin että pidät keskisormen ja peukalon välissä niin että muut ovat vain tukemassa. Ja pikkusormet myös kapuloiden alle töitä tekemään, ettei näytä niin fantsulta. :) "If we are ignorant about a phenomenon, that is a fact about our state of mind, not a fact about the phenomenon itself." |
|
EJ84: Ja pikkusormet myös kapuloiden alle töitä tekemään, ettei näytä niin fantsulta. :) Sen lisäksi että ei näytä fantsulta, pikkusormissa on yllättävän paljon voimaa ja kun ne saa mukaan, niin soittomahdollisuudet siirtyy ihan eri tasolle. while(true) {play(metal);} |
|
EJ84: Ja pikkusormet myös kapuloiden alle töitä tekemään, ettei näytä niin fantsulta. :) Katoik sie miun linkkaaman kuvan? Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
EJ84 24.08.2011 15:36:44 | |
|
Kailis: Katoik sie miun linkkaaman kuvan? En katsonut, painotin tätä asiaa vielä erikseen koska videolta havaitsin sen olevan hieman retuperällä. "If we are ignorant about a phenomenon, that is a fact about our state of mind, not a fact about the phenomenon itself." |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|