| Aihe: Camel | |
|---|
|
Kimmo72: Hups. Annoin Vanhalle_pierulle varoituksen kun piti plussauttaa.
On ihan paikallaan tulla silloin tällöin varoitetuksi. Aina sitä johonkin on kuitenkin tullut syyllistyttyä. Joten kiitos ja anteeksi! | |
Tännehän ei oo kukaan kirjoittanut vuosikausiin, enkä minäkään ikinä ennen tätä hetkeä. Kaivetaanpa siis ketju ylös, josko keskustelu viriäisi...
Omasta mielestäni aivan liian myöhään (tai ei kai totta puhuen koskaan oo liian myöhäistä?) tajusin vihdoin ottaa selvää tästä bändistä, josta moni ympärilläni oli puhunut jo vuosia. Itse asiassa muistaakseni joku jopa taannoin kommentoi omaa musaani Camelin kuuloiseksi - mikä on toki erityisen kiinnostavaa ottaen huomioon, että bändin tuotanto ei ollut entuudestaan tuttua, vaan kaipa ne vaikutteet kulkevat ristiin ja rastiin kun tarpeeksi aikaa kuluu...
Asiaan. Ryhdyin vinyyliveijoksi reilu vuosi sitten, ja olin tilaamassa tuossa hieman ennen joulua yhdeltä tutulta myyjältä muutamia levyjä. Hänen valikoimassaan oli myös Camelin Mirage - Englannin ensipainos - ja ajattelin, että kuuntelenpa tuon varalta Spotifystä ja teen sitten päätöksen, lisäänkö ostoskoriin. Kuuntelin kerran. Oli pakko kuunnella heti uudestaan. Samana päivänä kuuntelin vielä kahdesti ja olin myyty. Levy lähti mukaan tilaukseen - virheetön, todella siistikuntoinen kopio.
Voi että tämä osaakin olla hienoa musiikkia! Tavallaan oon myös tavattoman innoissani siitä, että vielä näin yli nelikymppisenä sitä ylipäätään innostuu jostain! Tietyssä mielessähän ainakin tämä levy on jopa aika "helppoa" ollakseen progea (verrataan nyt vaikka Wigwamin Beingiin...), mutta ei se omissa kirjoissani tarkoita yhtään vähempiarvoista tavaraa. Melodiat ovat hienoja, sovitukset ilmavia ja soundimaailma juuri sellaista, joka omaa korvaani hivelee: kuivat ja rehelliset rumpusoundit, urkua, analogisynaa, rehellistä basso- ja kitarasoundia sekä laulua stemmoilla ryyditettynä. Kaikki toimii, what's not to like?
Joululomalla kuuntelin Spotifystä kolme muutakin levyä bändin 70-luvun tuotannosta ja sillä kertaa yksi niistä oli omaan makuun jokseenkin innostavampi kuin kaksi muuta - heittäydyn salaperäiseksi, enkä paljasta tässä kohtaa otsikoita. Vaan heitetäänpä tänne silti kenties useastikin toistettu kysymys: jos Mirage miellytti ja ylipäätään 70-luvun alun toisaalta kiemurainen proge, mutta toisaalta myös vahvat melodiat uppoavat, mikä teidän mielestänne olisi paras seuraava hankinta? Eihän niitä vaihtoehtoja kovin monta ole, mutta perustellut vastaukset kiinnostavat.
Ei mulla oikeastaan muuta tähän väliin - paitsi että virvokesuosituksena kaikille oluen ystäville mainittakoon vielä, että Miragen hiekkainen ja paahteinen tunnelma yhdistyy aivan upean luontevasti Schlenkerla Urbockin savuiseen aromiin. Vinyyli soi, lasissa on edellä mainittua nektaria ja siksipä juuri nyt kaikki on hyvin. :)
Sinä olet ihan saatanan perseestä ja typerä paskaperse.
-Sir Jöpötin | |
Niinkun tässä on aiemmin ilmennyt, en ole mikään suuri Camel-asiantuntija eikä bändistä varmaan koskaan mun suurimpia suosikkeja tule. Mutta siinä aiemmassa Camel-keskustelussa unohtui mainita, että bändin ekasta levystä olen kyllä tykännyt jopa enemmän ku Miragesta (ihan niitte parin kuuntelukerran perusteella)! Siinä on semmonen aika lämmin Canterbury-proge tyylinen meininki! Ja kun tuo Canterbury tuli mainittua, niin jos tuo Camelin eka jollekulle kovasti kolahtaa, niin sitte kannattaa ehdottomasti tutustua Caravan-orkesteriin ja luonnollinen aloituslevy on "In the Land Of Grey & Pink"!
Don't you know that I'm losing hold | |
Jucciz: Tännehän ei oo kukaan kirjoittanut vuosikausiin, enkä minäkään ikinä ennen tätä hetkeä. Kaivetaanpa siis ketju ylös, josko keskustelu viriäisi...
Omasta mielestäni aivan liian myöhään (tai ei kai totta puhuen koskaan oo liian myöhäistä?) tajusin vihdoin ottaa selvää tästä bändistä, josta moni ympärilläni oli puhunut jo vuosia. Itse asiassa muistaakseni joku jopa taannoin kommentoi omaa musaani Camelin kuuloiseksi - mikä on toki erityisen kiinnostavaa ottaen huomioon, että bändin tuotanto ei ollut entuudestaan tuttua, vaan kaipa ne vaikutteet kulkevat ristiin ja rastiin kun tarpeeksi aikaa kuluu...
Asiaan. Ryhdyin vinyyliveijoksi reilu vuosi sitten, ja olin tilaamassa tuossa hieman ennen joulua yhdeltä tutulta myyjältä muutamia levyjä. Hänen valikoimassaan oli myös Camelin Mirage - Englannin ensipainos - ja ajattelin, että kuuntelenpa tuon varalta Spotifystä ja teen sitten päätöksen, lisäänkö ostoskoriin. Kuuntelin kerran. Oli pakko kuunnella heti uudestaan. Samana päivänä kuuntelin vielä kahdesti ja olin myyty. Levy lähti mukaan tilaukseen - virheetön, todella siistikuntoinen kopio.
Voi että tämä osaakin olla hienoa musiikkia! Tavallaan oon myös tavattoman innoissani siitä, että vielä näin yli nelikymppisenä sitä ylipäätään innostuu jostain! Tietyssä mielessähän ainakin tämä levy on jopa aika "helppoa" ollakseen progea (verrataan nyt vaikka Wigwamin Beingiin...), mutta ei se omissa kirjoissani tarkoita yhtään vähempiarvoista tavaraa. Melodiat ovat hienoja, sovitukset ilmavia ja soundimaailma juuri sellaista, joka omaa korvaani hivelee: kuivat ja rehelliset rumpusoundit, urkua, analogisynaa, rehellistä basso- ja kitarasoundia sekä laulua stemmoilla ryyditettynä. Kaikki toimii, what's not to like?
Joululomalla kuuntelin Spotifystä kolme muutakin levyä bändin 70-luvun tuotannosta ja sillä kertaa yksi niistä oli omaan makuun jokseenkin innostavampi kuin kaksi muuta - heittäydyn salaperäiseksi, enkä paljasta tässä kohtaa otsikoita. Vaan heitetäänpä tänne silti kenties useastikin toistettu kysymys: jos Mirage miellytti ja ylipäätään 70-luvun alun toisaalta kiemurainen proge, mutta toisaalta myös vahvat melodiat uppoavat, mikä teidän mielestänne olisi paras seuraava hankinta? Eihän niitä vaihtoehtoja kovin monta ole, mutta perustellut vastaukset kiinnostavat.
Ei mulla oikeastaan muuta tähän väliin - paitsi että virvokesuosituksena kaikille oluen ystäville mainittakoon vielä, että Miragen hiekkainen ja paahteinen tunnelma yhdistyy aivan upean luontevasti Schlenkerla Urbockin savuiseen aromiin. Vinyyli soi, lasissa on edellä mainittua nektaria ja siksipä juuri nyt kaikki on hyvin. :)
Vaikea sanoa, Moonmadness on aina ollu oma suosikki kokonaisuutena. Hyviä biisejä on monellakin levyllä. Ice kuulostaa hyvältä kurtullakin.
https://www.youtube.com/watch?v=44UZjIgBgJ4 |  Mortte
13.01.2023 15:43:52 (muokattu 13.01.2023 15:44:16) | |
|
Kuuntelen tässä nyt viimeinkin kronologisessä järjestyksessä kuunteluprojektini seuraavaa Camel-levyä eli "The Single Factoria". Kaks ekaa biisiä oli aikas kamalia, kolmas "Heroes" kuulostaa ainaki aluksi vähä paremmalta, enempi vanhan Camelin kaltaiselta. Tämä levy ei kai ole bändilläkään mitenkään kovassa arvossa, vissiin levy-yhtiö vaati hittejä.
Don't you know that I'm losing hold | |
Jucciz: Tännehän ei oo kukaan kirjoittanut vuosikausiin, enkä minäkään ikinä ennen tätä hetkeä. Kaivetaanpa siis ketju ylös, josko keskustelu viriäisi...
Camel-ketjuun kirjoittamisesta palkitaan perinteisesti varoituksella (viittaus omaan edelliseen kontribuutiooni), mutta mukavaa silti, että osallistut ja olet innostunut tästä bändistä.
...joku jopa taannoin kommentoi omaa musaani Camelin kuuloiseksi...
Minulle puolestaan yksi kaverini sanoi, että minun ihaomamusiikki kuulostaa Mike Oldfieldiltä - arvelen, että siksi, koska teen tykönäni instrumentaalimusiikkia. Itse tavoittelin mm. floydmaista ilmavuutta ja genesismäistä polveilevuutta. Mielestäni lopputulokset kuulistivat kuitenkin eniten Camelilta. Ei toki läheskään yhtä hyvältä, mutta ilahduin tästä havainnosta. Jonkin verran kasetteveijoaluasi kuulleena, Jucciz, ymmärrän hyvin, että siellä kuullaan Camel-vaikutteita. Ota tämä kehuna.
Melodiat ovat hienoja, sovitukset ilmavia ja soundimaailma juuri sellaista, joka omaa korvaani hivelee: kuivat ja rehelliset rumpusoundit, urkua, analogisynaa, rehellistä basso- ja kitarasoundia sekä laulua stemmoilla ryyditettynä. Kaikki toimii, what's not to like?
Ja tähän päälle vielä Latimerin huilunsoitto! Jo aivan lähtökohtaisesti syömmein sykkii lämpimästi kaikille progehuilisteille. Istuu Camelin(kin) musiikkiin kuin nenä päähän.
Joululomalla kuuntelin Spotifystä kolme muutakin levyä bändin 70-luvun tuotannosta ja sillä kertaa yksi niistä oli omaan makuun jokseenkin innostavampi kuin kaksi muuta - heittäydyn salaperäiseksi, enkä paljasta tässä kohtaa otsikoita. Vaan heitetäänpä tänne silti kenties useastikin toistettu kysymys: jos Mirage miellytti ja ylipäätään 70-luvun alun toisaalta kiemurainen proge, mutta toisaalta myös vahvat melodiat uppoavat, mikä teidän mielestänne olisi paras seuraava hankinta? Eihän niitä vaihtoehtoja kovin monta ole, mutta perustellut vastaukset kiinnostavat.
Ok, here goes... Tavallisestihan pyhänä 70-lukuisena kolmiyhteytenä pidetään albumeja Mirage, The Snow Goose ja Moonmadness eikä tähän ole minullakaan vastalausetta. Kuitenkin mielestäni lähes tai ihan yhtä hyviä ovat myös myöhemmät albumit Stationary Travelleristä eteenpäin. Oma suosikkini näistä loppu-uran albumeista on Rajaz, ihan vaan koska se on mielestäni näistä biisimateriaaliltaan vahvin kokonaisuus. Melko samantyylisiähän nämä myöhemmän tuotannon helmet ovat keskenään: niissä on sekä 70-lukuista progeilua että juurikin kaipaamiasi vahvoja melodioita. Ehkä voi yleistyksenä sanoa, että nämä ovat Camelin 70-luvun tuotantoon nähden jossain määrin biisipainotteisempia (eikä aivan yhtä instrumentaaliprogeilua), mutta ero ei ole suuren suuri.
Haluan antaa erityismaininnan myös Harbour of Tears -albumille. Yleensäkin pidän teemalevyjen ideasta, vaikka ne on mun mielestä useimmiten lyriikoiltaan lapsellisia - oli sitten kyse progesta tai muuntyylisistä teemalevyistä. Näin ei kuitenkaan ole Harbour of Tearsin kohdalla. Siinä ei kuvailla kedoilla kirmaavien menninkäisten seikkailuja eikä painajaisista ulosmurtautuneiden örkkien tai sarjamurhaajien splatteria eikä edes sitä, kuinka kurjaa on olla miljoonien palvoma upporikas rocktähti, vaan sanoituksissa on arkirealistisempi ja siten samaistuttavampi lähtökohta: Harbour of Tears kertoo siirtolaisuudesta. Muutenkin Harbour of Tears on omasta mielestäni yksi Camelin parhaita, kuuluu helposti top 5:een.
Joitain vuosia sitten luin, että Latimerilla kumppaneineen olisi julkaisemattomia uusia kappaleita jopa viiden albumin edestä. En tosin tiedä missä määrin näitä on äänitetty, mutta innokkaasti olen toivonut uutta Camel-albumia kuultavaksi jossain vaiheessa. Toivottavasti joskus tämäkin päivä vielä koittaa. Voisiko olla jopa tänä vuonna, koska Camel aktivoituu pitkästä aikaa minikiertueelle tulevana kesäkuuna?
The Snow Goosesta on muuten julkaistu myös re-recording 10 vuotta sitten. Ajatuksena kuulostaa täysin turhalta idealta, mutta tätä uutta versiota on kuitenkin laajennettu runsaasti. Itse pidänkin siksi tätä 2013-versiota parempana kuin sitä alkuperäistä The Snow Goosea. | |
Mortte: Kuuntelen tässä nyt viimeinkin kronologisessä järjestyksessä kuunteluprojektini seuraavaa Camel-levyä eli "The Single Factoria". Kaks ekaa biisiä oli aikas kamalia, kolmas "Heroes" kuulostaa ainaki aluksi vähä paremmalta, enempi vanhan Camelin kaltaiselta. Tämä levy ei kai ole bändilläkään mitenkään kovassa arvossa, vissiin levy-yhtiö vaati hittejä.
Voi sinnuu. Sinulla on kuuntelussa ehkä Camelin uran heikoin albumi. Jos vielä jatkat kronologista Cameliin tutustumista, niin voin luvata, että parempaa on tulossa, kunhan vaan toivut The Single Factorista ja annat mahdollisuuden loppu-uran paljon paremmalle tuotannolle. | |
vanha_pieru: Voi sinnuu. Sinulla on kuuntelussa ehkä Camelin uran heikoin albumi. Jos vielä jatkat kronologista Cameliin tutustumista, niin voin luvata, että parempaa on tulossa, kunhan vaan toivut The Single Factorista ja annat mahdollisuuden loppu-uran paljon paremmalle tuotannolle.
Juu, kyllä minä tämänkin "projektin" jatkan loppuun, varsinkin kun luvassa on parempaa!! Kyllä mää lähes aina olen kuunnellut nää "rojektit" lävitse, vaikka kyllä kieltämättä Willie Nelsonin, Nina Simonen ja Tammy Wynetten vieläkin kesken olevat koko tuotannon kuuntelut tuntuu lähes loputtomalta! Ainoastaan Moody Bluesin tuotannon läpikäyminen oli pakko lopettaa, niin kertakaikkisen huonoja kun olivat "The Other Side Of Life" ja "Sur La Mer"-älpyt, mistä pääsenkin siihen, ettei tuo huonoin Camel-levy kokonaisuudessaan kuitenkaan noin huono ollut.
Mitäs sää muute tykkäät Camelin ekasta levystä? En tiedä, oonko ymmärtänyt oikein, mutta muistelen, että jotkut Camel-fanit ei edes pidä sitä oikein Camel-levynä sen erilaisuudesta johtuen.
Don't you know that I'm losing hold | |
Mortte: Moody Bluesin tuotannon läpikäyminen oli pakko lopettaa, niin kertakaikkisen huonoja kun olivat "The Other Side Of Life" ja "Sur La Mer"-älpyt, mistä pääsenkin siihen, ettei tuo huonoin Camel-levy kokonaisuudessaan kuitenkaan noin huono ollut.)
Moody Blues, siinäpä parhaimmillaan erinomainen bändi, josta ei täällä keskustella ollenkaan. Yleensä pidän 70-luvulla parhaan tuotantonsa tehneiden bändien (mm. Pink Floyd, Jethro Tull, Genesis, jne.) myöhemmästäkin tuotannosta, mutta The Moody Blues todellakin on poikkeus. Bändin tauon jälkeiset albumit - vuoden 1978 Octave ja siitä eteenpäin - on kaikki aivan uskomatonta roskaa: lässyjä, imeliä ja läpeensä mitäänsanomattomia. Outoa, että niin mahtavan albumin kuin Days of Future Passed tehnyt bändi on voinut taantua niin totaalisen kuran suoltajaksi, mitä koko tauon jälkeinen ura on ollut. Ei harmita yhtään, että viimeisimmästä studioalbumista on jo 20 vuotta eikä jatkoa ole näköpiirissä.
Mitäs sää muute tykkäät Camelin ekasta levystä? En tiedä, oonko ymmärtänyt oikein, mutta muistelen, että jotkut Camel-fanit ei edes pidä sitä oikein Camel-levynä sen erilaisuudesta johtuen.
Minun mielestä se on ihan vahva debyytti eikä se minusta ole kovinkaan erilainen myöhemmin seuranneisiin albumeihin nähden. Ei yhtä hyvä kuin seuraavat kolme albumia, mutta mun mielestä siinä on jo kaikki Camelin hienot ainekset kuultavissa, joskin vielä hieman loppuun asti jalostumattomina. | |
Camelin viisi ekaa oikeastaan kaikki hyviä. Rain dances on tuon kvintetin viimeisenä levynä ehkä vähemmän progressiivinen, mutta tosi kiva "välipala" levy. Moonmadness ja Mirage toki omat suosikit, debyytti ja snow goose siihen perään sitten.
Kannattaa muuten myös tarkistaa tuo A live record, jossa bändiin myöhemmin liittynyt (mm. Caravanissa vaikuttanut) Richard Sinclair tuo vanhempiikin biiseihin mielenkiintoista lisäarvoa laulullaan. Pidän häntä siis parempana laulajana kuin Camelin muita jäseniä, jotka käsittääkseni jakoivat vaan lauluvastuuta, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut? | Mortte
16.01.2023 11:00:36 (muokattu 16.01.2023 11:03:22) | |
|
lapio:
Kannattaa muuten myös tarkistaa tuo A live record, jossa bändiin myöhemmin liittynyt (mm. Caravanissa vaikuttanut) Richard Sinclair tuo vanhempiikin biiseihin mielenkiintoista lisäarvoa laulullaan. Pidän häntä siis parempana laulajana kuin Camelin muita jäseniä, jotka käsittääkseni jakoivat vaan lauluvastuuta, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut?
Joo, mielestäni Camelin heikoin lenkki on hyvin keskinkertaiset laulut. Mulla laulu on aina ollu aika tärkeä osa musaa, ehkä se on sitte yks syy siihen miksi Camel ei mulle ole samalla lailla iskenyt kun vaikkapa sitten Floyd, Crimson, Jethro yms. Ja varmaanki myös osittain sen takia "The Snow Goose" on mun suosikkilevy Camelilta, mutta onhan siinä toisaalta myöskin aivan tosi hienoja melodioita! Joo ja Sinclair on kyllä upea laulaja, joten täytyy kyllä ehdottomasti kuunnella tuo live!
Don't you know that I'm losing hold | |
Satuinpa tänään kuuntelemaan Rajazin pitkästä aikaa. Se ja Mirage ovat omat suosikkini. Snow Goose, Moonmadness, ja debyyttilevy ovat hyviä myös.
Cat food, cat food, cat food, again! | |
Kuuntelinpas äskeittän "Stationary Traveller"-älpyn ekaa kertaa. Ei kyllä taso mun mielestä noussut, päinvastoin. Laulubiisit lähenee imelyydessään Moody Bluesin samanaikaisia tuotoksia, ainoa josta edes vähän pidin, oli viimoinen "Long Goodbyes". Instrubiisit toki ihan ok. Paljohan tossa häiritsee 80-lukulainen soundimaailma läiskivine rumpuineen, mutta on siinä myöskin aikas tyypillistä 80-luvun listahakuisuutta edelleen musassa. Ymmärrän nyt kyllä noitte kahden levyn perusteella, jos joku ei miellä Camelia progebändiksi. No, seuraavat 2 levyä jäävät sitte väliin, livelevy "Pressure Pointsista" kun löytyy tuubista vain joku kuvallinen versio, joka ei lienee sama kuin aälpy, koska on puolet pitempi ja "Dust & Dreamsia" ei löydy ollenkaan. Seuraavana kuuntelussa siis -92 ilmestynyt "On the Road 1972", luulisi, että tykkään siitä!
Don't you know that I'm losing hold | |
Mortte: Joo, mielestäni Camelin heikoin lenkki on hyvin keskinkertaiset laulut. Mulla laulu on aina ollu aika tärkeä osa musaa, ehkä se on sitte yks syy siihen miksi Camel ei mulle ole samalla lailla iskenyt kun vaikkapa sitten Floyd, Crimson, Jethro yms. Ja varmaanki myös osittain sen takia "The Snow Goose" on mun suosikkilevy Camelilta, mutta onhan siinä toisaalta myöskin aivan tosi hienoja melodioita! Joo ja Sinclair on kyllä upea laulaja, joten täytyy kyllä ehdottomasti kuunnella tuo live!
Kannattaa aivan ehdottomasti kuunnella tuorein julkaisu, eli Live at the Royal Albert Hall. Uusi kiipparisti/saksofonisti/laulaja Pete Jones on ihan totaalisen fantastinen, heittämällä hienoin ääni Camelissa koskaan. Latimer ja Bass laulavat edelleen silti paljon, ja tämä kontrasti saa Jonesin kultakurkun loistamaan entisestään.
Saakeli kun oli liput Tukholmaan kuukauden päähän, mutta Latimerin terveyspulmat pakottivat perumaan koko kiertueen, joka ilmeisesti oli mainostettu viimeiseksi. | |
Tämmöistäkin olis tulossa, saattaapi vaan olla sen verran tyyris setti että jää hankinta haaveeksi :-) https://www.loudersound.com/news/ma … overs-the-bands-mca-and-decca-years |  Pedroz
19.04.2023 22:09:28 (muokattu 19.04.2023 22:10:00) | |
|
Ohhoh, hintaa varmasti on, mutta kiehtoo kyllä. Vaikka onkin ihan paska kansi, jos tuo tekele nyt lopullinen on. Ei kai voi olla. | |
Tämä poksi (paremmalla kannella) on nyt lopulta tulossa viikon päästä. Mirage/Goose/Moonmadness-remixit on jo streamauspalveluissa etukäteen, varmaan kutakuinkin kaikki boksin sisältö tulee lopulta saataville. Nihkeästi on aiemmin Camelia löytynyt, mutta voisi olettaa, että Universalin omistama tuotanto tulee kuunneltavaksi nyt. | |
Omasta mielestäni tuo Miragen alkuperäinen miksaus - ainakin tuo alkuperäinen vinyyli - kuulostaa sen verran hyvältä, etten mitenkään keksi, miten mikään remix voisi sitä parantaa muuttamatta yleissoundia samalla modernimpaan tms. tarpeettomaan suuntaan. Erittäin onnistunut soundimaailma alun perinkin.
Ei minun siis tarvitse mitään todistaakaan, kun todennäköisyys puhuu puolestaan.
-Humanoid | |
Joo, jos tarkastellaan esim. Wilsonin Crimson/Tull/jne miksauksia, ei niissä ole mielestäni mitään sellaista, joka tekisi levystä paremman verrattuna alkuperäiseen vinyyliin. | |
Itse en ainakaan näitä remixauksia lähesty mitenkään rankkausmielessä, mutta on kiinnostava kuulla erilaisia näkemyksiä. Alkuperäisiä vinyylejä nyt harvoin omistankaan, mutta useiden Wilson-miksauksien parissa olen viihtynyt, ja kuuntelen niiden ohella sujuvasti myös aiempia CD-versioita.
Moonmadnessin Another Nightin instrumentaaliosiossa oli nostettu esiin joku ihan uusi synamelodia, joka on alkuperäisessä joko tosi piilossa tai sitten ongittu roskiksesta tälle versiolle. Pitää joskus kuunnella aiempia versioita tarkalla korvalla, että liekö se siellä vai ei. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
