| Aihe: P-Funk | |
|---|
|
Hei herätys! P-Funk-thread on pudonnut TOP10:stä.
Vasta nyt tajuan miten erilailla ihmiset voivat funkinsa haluta. Osa haluaa funkinsa olevan mahdollisimman ilkeää, 'nastaye and stankaye', särmällä laululla ja kireällä kitaralla.
Artisteista tuli mieleeni Betty Davis, jonka rääkymisestä en pidä ja olen sentään Patti Labelle-fani. Fishbonelta olen nähnyt yhden keikan töllössä ja silloin totesin, etteivät mustat pojat osaa soittaa rockia.
Positiivinen loppukevennys.
GrooveFM:ltä tuli Osibisan ' Sunshine Day', yltiöpositiivinen laulu ja siinä mieleeni pilkahti, että jos saisi elävänä kiinni Metallica-fanin ja panisi hänet kuuntelemaan 'Sunshine Daytä', Bootsyn 'Very Yes'iä ja vaikkapa Ini Kamozen ' Girl'E''tä, huutaisiko uhri äitiä, koska ei ole kitarasooloja, ei angstia, bassolinja kuuluu ja tuntuu sekä rumpalin aksentit osuvat kohdilleen?
Mitä muuta positiivista suosittelisitte piintyneelle metallimiehelle(henkilölle)? | |
Positiivinen loppukevennys.
GrooveFM:ltä tuli Osibisan ' Sunshine Day', yltiöpositiivinen laulu ja siinä mieleeni pilkahti, että jos saisi elävänä kiinni Metallica-fanin ja panisi hänet kuuntelemaan 'Sunshine Daytä', Bootsyn 'Very Yes'iä ja vaikkapa Ini Kamozen ' Girl'E''tä, huutaisiko uhri äitiä, koska ei ole kitarasooloja, ei angstia, bassolinja kuuluu ja tuntuu sekä rumpalin aksentit osuvat kohdilleen?
Mitä muuta positiivista suosittelisitte piintyneelle metallimiehelle(henkilölle)?
Nyt meni aika off-topic, mutta esim L.T.D.:n "Back in Love", Bootsyn "She Jam", Graham Central Stationin "Release Yourself" tai "Warner Bros. Jam", Tower of Powerin "This Time It's Real", Parliamentin "Give up the funk" ja "Aqua Boogie", Rose Roycen "Funk Factory", Funkadelicin "Uncle Jam" ja "You Can't Miss what You Can't Measure", EW&F:n "Saturday Night"
keväästä on tulossa kuuma, kostea, hikinen - tänä vuonna toimii kikka joka ikinen! | |
Mitä muuta positiivista suosittelisitte piintyneelle metallimiehelle(henkilölle)?
Jätä väliin, pahimmassa tapauksessa tyyppi alkaa inhota funkkia ihan periaatteen vuoksi. | |
Taitaa funk kuulua samaan joukkoon jatsin ja oopperan kanssa, joita inhotaan jo periaatteen vuoksi.
Hiljattain radiosta kuulin laulu- ja soitinyhtyeen Extremen kipaleen 'Get The Funk Out'. Särökitaroista arvasin valkolaisten tekeleeksi, mutta olipa ihan menevä ja energinen, bassovetoinen biisi torvineen. Sen verran asia kiinnosti, että selvisi Extremen olleen arvostettu hard-rock bändi 90-luvulla.
Hupaisaa oli, että täältä mustalta puolelta en löytänyt bändistä mainintaa, mutta tuolla valkolaisten puolelta löytyi kyllä. Tiedä sitten oliko poppoolla muita funkahtavia biisejä. Tosin teksteissä siellä käsiteltiin suurimmaksi osaksi kitaristin ja vokalistin ansioita eikä ollut em. biisin yhteydessä mainintaa bassolinjasta saati sitten torvisektiosta.
Laitetaan sitä P-Funk asiaa, ettei tule syytteitä off-topicismista.
Tuossa kun kuuntelin Parliamentin tuotantoa läpi, niin 'The Clones Of Dr. Funkenstein' tuntui parhaimmalta. Ei liian tuotettua, mutta kuitenkin homma kontrollissa kuten takakannen labrasta voi päätellä.
Ja viimeinkin se anteeksipyyntö Bernie Worrellille, jonka olin unohtanut Bootsysta melskatessani. Esimerkiksi 'Chocolate Cityn' nimikappaleessa on tosi hienot keyboard-jutskat. | |
Taitaa funk kuulua samaan joukkoon jatsin ja oopperan kanssa, joita inhotaan jo periaatteen vuoksi.
Hiljattain radiosta kuulin laulu- ja soitinyhtyeen Extremen kipaleen 'Get The Funk Out'. Särökitaroista arvasin valkolaisten tekeleeksi, mutta olipa ihan menevä ja energinen, bassovetoinen biisi torvineen. Sen verran asia kiinnosti, että selvisi Extremen olleen arvostettu hard-rock bändi 90-luvulla.
Hupaisaa oli, että täältä mustalta puolelta en löytänyt bändistä mainintaa, mutta tuolla valkolaisten puolelta löytyi kyllä. Tiedä sitten oliko poppoolla muita funkahtavia biisejä. Tosin teksteissä siellä käsiteltiin suurimmaksi osaksi kitaristin ja vokalistin ansioita eikä ollut em. biisin yhteydessä mainintaa bassolinjasta saati sitten torvisektiosta.
Laitetaan sitä P-Funk asiaa, ettei tule syytteitä off-topicismista.
Tuossa kun kuuntelin Parliamentin tuotantoa läpi, niin 'The Clones Of Dr. Funkenstein' tuntui parhaimmalta. Ei liian tuotettua, mutta kuitenkin homma kontrollissa kuten takakannen labrasta voi päätellä.
Ja viimeinkin se anteeksipyyntö Bernie Worrellille, jonka olin unohtanut Bootsysta melskatessani. Esimerkiksi 'Chocolate Cityn' nimikappaleessa on tosi hienot keyboard-jutskat.
Niin no, Extreme on kyllä popmetalbändi funkmausteilla, joten rokkiosastolle se minusta kuuluukin. Se ei tee bändistä tietenkään mitenkään huonoa: Bettencourt on suosikkikitaristini ja Cheronekin on laulajana kova.
Bernie Worrellin synabassolinjat on ihan klassisia. | |
Bernie Worrellin synabassolinjat on ihan klassisia.
Flash Light etenkin :D | |
Morjensta.
Osaako joku suositella kirjaa erityisesti Bootsy Collinsista, tai yleisemmin P-Funk-jutuista? Lähinnä nyt suomenkielellä, englanti käy myös. Ja mieluusti semmosta kirjasto-kamaa, rahatilanne on tällä hetkellä heikko.
Kiitos jo etukäteen.
I make a better rock revolution alone with my dick! - Eugene Hütz | |
Osoittaa musiikillista kypsyyttä olla kiinnostunut aikamme parhaasta avaruusbasistista, Bootsy Babystä.
Suomeksi funkista löytyy : Heikki Hilamaa ja Seppo Varjus:'Musta Syke' (2000), jossa samaan rahaan saa myös diskon ja hiphopin. Eihän tuossa mahottomasti ole P-Funkista eikä Bootsysta, mutta ihan mukavaa yleiskatsausta mustan rytmimusiikin tiimoilta.
Valitettavasti tämäkään opus ei tunnista Betty Davisia.
Parhaat Bootsy-jorinat löytyvät kokoelmalevyjen 'Back In The Day' ja 'Glory Be Da Funk's On Me' (2CD) monikymmensivuisista kansilipareista. Molempia levyjä saa ainakin play.comista ja 'Back In The Day' löytyy 9€:lla cdonnista.
Laitetaan lisää kirjallisuusviitteitä. Rick Jamesista tehty opus löytyy adlibriksestä aika edullisesti.
Vähän ihmettelen, ettei kukaan ole avannut Rick James-threadia? | |
Vähän ihmettelen, ettei kukaan ole avannut Rick James-threadia?
No et varmaan oikeasti ihmettele, eihän täällä ole omaa threadia edes James Brownille. Ei niin, etteikö James sitä ansaitsisi, Street Songs on ainakin minun kirjoissani kirkas viiden tähden kiekko. | |
Kyllä minä sitä aidosti ihmettelin, mutta en tosiaan aina näe maailmaa omien levyjeni takaa, sillä kyllähän se on myönnettävä mix-tapet ja Coldplay rulaa.
Tuo 'Street Songs' on tuhtia tavaraa varsinkin de-luxe-versiona, jossa on live-cd mukana.
Luulisi Rickin kelpaavan nirsommillekin, onhan bändissä valkoinen kitaristi. | |
Kaivoin levyhyllystäni esiin Bootsyn 'What's Bootsy Doin?' -älppärin vuodelta 1988. Mielestäni levy on kokonaisuutena parempi kuin Bootsyn omat 80-uvun alun tuotokset 'Ultra Wave' ja 'One Giveth...' tai Parliamentin 'Trombipulation'. A-puolella on varsin tukevia, bassokoukkuisia, melodiakoukkuisia funkkeja, B-puolella taas Bootsy-tyylin hitureita. Itse olen aika allerginen synteettisille soundeille, rumpukoneille sun muille, mutta tällä levyllä nekin tuntuvat toimivan ja lisänä on vielä rokkikitaran kaipuussa eläville Stevie Salasin hienoja kitaravetoja.
Olen aikoinaan teipannut levypusiin Hesarin Harri Uusitorpan arvion levystä ja tämä arvio saa minut aina hymyilemään.
" Bootsy Collinsin musiikkia eivät ole koskaan rasittaneet piintyneet ja kahlitsevat esitysperinteet. Hän on aina laajentanut taiteensa rytmistä alaa, syventänyt sen psykologisia ja dramaattisia jännitteitä.
Uusi 'What's Bootsy Doin'?' jäsentyy kiinteäksi ja vaivattomasti eteneväksi laulusarjaksi, jonka kaari ulottuu lyyrisesti säteilevistä omakohtaisista muistoista hiomatonta voimaa uhkuviin poliittisiin kommentteihin.
Voimakkaaseen intohimoon musiikin sytyttää Collinsin herkkyys ympäröivää maailmaa kohtaan. Hän kokee voimakkaasti tämän ajan kipeyden, juurettomuuden ja ahdistuksen. Ihmisen on ilmeisesti edelleen ikävä ihmisen luo."
Kyseistä taidepläjäystä saa play.comista kympillä.
Laitetaan bonuksena löytämäni klippi Bootsy Montreauxissa -98, jossa Bernie Worrell soittelee aika funkyt keyboard-soolot.
http://www.youtube.com/watch?v=nvXfJUlvo8Q
Tuo Frankie "Kash" Waddyn rumpujen soitto on jotenkin niin ilmeetöntä ja minimalistista. Osoitus, ettei funkyn rumpaloinnin välttämättä tarvitse olla "yligroovaavaa" kolaamista. Termi "yligroovaava" on peräisin eräältä progehemmolta, joka ei halua rytmin vievän huomiota melodialta, harmonialta tai taitavasta soolosta. | |
uusikaveri: Olen aikoinaan teipannut levypusiin Hesarin Harri Uusitorpan arvion levystä ja tämä arvio saa minut aina hymyilemään.
" Bootsy Collinsin musiikkia eivät ole koskaan rasittaneet piintyneet ja kahlitsevat esitysperinteet. Hän on aina laajentanut taiteensa rytmistä alaa, syventänyt sen psykologisia ja dramaattisia jännitteitä.
Uusi 'What's Bootsy Doin'?' jäsentyy kiinteäksi ja vaivattomasti eteneväksi laulusarjaksi, jonka kaari ulottuu lyyrisesti säteilevistä omakohtaisista muistoista hiomatonta voimaa uhkuviin poliittisiin kommentteihin.
Voimakkaaseen intohimoon musiikin sytyttää Collinsin herkkyys ympäröivää maailmaa kohtaan. Hän kokee voimakkaasti tämän ajan kipeyden, juurettomuuden ja ahdistuksen. Ihmisen on ilmeisesti edelleen ikävä ihmisen luo."
Voi vattu mitä runoilua, ihan kuin kyse olisi jostain Joni Mitchellista. | |
Tuntuu, että P-Funk on jäänyt Suomi-räpin jalkoihin, mutta onneksi tällä tummalla puolella ei ole sellaista tunkua kuin esim. tuolla raskaammalla puolella. Jos siellä erehtyy lausahtamaan: "et kyl mun mielest Kirkki on paljo paree kitaristi ku Jamessi", niin vastineita tulee sadoittain.
Tämä ei ollut provo vaan aasinsilta seuraavaan klippiin, jossa Michael Hampton ja Eddie Hazel kelaavat 'Maggot Brainia' Saksassa 1986.
http://www.youtube.com/watch?v=kc8H6USGR90
Onko ketään muuta yhtä puukorvaista kuin minä, jota tämä tilutus ei oikein sykähdytä.
Kyllä minä pidän 'Stairway To Heavenista', 'Samba Pa Tista' ja Meadowbrookin 'Maggot Brainista', mutta tämä ei jostain syystä pure. | |
Onko ketään muuta yhtä puukorvaista kuin minä, jota tämä tilutus ei oikein sykähdytä.
Kyllä minä pidän 'Stairway To Heavenista', 'Samba Pa Tista' ja Meadowbrookin 'Maggot Brainista', mutta tämä ei jostain syystä pure.
Sama, mä en oo oikeen koskaan ymmärtäny, miksi se on niin arvostettu kappale. | |
no se on ehkä arvostettu kitarasoolona. ei kai tarvii kovin paljoo kitaransoitosta tajuta kuullakseen, et siinä on suht vakuuttava psykedeelinen skebasoolo saatu aikaseks. ymmärrän kyllä, ettei monet pidä, enkä mä tuota nyt itekään ole niin montaa kertaa kuunnellut kuin esim saman levyn lyhyempiä raitoja. olin kyl silleen, et mitä vttuu, kun kuuntelin levyy ekan kerran, et tämmönenkö tää eka biisi onkin. et jos odottaa jotain hyvää funk-kappaletta, niin pettyy kyllä automaattisesti
You think we're singing 'bout someone else but YOU're Plastic People. | |
uusikaveri: Tuntuu, että P-Funk on jäänyt Suomi-räpin jalkoihin, mutta onneksi tällä tummalla puolella ei ole sellaista tunkua kuin esim. tuolla raskaammalla puolella. Jos siellä erehtyy lausahtamaan: "et kyl mun mielest Kirkki on paljo paree kitaristi ku Jamessi", niin vastineita tulee sadoittain.
Tämä ei ollut provo vaan aasinsilta seuraavaan klippiin, jossa Michael Hampton ja Eddie Hazel kelaavat 'Maggot Brainia' Saksassa 1986.
http://www.youtube.com/watch?v=kc8H6USGR90
Onko ketään muuta yhtä puukorvaista kuin minä, jota tämä tilutus ei oikein sykähdytä.
Kyllä minä pidän 'Stairway To Heavenista', 'Samba Pa Tista' ja Meadowbrookin 'Maggot Brainista', mutta tämä ei jostain syystä pure.
No Stairway to Heaven on ihan oikeasti biisi vähän eri asteikolla, se ei ole pelkkä soolo.
Onhan se hyvä soolo alussa, mut pari minsaa riittäis mulle mainiosti. Läppähän meni niin, että Clinton pyysi Hazel(l?)ia soittamaan niin kuin äitinsä olis kuollut...tuo ohje huvittaa mua edelleen, tiedä sitten onko totta vai legenda. | |
mä en kyllä hirveesti kirjottele, mut jos joku sanoo et clinton ei oo musikaalinen, esiinny ja oo ollu mukana varmaa kaikissa p-funk - biiseissä alusta (60-luvun puolvälistä) ja loppuun (tähän päivään) ja vielä sanoo et p-funk ei tarkota nimenomaan funkin ja rockin ja vaikka minkä musan fuusiota, nii pistää kyllä vihaks. ja vaik on mielipideasia, nii clintonin ääni on niin parasta ikinä. kuka vois keksii sellasen yhdistelmän punkia, soulia, kinkyä ja yleistä huumorisekoilua? ja clinton tekee sen niin et siihen uskoo. p-funk on asenne musaa kohtaan enemmän kuin itse musatyyli, mitä se sitten tietenkin jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin on. kaikkea näitten tekemää musaa yhdistää älytön siisteys ja arvostus kaikkea musaa kohtaan.
Jos ketään kiinnostaa oikeesti kuunnella tätä parasta musaa ikinä, nii suosittelen lämpimästi kuuntelemaan ekoista hiteistä I wanna testify '67 aina tän päivän räppivetoihin bounce 2 this saakka. Ysärin alussaki tuli niin kovaa new jack swingiä ettei mitää tolkkua. Kaikki myöhemmät kovat funkheavyrapmitälie bändit tajuaa kyllä antaa propseja tälle koko ajan uusiutuvalle musakollektiiville. ilman tätä bändiä tuskin ois rhcpeetä, living colouria, rick jamesia, princeä ja kaikkea ysärin alun vaihtoehtorockbändejä primusta, ratmia, pearl jamia tai tuskin limp bizkitiä saatika slipknottiakaan. tai ainakaan niis ei ois tippakaan funkia.
African rhythms! Ja mul on se passo, josta vaimo ei tykkää | |
Jeespox: Jos ketään kiinnostaa oikeesti kuunnella tätä parasta musaa ikinä, nii suosittelen lämpimästi kuuntelemaan ekoista hiteistä I wanna testify '67 aina tän päivän räppivetoihin bounce 2 this saakka.
Jos jaksat, niin voisit sanoo ihan nimeltä, että mitä levyjä noiden vuosien 1970-1981 välillä ilmestyneiden Funkadelicin ja Parliamentin studioalbumeiden lisäksi kannattaa kuunnella. Noita kaikenlaisia p-funkiin liittyviä julkaisuja on sen verran paljon, että siinä ei ihan heti tiedä, mitä kandeis kokeilla.
mr. finland, walk on by, your ideapark dream.
mr. finland, walk on by, your alko store supreme | |
Parliaments : "I Wanna Testify" A Historic Compilation of Vintage Soul (1994)
eli täs on monta piisiä jotka on tehty myöhemmin uuelleen. p-funkin synty.
Parliament : Osmium 1970.
ihan älytöntä funkrockia. muut ei pääse lähellekään.
George Clinton: kaikki clintonin soololevyt on ihan himoja aina ysäriin saakka ja niissä riittää kuunneltavaa.
bootsyn soololevyt on parhautta.
P-funk all-stars: urban dancefloor guerillas, hydraulic funk, dope dogs
g.clinton ja p-funk all-stars:
if anybody gets funked up, t.a.p.o.a.f.o.m, greatest funkin' hits (uudelleen miksattuja himoräppipiisejä feat. ice cube, coolio, busta rhymes, odb, q-tip ja vaik ketä.)
tossa sikahyvä hyvä p-funk sivusto. kirjota googleen motherpage.
kantsii netistä ettiä kans parliamentin ja funkadelicin julkaisemattomia demoja. samoin family series. - levyt on aikas hyviä.
www.duke.edu/~tmc/pfunk.html
African rhythms! Ja mul on se passo, josta vaimo ei tykkää |  sub zero
21.08.2009 16:57:21 (muokattu 21.08.2009 17:04:31) | |
|
http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/F … eorge+Clinton+Suomeen/1135248705303
Funk-musiikin kummisetä George Clinton pistäytyy esiintymässä Suomessa. Jopa maailman sämplätyimmäksi artistiksi luonnehdittu konkari nähdään Helsingin The Circus -klubilla 10. marraskuuta.
Clinton, 68, muistetaan etenkin 1970-luvulla menestyneistä kokoonpanoistaan Parliament ja Funkadelic. Kummankin yhtyeen on määrä olla mukana maestron Suomen-vierailulla.
Uransa jo vuonna 1956 aloittanut George Clinton ei ole suostunut ottamaan funkin luojan titteliä, vaikka sitä on hänelle soviteltu. Oman artistiuransa ohella Clinton on tuottanut muiden muassa Princen ja Red Hot Chili Peppersin levyjä.
hinta 48 euroa, K-18, lippupalvelu.fi, ei vielä myynnissä
mr. finland, walk on by, your ideapark dream.
mr. finland, walk on by, your alko store supreme | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
