Aihe: Asa - Terveisiä kaaoksesta | |
---|
|
Eiköhän ole aika pistää keskustelua pystyyn tästä sylkijästä. Varsinkin kun mainio Leijonaa metsästän on saanut jatkoa ja "Terveisiä kaaoksesta" on ollut kohta kaksi viikkoa kaupoissa. Mitäs pidätte yleisesti hemmosta ja levyistä? Tässä pari päivää olen uutta levyä luukuttanut. Alkufiilikset olivat vähän sekavat, tosin pari helmeä erottui joukosta saman tien. Aluksi olin aivan varma että Vaaranmaassa vierailee A.W. Yrjänä, mutta laulaja onkin Joska Lakopoulos, hieno biisi jokatapauksessa. Monimuotosii oli se johon ihastuin ensimmäisenä, todella hieno ja erilainen biisi. Kuuluu yhä edeleen levyn parhaimmistoon. Nyt on alkanut levyltä erottumaan myös muut biisit, ja kokonaisuutena mielestäni tämä on parempi levy kuin Leijonaa metsästän. Tässä vielä tuleva kiertua, jossa mukana Kasper ja Pyhimys: 10.11. perjantai, Rovaniemi Grande 11.11. lauantai, Oulu Teatria 16.11. torstai, Pori Kino 17.11. perjantai, Jyväskylä Blaze 22.11. keskiviikko, Kuopio Henrys Pub 25.11. launtai, Helsinki Fantasy Club 05.12. tiistai, Tampere Klubi D'oh! |
|
Kyllähän tuo kuulostaa parin töissä pyöräytetyn kierroksen pohjilta varsin oivalliselta levyltä. Leijonaa metsästän -lätyn onnistuin jotenkin täydellisesti missaamaan, mutta eiköhän sekin tule hankittua. Asa kuitenkin on suosikkejani kotimaisen hiphopin saralla. Ja Lakopouloksesta tuli mieleen, että Jason Muuttaa Taivaaseen on kyllä pirun kova bändi. "Now I ride with the mocking and friendly ghouls on the nightwind"
Romantikkoitkijät #42 |
|
reippaasti parempi levy, kuin Leijonaa Metsästän... kuulostaa vähän siltä vanhalta kunnon avaimelta...tämä uusi levy |
|
Pakko myöntää, että yllätyksekseni tämä levy on paljastunut todella hyväksi. "Sabotage will set us free. Throw a rock in the machine"
- Refused are fucking dead |
|
Hyvällä tavalla suomalaiselta kuulostava levy, ei kuulosta jenkkiräpiltä jossa vedetään suomeksi. Biisit istuvat hyvin levyyn, ei kuulosta sillisalaatilta eivätkä kappaleet kuitenkaan ole toistensa kanssa liian samanlaisia. Aika kertoo onko yhtä hyvä kuin leijonaa metsästän, joka on levysoittimessa pyörinyt julkaisusta lähtien. I wish my lawn was emo so it would cut itself |
|
Mulla on. Ihan hyvä levy, kaikki sanotukset ei oo vielä auennu, se osaa selittää niin oudosti tai sitten en vaan tajua. Vaaranmaa ja Huomenna on liian myöhä on kaks mistä tällä hetkellä eniten pidän :D |
|
Tänään just viimeksi hiplailin levykaupassa tätä lättyä mutta ostamatta se kuitenkin jäi. Olen kuullut muutaman biisin eikä ne mua oikein vakuuttanut, tyyli tuntui olevan aika erilainen verrattuna Leijonaa metsästän-levyyn josta tykkään oikein paljon. Mutta kaikkien näiden kehujen jälkeen on kai pakko ottaa tämäkin levy lähempään tutkimukseen ja pohtia vielä kerran sen hankkimista... Anna sun hiusten olla hei ne on hyvät noin |
|
Rupesi kiinnostamaan. Paljon levy suunnilleen maksaa missäkin kaupassa? Kannattaisiko ostaa mielestäsi? Itse olen kuunnellut Asaa sen alusta asti. Meinasin ensin ostaa Leijonaa metsästän albumin lähipäivinä, mutta jos se on "huonompi" kuin tämä uusi Terveisiä kaaoksesta niin kumpi kannattaisi hankkia? Täältä vain hullut selviää. |
|
Äskettäin kävin hakemassa postista levyn. Todella loistava. Ite tilasin funkiestista, siellä oli 15€. Kaikki biisit on hyviä, lemppari on tällähetkellä Ärränpeetä. |
|
Parhaat biisit: Sohvalla painavii ja Yksinäisyyden ja yhtenäisyyden vuori. "Sabotage will set us free. Throw a rock in the machine"
- Refused are fucking dead |
FTT 18.11.2006 03:49:27 (muokattu 18.11.2006 04:17:16) | |
|
reippaasti parempi levy, kuin Leijonaa Metsästän... kuulostaa vähän siltä vanhalta kunnon avaimelta...tämä uusi levy Ekan lauseen allekirjoitan, toista vertausta en tule koskaan ymmärtämään. Vanhalta kunnon Avaimelta? _Tämä_ levy? Whaaat? :) Mutta tässä hieman mielipiteitä levystä: kuuntelen paraikaa noin kolmatta kertaa levyä läpi ja kylläpäs tämä on yllättänyt positiivisesti tähän mennessä. Kielikuvat toimii jopa vielä paremmin kuin Leijonaa metsästän -lätyllä ja aivan uskomattomia taustoja näissä vedoissa. Varmaan kaikki soittimet jousista sitarin kautta foneihin on katettuna, niiden silti kuulostamatta yhtään väkisin äänimaailmaan upotetulta. Levyn ensimmäiset neljä biisiä ovat parasta suomenkielistä "hiphoppia" (onko tämä edes sitä enää?), jota olen kuullut... huh. Jossain jo vertasivat Pekka Strengiinkin tätä tavaraa, heh. Jatkan tutustumista levyyn, hommatkaa tämä ja kuunnelkaa. Pidän. (ensimmäinen viesti tälle foorumille yli kolmeen vuoteen, jännää..) Edit/lisäys: Täällä lisää keikkapäivämääriä Asan tulevalle kiertueelle http://www.donedealbooking.com/ "Can't you see the sidewalks are just snakes peeling off their last year's skin?" -The Blood Brothers |
Planetist 18.11.2006 06:34:52 (muokattu 18.11.2006 06:35:06) | |
|
Tuolla sivulla ei vielä mainittu mutta "sisäpiirin tietona" kerrottakoon että Asa on tammikuussa lutakossa. Itse aiheeseen kommentoisin: tykkään. |
IK 18.11.2006 14:05:57 | |
|
Mahtava plätty on kyl asa taas tehny. Aluks oli vähän vaikee kuunnella mutta parin kuuntelu kerran jälkeen levy osottautui vit*un hyväksi. love it |
|
Uusi levy tullut? Mennyt multa ohi. Mun mielestä ASA on Suomen kovin. En muita kotimaisia kyllä kuuntelekaan. |
FTT 24.11.2006 03:12:15 (muokattu 24.11.2006 03:18:37) | |
|
Uusi levy tullut? Mennyt multa ohi. Mun mielestä ASA on Suomen kovin. En muita kotimaisia kyllä kuuntelekaan. Niin on varmasti monelta muultakin mennyt täysin ohi tuo julkaisupäivä. Ei ole pahemmin hehkutettu missään. Hyviä arvostelujakin on platta saanut, niin Soundissa kuin Rumbassakin muistaakseni 4/5. Niin, eikä noin järjetöntä promokuvaa voi olla kenelläkään... http://www.soundi.fi/pics_arviot/asa.jpg "Can't you see the sidewalks are just snakes peeling off their last year's skin?" -The Blood Brothers |
|
Niin, eikä noin järjetöntä promokuvaa voi olla kenelläkään... http://www.soundi.fi/pics_arviot/asa.jpg Helvetin tyylikäs kuva. :) Niin ja uus levy vaikuttaa ihan hyvältä. soitellen sotaan |
|
Lisää keikkaa: Lutakko Pe 19.1. Sinne vois. Ei vaine |
|
reippaasti parempi levy, kuin Leijonaa Metsästän... kuulostaa vähän siltä vanhalta kunnon avaimelta...tämä uusi levy se avaimen levy on ainakin minusta aika kamala.. tätä uutta ja LM:ää ei ihan helposti erota toisistaan, ehkä TK on jonkinverran parempi. toivoisin että ihmiset jotka ei hiphoppia kuuntele törmäisivät tähän sankoin joukoin. on jotenkin ihmeellisen tunnelmallista ja silmiäavaavaa vaikkei edes musiikista tykkäisi. pakko-ostos tämä vaikkei hiphoppia kuuntelekaan.. |
|
Eilen vasta kuulin että uusi levy on tullu. Lauantaina varmaan haen talteen. Käsittämätöntä miksi Leijonaa Metsästän tai yleensä Asan kaltainen musiikki kuulostaa mun korvaan helvetin hyvältä. Jotenkin ollaan niin kaukana siitä pelkän biitin päälle höpöttämisestä mitä Suomessa puski joka rööristä jokunen vuosi sitten. Sanomista on oikeasti vaikka en samaa mieltä olekkaan. |
mura 30.11.2006 21:46:36 | |
|
Ostin tänään, eka kuuntelu menossa. Punaista tiiltä ei enää pysty kuuntelemaan nolostumatta, sitä levyä en enää jaksa. Leijonaa Metsästän on loistava, mutta sitä piti kuunnella useampaan kertaan, että sanat aukesivat. Tää kuulostaa hyvältä, mutta pitää kuunnella vielä monia kertoja, niin aukeaa useammat läpät, sitten kuulostanee paremmalta. N. 8% koko maailmankaupasta on huumerahaa. Huumeet ovat maailman 3. suurin bisnes. Onko fiksua antaa kaikki nämä rahat mafialle? |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|