Aihe: Judas Priest - 'Yleistä Keskustelua' | |
---|
|
https://www.youtube.com/watch?v=LErvVt6McIY https://www.youtube.com/watch?v=PUbTk2z2L5o&t Milanossa oli Glenn Tipton taas käynyt lavalla ja Devil's Child soitettu setissä. Linkissä koko keikka. On kyllä Rob yli seitenkymppisenäkin vielä käsittämättömässä iskussa ja merkillepantavaa on myös se, että siinä missä Robin ylempi keskirekisteri alkoi heikkenemään jo Halfordin Live Insurrectionin aikoihin (kyseisen levyn Beyond the Realms of Deathilla loikitaan koko ajan keskirekisteristä korkeaan falsettiin ja vaikka hyvältä kuulostaakin, niin nuotteja ns. "jää välistä") ja oli aika heikossa hapessa oikeastaan seuraavat kymmenen vuotta, jotenkin ihmeellisesti hän alkoi 2018 Firepower-kiertueella taas laulaa nuotteja, joita ei ollut pystynyt vetämään vuosikymmeniin ja monet korkeatkin menevät taas puhtaasti, eivätkä sellaisella "kimeällä raakkumisella", jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Aivan kuin Rob olisi joutunut parikymmentä vuotta opettelemaan uudelleen tuntemaan oman äänensä ja olisi vihdoinkin löytänyt parhaan tavan käyttää sitä. Lavapreesenskin on jotain aivan muuta kuin esimerkiksi vuoden 2005 Rising in the Eastilla, missä ukko näyttä välillä laulavan yleisön sijaan lattialle. Liekö teleprompterin fonttia suurennettu ja Robin piilareiden tehoa nostettu, mene ja tiedä... | |
Oli kyllä yllätys tämä uusi levy monessakin mielessä. Halford rääkyy kuin Painkillerillä, biisit ovat timantin kovia, Falcon on kuin KK nuorena, ja Glenn kuolemansairaana osallistuu biisientekoon. Perun puheeni siitä, et tämä on viimeinen levy. One More! Ei voi vielä lopettaa. | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|