Aihe: Bruce Dickinson - soolotuotanto | |
---|
|
Ekalla kuuntelulla tuntui vähän epätasaiselta kokonaisuudelta. Muutamia erittäin hyviä biisejä osunut tällekin levylle, mutta jotenkin tuntuu, että kokonaisuus ei kanna. Liikaa tuollaisia pitkiä turhan tuntuisia introja ennen kunnon hevausta, joista olisi saanut melkein kaksi napakampaa erillistä biisiä. |
|
Cadaver: Onpa muuten perverssiä, kun If Eternity Should Fail / Eternity Has Failedia kuuntelee, niin Maidenin versiosta puuttuu instrumentaaliosuudesta kunnon tilusoolot (on vain melodiariffit), ja Brucella taas tilusoolo lähtee heti. En ole vieläkään tyytyväinen, jonkinlaisen välimallin noista kaipaisi, jossa olisi sekä riffit erikseen ja sooloilu :) Tykkään Brucen versiosta enemmän. Enemmän pan-huiluja ja lopussa hieno taustakööri kertosäkeen taustalla. Lisäksi myös tuo kertosäkeen venytys. |
phiit 04.03.2024 13:38:49 (muokattu 04.03.2024 13:39:06) | |
|
Kyllä tää Brucen soolotuotannossa asettuu helposti sinne Accident/Chemical kaveriks, biisit on vahvaa materiaalia vaikkakin tää tuotanto on vähä erikoinen mutta siihenki jo tottunu. Keikkaa odotellessa |
|
phiit: Keikkaa odotellessa Ehdottomasti. Tässä on pieni haave, että josko kuitenkin tulisi Tattooed Millionaire + Skunkworks-kamaa, kun Roy Z ei ole mukana kiertueella. Brucen haastiksessa sanottiin, että setti olisi keskittynyt vain Roy Z aikakausiin. |
|
Onhan tämä pätevää laittoa. Resurrection Menin länkkärialku pisti hymyn huuleen. Minkä sormet heittää, sen wahi peittää |
Sinep7 04.03.2024 16:32:43 (muokattu 04.03.2024 16:33:12) | |
|
Mistress of mercy on biisi, joka musta kuulostaa Accidentin ja kevyemmän soolomatskun risteytykseltä. Menevä biisi. |
|
iretnas: Huomasitteko muut kuinka Mistress Of Mercy kappale on kuin Accident of Birthin Freak (riffi) ja Skunkworksin Headswitch (säkeistön melodia ja rytmi) olisi laitettu yhteen biisiin? Joo, ja lisäksi päätösbiisi Sonatan säkeistössä on aika vahvoja kaikuja Cyclopsin melodioista. Metal meets the bone! |
|
Tympee Huttunen: Tykkään Brucen versiosta enemmän. Enemmän pan-huiluja ja lopussa hieno taustakööri kertosäkeen taustalla. Lisäksi myös tuo kertosäkeen venytys. Maidenin versiosta kaipasin eniten Nickon rummuttelua. Ne on jotenkin tuossa biisissä erityisesti omaan mieleen. Live Music Is Better! |
|
Regalis Apertura: Muutaman kuuntelun perusteella jäi ihan positiivinen yleiskuva mutta loppupään biiseistä olisi voitu korvata vähän menevimmällä (no jos olisin saanut päättää niin Shadow of Gods olisi riittänyt jos kerran pitää olla se yksi balladi)... Viimeinen biisi (Sonata) olisi voinut olla joku raskaampi. Nyt on vaan jotenkin paikallaan junnaavan kuuloinen täytebiisi. Joo, siellähän on lopussa kolme slovaria putkeen, joista ensimmäinen "Face In the Mirror" on geneerisyydessään ja tylsyydessään täysin filleri. Olen kyllä kovana Bruce-diggarina pettynyt tähän levyyn, kun ei mitään nopeampikaan repäisyjä löydy yhtään kappaletta. Kyllä tulee Accident of Birthiä ikävä. Tämä uusin jää minun mielestäni ulkopuolelle jopa herran top 5 -levyistä. On se sentään Skunkworksia parempi ;) Mutant Blast - Metal Thrashing Death 'N' Roll
www.facebook.com/mutantblastband
https://youtu.be/AR48lQfai7k?si=A-x5EyPArrd0Q-ie |
|
Deathrace King: On se sentään Skunkworksia parempi ;) Vahvasti eri mieltä :D Jos nyt tällä hetkellä pitäisi soolot laittaa paremmuusjärjestykseen, niin ehkä jotain tämmöistä: 1) Accident Of Birth 2) The Chemical Wedding 3) Balls To Picasso (top-3 järjestys saattaa kyllä heitellä koska ovat niin tasaisen kovia) 4) Skunkworks 5) Tattooed Millionaire 6) The Mandrake Project 7) Tyranny Of Souls Tattooed toki on albumina jonkinmoinen sekasotku ja tyylillisesti täysin erilainen kuin muut levyt, mutta pakko silti sanoa että jos pitäisi valita Millionairen ja Mandraken väliltä toinen jota saa kuunnella jatkossa ja toista ei enää koskaan, niin kyllä se valinta silti Millionaireen kallistuisi. Voihan siinä tietysti olla myös jotain nostalgialisää mukana. Mutta täytyy nyt katsella josko Mandrake vielä kipuaisi tuossa rankingissa ylemmäksi kuuntelujen myötä. Metal meets the bone! |
|
Deathrace King: On se sentään Skunkworksia parempi ;) Skunkworks on minun lemppari Balls to Picasson ja Alive in Studio A:n ohella. |
|
StJerky: Skunkworks on minun lemppari Balls to Picasson ja Alive in Studio A:n ohella. :) toiselle kultaa ja itelle SKunkworks taas edustaa täyttä huttua |
|
phiit: :) toiselle kultaa ja itelle SKunkworks taas edustaa täyttä huttua Sama. Ei ole koskaan toiminut itelle. |
|
phiit: :) toiselle kultaa ja itelle SKunkworks taas edustaa täyttä huttua Se ei ole metallia, siksi siitä ehkä pidänkin. Näin myös kokoonpanon livenä ja minusta se on Brucen paras soolobändi. |
|
StJerky: Se ei ole metallia, siksi siitä ehkä pidänkin. Näin myös kokoonpanon livenä ja minusta se on Brucen paras soolobändi. Makuasioita. Yksi kovimmista keikoista, Uusikaupunki, hotelli Aquarius 1998. Chemical wedding ja Accident biisilistana. Oi vittu mitä murhaa, ikimuistoista. |
|
1) Accident Of Birth 2) The Chemical Wedding 3) Balls To Picasso 4) Tyranny Of Souls 5) Tattooed Millionaire 6) The Mandrake Project 7) Skunkworks(..but grunge stinks) Skunkworks oli myös bändin nimi, eikä periaatteessa kuulu Brucen soololevyihin, mutta levy-yhtiö ei suostunut ilman Brucen nimeä julkaisemaan(aavisti pahinta). Noh, eihän se myynyt edes Brucen nimellä, vaan floppasi pahasti ja bändi hajosi samana vuonna. Mielestäni Bruce löysi täydellisesti linjansa Accident of Birthillä jota loistava Chemical Wedding jatkoi. Harmi että siitä ollaan siirrytty kevyemmille vesille ja uusin levy on vähän sekoitus kaikista aikakausista, ilman että niitä kovimpia juttuja oltaisiin kuitenkaan onnistuttu jalostamaan hyviksi kappaleiksi. Ote on myös omaan makuun liian kevyt ja temmot turhan hitaita. Mutant Blast - Metal Thrashing Death 'N' Roll
www.facebook.com/mutantblastband
https://youtu.be/AR48lQfai7k?si=A-x5EyPArrd0Q-ie |
kupteri 08.03.2024 11:55:18 (muokattu 08.03.2024 11:55:25) | |
|
Deathrace King: 1) Accident Of Birth 2) The Chemical Wedding 3) Balls To Picasso 4) Tyranny Of Souls 5) Tattooed Millionaire 6) The Mandrake Project 7) Skunkworks(..but grunge stinks) Mulla aika pitkälti sama. Mandrake hakee vielä paikkaansa, ehkä se kiilaa pykälän ylöspäin kun ei eka levyllä taida olla kuin Son Of A Gun hyvä biisi. |
p130 08.03.2024 12:08:09 | |
|
Deathrace King: 1) Accident Of Birth 2) The Chemical Wedding 3) Balls To Picasso 4) Tyranny Of Souls 5) Tattooed Millionaire 6) The Mandrake Project 7) Skunkworks(..but grunge stinks)
Skunkworksin ansioksi voi laskea, että on maailmanhistorian ainoa runkelevy, joka ei ole perseestä. Tattooed Millionairen nostaisin ainakin Tyrannyn edelle. Onhan se selkeästi oman aikansa tuote. Parhaita kasarihevilevyjä mun kirjoissa. Lyriikoissa on Brucen perushuumoria, joka toimii ja jaksaa hymyilyttääkin edelleen tarkemmin miettien. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. |
|
https://blabbermouth.net/news/bruce … our-its-gonna-be-an-incredible-band Ai että, tätä tuossa toivoin: I wasn't gonna play anything off 'Skunkworks'. Now I'm not so sure, 'cause it turns out that both guitarists and the drummer are mad, keen fans of that album. So I'd just done an Atmos mix of 'Skunkworks' with the blessing of (the LP's original producer) Jack Endino, and it sounds brilliant. And I was in there with, with Chris and he's, like, 'Oh, can you play that track?' I went, 'How'd you know that track?' He goes, 'I love this album.' 'Wow.' So, there'll be a lot of stuff. |
|
Tympee Huttunen: https://blabbermouth.net/news/bruce … our-its-gonna-be-an-incredible-band Ai että, tätä tuossa toivoin: Joo, toivottavasti tulis livesetissä jotain myös Skunkworksilta. Metal meets the bone! |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|