| Aihe: Teoriapalstan jelppikerho | |
|---|
 sellisti
08.05.2007 23:18:53 (muokattu 08.05.2007 23:22:14) | |
|
Noh ,eipä sillä sitten väliä. Mutta olen kyllä 100% varma että tästä oli topikki täällä ja siinä oli jotenkin listattu nuo. En löytänyt millään..
Ei ole kyllä ymmärtääkseni mitään "yleisesti hyväksyttyä" sävelten väreinäkuulemistaulukkoa, eiköhän kyseessä ole kuitenkin aika yksilöllinen ominaisuus. Sitä paitsi "sointiväri" tarkoittaa varsinaisesti eri asiaa kuin ns. synestesiana ilmenevä absoluuttinen sävelkorva, siis että yksi aistivaikutelma synnyttää mielikuvan toisesta, esim. ääni väristä.
http://www2.siba.fi/historia/1900/g … llia_artikkelit/sointivari_gal.html
"Vähän mä oon pettynykkin. Olis ollu paljo mukavampaa ku sellisti olis ollu kaunis nainen. Jalat harallaan herkällä otteella sulosäveliä loihtimassa. Tälläiselle olis voinu sanoa suurella sydämellä että: yhdyn edelliseen puhujaan." -Jami |
 filtteri
08.05.2007 23:24:34 (muokattu 08.05.2007 23:27:11) | |
|
Noh ,eipä sillä sitten väliä. Mutta olen kyllä 100% varma että tästä oli topikki täällä ja siinä oli jotenkin listattu nuo. En löytänyt millään..
ekalla hakuyrityksellä ("synestesia") http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=39&t=59420&o=0
edit: sellisti kerkesikin mainita jo 'sointivärin' väärinkäytön |
 baron
08.05.2007 23:34:59 (muokattu 08.05.2007 23:37:33) | |
|
synestesiana
Tuo oli se sivistyssana jota tavoittelin mutta en enää muistanut.
Mun puutteellisella latinalla suomennettuna "kanssa-aistiminen"
Edit: Kävin netissä etsisikelemässä sille hyvää suomennosta, mutta en löytänyt.
Mark Levine: "Dissonance is not a pejorative term" |
 wrshredder
08.05.2007 23:38:20 (muokattu 08.05.2007 23:38:52) | |
|
Sitä paitsi "sointiväri" tarkoittaa varsinaisesti eri asiaa kuin ns. synestesiana ilmenevä absoluuttinen sävelkorva, siis että yksi aistivaikutelma synnyttää mielikuvan toisesta, esim. ääni väristä.
Jep, en vain tiennyt milleen sen olisin ilmaissut ,käytin sitten sanaa sointiväri. :)
e: ja filtterille vielä plussa linkistä.. |
|
Moro!
Riittääkö teorian 2/3 suoritukseen se että saa kirjallisen osuuden tehtävät läpi?
Eli onko joku pisteytysjärjestelmä / paljonko laulu/intervallikuuntelu/melodiadiktaatti painaa tossa?
e: huomenna olis koe |
|
Moro, kyselin tuolla ekalla sivulla jo moodeista (tai fryygisestä pelkästään), alkaahan nuo hiljalleen ja osittain selvitä. Mutta jos kysyisin nyt F-lyydisestä.
Jos alla on tersseistä pinottu Fmaj7 tai ihan F-duurisointu, ei pitäisi olla ongelmaa lyydisen värin kanssa? Miten sitten kun sointua vaihdetaan, bassossa jokin muu kuin F. Keskenkasvuisella teorialogiikallani ajattelen että moodi muuttuu silloin? Eli jos käytössä ovat vielä "C-duurin" sävelet. Jos kokonainen biisi menisi vaikka F-lyydisessä, ei kai siellä taustalla kokoaikaa hakata F:ää?
All these pianists striving for perfection. Fools! Don't they know: PERFECT AIN'T GOOD ENOUGH! |
 Schnowotski
10.05.2007 18:47:33 (muokattu 10.05.2007 18:51:35) | |
|
Moro, kyselin tuolla ekalla sivulla jo moodeista (tai fryygisestä pelkästään), alkaahan nuo hiljalleen ja osittain selvitä. Mutta jos kysyisin nyt F-lyydisestä.
Jos alla on tersseistä pinottu Fmaj7 tai ihan F-duurisointu, ei pitäisi olla ongelmaa lyydisen värin kanssa? Miten sitten kun sointua vaihdetaan, bassossa jokin muu kuin F. Keskenkasvuisella teorialogiikallani ajattelen että moodi muuttuu silloin? Eli jos käytössä ovat vielä "C-duurin" sävelet. Jos kokonainen biisi menisi vaikka F-lyydisessä, ei kai siellä taustalla kokoaikaa hakata F:ää?
Lyydinen tuntu tulee paremmin esille Fmaj7#11-soinnussa, sillä se sisältää lyydiselle moodille ominaisen #4-intervallin. Voit tottakai lyydisessä kappaleessa käyttää muitakin sointuja ja vaihtaa bassosäveltä. Tärkeämpiä kuin hetkelliset harmoniat, joiden voisi teorisoida ilmentävän hetkellisesti toisia moodeja, on tärkeämpää kappaleen kokonaisfiilis ja se, että se tuntuu pitävän lyydistä sointua, vaikka sitten Fmaj7#11-sointua keskuksenaan.
Tuota keskustuntua voi leimata käyttämällä muissa soinnuissa lyydistä keskusta leimaavia lisäsäveliä, sekä ylipäänsä F-lyydiselle ominaisia sointuja, ja rakentamalla melodiat niin, että nekin ilmentävät lyydisyyttä. Tietenkin aina kun lähdetään muualle tuosta F-soinnusta, on vaara että lyydiseen moodiin tottumaton korva ei enää osaakaan palata siihen. :-D
Toki myös modaalisessa musiikissa voi sitten myös käyttää paljon hajasäveliä ja kromatiikkaa, ei tarvitse olla pelkästään moodin säveliä. Sitten vasta onkin eksyminen helppoa.
EDIT: Tuli tuosta duurimollitonaliteettia käsittelevästä ketjusta mieleen, että kun niinkin "ilmiselvät" kuin rinnakkainen duuri ja molli voivat mennä sekaisin ja häilyä, ei ole mikään ihme, että sitten myös vaikka F-lyydinen ja D-doorinen voivat vähän häilyskellä. Tai muutkin moodit. Ilmiselvintä tietty on soittaa vain sitä F-sointua sinne taustalle niin ei pääse häilymään, mutta musiikissa lienee ihan hyväksyttyä välillä vähän luoda jännitteitäkin.
Äänitarkkailija Gouldille: "Oh, and right now I'll caution you that this should be a straight piano solo without vocal obligato..."
Sarjallisessa musiikissa ei ole turhia säveliä. |
|
mutta musiikissa lienee ihan hyväksyttyä välillä vähän luoda jännitteitäkin.
Eiks tuo koko musiikin idis oo luoda jännitteitä ja sitten purkaa niitä?
Mark Levine: "Dissonance is not a pejorative term" |
|
Eiks tuo koko musiikin idis oo luoda jännitteitä ja sitten purkaa niitä?
Niinpä. Koko harmoniahan perustuu tähän yksinkertaisimmillaan V7 - I
Tuop moodihomma on sikäli kiinnostava juttu, että vaaditaanko modaalisuuden kokemiseen enemmän kuin yksi sointu. Omasta mielestäni vasta sointukierto luo sen.
So whatissa taas usean tahdin muodostama jakso, missä pianisti voi sipaista "melkein mitä vaan" kunhan osuu d- ja es -doorisen säveliin.
Writing about music is like singing architecture - Elvin Jones |
|
Niinpä. Koko harmoniahan perustuu tähän yksinkertaisimmillaan V7 - I
Tuop moodihomma on sikäli kiinnostava juttu, että vaaditaanko modaalisuuden kokemiseen enemmän kuin yksi sointu. Omasta mielestäni vasta sointukierto luo sen.
So whatissa taas usean tahdin muodostama jakso, missä pianisti voi sipaista "melkein mitä vaan" kunhan osuu d- ja es -doorisen säveliin.
Entäs Monkin Oska T. jossa on vain yksi sointu Eb6?
Mark Levine: "Dissonance is not a pejorative term" |
|
Entäs Monkin Oska T. jossa on vain yksi sointu Eb6?
Katos kun en tunne biisiä. Onko sulla lappua?
Veikkaisin, että duuri tai lyydinen riippuen onko melodiassa As vai A.
Pitäisi nähdä melodia.
Writing about music is like singing architecture - Elvin Jones |
baron
10.05.2007 19:48:37 (muokattu 10.05.2007 19:49:59) | |
|
Katos kun en tunne biisiä. Onko sulla lappua?
Veikkaisin, että duuri tai lyydinen riippuen onko melodiassa As vai A.
Pitäisi nähdä melodia.
Pistä pikaviestinä sähköpostiosoitteesi niin lähetän.
Edit: Sorry muistivirhe, se sointu olikin Ab6!!!
Mark Levine: "Dissonance is not a pejorative term" |
|
Eiks tuo koko musiikin idis oo luoda jännitteitä ja sitten purkaa niitä?
Tämänpä vuoksi juuri se on ihan sallittavaa, :-D.
Mutta voihan tuo jännite joskus olla melko käsitteellistä, kuten vaikka siinä usein mainitsemassasi John Cagen 3"44:ssä. Tai jos saman säveltäjän se mahdollisimman hitaasti esitettävä urkuteos esitettäisiin niin hitaasti, ettei yksi sukupolvi ehtisi ollenkaan kuulemaan soinnun vaihtumista.
Ei siinä varmaan kauheasti mitään kuuloaistimuksellista jänniteittä syntyne, vaikka onhan siinä varmaan taustalla jotain ympäristön äänten tai yksittäisen pitkän äänen tai soinnun pienten muutosten jännitteitä. Eivätkö nämä 1900-luvun puolivälin avantgardistit vähän tuonne itämaisiin juttuihin päin olleet? Luulisi heidän sieltä ammentaneen jotain leposijaa etsivää -asennetta hylkivää "matka on tärkeämpi" -periaatetta.
Menuhin taisi todeta Schönbergin pantonaalisessa musiikissa olevista runsaista dynaamisista ääripäistä, että kun tonaaliset jänniteet, dominantin ja toonikan vuorottelu, oli otettu pois, oli käytettävä sitten jännitteiden luomisessa dynaamisia jännitteitä, hiljaisuutta ja ääntä.
Tänään kun lueskelin tätä teoriapalstaa ja muistelin Webernin (et al) toteamusta, että kaikki musiikki hahmotetaan tonaalisena, tulin jotenkin siihen tulokseen, että on pakko olla ensin tonaalinen musiikki ja sitten atonaalinen, mutten enää muista kuinka ihmeessä päädyin tuohon. Jostain melko tonaalittomasta kolistelusta kai musiikki on aloitettu ja sitten pyritty kohti hienostuneempia, hierarkisempia järjestelmiä, jotta maksimoitaisiin hyvien nuottien määrä. Tai näin olen ajatellut, ei minulla oikeasti ole tietoa alkukantaisesta musiikista tai musiikin kehittymisen psykologisista järjestelmistä.
Äänitarkkailija Gouldille: "Oh, and right now I'll caution you that this should be a straight piano solo without vocal obligato..."
Sarjallisessa musiikissa ei ole turhia säveliä. |
|
Mutta voihan tuo jännite joskus olla melko käsitteellistä, kuten vaikka siinä usein mainitsemassasi John Cagen 3"44:ssä.
Taisi olla muuten 4´33
Ei siinä varmaan kauheasti mitään kuuloaistimuksellista jänniteittä syntyne, vaikka onhan siinä varmaan taustalla jotain ympäristön äänten tai yksittäisen pitkän äänen tai soinnun pienten muutosten jännitteitä. Eivätkö nämä 1900-luvun puolivälin avantgardistit vähän tuonne itämaisiin juttuihin päin olleet? Luulisi heidän sieltä ammentaneen jotain leposijaa etsivää -asennetta hylkivää "matka on tärkeämpi" -periaatetta.
Avantgardistit on ehkä asia erikseen. Niillä on aika extreme-musiikkia välillä. Joskus tulee mieleen, onko halu vain provosida. Sekin on Ok, jos musiikissa on muukin funktio.
Tänään kun lueskelin tätä teoriapalstaa ja muistelin Webernin (et al) toteamusta, että kaikki musiikki hahmotetaan tonaalisena, tulin jotenkin siihen tulokseen, että on pakko olla ensin tonaalinen musiikki ja sitten atonaalinen, mutten enää muista kuinka ihmeessä päädyin tuohon. Jostain melko tonaalittomasta kolistelusta kai musiikki on aloitettu ja sitten pyritty kohti hienostuneempia, hierarkisempia järjestelmiä, jotta maksimoitaisiin hyvien nuottien määrä. Tai näin olen ajatellut, ei minulla oikeasti ole tietoa alkukantaisesta musiikista tai musiikin kehittymisen psykologisista järjestelmistä.
Johtuisikohan tuo perinteisen tonaalisuuden luontevuus siitä, että yläsävelet sisältävät kolmisoinnun.. Vastaus olisi silloin fysikaalinen. mene ja tiedä:
Toisaalta voi ajatella, että meidän korvat ovat tottuneet tonaaliseen musiikkiin. Jos äidinmaidosta kuulee Weberniä, niin se ei aikuisena kuullosta niin modernilta.
Writing about music is like singing architecture - Elvin Jones |
|
Lisäkysymys:
Olen ennen ajatellut että Sweet Home Alabama menee G-duurissa, mutta kun sointukierto menee D-C-G, tekeekö tuo D:stä alkaminen kappaleesta D-miksolyydisen?
All these pianists striving for perfection. Fools! Don't they know: PERFECT AIN'T GOOD ENOUGH! |
|
Lisäkysymys:
Olen ennen ajatellut että Sweet Home Alabama menee G-duurissa, mutta kun sointukierto menee D-C-G, tekeekö tuo D:stä alkaminen kappaleesta D-miksolyydisen?
Ei. Se on G-duuribiisi, jossa toisen A-osan alussa olevat F-C -kääkät ovat G-miksolyydisiä lainoja. |
|
Ei. Se on G-duuribiisi, jossa toisen A-osan alussa olevat F-C -kääkät ovat G-miksolyydisiä lainoja.
Mun mielestä se taas olisi hyvä esimerkki biisistä, joka näyttää duurilta, mutta onkin modaalinen. Eli vaikka siinä on tavallaan V, IV ja I aste, niin ne yhdistyvät eri tavalla kuin duuritonaalisuudessa, eli tuossa biisissähän ei missään vaiheessa tule V-I -jännitettä eikä purkausta, ei harmoniassa eikä melodiassa. Perusfiilis on ikäänkuin G-jooninen. Ja tosiaan miksolyydiseksi poikkeamaksi mäkin sen F-C -kohdan analysoisin. |
|
Mun mielestä se taas olisi hyvä esimerkki biisistä, joka näyttää duurilta, mutta onkin modaalinen. Eli vaikka siinä on tavallaan V, IV ja I aste, niin ne yhdistyvät eri tavalla kuin duuritonaalisuudessa, eli tuossa biisissähän ei missään vaiheessa tule V-I -jännitettä eikä purkausta, ei harmoniassa eikä melodiassa. Perusfiilis on ikäänkuin G-jooninen. Ja tosiaan miksolyydiseksi poikkeamaksi mäkin sen F-C -kohdan analysoisin.
Mä koen sen IV-soinnun V- ja I-soinnun välissä jatkuvasti toistuvana emissiotilanteena. Ja Lynarit on muuten miettiny ihan varmasti näitä samoja asioita ;D |
 Hianomies
12.05.2007 21:01:17 (muokattu 12.05.2007 21:02:01) | |
|
Mä koen sen IV-soinnun V- ja I-soinnun välissä jatkuvasti toistuvana emissiotilanteena. Ja Lynarit on muuten miettiny ihan varmasti näitä samoja asioita ;D
No miksei... mut mun korvaan se ei vain jotenkin hahmotu niin. Osaksi siksi, varmaan siksi, että se V aste ei tunnu saavan missään vaiheessa "oikean" dominantin energiaa, osaksi taas siksi, että tuollainen sointujen yhdistäminen on tuiki tavallista vanhassa modaalisessa musiikissa.
Mut varmaan tosiaan Lynarien treeneissä on Ed King mietteliäänä näppäillyt kitaraansa ja mutissut "kundit hei, mull ois tämmönen sointukulku joka perustuu niinku jatkuvasti toistuvalle emissiotilanteelle..." :) |
|
Mun mielestä se on D-miksolyydinen. 2 senttiä.
"Dr. Dominant, I presume?" |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
