| Aihe: Rahkeet ja rajoitteet soittamisessa | |
|---|
|
Kaikilla meillä on rajoitteemme monessa asiassa, mutta mitenkä soittohommien kanssa?
Vastaavaa aihetta on varmasti puitu täällä moneen kertaan, ja katselin tuossa paria ketjua missä oli hyvää keskustelua treenitekniikoista yms, mutta ei oikein juuri vastannut kysymykseen mikä itsellä pyörii päässä. Olen soittanut kitaraa kohta 20 vuotta, ja olen yhä täysi farmitason makuuhuonenypläri lead- ja tekniikkapuolella, ja viime vuodet soittimet ovat lähinnä keränneet pölyä massiivisen motivaatiovajeen johdosta, sillä en operoi rakkaassa harrastuksessa vieläkään sillä tasolla millä kokisin voivani ilmaista itseäni ja keskittyä vain hauskanpitoon sekä arkikuvioiden pakenemiseen.
Kyse ei ole minkään maailmanluokan avaruus-ultratilun hallitsemisesta, vaan suhteellisen "perus" lead- ja soolotyöskentelystä. 80-luvun Iron Maidenin soolo-osasto on hyvä esimerkki näin karkeasti, sillä samat asiat voi soittaa monella eri tapaa hyvin tai huonosti ja tulkintoja on niin monta erilaista kuin soittajaa. Mutta jos ongelmaa vähän oikoo ja yksinkertaistaa, niin suunnilleen sen sortin tilutus on se missä tähtäin on korkeimmillaan. Joku kaveri kerran sanoi, että maidenin tilujuttuja oppii ihan kuka vaan kun vaan treenaa.
On tsekattu treenivideoita ja katsottu sormituksia, on hidastettu biisejä ja tahti kerrallaan nyplätty metronomin kanssa, on soiteltu jotain muuta välissä, on tarkistettu että kitara on säädetty oikein(ja kitaroita löytyy), ja monta muuta tapaa kokeiltu. Silti harjoituskappaleiden hidastusta ei ole voinut kertaakaan nostaa yli 85% kun tekniikka ei vaan kertakaikkiaan riitä.
Onko kaikki kiinni vain treenin määrästä, vai voiko ihmisellä tulla seinä vastaan milloin äärirajat eivät enää veny eteenpäin? Soittaminen on toki hyvin monialainen ilmaisumuoto ja kukaan ei kuunaan "valmistu" esimerkiksi kitaristina ja treeni ei lopu keneltäkään ikinä, mutta en haluaisi luovuttaa sille olkapäällä istuvalle peikolle, joka sanoo, että joidenkin motoriikka ei vain riitä hirveän pitkälle - ja että olen yksi niistä. | |
Itse painin saman ongelman kanssa pitkään, ja pakko todeta että ne umpitylsät 1-2-3-4 treenit metronomin kanssa oikeasti olivat ratkaisu, ainakin itsellä. Keskity vaan siihen että jokainen nuotti soi puhtaasti ja koita pitää otelautakäden liikkeet mahdollisimman pienenä niin nopeus ja tarkkuus kehittyy.
Eli siis ne
---------------------------------------------------------1-2-3-4----
---------------------------------------------1-2-3-4----------------
----------------------------------1-2-3-4---------------------------
-----------------------1-2-3-4--------------------------------------
------------1-2-3-4-------------------------------------------------
-1-2-3-4------------------------------------------------------------
Ja toki soittele sitten myös 1-3-4-2 jne. Muissa järjestyksissä ja skippailee kieliä.
Toinen joka auttoi itsellä, tätä voi vedellä vaihdellen sointuja, ja tietenkin myös alhaalta ylös samallalailla skipaten aina yhden kielen
-----------------------------5-5--
------------------5-5-------------
------------------------5-5-------
-------7-7------------------------
------------7-7-------------------
--5-5-----------------------------
Tylsää? Kyllä
Auttoiko? Auttoi
Ja yksi asia jonka huomasin vaikeuttavan sooloiluani, oli huono uppickaus. Eli kannattaa vetää näitä nyös pickaillen plekulla ainoastaan ylöspäin.
Toivottavasti auttaa. :) |  milgromsegal
17.11.2021 09:41:45 (muokattu 17.11.2021 09:42:30) | |
|
Tuollaisten ylläolevien harjoitteiden kanssa (jos tarkoitus on vuoroplekutusta harjoitella siis) kannattaa muistaa myös se, että jos kuvio on aina parillinen määrä ääniä per kieli, niin kielenvaihdot tapahtuvat aina samalla plekuiskulla (olettaen nyt siis, että soitetaan jotain tasaista kahdeksasosaa-16- osaa ym.). Täten tuollaisia kannattaa varioida ja muunnella niin, että jokin ryhmistä vaihdetaan vaikka kolmen tai viiden äänen ryhmäksi, niin tulee samassa treenissä harjoiteltua kielenvaihtoa myös toisen suunnan plektraiskuilla.
(tai sitten voi harjoitella kuviot aloittaen yläiskulla, mutta jos yrittää harjoitella gridissä plekuttamista, niin sitten tuollaisissa joutuu siirtämään ensimmäisen äänen paikkaa iskun eri osalle, että se tippuu plekun yläiskulle)
"... joku vahvistin ja särö, mut kyl nyt akkarillakin voi vetää." | |
Ihmisillä on erilaisia motorisia ominaisuuksia tai lahjoja.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |  Funkånaut
17.11.2021 09:57:23 (muokattu 17.11.2021 09:58:21) | |
|
Oletko aloittaja käynyt oppitunneilla tarkistuttamassa soittotekniikkaa sekä hakemassa treenivinkkejä?
Treenaaminen auttaa; etenkin, kun se on tehokasta sekä tavoitteita tukevaa. Sohvalla soitellessa autopilotilla jo valmiiksi osaamaa rämpyttelyä oppii soittamaan sitä valmiiksi opittua rämpyttelyä, uutta keskittyneesti opettelemalla oppii uutta.
Itse opiskellessa tulee helposti se tilanne eteen ettei ole tietoa siitä, miten opetella paremmaksi, miten saada soittotekniikasta taloudellisempi ja niin edelleen. Tieto on valttia, ja hyvä opettaja osaa auttaa "sudenkuoppien" yli. Jos kehitystä ei juuri tapahdu niin kannattaa tarkistaa harjoittelutapojaan.
Terveisin nimimerkiltä "kitaransoitossa ei juuri kehitystä viiteentoista vuoteen koska sängynreunalla rämpyttely"
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni." | |
Kitaran soittaminen on lopultakin aika yksinkertaista hommaa ja ei se kyllä fyysisestikään ole niin vaativaa etteikö keskimääräisellä määrällä sormia ja jalkoja siitä suoriutuisi. Eli jos homma menee ihan puihin, niin luultavasti harjoittelumetodeissa on parantamisen varaa..... tai sitten yrittää asioita joihin ei ole vielä valmis. Kai soittotaito on kuten muutkin taidot, että se pitää rakentaa talon tapaan valamalla ensin perusta ja siitä sitten kasaamalla tiiliä tai lautoja kunnes talo on valmis.
Mutta, me kaikki soittajat emme ole samanlaisia ja se asia kannattaa hyväksyä. Urheilutermejä laitakseni on maratoonareita ja sprinttelreitä ja kymmenottelijoita. Musiikki on kieli ja silloin soittamiseen voi vetää analogian, että se on vähän niinkuin puhetta. Jotkut puhuvat huolellisesti kirjakieltä ja treenaavat itselleen uutistenlukijan virheettömän artikulaation, jotkut puhuvat roisia kadunkieltä, kolmannet runoilee painottaen sanomaansa vivahteikkaasti..... etc. niin ja jotkut ovat hyviä kuuntelijoita ja heittävät vaan väliin hyviä huomioita. Niin tai näin ajattelisin, että tekniikka ja toisten soiton matkiminen on vain välivaihe oman kielen löytämiseen ja kun se oma ilmaisu on alkanut löytyä, siirtyy painopiste siihen sanottavaan.
Pakko minun on myöntää että tekninen taituruus ja sisällön kiinnostavuus ei ole toisiaan poissulkevia seikkoja, mutta maneerit ovat paljon treenaavan ainainen vitsaus. Itse kun olen käynyt noita samoja eksistentialistisia kriisejäni läpi, olen huomannut turhautumisen ja ahdistuksen liittyvän tilanteeseen kun jokin polku on kuljettu loppuun ja se näyttää hautautuvan hiekkaan edessä. Pitäisi keksiä jokin tapa miten päästä eteenpäin ja mikä sytyttäisi. Joskus siihen auttaa kun pistää kitaran joksikan aikaa syrjään ja joskus tekemällä jotain aivan odottamatonta. |  KaRa
17.11.2021 12:40:58 (muokattu 17.11.2021 12:41:38) | |
|
Näihin on niin vaikea sanoa kun on niin henkilökohtasta. Omasta luonnosta kiinni miten ja missä tilassa oppii parhaiten jne. En kuitenkaan usko sellaisiin absoluuttisiin seiniin mitä ei voisi ylittää, koska pääpointti on sen oman jutun ja kulman löytäminen asioihin.
Kaikki mitä sanot, tulen käyttämään sinua vastaan. | |
Crimsomnia: Joku kaveri kerran sanoi, että maidenin tilujuttuja oppii ihan kuka vaan kun vaan treenaa.
Maidenin soittaminen vaatii jo osaamista, jos puhutaan siitä että soittaa sujuvasti niitä sooloja esim. Piece Of Mindiltä. Ei todellakaan mitään helppoa kamaa, jokainen joka väittää niin voi esitellä miten se sujuu. Mutta ei toki vaikeimmastakaan päästä ja harjoittelemalla voi oppia mitä haluaa. Minusta kamat on aika tärkeitä kuitenkin, vaikka niiden merkitystä vähätellään. Omaan käteen sopiva kielisetti, täsmälleen oikeanlainen plektra ja kitara hyvissä säädöissä. Harjoittelussa on minusta tärkeää yrittää soittaa vaikeampaa musiikkia kuin mitä osaa, koska se kehittää. Jos veivaa samoja tuttuja treenejä jatkuvasti niin se ei kehitä kovinkaan hyvin vaan sitä pysyy samalla tasolla. Monipuolisuus on tärkeää, erilaiset tekniikat kehittää motoriikkaa muutenkin kuin vain sen tekniikan osalta. | |
Tartun tuohon aloittajan maintsemaan "pölyn tarttumiseen". Kitaran, tai minkä tahansa, soitto on siinä katalaa, että jos ei soita säännöllisesti, niin taso alkaa äkkiä romahtamaan. Kun tauon jälkeen tarttuu soittimeen niin usein tulee se kohta, ettei sormet tottele. Toki peli ei ole menetetty, vaikka nopeimmilla tiluttajilla on sopivat geenit ja fysiologia (?) ettei niihin tavan kuolevainen oikein kykene. Jos 85% soolojen temmoista menee, niin en usko että on mitään kiveen kirjoitettua, ettei loppua 15% saisi kurottua.
Mun omat ohjeet on itselle, että joka päivä pyrin soittamaan, vaikka vähintään sen 30 min. Useampana päivänä viikossa sitten systemaattisempaa treeniä. Tärkeää on pitää se 85%:n taso, ettei baseline pääse liian kauaksi. Yksi mikä pakottaa soittamaan lisää ja motivoi on se, että soittaa jonkun kanssa tai jossain bändissä - edellyttäen että soittokaveri / bändi on riittävän hyvä (inspiroiva jne), ja mieluummin vaikka soitossa itseä vähän edellä.
Ihan teknisenä yksityiskohtana semmoinen, että jos treenaa hitaammin, oppii kyllä soittamaan sen kyseisen kohdan hitaammin, mutta se treenitempo olisi oltava lähellä alkuperäistä ja vaikka palastelee sooloon lyhempiin pätkiin treenatessa. Se tietty nopeus saattaa vaatia enemmän alterativepikkausta tai tehokkaampia hammer/pull-off -juttuja, joita ei tule treenattua hitaammalla temmolla, tai ainakaan samalla tavalla. Samoin hevisoolot vaativat aika paljon gainia, kompressiota ja mahdollisesti jonkin verran dilsaa, eli jos saundi on vähemmän laulava, niin sitä on pulassa.
https://primalmaze.com/ | |
spacelord: Tartun tuohon aloittajan maintsemaan "pölyn tarttumiseen". Kitaran, tai minkä tahansa, soitto on siinä katalaa, että jos ei soita säännöllisesti, niin taso alkaa äkkiä romahtamaan.
Riippuu ehkä hieman siitä minkäpituisesta soittotauosta puhutaan. Omalle entiselle tasolleen kyllä pääsee aika nopeasti takaisin, ellei kyse ole monien vuosien soittamattomuudesta tai fyysisestä vammasta tai vastaavasta. Oman taitotason nostaminen on sitten ihan eri juttu, siinä saa olla systemaattisesti harjoittelemassa usein ja vaadittava työmäärä jo ihan eri kertaluokkaa kuin kertaalleen opittujen skillien palauttaminen sormien alle.
"... joku vahvistin ja särö, mut kyl nyt akkarillakin voi vetää." | |
Tein itse soittoharrastukseni alussa kaksi - tai oikeastaan kolme virhettä:
1) En käynyt missään soittotunneilla edes muutamaa kertaa. Tästä syystä mm. plekuotteeni oli pitkään hyvin epäoptimaalinen, enkä ole vieläkään siitä oppinut kunnolla pois. Pikkaustekniikka on aivan paska edelleen, vaikka siinäkin on viimein edistystä tapahtunut.
2) Minulla on fyysinen rajoite - nimittäin pieni pikkurilli. Siis oikeasti pieni. Ei se nyt ihan surkastuneen kirjoihin vielä lääketieteellisesti mene, mutta ei sekään kaukana ole. Tämä aiheuttaa sen, että juuri mitkään "oikeaoppiset" sormitukset eivät onnistu, vaan joudun pitämään kättä hieman oudossa kulmassa ja rokkenrol-tyylisesti peukku otelaudan päällä soittaminen ei tule kysymykseen jos neljättä sormea likissä tarvitsee. Kärsin myös "flying pinky"-ongelmasta juuri tästä syystä, että sitä sormea on vähän pakko liikuttaa enemmän, jotta saa liikkeeen ansiosta voimaa painaa kieltä alas. Pidempään soittaessa sormeen alkaa myös sattua, jos on vähänkään isompia venytyksiä (tätä muuten aiheuttaa myös tietokoneella kymmensormijärjestelmällä kirjoittaminen).
3) En opetellut teoriaa, koska se ei ollut hauskaa. Tässä on sellainen jännä homma, että yleensä olen hyvin teorioista pitävä ihminen ja se on myös opiskeluissa tullut huomattua - siellä teoreettisempien juttujen pohdiskelu ei ollut mikään ongelma ja tykkäsin siitä. Soittaminen on kuitenkin aina ollut itselleni sellaista viihdettä, joten ehkä olen halunnut pitää siitä teoriapuolen kaukana ja vain fiilistellä. Olisi silti kannattanut opetella skaaloista ja moodeista yms edes perusteet. Tai opetella lukemaan edes nuotteja. :D
Kohdan 2) asettama rajoite oli merkittävyydestään huolimatta kuitenkin lopulta enemmän psykologinen: nuorempana ajattelin, että tämän takia minusta ei voi koskaan tulla oikeasti hyvää soittajaa, joten kunnianhimo harjoitteluun meni siinä. Todellisuudessa tuo on 98% asioissa vain hidaste, jonka olisi kyllä pystynyt kiertämään ja saavuttamaan sen levelin, mille haluaisin päästä. (Ei minusta maailman parasta kitaristia ikinä pitänyt tullakaan.) Kunnollinen ja tsemppaava soitonopettaja olisi melkoisella varmuudella saanut minut kammettua tämän henkisen esteen yli.
Viime aikoina kun olen pyrkinyt harjoittelemaan jossain määrin tavoitteellisesti edes puoli tuntia päivässä ja keskittynyt tekniikkaan, niin olen huomannut, että kyllä tässä vähän vanhempanakin vielä hyvin oppii. Silti harmittaa kovasti, ettei tullut treenattua silloin nuorempana kun oli aikaa. Nykyään kolmevitosena ei tunnu jäävän soittohommiin tunteja sitten millään edes tuota vähää, pakko tyytyä pääasiallisesti ihan sohvarämpyttelyyn. | |
dajackal: 2) Minulla on fyysinen rajoite - nimittäin pieni pikkurilli. Siis oikeasti pieni. Ei se nyt ihan surkastuneen kirjoihin vielä lääketieteellisesti mene, mutta ei sekään kaukana ole.
No Djangolle riitti kaksi sormea joten eipä syytä huoleen :)
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." | |
dajackal: Tein itse soittoharrastukseni alussa kaksi - tai oikeastaan kolme virhettä:
..........
Niinpä, tärkeintä on ettei tee ollenkaan virheitä musiikissa eikä elämässä :-D |  hallu
21.11.2021 19:27:57 (muokattu 21.11.2021 19:35:55) | |
|
dajackal: ..........
2) Minulla on fyysinen rajoite - nimittäin pieni pikkurilli. Siis oikeasti pieni. Ei se nyt ihan surkastuneen kirjoihin vielä lääketieteellisesti mene, mutta ei sekään kaukana ole. ..................
Juuri tämä seikka saattaa olla se, joka tekee sinusta aivan erityisen muusikkona ja taiteilijana.
E: Pakko vielä lisätä, että "oikea oppiset" ihmiset sopivat hyvin esimerkiksi virkamiehiksi ....... vaikkapa sormien pituuden mittaajiksi, kertomaan muille kuka voi kutsua itsään kitaristiksi. Mutta oikeaoppisella ei koskaan ole mitään kiinnostavaa sanottavaa, koska hänellä ei ylipäätään ole mitään omaa sanottavaa vaan pelkästään niitä oikeita oppeja.......
Musiikissa kaikki kiinnostavat asiat tapahtuvat siellä missä joku on joutunut tai halunnut tehdä asiat toisin. | |
Milkop: No Djangolle riitti kaksi sormea joten eipä syytä huoleen :)
Mitäpä niillä sormillakaan jos varpaat on jäljellä..
https://www.youtube.com/watch?v=S6NKhyEezFY
Taivasta tavoitteleva sylki putoaa omalle naamalle. | |
Mulla oli rajoitteina yksinkertaisesti paska pikkaustekniikka. Soittelua takana se 20v.
Se vaan ei ollut taloudellista, aivan liian isoa kaarta, plektra liikkui joka iskun jälkeen niin kauas kielestä ettei seuraava isku sitten osunut taimiin tai vasemman käden sormien kanssa samaan aikaan.
Tremolopikkaus yhellä kielellä on kuitenkin sujunut aina niin rupesin ihmettelemään että mikä siinä muka on erilaista ja sitten tajusin että jos vaan pikkaan useemman kielen juttuja samalla tekniikalla kuin yhden kielen juttuja niin kohtahan ollaan ihan uusissa tempolukemissa. Yritetään vaan pysyä mahollisimman lähellä sitä kieltä koko ajan. Tavallaan sellanen ajatus että pyritään pitämään plektra kosketuksissa sen kielen kanssa.
Nyt on alkanut säännöllinen treenaaminen tuottamaan tulosta ja pikkuhiljaa vanhoista tavoista eroon. Plektra pysyy kielessä kiinni ja sitten koko plekukäsi liikkuu yhtenä pakettina eri kielien välillä. Sahaa aluksi vaikka pentatonista skaalaa edestakasin eka 4 iskua per ääni, sitten 2, sitten 3, sitten 3 trioleina jne. Eri temmoissa, kyllä se siitä.
Eikä soiteta mitään niitä vanhoja juttuja sillä aikaa kun opetellaan jotain uutta. Ei anneta itselle sitä mahdollisuutta edes soittaa vanhalla huonolla tekniikalla. | |
"Tekniikka ei riitä" on vielä suht epämääräinen kuvaus siitä, mikä oikeastaan on ongelma. Lähestyisin asiaa niin, että pyrkii eristämään sen ongelman mahdollisimman tarkasti. Esim. Onko ongelma otelautakädessä, pikkauksessa, vai käsien synkassa? Pyri löytämään se juttu mikä eniten falskaa, ja treenaa pelkästään sitä!
Mulla isoin ongelma on useimmiten se, ettei pikkauskäsi tahdo pysyä mukana menossa. Silloin voi vaikka unohtaa koko otelautakäden hetkeksi, ja treenata pelkästään plekulla sitä ongelmakohtaa.
Pari juttua, mitkä saattaa auttaa nopeiden juttujen haltuunottamiseen:
(1) Burstit. Eli älä koita soittaa koko sooloa kerrallaan, vaan eristä sieltä (haastava) muutaman nuotin rypäs, ja lähde soittamaan sitä esim. klikin kanssa suoraan tavoitetempossa. Eli ei paljon nuotteja hitaasti, vaan vähän, mutta nopeasti. Esim. 8-9 ääntä kerrallaan ja tempo tappiin.Tämä voi tuntua intuitionvastaiselta, mutta toimii. Pilko kokonaisuus mahdollisimman pieniin palasiin, ja ota palaset haltuun tällä metodilla yksitellen. Tässä aika hyvä video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=6Ft6p6dqWWY
(2) Pick slanting. Eli vaihtelee pikkauskulmaa niin, ettei pleku jää "jumiin" kielten väliin. Troy Gradylla on tästä hyviä YouTube opetusvideoita, sekä yleisestikin tosi hyvää juttua pikkausmekaniikasta.
En tiedä onko näistä apua, mutta siinä pari juttua, mitkä on itsellä auttanut nostamaan BPM lukemia ylöspäin.
https://maihinnousu.net/s/29498 | |
Funkånaut: Oletko aloittaja käynyt oppitunneilla tarkistuttamassa soittotekniikkaa sekä hakemassa treenivinkkejä?
En varsinaisesti, mutta olen soitellut huomattavasti osaavampien kavereiden rokkipoliisisilmien alla, ja kummankaan käden tekemisistä ei ole tullut sanomista. Kerran joskus kävin ihka oikealla kitaraopettajalla, mutta ei silloinkaan tullut tekniikka puheeksi vaikka hän tarkistikin tarkoin että missä niinsanotusti mennään osaamisen osalta. Eli pohja lienee kunnossa.
spacelord: Tartun tuohon aloittajan maintsemaan "pölyn tarttumiseen". Kitaran, tai minkä tahansa, soitto on siinä katalaa, että jos ei soita säännöllisesti, niin taso alkaa äkkiä romahtamaan. Kun tauon jälkeen tarttuu soittimeen niin usein tulee se kohta, ettei sormet tottele. Toki peli ei ole menetetty, vaikka nopeimmilla tiluttajilla on sopivat geenit ja fysiologia (?) ettei niihin tavan kuolevainen oikein kykene. Jos 85% soolojen temmoista menee, niin en usko että on mitään kiveen kirjoitettua, ettei loppua 15% saisi kurottua.
Aivan totta. Aina tauon jälkeen on mennyt pari kolme päivää että pikkauskäden kestävyys/stamina on saatu takaisin kuntoon. Mutta, ainakin oma motivaatio kärsi niin huomattavasti siitä vuosien jumituksesta että säännöllinen samojen juttujen kädettäminen alkoi tympiä ja hommaan täytyi ottaa etäisyyttä ettei iske vitutus maksimus. Olen sittemmin keskittynyt koskettimiin ja miksausjuttujen opetteluun, joten musahommat ovat pysyneet arjessa läsnä joka tapauksessa.
85% oli vähän hatusta vedetty numero. Kaikki jutut eivät suju edes tempon puolituksella.
Kasperi Tervonen: "Tekniikka ei riitä" on vielä suht epämääräinen kuvaus siitä, mikä oikeastaan on ongelma. Lähestyisin asiaa niin, että pyrkii eristämään sen ongelman mahdollisimman tarkasti. Esim. Onko ongelma otelautakädessä, pikkauksessa, vai käsien synkassa? Pyri löytämään se juttu mikä eniten falskaa, ja treenaa pelkästään sitä!
No kun en oikein edes tiedä mikä tarkalleen kusee. Jompi kumpi tai molemmat kädet sluibaavat kun on liian lyhyitä nuotteja liian kovaan tempoon, ja tuntuu ettei oma huomiokykykään riitä pysymään plekun ja sormien tekemisten perässä - vähän kuin ampuisi hakeutumattoman torpedon menemään ja toivoisi että osuu sen sijaan että homma olisi kaiken aikaa ns. hanskassa ja hallinnassa.
(2) Pick slanting. Eli vaihtelee pikkauskulmaa niin, ettei pleku jää "jumiin" kielten väliin. Troy Gradylla on tästä hyviä YouTube opetusvideoita, sekä yleisestikin tosi hyvää juttua pikkausmekaniikasta.
Plekun kulman kanssa on ollut ongelmia komppisoitossa päinvastaisesti liian suuren kulman vuoksi jolloin pikkausäänessä on ylimääräistä suhinaa, jonka eteen olen tehnyt tietoisesti hommia yrittämällä pikata komppijuttuja pleku mahdollisimman suorassa.
Pidän tämän johdosta kitaraa aika korkealla seisaaltani soitellessa että saan plekun hyvään kulmaan. Olen aika lyhyt (171cm), jalat ovat silminnähden lyhyet niin että kävellessä perse melkein osuu maahan, ja käsivarretkin ehkä. Soittimen roikotus jossain lantion/polvien seudulla rokkityyliin tekisi kummankin käden toiminnan erittäin hankalaksi. Istualtaan mikään ei kyllä mainittavasti helpotu paitsi plekun kulman hallinta. |  Krice
07.12.2021 10:53:35 (muokattu 07.12.2021 10:54:06) | |
|
Minusta tuota teknistä puolta ei kannata ajatella liikaa, varsinkaan jos noita plektran kulmia aletaan laskemaan viivottimella niin siinä on jo varsinainen ajatus kadonnut. Jotkut soittajat ovat turhan kiinni harjoittelussa ja siinä, että pitäisi opetella tietyt jutut tai muuten ei ole tarpeeksi hyvä tms. Musiikin pitäisi kuitenkin aina olla pääasia ja tekninen osaaminen on vain sitä varten, että jotkut kappaleet vaativat sitä. Mieluummin soittaa helpompaa musiikkia kuin yrittää väkisin pusertaa sellaisella tasolla, joka vaatii sillä hetkellä liikaa. Kehitys tulee sitä kautta, että soittaa sujuvasti omalla tasollaan ja toisaalta samalla myös keskittyy harjoittelussa sellaiseen osa-alueeseen, joka tuottaa vaikeuksia (esim. nopeus). | KaRa
07.12.2021 12:06:46 | |
|
Krice: Minusta tuota teknistä puolta ei kannata ajatella liikaa, varsinkaan jos noita plektran kulmia aletaan laskemaan viivottimella niin siinä on jo varsinainen ajatus kadonnut. Jotkut soittajat ovat turhan kiinni harjoittelussa ja siinä, että pitäisi opetella tietyt jutut tai muuten ei ole tarpeeksi hyvä tms. Musiikin pitäisi kuitenkin aina olla pääasia ja tekninen osaaminen on vain sitä varten, että jotkut kappaleet vaativat sitä. Mieluummin soittaa helpompaa musiikkia kuin yrittää väkisin pusertaa sellaisella tasolla, joka vaatii sillä hetkellä liikaa. Kehitys tulee sitä kautta, että soittaa sujuvasti omalla tasollaan ja toisaalta samalla myös keskittyy harjoittelussa sellaiseen osa-alueeseen, joka tuottaa vaikeuksia (esim. nopeus).
Tämä on vaarallinen kommentti näillä main.
Kaikki mitä sanot, tulen käyttämään sinua vastaan. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
