Aihe: Sormien nivelrikko kitaristilla | |
---|
|
Nivelrikon perimmäistä syytä ei käsittääkseni tiedetä, taustalla voi olla jokin geneettinen ominaisuus ja riskitekijöinä mm. ikä, kova rasitus tai vaikkapa nivelvamma. Aika jännä, että itselläni on tällä hetkellä pahimmassa kunnossa sellaiset sormet, joita olen soittaessa rasittanut varmaan vähiten. Tuttavapiiristä löytyy myös nivelrikkoisia henkilöitä, joilla ei ole mitään erityistä sormien rasitusta taustalla. Syy-seuraussuhteet ei siis ole aivan yksinkertaisia, ja vaivahan on hyvin yleinen, kun ikää karttuu. Mutta epäilemättä kova treenaaminen ja esim. epäergonominen soitto pistävät sormet lujille ja pahentavat nivelrikon oireita. | aalataur 13.01.2022 14:39:19 (muokattu 13.01.2022 15:05:36) | |
|
Päivitys omalta osalta, kävin laajoissa röntgenkuvissa (reumapoliklinikalta lähete) ja sormetkin kuvattiin Ja kyllä on alkavaa nivelrikkoa pletkrakäden etusormessa. Hieman kaventuneet nivelraot. Heberdenin kyhmythän ne, mitkä tuolla 1. sivun kuvissa näkyy, vaikka se iho siitä pinnasta periksi antaakin. Eli toiveajattelu väritti vähän omia havaintoja siinä. Mutta pahin nivelrikko on plekukäden pikkusormessa, millä ei ole soiteltu mitään. Joten ei se nyt ihan siitä "liiasta harjoittelusta" suoraan tule. Mitään kipuja pikkusormessa ei ole ikinä ollut. Otelautakädessä myös pikkusormi/nimetön, joissa merkkejä nivelrikon alusta. Niissä myöskään ei kipua Plektran heilutus vihlaisee ajoittain tuohon oikeaan etusormeen, vaikkei siinä ole siis edes se pahin nivelrikko. Vittumainen vaiva, muuten päässyt tässä aloittamaan soittelua uudestaan tauon jälkeen (ranteet/kyynärvarret on paremmat) mutta tuo vihoittelee nyt sitten. Koittanut pitää plekua peukalon ja keskarin välissäkin mutta ei tunnu ihan luontevalta. Ja keskisormessakin on tuo Heberdenin kyhmy, vaikka sillä sormella mitään sen enempää ole soiteltu, mitä nyt täppään sillä ja joskus vähän sormisoittoa. En tiedä jos pystyisi muuttamaan tekniikkaa niin, että pitäisi 1. ja 2. nivelen välissä etusormella plekua, syvemmällä nyrkissä. Mutta tuntuu vaikealta yltää kieliin luontevasti. Ehkä tottumiskysymys Noista kyynärvarren/ranteen alueen lihaskivuista (tendiniitti-tyyppistä), kompressiohihat on auttanut kuntoutumisessa minua. Eli noita urheilijoille tarkoitettuja. Soittaessa vetäisee tuollaiset päälle, niin ei kipu ei ala uusiutumaan. Terveystalon kipsimestari suositteli, ja kyllä toimii. Mutta kyllä sitä ennen piti pitää 4 kk täystaukoa, venytyksiä ja jääpussia, että tilanne asettui. Mutta tässä kuntoutusvaiheessa on auttanut, kun käsi alkaa pikkuhiljaa kestää soittoa. Nyt kun vielä saisi tuon plekusormen nivelen kestämään http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | stratomaster 13.01.2022 21:12:56 (muokattu 13.01.2022 21:16:07) | |
|
aalataur: Päivitys omalta osalta Kappas vaan, sitähän se sitten oli. Kurja homma. Aika jännä, että sulla on pahin rikko plekukäden pikkusormessa, myös itselläni on pahimmat oireet juuri samassa sormessa. Toivotaan, että sulla ajan myötä helpottaa nuo nivelvaivat. Oma tilanteeni on pysynyt melko samana eli kunnon soitto omalla tasolla bändin kanssa ei luonnistu sormikivun takia. Kotona olen kuitenkin jonkin verran kevyesti soitellut ja osallistunut jopa roots-skabaan. Glukosamiinin lopetin tehottomana, haen Cartexan-reseptin lääkäriltä tässä lähiaikoina. | |
Itsellä on Arcoxia pitänyt aika hyvin nivelrikon aiheuttamat kivut aisoissa, pahin on siis vasen etusormi, mikä vaikeuttaa soittamista etenkin otelaudan alapäässä. Henkkaotteet ovat hankalia etenkin, kun on jo oppinut odottamaan kipua, joten automaattisesti arkailee niiden käyttämistä. Oikea etusormi on myös hankala, koska plekun aiheuttama paine tuottaa ennen pitkää kipua. Plekun pitäminen syvemmmällä nyrkissä voisi auttaa, esim Jack Gardiner näyttäisi pitävän plekua juuri sillä tavalla, minkä voisi kuvitella vähentävän etusormen ensimmäiseen niveleen kohdistuvaa painetta. | Zibaldone 14.01.2022 20:30:29 (muokattu 14.01.2022 20:31:06) | |
|
Soittamisen ei pitäisi ikinä olla niin raskasta että siitä aiheutuisi kipua. Huono soittoasento on aloittelijan virhe. | aalataur 15.01.2022 11:39:18 (muokattu 15.01.2022 12:36:38) | |
|
Zibaldone: Soittamisen ei pitäisi ikinä olla niin raskasta että siitä aiheutuisi kipua. Huono soittoasento on aloittelijan virhe. Totta sinänsä mutta nivelrikko on vähän eri settiä. Jos sattuu tulemaan niin paska tsägä. Minulla ja AP:lla esim. pahin nivelrikko sormessa, jolla ei ole ikinä soitettu (oikea pikkusormi). Monella joilla on nivelrikko, ei ole minkäänlaista soittoharrastusta. Sehän on sairaus, ja osittain perinnöllinen. Ikääntyminen myös vaikuttaa, itsekin jo 42. Toki käsien rasituskin, mutta sormien kärkiniveliin se iskee yleisimmin, ja kuka tahansa joka on tehnyt paljon käsillään töitä (ja/tai saanut sopivat geenit), on riskiryhmää jo tässä iässä. Minultahan löytyi nivelrikkoa myös varpaista röntgenissä. Kaikki kuvattiin keuhkoja myöten, koska mulla epäillään jotakin systeemistä sairautta joka aiheuttaa laaja-alaisia lihaskipuja (ei ainoastaan käsissä). Ammattimuusikoilla kaikki käsien rasitusvammat varsin yleisiä, ammattitauteja. Olin joku aika sitten käsikirurgian erikoislääkärillä, ammattimuusikot on kuulemma vakioasiakkaita. Samalla lailla kuin ammattiurheilijoilla hajoaa paikat, soittaminen (etenkin nopea tekninen soitto) on hienomotorisen tason huippu-urheilua. Urheilija ei tervettä päivää näe, jos vastaavaa äärirajoille vetämistä tehdään sormilla ja käsillä, lopputulos lienee vastaava. Suuret harjoittelumäärät ja jatkuva tekninen itsensä haastaminen voivat aiheuttaa tendiniittiä ym. vaikka soittoasento olisi oikea. Murheellista kuultavaa että bändisoitot loppuu, musiikkia rakastavan pahin painajainen. Itse voin vain toivoa ettei tauti etene kuten AP:lla, että pystyisi vielä tiluttamaan... nyt tuo etusormi ainoa ongelma. http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | |
Zibaldone: Soittamisen ei pitäisi ikinä olla niin raskasta että siitä aiheutuisi kipua. Huono soittoasento on aloittelijan virhe. Miten tuo liittyy ketjun aiheeseen? Kerro tuo vaikka Jukka Toloselle, joka joutui lopettamaan kitaransoiton nivelrikon takia. Itse soitin n. 40 vuotta ilman ongelmia. | |
stratomaster: Miten tuo liittyy ketjun aiheeseen? "Mutta epäilemättä kova treenaaminen ja esim. epäergonominen soitto pistävät sormet lujille ja pahentavat nivelrikon oireita." | |
Zibaldone: "Mutta epäilemättä kova treenaaminen ja esim. epäergonominen soitto pistävät sormet lujille ja pahentavat nivelrikon oireita." Allekirjoittaneen ja esim. Aalataurin nivelrikko ei kuitenkaan aiheutune aloittelijamaisesta väärästä soittoasennosta. Mutta joo, kommenttisi on yleisellä tasolla ihan validi, ehkä vastasin vähän kulmikkaasti. | BigPapa 15.01.2022 18:09:22 (muokattu 15.01.2022 18:27:40) | |
|
Nivelrikkohan ei synny vain mekaanisesti vaan siihen on muitakin syitä. Stratomaster tarkoittanee, että jo olemassa olevaa nivelrikkoa epäergonomiset soitto- ja treenitavat saattavat pahentaa. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00673 Nivelrikon syyt Nivelrikon perimmäistä syytä ei tiedetä. Nivelrikossa ruston tuhoutuminen saa ylivallan rustoa korjaavista tekijöistä. Vaurioitunut nivelrustokudos ei parane ennalleen ja muutokset etenevät yleensä hitaasti vuosien kuluessa. Nivelrikon vaaratekijät Tunnetut vaaratekijät ovat ikääntyminen, perimä ja alaraajojen nivelissä ylipaino. Nivelrikon taustalla saattaa olla useita altistavia geenejä. Nivelrusto saattaa vaurioitua myös nivelvammoissa ja niiden jälkeisestä nivelen epävakaudesta, virheasennoista, liian raskaasta liikunnasta ja työstä. Keskeistä Nivelrikko on yleisin nivelsairaus, joka aiheuttaa muutoksia nivelen eri rakenteissa ja koko raajan lihaksistossa. Nivelrikon syntyyn vaikuttavat ikääntyminen, perimä, nivelvammat, nivelen epävakaus, liian raskas työ tai liikunta ja alaraajojen nivelissä ylipaino. Nivelrikon itsehoitoon kuuluvat kylmähoito, liike- ja lihasharjoittelu, sopivat liikuntalajit, apuvälineiden käyttö ja ylipainoisilla painon pudottaminen. Sähkökipuhoito (TENS) ja akupunktiohoito lievittävät lyhytaikaisesti kipua. Nivelrikon lääkehoitona käytetään parasetamolia, tulehduskipulääkkeitä geelinä ja suun kautta ja poikkeustapauksissa mietoja opioidena sekä nivelen sisäisiä ruiskeita.
https://www.duodecimlehti.fi/duo10088 Patofysiologia Nivelrikko kehittyy geneettisten, biomekaanisten ja biokemiallisten tekijöiden seurauksena (Konttinen ym. 2003). Nivelrikkoa pidetään ensisijaisesti nivelruston sairautena. Äskettäin on esitetty, että nivelrikko alkaa autoinflammatorisena sairautena. Siinä alkuun kulumisen ja vamman seurauksena paikallisesti rustoväliaineesta vapautuvat nivelrustoperäiset molekyylit (alarmiinit) ärsyttävät Tollin kaltaisten reseptorien välityksellä rustosoluja tuottamaan ja vapauttamaan tulehdusta aiheuttavia tekijöitä (Konttinen ym. 2011). Koska nivelrustossa ei ole veri- tai imusuonia eikä hermoja, kipu nivelrikossa johtunee sekundaarisesta nivelkalvon tulehduksesta eli synoviitista. Myös muissa ympäröivissä pehmytkudoksissa tapahtuu muutoksia (Konttinen ym. 2003, Tan ym. 2005). Rustosta mekaanisesti ja entsymaattisesti vapautuvien molekyylien aiheuttama komplementin aktivaatio ylläpitää nivelkalvon tulehdusta (Buckland 2011, Wang ym. 2011). Tämän lisäksi kypsässä nivelrikossa on nivelkalvolla ja rustossa runsaasti vasta-aine-autoantigeeni -komplekseja, joissa autoantigeeni on jokin lukuisista soluväliaineperäisistä molekyyleistä (esim. COMP, lumikaani tai biglykaani) (Monach ym. 2009). Tältä osin kypsässä nivelrikossa on myös autoimmuunipiirre. Tutkijat arvelevat, että tulehdusta ylläpitävät mekanismit ovat nivelrikossa samankaltaisia kuin nivelreumassa mutta perussyy on kuitenkin mekaaninen eikä autoimmuunipohjainen (Monach ym. 2009). Nivelrikossa ei esiinny nivelreumalle tyypillisiä nukleosomaalisia (histonia ja DNA:ta) antigeeneja sisältäviä immuunikomplekseja eikä seerumissa ole autovasta-aineita (reumatekijää ja syklisiä sitrulliinipeptidivasta-aineita), joten nivelrikon diagnostiikassa serologiasta ei ole apua. Nivelrikossa kehittyy uudiskasvua rustonalaiseen luuhun ja nivelen reunoille (luisina kyhmyinä tuntuvat osteofyytit). Erosiivinen nivelrikko on nivelrikon erityinen aggressiivisempi muoto, jota esiintyy sormien kärki- ja keskinivelissä (Jacobs ym. 2010, Kaufmann ym. 2010). Toistuvien tulehdusjaksojen, etenevän niveltuhon ja äkillisen alun vuoksi se voi muistuttaa kliinisesti nivelreumaa. Rustonalaiset erosiiviset muutokset saattavat johtaa huomattavaankin virheasentoon ja ankyloosiin (Jacobs ym. 2010, Kaufmann ym. 2010). Nivelrikko voi kehittyä nivelen infektion tai vamman seurauksena. Silloin puhutaan sekundaarisesta nivelrikosta, joka syntyy muuntuneen kuormitusjakauman vuoksi. Käden harjoitusohjeet https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01036 | |
Kiitos BigPapa hienosta yhteenvedosta! | aalataur 10.07.2022 08:54:39 (muokattu 10.07.2022 09:07:38) | |
|
Mulla nivelrikko-tyyppiset oireet sormissa paheni tuossa kevällä reippaasti. Soitto kävi mahdottomaksi perkele, ennen oli vaan plekukäden etusormessa mutta yhtäkkiä oireet pamahti kaikkiin vasurin sormiin paitsi pikkurilliin, ja myöskin oikurin keskisormeen. Kyllä on pistänyt mietityttämään, näin 42 vuoden iässä. Tuntuu että viimeisestä 12 kk on puolet joutunut pitämään täyttä soittotaukoa erilaisten kipujen takia. Omituista kyllä heberdenin kyhmyjä ei ole vasemmassa kädessä, vain oikeassa. Cartexanista (reseptilääke) olen saanut apua. Kuukauden sitä piti napsia että alkoi auttaa, niinhän siinä ohjeessakin kyllä luki. Tuo ei paranna tietysti nivelrikkoa, mutta hidastaa sen etenemistä. Plektrakäsi on jo 95% kunnossa, vaikka välillä vähän juilii keskisormeen. Vasurikin on kokonaisuutena parempi. Mitkään salvat tai voiteet tai kylmäpussit ei kyllä lopulta auttanut, kun kivut kävi pahoiksi. Mutta Cartexan tepsi Eikä se ilmeisesti kaikilla auta, OP oli koittanut Cartexania ja lopettanut. Mulla on ehkä vielä varhaisemmassa vaiheessa sairaus, joten tuntuu toimivan. Vähän kallis lääke vaan, jos pysyvästi meinaa käyttää Minulla on kyllä muutenkin ollut outoja terveysmurheita jo 3 v pian. Outoja kroonisia kipuja joka paikassa, on tutkittu reumat, borrelioosit ja vaikka mitä, ei vaan löydy syytä. Tiedäpä sitä varmasti oliko nuo vasurin kivut nivelrikkoa (josta kyllä merkkejä näkyy tosiaan röntgenissä) vai sitä samaa paskaa mitä muuallakin kropassa on ollut eri muodoissa (esim. polvilumpioihin saattui saatanasti kauan aikaa, vähän saman tyyppisesti, röntgeneissä ne on ihan ok 42-vuotiaan polvet, ja nykyään ei satu polviin juuri yhtään). Lääketiede voi olla pitkällä, mutta eipä lääkärit ole ratkaisua löytäneet, pitää toivoa että menee tää kipuruletti itsestään ohi joskus. Soittaa onneksi pystyy taas, aiemmin sekin sattui olkapäähän kauan aikaa (seisaaltaan, istualtaan, klasariasennossa, no matter) mutta enää ei. Olkapääkipu on siirtynyt vasemmalle, mutta siellä se ei haittaa soittoa Monihan varmaan sanois, että mun pitää harrastaa liikuntaa jos on aina kaikki kipeätä, mutta siinähän se outo onkin että olen ollut aktiivinen kuntoilun harrastaja monessa vaiheessa elämää. Myös 3 vuotta sitten, oli jopa jonkin verran lihasmassaa, joka on nyt kyllä hävinnyt. Terveellisesti syön edelleen ja yritän kuminauhoilla jumpata olkaa. Enää ei ehkä viiti maastavetoa yms. tehdä salilla ainakaan ilman vetoremmejä, ettei sormet ota lisää damagea, vaikka tuon olan saisikin kuntoon http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | |
aalataur: Enää ei ehkä viiti maastavetoa yms. tehdä salilla ainakaan ilman vetoremmejä, ettei sormet ota lisää damagea, vaikka tuon olan saisikin kuntoon Jos painoilla treenaa väärin niin voi saada vain enemmän vahinkoa aikaan. Pitäisi ajatella treeniä kunnon kannalta, että mikä kohentaa kehon toimintakykyä ja kuntoa, aina sen ei tarvitse olla painoharjoittelua. Esimerkiksi jooga on loistavaa treeniä keholle. Itse en käytä vetoremmejä maastavedossa, koska ajattelen sitä niin, että jos otevoima ei pidä niin sitten painoa on liikaa, koska maastavetokin on kokonaisuus, jossa jokainen kehon osa on mukana. | aalataur 10.07.2022 10:42:58 (muokattu 10.07.2022 11:02:33) | |
|
Krice: Jos painoilla treenaa väärin niin voi saada vain enemmän vahinkoa aikaan. Toki. En mä ole enää 10 vuoteen yrittänyt mitään "ykkösiä" tai vastaavaa repimistä. Aina huolelliset lämmittelyt ja kiertäjäkalvosimien etenkin, kymppejä ja sellasta. Sehän siinä outoa että ne hajosi, molemmilta puolilta. 2019 syksyllä. Kun ihan chilliä treeniä tein. Noi on tosi hitaita kuntoutettavia. Olen miettinyt että miten kiertäjät käytännössä yhtä aikaa molemmat hajosi, ilman mitään selkeätä vammautumishetkeä. Ne vaan.. lahosi jotenkin... Vieläkin tavallaan uskon että lääkärit ei ole huomioinut jotain... mutta yritän nyt kuntouttaa. Sisäkiertoja, ulkokiertoja, kuminauhalla yms. Itse en käytä vetoremmejä maastavedossa, koska ajattelen sitä niin, että jos otevoima ei pidä niin sitten painoa on liikaa, koska maastavetokin on kokonaisuus, jossa jokainen kehon osa on mukana. Samalla logiikalla olen ollut, (myöskin on hyvä treenata forkkuja koska se ehkäisee kitaravaivojen muodostumista, ja vetoremmeillä forkut ei tee töitä joten en ikinä käyttänyt niitä) mutta nyt joutuu sitten miettiä sormia eri tavalla nivelrikon takia. Kivuttomia vuosia ei sormilla välttämättä ole enää montaa, kun nyt joutu ottaa lääkkeet avuksi. Joten pitänee säästää ne nivelet mitä on kitaraan. Muistan lukeneeni että Mick Jagger ei enää nostele mitään painavaa, sillähän on nivelrikko tosi paha kai, ja ihan siinä hilkulla että pystyykö edes soittaa enää. Salilla voi tehdä kyllä onneksi paljon ilman sormiin kohdistuvaa voimakasta vetoakin. Ja salin ulkopuolella. Ja forkutkin voi onneksi jumpata erilaisilla rannekäännöillä, pikkupainoilla. Onneksi ei tuo vetäminen ole ainoa tapa. Mun on pakkokin, ettei kyynärvarren (soittoperäiset) tendinoosi-tyyppiset setit viime syksyltä uusiudu. Niidenkin alkuperä on vähän hämärä tavallaan (oudon vähäisellä soitolla tuli) tosin http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | empires 12.07.2022 23:14:52 (muokattu 12.07.2022 23:22:49) | |
|
Laiskuuttani en jaksa lukea ketjua, mutta mulla todettiin nivelrikko joka painottui olkaniveliin, kyynärniveliin ja eritoten sormien niveliin, sormien nivelet oli turvonneet ja kipeät ja könkät..Syyksi epäiltiin Covid-rokotetta, itse epäilin Keto-ruokavaliota, koska salilla kaikki jurrasi..siihen ei uskottu, lopetin dieetin josta muuten pidin, oireet poistuivat ja nivelet palasivat normaareiksi. tänään olen kunnossa, en tiedä mikä vaikutti mihinkin, olen taas täysin soittokunnossa ja salilla kaikki toimii. Lights are on but nobody is home.. | aalataur 13.07.2022 00:39:35 (muokattu 13.07.2022 00:59:12) | |
|
Mielenkiintoista. Ite en kyllä ole ketoillut. Ja joo, vaihdoin plektran 1.14 Tortex Sharpiin, ainakin toistaiseksi. Jazz3 XL 1.34 mm mitä käyttänyt yli 10v vaan jotenkin osuu tohon etusormen niveleen. Voisi luulla että Sharp ottaa vielä pahemmin, mutta ei ota. Joku tossa plekussa on, Sharp on pitempi joten ilmeisesti laajempi tukipinta nivelen kohdilla. Myöskin se terävyys tekee sen, ettei kovin syvältä tuu rouhittua. Hieman vielä tökkii joskus ton terävyyden takia, mutta aika mukavasti tottunut. Talvella tuli soitettua niin että pidin peukalon ja keson välissä plekua, siihenkin tottui. Jouduin pitämään jäätelötikusta tehtyä lastaa sillon etusormessa ku sattu niin vitusti se pelkkä käden heilutus. Mutta keskarinkin niveliä alkoi särkemään.. Siihen nähden tilanne on nyt hieno. Cartexanin vuoksi ilmeisesti http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | |
Mummoni ompeli menemään 90-vuotiaaksi nivelrikosta huolimatta. Sanoi että sattuu, mutta onnistuu silti, olen vähän tuudittautunut siihen. Itsellä kans oli kausi jolloin sorminivelet oli kipeet ja turvonneet ja olin varma että nyt tää alko, mutta nyt taas ihan hyvät varmaan viimeset 10 vuotta. Tiedä noista, vasen ranne ei enää tykkää runsaasta soitosta ja soitto aika paljon hiipunut, liekö jotain pinteen tynkää, joten ostin kanttikaulaisen reson. Jotain pitää soittaa. | p130 13.07.2022 08:55:27 | |
|
aalataur: Cartexan Tätä siis määrätään muihinkin kuin alaraajojen ongelmiin. Hyvä, mun elämän pelastanut mömmö :) Piti vaatia lääkäriltä itsekin ja suosittelen asian esille ottamista, jos on näitä vaivoja. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. | |
aalataur: Ja joo, vaihdoin plektran 1.14 Tortex Sharpiin Jos et ole kokeillut niin kannattaa kyllä muitakin kun noita dunlopin peruslätkiä kokeilla. Olen käyttänyt Chicken picksin 3,5mm shredderiä, tuntuu siltä, että sitä ei tarvitse puristaa niin älyttömästi. Toinen mitä olen päristellyt on Ibanez elastomer hard 1.0mm, joka on taas ihan erilainen, taipuisa mutta silti kiva ainakin harjoittelussa. | |
Krice: Jos et ole kokeillut niin kannattaa kyllä muitakin kun noita dunlopin peruslätkiä kokeilla. Olen käyttänyt Chicken picksin 3,5mm shredderiä, tuntuu siltä, että sitä ei tarvitse puristaa niin älyttömästi. Toinen mitä olen päristellyt on Ibanez elastomer hard 1.0mm, joka on taas ihan erilainen, taipuisa mutta silti kiva ainakin harjoittelussa. 3,5 huh aika jymäkkä. Miettinyt että kumpihan se nyt nivelelle on parempi, se että pleku taipuu vai että se ei taivu. Mutta neulanterävä kärki pakottaa soittamaan ihan siitä "pinnasta" koska syvältä rouhiminen tökkää. Mikä ehkä keventää kokonaisrasitusta emt.. Toisaalta kun tökkää, tökkää kunnolla Joo menee aika OT mutta nyt vasta suostunut koittamaan eri plekuja (pakotettuna, etsiessäni siitä apua nivelongelmiin). Olin aina JazzIII-puristi, väkisin sillä väänsin jopa sointujen lätkyttämistä, ajattelin että kun ei vaihtele sitä niin on yksi häiriötekijä vähemmän. Mutta yllättävän pian uusiin tottuu. Ja kun se sama plektran malli vääntää niveltä vuosikausia samasta kohtaa, ehkä tuo mallin vaihtaminenkin voi jotakin vaikuttaa. Suuri tukipinta-ala jakaa sitä painetta laajemmin eri sormen kohdille, muodostaa ikään kuin tukevan "lastan" itsessään Huomannut että millään Jazz3 tylsemmällä en osaa soittaa, tilasin kokeeks yhden P. Gilbert signature plekun (ja random lajitelman kaikenlaisia) ja hämmästyin miten ohut pyörylä se oli. Tylsempi kärki ku Jatsissa. Nuo Sharp Tortexit kuluu vaan pirun nopeeta, varsinkin ohuempi 0.88 millä Alex Hutchings soittaa, pari iltaa ja se on ihan eri plektra http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|