Aihe: Warwick-klubi | |
---|
paskisti 08.12.2023 09:01:33 (muokattu 08.12.2023 09:33:05) | |
|
vt_17: Mulla oli aikanaan pari viisikielistä Corvettea, ensimäinen oli 1997 vuoden saksalainen passiivi bubingarungolla. Hyvin murisi ja oli miellyttävä soittaa. Kaula oli vielä wengeä tässä. Ei paljoa maksanut, olisiko noin 700 ollut. Ostin sille kaveriksi Corvette FNA Jazzmanin, joka olikin kyllä huikea peli vaikka elämää olikin nähnyt. Tonnilla lähti silloin. Taisi olla Kwanin basistin vanha soitin. Tämäkin piti mennä myymään jonkun muun tieltä pois, välillä tulee ikävä. Tuntuu että yleisesti on hinnat näissä noussut aika paljon viime vuosina. Juu murinaa näissä kyllä oli. Nyt kun sanoit niin en ole varma mikä se kaula oli. Olikohan niin että NT Thumbissa oli laminoitu Wenge ja Corvetessa halvempana yksiosainen pultti-Ovangkol. Hinta ei päätä huimannut uutenakaan verrattuna nykyisiin ja muistettava että oli Saksassa tehty viimeisen päälle laadukkaasti. Haikeudella omaakin muistelen kun sillä alkoi totisempi keikkailu, mutta en silti sitä varsinaisesti jää kaipaamaan muuta kuin soitettavuuden puolesta. Nyt jos joku pitäisi Warreista hommata niin se NT Thumb olisi kova peli, on tosin kyllä kaulapainoinen ja muutenkin painava, sekä erittäin hintava. No toinen olisi Streamer Stage 1 läpirungon kaulalla. | Hessos 10.12.2023 12:57:59 (muokattu 13.12.2023 21:42:53) | |
|
Esa H: Mulla oli aikoinaan Corvette Standard. Menin myymään sen jostain syystä. Nyt piti hommata Torilta samanlainen. Tämä on aivan just niin loistava kuin muistelin. https://1drv.ms/i/s!Av1W4jN18MRche0HrJvw52yLGxYIJA?e=PueKqm Mukavaa että tykkäät, loistovekotinhan tuo on! Terveisin ko. soittimen sulle myynyt. Palasinkin juuri klubiin vuoden 1994 Fortress Onella: https://muusikoiden.net/dyn/users/179868.jpg ryhä / valas / pyhä / graal | |
Hessos: Mukavaa että tykkäät, loistovekotinhan tuo on! Terveisin ko. soittimen sulle myynyt. Palasinkin juuri klubiin vuoden 1994 Fortress Onella: https://muusikoiden.net/dyn/users/179842.jpg Onpa nätti peli! Siinä on ilmeisesti jonkinainen öljy pinnassa / ei maali ? | |
Esa H: Onpa nätti peli! Siinä on ilmeisesti jonkinainen öljy pinnassa / ei maali ? Juu ei siinä maalia ole. Nirvana black on viimeistelyn nimi, kai se joku öljy/vahajuttu on. Näyttää erilaiselta joka kuvassa. ryhä / valas / pyhä / graal | |
Hessos: Mukavaa että tykkäät, loistovekotinhan tuo on! Terveisin ko. soittimen sulle myynyt. Palasinkin juuri klubiin vuoden 1994 Fortress Onella: https://muusikoiden.net/dyn/users/179868.jpg Tuo on kyllä Warren pintakäsittely mun makuun. Ja mikkisetup hyvä sekin. Kaikin puolin hieno basso. | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|