Aihe: Tarjous laari. | |
---|
AP 28.09.2022 09:43:48 | |
|
hollmi-5: Bassorumpu teki syvän vaikutuksen. Muutenkin olivat oikein hyvät. Premierejä on minulla ollut kovin vähän. Genistat 2000-luvun alussa ja jokunen kokemus sitten halvemmista ja Signioistakin. Kannattaa tutustua. Juu. Merkki toki onkin minulle varsin tuttu vanhastaan, vaikka omia kokemuksia on harmillisen vähän. Laatumerkin maineessa se aina on minulle ollut eikä tehtaalta tietysti halpaa takavuosina lähtenytkään. Tämmöisen pahanlaisen anglofiilin silmään noissa on aina ollut kiehtova englantilaisuuden maku - kuinkas muuten. Ja kiitos turkulaisen Soitin-Laineen, meillä maakunnassa tuntuu olevan aika vahva Premier-kanta.... Otin muutaman tuntumanverestyssoittotunnin toissatalvena ja siellä pääsin käpistelemään Genistoja - ja kyllä, hyvällä vireellä ja oikein valituilla kalvoilla sointi oli todella muuta kuin mihin tässä on keskihintaisen tai vielä vaatimattomampien rumpujen kanssa tottunut. Aiemmin olen käyttänyt hiukan 90-luvun alun APK:ta ja XPK:ta ja niistäkin on jäänyt hyvä maku. Kestopäiväuni on ollut saman ajan Resonatorit, mutta sellaisia en ole kai koskaan edes kapulalla lyönyt. Ihmismieli on jännä. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
|
AP: Uissssssss, ei puutu kuin tonni rahaa ja jokunen neliö tilaa. https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1768673 Nyt on viiksekkään komeaa. Nuo symbaalien puomiständit on jotain... uskomatonta: https://muusikoiden.net/dyn/tori/1303546.jpg |
|
Jucciz: Nuo symbaalien puomiständit on jotain... uskomatonta: https://muusikoiden.net/dyn/tori/1303546.jpg "Pisimmät puomit"-kisan ykköspalkinto. Soundit, piuhat ja kajarit. |
|
hollmi-5: "Pisimmät puomit"-kisan ykköspalkinto. Pierevät soittokaverit saadaan rajattua hieman etäämmäs. En ole musiikin asiantuntija. |
AP 05.10.2022 15:07:37 | |
|
Jucciz: Nuo symbaalien puomiständit on jotain... uskomatonta: https://muusikoiden.net/dyn/tori/1303546.jpg Englanti_mieehenä ja 70-luvun ystävänä totean ständien olevan erinomaiset. Pitääpä muistaa muuten uusia veikkausrivi. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
|
AP: Englanti_mieehenä ja 70-luvun ystävänä totean ständien olevan erinomaiset. Pitääpä muistaa muuten uusia veikkausrivi. Kyllähän tuommoset 16 tai 18 tuuman krässit ilman muuta tarttee puolentoista metrin puomin ja vastapainot. Ei muuten mitenkään pysy pystyssä. Ja onhan ne tosi tyylikkäät! |
AP 12.10.2022 10:56:00 | |
|
Jucciz: . Ja onhan ne tosi tyylikkäät! Tuhisen viiksiini hyväksyen. Muistankohan muuten väärin tämän toisen Premier-ilmoituksen torilla: https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1771889 Minusta tuo ihan varpilla oli ensiksi myynnissä Premier Projectorina, ja ehdin jo pillastua, että taas on myynnissä loistotavaraa loistohintaan. Nyt otsikkona onkin APK, mikä on taas jo luokkaa vaatimattomampi setti - jos ei huono sentään. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
|
AP: Muistankohan muuten väärin tämän toisen Premier-ilmoituksen torilla: https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1771889 Minusta tuo ihan varpilla oli ensiksi myynnissä Premier Projectorina, ja ehdin jo pillastua, että taas on myynnissä loistotavaraa loistohintaan. Nyt otsikkona onkin APK, mikä on taas jo luokkaa vaatimattomampi setti - jos ei huono sentään. Infosin myyjää asiasta. Tuo setti on tosiaan APK eikä Projector. |
AP 24.10.2022 10:51:11 | |
|
Velli: Infosin myyjää asiasta. Tuo setti on tosiaan APK eikä Projector. No niin, ei sitten pettänyt sen paremmin muisti kuin näkökään :D Premierhän täyttää muuten 100 vuotta tässä ja kiitos algoritmien, oma FB-näkymä on ollut varsin täynnä teemaan liittyviä kuvia. Varmasti voisi olla huonomminkin. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
AP 14.11.2022 12:26:13 | |
|
Ei kokojen puolesta ihan lyhyelle soittajalle, mutta muuten: 200 eurolla Yamahan Power V:t - toki vain tomit ja bassari hilppeineen, mutta silti. Jos oikein muistan, kyseessä on käytännössä Premierin APK:t eri raudoilla. Siis kelpoisa nippu pidemmällekin kuin aloitteluun ja kunnon virpalla lisää käyttöäarvoa aina vaan. https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1776715 "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
|
Mikähän se paralleelikoneiston näköisellä varustettu kahdeksantuumainen torilla kahdenkympin pyynnillä ollut virveli mahtoi olla...? LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
|
F-musiikin varastontyhjennyksessä Sabianeja "jopa -60%" https://www.f-musiikki.fi/poistotuotteet "Tätä palvelua selaillessani olen tullut siihen tulokseen että täällä liikkuu enimmäkseen alle 20-vuotiasta heviporukkaa." -Chrometta |
|
Onko 1600e liikaa Rolandin TD-17KVX setistä käytettynä liikaa? Mukana haikkateline, singlepedaali ja penkki mallia aikalailla halvimmat. |
Kimd 31.01.2023 22:45:16 | |
|
blithe6x: Onko 1600e liikaa Rolandin TD-17KVX setistä käytettynä liikaa? Mukana haikkateline, singlepedaali ja penkki mallia aikalailla halvimmat. Tinkaisin hintaa ja riippuu tietysti kunnosta Ei irtoa |
|
blithe6x: Onko 1600e liikaa Rolandin TD-17KVX setistä käytettynä liikaa? Mukana haikkateline, singlepedaali ja penkki mallia aikalailla halvimmat. Tuoko? https://www.drum-tec.com/roland-td- … 8w2zKtYDfA577BkZHkvnRxoCT4MQAvD_BwE Onneksi maailmassa on paljon hyviä ja helppoja biisejä.
Ei tarvitse soittaa huonoja eikä vaikeita. |
Kimd 12.02.2023 11:51:52 | |
|
Nyt ois laatu halpaa https://muusikoiden.net/dyn/tori/1384391.jpg Ei irtoa |
|
Kimd: Nyt ois laatu halpaa https://muusikoiden.net/dyn/tori/1384391.jpg VIRHE 404 mitäs siellä olis ollut? "Tätä palvelua selaillessani olen tullut siihen tulokseen että täällä liikkuu enimmäkseen alle 20-vuotiasta heviporukkaa." -Chrometta |
Jeltz 12.02.2023 17:45:11 (muokattu 12.02.2023 17:47:53) | |
|
Danko: VIRHE 404 mitäs siellä olis ollut? Pearlin Masters-shellset (vaahteraa, joku 2010-luvun malli ilmeisesti?) 500€. En ole itse mitään tuoreita Pearleja testaillut, kun brändi ei ollenkaan inspiroi. Mutta edullinen pyyntihän tuo vaikuttaisi olleen. |
|
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1803650 Härskisti mainostan omaa ilmoani, koska pidän tätä halpana. Tämän jo joku tuomitsi tuon lommon vuoksi kelpaavan korkeintaan vara-osiksi. Ei se nyt ihan niin mene, ihan soittajan peli mutta itsellä ei vaan saa aikaa niin myisin pois. Silloin pitää puskee kun reikä on ruskee. |
AP 13.02.2023 12:56:07 | |
|
sahkuifk: https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1803650 Härskisti mainostan omaa ilmoani, koska pidän tätä halpana. Tämän jo joku tuomitsi tuon lommon vuoksi kelpaavan korkeintaan vara-osiksi. Ei se nyt ihan niin mene, ihan soittajan peli mutta itsellä ei vaan saa aikaa niin myisin pois. Pistin yyveetä. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|