Aihe: Guns N' Roses | |
---|
|
The Jack: Ei tullutkaan sitten uuden biisin General julkaisua tänään kuten oli luvattu. Lykkäsivät sitä viime hetkellä joulukuun loppuun. Fanit käy kohtuu kierroksilla ja ihan aiheesta. Nyt vuotanut nettiin kaksiosainen The General and Monsters. Hyvältä kuulostaa muutaman kuuntelun jälkeen ja paranee joka kuuntelulla. Varsinkin tuo ensimmäinen osa The General on todella mielenkiintoinen. Hyvin synkkiä lyriikoita. Ei mitään hyvän mielen biisejä. |
|
drifter1: Hyvältä kuulostaa muutaman kuuntelun jälkeen ja paranee joka kuuntelulla. Varsinkin tuo ensimmäinen osa The General on todella mielenkiintoinen. Hyvin synkkiä lyriikoita. Ei mitään hyvän mielen biisejä. On todellakin kova biisi. Melkein rohkenisin jo sanoa että mestariteos. En osaa verrata tätä mihinkään aiempaan GNR-biisiin. Keksivät uuden tyylin. Sellaista Nine Inch Nails tapaista industrial-meininkiä mukana, mutta ei liikaa. Tämä pitäisi kaupata jonkin kauhuleffan soundtrackille. Hieno kieroutunut tunnelma biisissä. |
|
Aivan karmeeta kuraa molemmat. The Jack: Sellaista Nine Inch Nails tapaista industrial-meininkiä mukana Juuri tämän takia. Olen puhunut. Yai Yo-kaista ragastaa |
|
Ei enää tiedä, mikä on oikea versio. On se nykyaikaa, kun heti on tulilla AI-versiot ja surullista on, ettei oikein mikään iske. |
|
Tympee Huttunen: Ei enää tiedä, mikä on oikea versio. On se nykyaikaa, kun heti on tulilla AI-versiot ja surullista on, ettei oikein mikään iske. Osuit ytimmen! Ei noi "vuodetut" versiot voi mitenkään olla ees demoversioita. Tästä oli Rick Beatolla hyvä video missä asiasta lätistiin ja eihän se nyt hyvältä näytä meidän wanham_liitom_äi-ien näkö___kulmasta :( Yai Yo-kaista ragastaa |
|
The Jack: On todellakin kova biisi. Melkein rohkenisin jo sanoa että mestariteos. Mitä enemmän kuuntelee, sitä paremmaksi muuttuu. Huikea biisi! Eihän tämä varmaan Appetiten jatko-osaa odottaneille ole mitään herkkua, mutta hyvää jatkumoa hienolle Chinese Democracylle. Appetite for Destruction on maailman paras hardrock-levy, mutta on hienoa kuulla tämän tyylisiä biisejä myös. Varsinkin näin hyviä. |
|
The General soitettiin eilen ensimmäistä kertaa livenä Dallasissa. https://youtu.be/8ecZoM4RtGY Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
|
https://www.youtube.com/watch?v=vTj29VEY1y4 GNR faneille. Muut älköön turhaan vinetkö. Yai Yo-kaista ragastaa |
|
The General https://www.youtube.com/watch?v=35IMLsf54oI
blaaah Yai Yo-kaista ragastaa |
|
nahkalipsi: The General https://www.youtube.com/watch?v=35IMLsf54oI blaaah Selailin eilen mun Appetiten 4cd+blu ray-boxia ja tekisi mieli tosi paljon tykätä tästä. Mutta tämä on vaan laiska ja eloton kappale jota tekee pahaa kuunnella. |
phiit 08.12.2023 08:42:15 (muokattu 08.12.2023 08:43:36) | |
|
nahkalipsi: The General https://www.youtube.com/watch?v=35IMLsf54oI
blaaah blaaah indeed... ehkä levyllä ns täytebiisinä oikeassa kohtaa menis mut ei sinkkuna |
trih 08.12.2023 09:07:59 | |
|
nahkalipsi: The General https://www.youtube.com/watch?v=35IMLsf54oI
blaaah rentikkäästi: WAT? |
|
HaloOfFlies: The General soitettiin eilen ensimmäistä kertaa livenä Dallasissa. https://youtu.be/8ecZoM4RtGY Hmm jopas on outo biisi. Axl kaiutettu jotenkin ihan sikana. Kuulostaisi paremmalta jos olisi jätetty "normaaliksi"... Aika Chinesen muka-modernissa hengessä mennään. G&R meets prog? |
|
Onhan tuo ihan huikee biisi! Koko biisi ihan parhautta, mutta varsinkin viimeinen minuutti jotain uskomatonta. |
|
Toivottavasti nämä Democracyn aikaiset jämäbiisit olisivat vähitellen tässä. Olihan tuossa jotain ihan ok juttuja, mutta konerummut tai tuollainen monotoninen hakkaaminen vei biisiltä tehot. Epäilen, että ei näissä julkaisuissa ole Axl:lla mitään suurempaa kunnianhimoa, kunhan saadaan jotain uutisarvoa ikuisesti jatkuvalle kiertueelle. Hey Ho, Let's Go! |
|
krautio: Toivottavasti nämä Democracyn aikaiset jämäbiisit olisivat vähitellen tässä. Eye on You ja Atlas Shrugged on vielä. Jälkimmäinen oli muistaakseni jopa hyvä. Yai Yo-kaista ragastaa |
|
Gunnareitten ja AC/DC:n liitos tiivistyy. Tällä kertaa Slash ja Brian Johnson. https://www.youtube.com/watch?v=QAxBEfKeOzw Itse asiassa aika mukavaa kunneltavaa. |
|
The Jack: Gunnareitten ja AC/DC:n liitos tiivistyy. Tällä kertaa Slash ja Brian Johnson. https://www.youtube.com/watch?v=QAxBEfKeOzw Itse asiassa aika mukavaa kunneltavaa. Ai vitti. Lesoo. Minkälainen se Slashin eka sooloälppy oli? "Suorite valmis. Seuraava porsas sisään." |
p130 10.03.2024 12:39:06 | |
|
Piepe: Ai vitti. Lesoo. Minkälainen se Slashin eka sooloälppy oli? Lasketaanko Snakepitit sooloiksi? Kovia joka tapauksessa. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. |
|
https://www.youtube.com/watch?v=PkxirKaJY9Y Eve - En pysty muuttumaan. 1987. Guns `n Roses - Sweat child of mine. 1987. Even kertsin taustalla on kitarariffi, joka on "Sweat child of mine". Tai no.. Ainakin melkein. Kumpi on ollut ennemmin? Toivottavasti Eve.. Onhan GNR kopsannut Hanoi Rocksia. Muistaakseni Jay Lewisin kirjassa väitetään, että GNR kopsinut OZ -yhtyettä jossain biisiiä |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|