Aihe: Pelle Miljoona & 1980 | |
---|
|
Elikäs mantsan ja yhteiskuntaopin, sosiologian ja kulttuurihistoriallisten kerrosten tutkimusten jälkeen siispäädymme tulemaan että: Vantaalainen Problems, Espoolainen Trash, Savonlinnalainen N.U.S. metamorphostoituivat Helsingissä ( tuossa suomen New Yorkissa,Finnougrilaisten heimojen sulatusuunissa) yhtyeeksi Pelle Miljoona & 1980. Eikös pöllön tuonut Hesaan sivari keikka. PS. luulenpa että meitsi on etnisesti Savo-Karjalais-Hämäläis-Uusmaalainen. PPS. Täytys muuten joo lukasta se Tumpin kirja, on vissiin ihan kulkevasti kirjotettu. Ja eikö loppujen lopuksi vantaalaisilla ole parempi rockuskottavuus kuin espoolaisilla? nimim. 17,5 vuotta Myrtsissä asunut ja pois muuttanut. Pääkaupunkiseudun paahtavaan sulatusuuniin ovat tippuneet lähinnä idästä ja keskisestä Suomesta tulleet, kun taas Tampereen makkaratehtaaseen Pohjanmaalta ja Porista. "Mä tuun heti vihaseks kun mä kuulen jatsia" -Avovaimo | |
Näin muutes Tavastialla Hanoit Stefun keralla keikalla. Vieläkin hämää et en varmaks tiiä ketä siin oli muita soittaas. Minkälaisella koostumuksella ne oli liikkeellä. Ja keikkahan oli muistaakseni hiton hyvä, tosin, taisin olla hieman olutta lipitelly, muistikuvat eivät oo ihan fokuksessa. :) Mää taas ehdin näkemään Pelle Miljoona Oy:n ja erään Hanoin keikan, kun Andy näytti kohteliaasti yleisölleen bärsettään. Silloin kymmenistätuhansista donista tiedetty vielä pätkääkään. "Mä tuun heti vihaseks kun mä kuulen jatsia" -Avovaimo | Atomic Cafe 07.10.2007 11:37:02 (muokattu 11.10.2007 02:49:42) | |
|
PELLE MILJOONA OY Osa.4 Viimeiseen OY kokoonpanoon Pellen (laulu), Piesnackin (kitara), Taskisen (kosketinsoittimet) lisäksi tulivat Vando Suvanto (rummut) ja Jesu Hämäläinen (basso). Yhtye julkaisi yhden LP:n Radio Kebab. Levyllä myös soitti kitarasyntetisaattoria ja akustista kitaraa levyn tuottamiseen osallistunut T. T. Oksala. Yhtye oli jo kaukana alkuperäisestä Pelle Miljoona Oy:n tyylistä ja yhtye alkoi hajota. Yhtye hajosi lopullisesti toukokuussa 1983. | Atomic Cafe 07.10.2007 11:47:11 (muokattu 11.10.2007 02:56:17) | |
|
N.U.S (LP)
1.Mä vaan pogoon 2.Lontoo 3.Mä hajotan tän maailman 4.Pikkuhitleri 5.Akateeminen poika 6.Mun rakkaus 7.Ei oo järkee mennä armeijaan 8.Tahdon olla vapaa 9.Olen työtön 10.Seison paitsiossa 11.Mie en välitä mistään 12.Olen ulkona 13.Raivoon 14.Yhteiskunta haisee 15.Laulu Koskisen Masasta 16.Hyvinvointikakarat 17.Nuoriso sairastaa syöpää 18.Mitä on Punk? Vuonna 2005 julkaistulla remasteroidulla CD-versiolla ovat bonuskappaleet: "Rocktähti" "Häpeän olla valkoinen" "En jumaloi Amerikkaa" "Väkivalta ja päihdeongelma" N.U.S.:n albumilla soittavat: Pelle Miljoona (rummut, laulu ja kazoo) Pasi "Bastard" Huopalainen (kitara ja laulu) Hannu Ruuska (basso raidoilla 1, 3, 4, 5, 7, 8, 9, 13, 15 ja 17) Jukka Bilund (basso raidoilla 2, 6, 10, 11, 12, 14, 16, 18 ja laulu) Albumin jälkeen yhtyeen basistiksi tuli Jussi Paasikallio. | Gardiner 07.10.2007 12:02:14 (muokattu 07.10.2007 12:05:49) | |
|
No perkkal, mä oon ain joskus kaljapäissäni mussuttanu et eiks Jesu soittanu Hankkareissa joskus. Vastaus on ain ollu et "älä hippi horise, muistis pettää sut." Briardin Sidi Vainio ei kai kuitenkaan koskaan soittanu Hanoissa? Nasse on sipoosta, mut kävi Båtby högstadie skolanii, oli Antin kans samalla luokalla. Edit." Auttakaa, olen Espoosta!" lööpistä leikattu teksti oli meil keittiön seinäl huoneen tauluna, ettei totuus unohtuis. PS. Melroseja ei muutenkaan synny kun kerran milleniumissa.Go Länsimäki. "We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix | Atomic Cafe 07.10.2007 12:31:15 (muokattu 09.10.2007 01:48:31) | |
|
PELLE MILJOONA & 1980 7" single: Pelkistettyä todellisuutta / Ramblin' Rose (1979) 7" single: Mulla menee lujaa / Rakastava voima (1979) albumi LP: Pelko ja viha (1979) 7" single: Lanka palaa / Intiaanikesä (1979) 7" single: Tahdon rakastella sinua / Viimeinen syksy (jukebox) (1979) albumi LP: Viimeinen syksy (1979) albumi LP: Näyttämökuvia (live) (1980) Yhtye on mukana myös kokoelmilla: albumi 3LP/1CD: Metropolis (live) (1980/1996) (Pelle Miljoona & 1980: Juosten kohti elämää / Ajassa tapahtuu / Tämä sukupolvi / Raitsikka oot / Koko yö) dvd: Pelle Miljoona: Elä (2005) (Sisältää otokset konserteista: Tavastia 12.12.1979 (5 kappaletta) ja Nosturi 11.2.2005 (11 kappaletta)) | |
Näyttämökuvia lätty on jäänyt syyttä suotta huomiota vaille, jos äänitystekniset asiat meni osittain harakoille niin sehän on silti loistava dokumentti bändin keikkakunnosta ja Pelle Miljoona & 1980 oli ensisijaisesti keikkabändi. Puhut viisauden sanoja :) . Ei taida nykyteinit tietääkkään et se Cuulisti siisti pöllö oli joskus Suomen kovimman ( siihen aikaan ) Rock-bändin keulakuva. :) "We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix | Atomic Cafe 07.10.2007 12:50:05 (muokattu 10.10.2007 12:33:48) | |
|
VIIMEINEN SYKSY Nuoret sankarit - 2.58 (Ari Taskinen/Pelle Miljoona) Juosten kohti elämää - 2.25 (Rubberduck Jones/Pelle Miljoona) Ajassa tapahtuu - 2.20 (Rubberduck Jones/Pelle Miljoona) Gabriel - 4.12 Pelle Miljoona Tämä sukupolvi - 3.11 (Rubberduck Jones/Pelle Miljoona) Uusi kuva ihmisestä - 3.45 (Ari Taskinen/Pelle Miljoona) Tahdon rakastella sinua - 3.33 (Ari Taskinen) Näkymä Avenuelle - 3.26 (Tumppi Varonen) Kaikesta täytyy maksaa - 3.16 (Stefan Piesnack/Tumppi Varonen) Stadi by night - 4.15 (Ari Taskinen) Elä (kun olet nuori vielä) - 3.34 (Ari Taskinen/Pelle Miljoona) Viimeinen syksy 2.40 Ari Taskinen / Pelle Miljoona Levyllä soittavat: Pelle Miljoona - rummut, laulu Tumppi Varonen - rummut, laulu Ari Taskinen - bassokitara Rubberduck Jones - kitara Stefan Piesnack - kitara | Atomic Cafe 07.10.2007 12:53:47 (muokattu 10.10.2007 12:33:03) | |
|
MOOTTORITIE ON KUUMA
"Moottoritie on kuuma" (Ari Taskinen/Pelle Miljoona) 5:10 "Vapaus on suuri vankila" (Taskinen/Pelle Miljoona) 3:00 (3:05) "Meille kävi näin" (Tumppi Varonen) 3:43 (3:23) "Koska sydän sanoi niin" (Taskinen/Pelle Miljoona) 3:01 "Kovat kundit" (Taskinen) 2:31 "Olen kaunis" (Pelle Miljoona) 2:45 (2:46) "Juokse villi lapsi" (Taskinen/Pelle Miljoona) 4:32 "Nuoret rakastavaiset" (Taskinen) 2:13 (2:12) "Älä äiti itke" (Taskinen) 2:12 "Tänä yönä vien sinut pois" (Pelle Miljoona) 3:45 "Elämän pyörä" (Taskinen) 2:21 "Moottoritie" (Taskinen) 2:11 (2:10) "Hyvää yötä maailma" (Taskinen/Pelle Miljoona) 2:16 (2:19) Remasteroidun painoksen kokonaiskesto on 40 minuuttia ja 20 sekuntia. Muuttuneet kappaleiden kestot on merkitty edellä suluissa. Kokoonpano: Pelle Miljoona - laulu, rummut Ari Taskinen laulu, kosketinsoittimet, kitara Andy McCoy kitara, laulu Sami Takamäki - bassokitara, laulu Tumppi Varonen rummut, lyömäsoittimet, laulu | Atomic Cafe 07.10.2007 12:59:40 (muokattu 10.10.2007 12:46:29) | |
|
PROBLEMS ? Yhtyeen kokoonpano on vaihtunut tiheään tahtiin, tässä tunnetuimmat kokoonpanot. Katupoikia -levyllä Tumppi Varonen - laulu Stefan Piesnack - kitara Jarmo "Häkä" Halttunen - basso Timo "Droppis" Wahlberg - rummut Rubberduck Jones - kitara B-puolella Yleisön pyynnöstä -levyllä Tumppi Varonen - laulu Stefan Piesnack - kitarat T.B. Widow - basso Affe Forsman - rummut Takaisin luontoon -levyllä Tumppi Varonen laulu, kitara Stefan Piesnack kitara, laulu Jukka Kylli rummut Jarmo Halttunen basso Diskografia: Singlet Ei tää lama päähän käy / Häirikkö oon (1978) Tapan Aikaa / Tahdomme tilaa (1979) Katupoikien laulu / Lännen mies (1980) Maanantaina / Me (1980) Itkevä huilu // Jam Jam Jumps / Ikkuna rock (1981, Tumppi Varonen & Problems?) Älä tuu tilittään / Liukas juttu (1982, Tumppi Varonen & Problems?) Tänään täytyy mennä tosi lujaa / Kuu (1982) Kengitäppä poika / Sen yön vibat (1982) Mun tie / Pieleen mennyt ilta (1983, Tumppi & Problems?) Sattuma / Fiiliksellä mukaan (1983) Junalaulu / Rock'n'Roll on... (1986) Tänään / Kankkunen (1992) Ei koskaan / Pelastusarmeija (1998) Zombie / Hani-Hani (1999) Tragediaa / 70 luvulle / Joskus jossain (2000, Tumppi Varonen & Problems) Diggaan (2006,Problems) Albumit Katupoikia (1980, Problems?) Yleisön pyynnöstä (1981, Problems?) Kaupungin valot (1982, Tumppi Varonen & Problems?) Tupakkatauon jälkeen (1986, Problems) Diivaillen (1992, Problems?) Punk-house - kokoelma (1995, Problems?, Punk-house oli treenipaikka, jossa yhtye syntyi) Niin että riittää... (1998, Problems) Reaaliajassa (1999, Problems) Tästä tähän - kokoelma (2001, Tumppi Varonen & Problems) Takaisin luontoon (2003, Tumppi Varonen & Problems?) Ajan hermo (CD ja DVD) (2006, Tumppi & Problems?) Lisäksi Problems?:n lauluja kuullaan monilta kokoelmalevyillä, joista tärkein lienee vuonna 1978 ilmestynyt Pohjalla-levy. Levyllä esiintyy Problems?:n lisäksi Pelle Miljoona eri kokoonpannoissa (osassa mukana myös Tumppi Varonen), Sehr Schnell ja Se. Levy on yksi merkittävimmistä suomipunkin alkuaikojen levyistä. | |
1980 piti KOKEA Ne keikat oli kyl niin lähellä hurmosta ku rokkikeikka vaan voi olla. Erityisesti tää kitarapartio Stefu & Duck piiskas sellasta katurokin raakaa voimaa (Raw Power ) et ain oltiin keikan jälkeen yltä päältä hiessä ja mustelmilla, mut suut messingillä. :) PS. Ratsiahan oli kolmanneks suosituin bändi sen yhden kesän. Järjestys oli Pelle ygönen, Eput Kakkonen, Ratsia Pronssilla, siis myytyjen keikkojen yleisömäärissä tai jotain, suosiossa? vai missä lie mitaten? "We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix | Atomic Cafe 07.10.2007 13:41:30 (muokattu 10.10.2007 12:33:21) | |
|
PELKO JA VIHA
TV 3.02 (san.-säv.-sov. Pelle Miljoona) Pelkistettyä todellisuutta 2.56 (san.-säv. Rubberduck JonesAri Taskinen sov. Pelle Miljoona) Mua valvotaan 2.36 (san.-säv.-sov. Rubberduck Jones) Epärehellisyys perii maan 2.45 (san.-säv. Ari Taskinen, sov. Pelle Miljoona) Natsit natsit 2.22 (san.-säv.-sov. Pelle Miljoona) Pelko ja viha 4.07 (san.-säv. Ari Taskinen, sov. Pelle Miljoona) Helsinki 2.06 (san.-säv.-sov. Ari Taskinen) Automaatti 2.09 (san.-säv.-sov. Tumppi Varonen) Vallankumous kulttuuriin 2.05 (san.-säv. Rubberduck Jones, sov. Pelle Miljoona) Yhdistytään 2.33 (san. säv. sov. Pelle Miljoona) Enää itkeä voit 5.36 (san.-säv.Bob Dylan, sov. ja suom. Pelle Miljoona Hyvä fiilis 3.53 (san.-säv.-sov. Ari Taskinen) CD-remasteroinnin bonuskappaleet: Mulla menee lujaa 2.51 (san.-säv.-sov. Pelle Miljoona) Rakastava voima 3.48 (san.-säv. Rubberduck Jones, sov. Pelle Miljoona) Intiaanikesä 2.32 (san.-säv. Ari Taskinen, sov. Pelle Miljoona) Ramblin' Rose 2.07 (Wilkin, Burch) Lanka Palaa 2.38 (san.-säv. McDermotRagni Rado, suom. san. Elstelä) Levyllä soittavat: Pelle Miljoona rummut, laulu Tumppi Varonen rummut, laulu Ari Taskinen bassokitara Rubberduck Jones sähkökitara | texjazz 07.10.2007 14:27:09 (muokattu 07.10.2007 14:29:52) | |
|
PELLE MILJOONA & 1980 7" single: Pelkistettyä todellisuutta / Ramblin' Rose (1979) 7" single: Mulla menee lujaa / Rakastava voima (1979) albumi LP: Pelko ja viha (1979) 7" single: Lanka palaa / Intiaanikesä (1979) 7" single: Tahdon rakastella sinua / Viimeinen syksy (jukebox) (1979) albumi LP: Viimeinen syksy (1979) albumi LP: Näyttämökuvia (live) (1980) Komeata jälkeä kaikki tyynni! Suomi-rockin historiassa aikamoinen lista. Ilman näitä aukko olisi suuri kuin reikä nykykoululaisen hampaissa. Pelkistetyssä todellisuudessa on tätä vihaista, ilkeää kitarointia. Mulla menee lujaa pistetään mutkat suoriksi ja mennään lujaa. Viimeinen syksy -tsibaleella poijjat heitti paskajatsiksi (so. tämä ei ole moitetta). Näyttämökuviahan tuli myös elävänä kuvana. Hypätään vähän. Eikös Moottoritien jälkeen tullut tämä mini-lp, jossa oli mm. Kuolemaantuomitun laulu vai mikä se oli? Wir leben immer noch! Olikos siinä Junior Simola ja Vando mukana? Ja tämä sirkuskiertue? "älä hippi horise, muistis pettää sut." Niitähän lyötihin turpahan niin fiftareiden (Keravalta) ja punkkien taholta. Jouduitteko juoksemaan Hesassa fiftareita karkuhun? "Mä tuun heti vihaseks kun mä kuulen jatsia" -Avovaimo | |
Jouduitteko juoksemaan Hesassa fiftareita karkuhun? Joskus juostiin ja joskus annettin takasin, riippu voimasuhteista. Kontulan enkelit oli sen verta pahoja et parempi ottaa hatkat ku turpaan. Punkit ja hipit kyl oli samal puolel. Kerran diinit änkes lepakolle sisään, ne lähti kyl sit veke. :) Kattelin ton kosketuksessa studiointiimi keikan nyt kovalevyltä uudestaan ja selvinpäin. Täytyy sanoo että kappaleissa "Stadi By Night", "Gabriel", "Pelko ja viha" ja "Tahdon rakastella sinua" ainakin se Duckin kitara laulaa niissä sooloissa komeesti. Se ei oo teknistä tiluttelua mut ku se jäbä soittaa silmät kiinni keskittyneenä niin se laulaa hienoja säveliä se kitara. Ne melodiat on jotain vähän enemmän kun "normirokki". Ja se sointi, sävelet ikäänkuin herää soimaan, kitara laulaa. "We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix | |
Näin muutes Tavastialla Hanoit Stefun keralla keikalla. Vieläkin hämää et en varmaks tiiä ketä siin oli muita soittaas. Minkälaisella koostumuksella ne oli liikkeellä? Ja keikkahan oli muistaakseni hiton hyvä, tosin, taisin olla hieman olutta lipitelly, muistikuvat eivät oo ihan fokuksessa. :) Mä näin ne Ämyssä. Skitoissa oli Nasse ja Stefu. Makkonen tietysti lauloi. Rummuissa oli Peki ja basistia en kyllä millään muista. Olisikosekin ollut Hämeenlinnasta niikuin oli Peki | Atomic Cafe 07.10.2007 17:30:08 (muokattu 10.10.2007 12:51:55) | |
|
ARI TASKINEN Yhtyeet Näköhäiriö Problems? (1978-1982) Pelle Miljoona & 1980 (1979) Pelle Miljoona Oy (1980-1983) Threshold (1981) Hunters (1983) Transistors Tuotantoa Problems?: Pohjalla-kokoelma (1978) | Kaupungin valot (1982) Hymy Taskinen & Co: Hei tyttö hei / Yöt kadulla -single (1979) Pelle Miljoona & 1980: Pelko ja viha (1979) | Viimeinen syksy (1979) | Näyttämökuvia live (1980) | Vallankumous kulttuuriin kokoelma (2004) Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma (1980) | Matkalla tuntemattomaan (1981) Radio Kebab (1982) Threshold: Paradise Now (1981) Hunters: Hunters of the Night -single (1983) Teemu Hirvilammi & Ari Taskinen: Asfalttia ja ruohoa (2001) Ari Taskinen: Aavamaa (2006) | Atomic Cafe 07.10.2007 17:36:39 (muokattu 10.10.2007 13:05:19) | |
|
STEFAN PIESNACK Yhtyeet Plain Shit Näköhäiriö (1976) Problems?:in edeltäjä. Yhtyeeseen kuuluivat myös Ari Taskinen ja Tumppi Varonen Cochise Hanoi Rocks (1979) Pelle Miljoonan yhtyeet. Problems? Tumppi Varonen & Problems? 2000-2005 Levyt Problems? Pohjalla - kokoelma (1978) Katupoikia (1980) Yleisön pyynnöstä (1981) Kaupungin valot (1982) Pelle Miljoona & 1980 Viimeinen syksy (1979) Näyttämökuvia (1980) Pelle Miljoona Oy Matkalla tuntemattomaan (1981) Radio Kebab (1982) Pelle Miljoona Jos... (1984) Miljoonaliiga Enkelten Kaupungissa (1985) Pelle Miljoona & Linnunlaulu Tule kotiin Johnny (1987) Sadepäivän ihmisiä (1989) | Atomic Cafe 07.10.2007 17:49:10 (muokattu 10.10.2007 13:10:41) | |
|
TUMPPI VARONEN Albumit Pohjalla (1978) Pelle Miljoona & 1980: Pelko ja viha (1979) 1980: Viimeinen syksy (1979) Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma (1980) Problems?: Katupoikia (1980) Pelle Miljoona Oy: Matkalla tuntemattomaan (1981) Problems? Yleisön pyynnöstä (1981) Tumppi Varonen & Problems: Kaupungin valot (1982) Miljoonaliiga: Enkeltenkaupungissa... (1985) Problems: Tupakkatauon jälkeen (1986) Tumppi Varonen: Ennen huomista (1988) Tumppi Varonen: Kuuma rakkaus (1989) Problems?: Diivaillen (1991) Pelle Miljoona & Rockers: ABC (1993) Pelle Miljoona & Rockers: Landella (1995) Pelle Miljoona & Rockers: Kolmen tuulen pesä (1998) Problems?: Niin että riittää (1998) Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn - Dakar (1999) Problems?: Reaaliajassa (1999) Problems?: Takaisin luontoon (2003) Tumppi Varonen: 100% (2005) Tumppi Varonen & Problems?: Ajan hermo (2006) Kirjat Sannaliina Nikula, Tumppi Varonen: Poika joka tahtoo lentää, Tammi, 2003, ISBN 951-31-2534-3 Syökö kuningas makkaraa?, Sammakko, 2005, ISBN 952-483-006-X | Atomic Cafe 07.10.2007 17:51:53 (muokattu 09.10.2007 01:50:23) | |
|
Hypätään vähän. Eikös Moottoritien jälkeen tullut tämä mini-lp, jossa oli mm. Kuolemaantuomitun laulu vai mikä se oli? Pelle Miljoona Oy _ Varjo seuraa onneain / Kuolemaantuomitun laulu / Kun aurinko paistaa / Rakastavaisten laulu, JHEX 183, 2 (1981) Kokoonpano: Pelle Miljoona:laulu ja rummut Ari Taskinen - kosketinsoittimet Tumppi Varonen - laulu ja rummut TB Widow - basso Stefan Piesnack - kitara | |
Yrjönkadulla joskus diinarit venas pesismailojen kaa ku jengi tuli Koitolta Elmu keikalta. Myöhempinä vuosina on oltu rokujen kans hyvii frendei, soiteltukki rokabillyä kimpas ja silleen, mut sillon 70-luvun lopulla oli lyhyt ihme jengisota hässäkkä. Joskus Lepakolta muistaakseni vietiin joku piesty Marian sairaalaan, vai oliko tölikän ensapuun, ei voi muistaa. Kaivarissa just vissiin nää Kontulan diini-enkelit rupes piekseen porukkaa kesken puistokonsertin, joku tyttö ainakin sai jonkun sortin ruhjeita. Sitä väkivaltaa en kyllä niistä ajoista kaipaa, muuten kyllä ihan iso mies herkisteli (paskat mä mikään iso mies oo ) ku kuunteli noit vanhoi 1980 ralleja. Mun mielestä bändi vetää hyvällä meiningillä ton studio keikan, huumorii unohtamatta. "We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|