Aihe: Musiikkilehdet | |
---|
|
Itchy: Nyt olisi Rumba pistänyt uudistuen. A4-koko ja tuhtius ainakin toivat enemmän arvokkuutta kuin vanhempi muoto. http://www.rumba.fi/rumba-1311-28185/ Ei pitkälle kestänyt meikäläisen innostus uudesta Rumbasta. Pari ensimmäistä uudistunutta numeroa oli ihan ok, mutta tänään soitin ja peruutin tilauksen. Taitaa Suomalaiset musiikkilehdet olla nähty. |
|
Mistä tuon Classic Rockin irtonumeron sais ostettua? Tietoa oikeita- ja/tai nettikauppoja? ps. Ei löytyny kun kävin kaupassa... |
MrQuin 18.04.2012 11:14:15 (muokattu 19.04.2012 19:45:01) | |
|
Tietty ajankohtaisuus kärsii, kun Rumba ilmestyy kerran kuussa aikaisemman kahden sijaan. Nyt ollaan siellä Soundin maastossa. Levyarvosteluiden tasossa on luisuttu alaspäin. Kylhän tuon plärää läpi, kun sattuu kynsiin, mut ei tuu tilattua. |
|
En tiiä onko tästä aiheesta jo keskusteltu, mutta väliäkö hällä. Eli lainalin kirjastosta kasan viime vuotisia Britti lehtiä "Guitar & bass". Ensin kiinnitin huomiota siihen, että kitara-arvosteluissa olivat yliedustettuina brittimallit. Esim. relikoituja Fender malleja valmistava Eternal( josta en ollut edes kuullut) saa runsaasti tilaa ja kehuja. Samalla haukutaan vastaava jenkkimalli Nash maanrakoon. Mulla on tuollainen Nashin strato ollu keikka- ja ykköskeppinä jo muutaman vuoden ja pidän sitä ihan Fenderin omia CS-tuotteita vastaavana. Sitten loppuvuodesta ilmestyy numero: Gear of the Year Awards 2011. Ja yllätys yllätys "palkintosijoilla" ovat nuo samat mallit, joista samana vuonna aiemmin on tehty nuo arviot. Tästä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin, että nuo "arvostelut" on ennakolta sovittu ja "maksettu" lehden ja kitaravalmistajien välillä. |
|
Nyt loppu Soundin tilaus. Tällä kertaa päätös on lopullinen. Hynysen naama lehdessä (onko lehteä ilman) riitti lopulta tarttumaan toimeen. |
|
Uusimmassa MOJOssa on liitännäis-cd:llä suomalainen Pan Sonic komeassa seurassa. http://cover.mojo4music.com/Item.aspx?pageNo=1839&year=2012 Kaikki on jo tehty. |
|
http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_viiden_tahden_toimittajat/6418877 Siinä hyvää tekstiä lehtien ja mainostajien välisestä suhteesta. No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän.. |
|
Tulinpa sitten tilanneeksi tuon Downbeatin, josta tänään tuli kotiin kannettuna ensimmäinen numero. Teemana oli ensikesän Jazz-leirit jenkkilässä. Onhan tuossa tietty paljon mainoksia. |
|
zekeode: Nyt loppu Soundin tilaus. Tällä kertaa päätös on lopullinen. Hynysen naama lehdessä (onko lehteä ilman) riitti lopulta tarttumaan toimeen. Ei sovi unohtaa myöskään mm. herrojen Laiho, Holopainen (Tuomas ja Esa) kierrättämistä jutusta/lehdestä toiseen. CMX sai Soundi-palkinnon ja viimeisin levy tms. tipahti sopivasti tilaajille kotiin postiluukusta. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. |
|
Kannattaa katso täältä edullisemmin hinnoin musalehtiä http://alelehti.fi/lehdet/musiikkilehdet/ Itse tilasin juuri Rumban melko hyvään hintaan :p "Vanha kunnon Poppis" |
|
Myydäänkö Kerrangia Suomessa irtonumeroina? Itse en ole täältä meiltäpäin löytänyt. This IS gonna hurt |
|
GuitarFan -lehteä julkaistaan tableteilla. Yksi numero on jo julkaistu. Toinen ilmestyy hetken päästä ja lehdestä tulossa myös englanninkielinen versio. www.guitarfan.fi |
|
Mahtaako kukaan tietää mistä kaupasta PK seudulla saa Sound on Sound lehteä - akateeminen ja Stocca ovat ilmeisesti poistaneet lehden valikoimistaan.Tilattua sen toki saisi suoraan SOS sivuilta mutta tapanani on ollut käväistä selaamassa lehden josko siellä kiinnostava aihe ja jos niin ostan - muuten en. |
The Oath 07.12.2013 23:26:58 (muokattu 22.12.2013 20:05:33) | |
|
E: Kiitos ei mistään prkl. :) Myynnissä Tokai LS75. Hinta 600e. Pistäkää pikaviestiä jos kiinnostaa. |
käsi 16.12.2014 16:10:52 | |
|
Luetteko vielä jotain lehtiä. Moni lehti on jo kuollut, muutama henkitoreissaan, ja parilla kai menee hyvin. Suen loppuminen oli mulle aika kova pala mulle. Rumba menossa huonommaksi ja harvemmin ilmestyy. Uusin soundi, voi vittu.... No oli sentään alennuksessa mutta jo oli paska. MUSIC LOVER, Joka on päättänyt onnistua unelmissa |
Milkop 17.12.2014 16:00:28 (muokattu 17.12.2014 16:01:29) | |
|
käsi: Luetteko vielä jotain lehtiä. Rumban selaan läpi baarissa, mutta aika hipsteriähän se on sisällöltään. Soundi on ollut paska jo vuosikaudet (samat bändit kannessa lehdestä toiseen) eikä Suen loppuminenkaan niin kova paikka itselle ollut. Ne heviarvostelut lähinnä huvittivat kun joka albumi tuntui aina saavan sen 9/10. Harmi sinänsä ettei kunnollista musalehteä oikein Suomessa enää ole. Kivahan sellaista olisi lueskella netin selailun sijaan. E: Infernon tilauskin loppui vuosia sitten kun pahin hevi-innostus hävisi. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
|
Rumba on mielenkiintoinen lehti jota tulee luettua aina. Harmi että ilmestymistahti harvenee. Soundi hyvänä kakkosena. Riffi on kanssa mielenkiintoinen näin musan tekijän kannalta. Rytmiä luin myös silloin kun se ilmestyi. Sanomalehtipaperille tehtyjä musiikkilehtiä en ole koskaan ymmärtänyt. Kuitenkin hyvälaatuiset kuvat ovat erittäin tärkeitä silloin kun ääntä ei ole kuultavissa. Sanomalehtipaperi on jotenkin halvanoloista ja kuvat eivät ole niin hyviä kuin kiiltävälle paperille painetut |
|
käsi: Luetteko vielä jotain lehtiä. Inferno on ainoa mikä on tilattu ja tilaus saa jatkuakin, mukavaa luettavaa. Sitten muita esim. Soundi tai Riffi tulee luettua/ostettua vain jos joku mielenkiintoinen ja kattava haastis sattuu osumaan silmään. Suattaapi olla niin tai suattaapi olla olematta. Männessä näkköö! |
Osteri 07.01.2015 10:30:00 (muokattu 07.01.2015 10:30:19) | |
|
Morjens! Pakko viestiä täälläkin kun ilmeisesti lehti-ilmo ei saa näkyvyyttä torilta...? http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=941856 Kiinnostaako vanhat Soundit? Yhteyksiä vaan ja siirretään kasa parempiin hoteisiin. |
|
löysin hyllystä mm. 101 kitaralaulua ja koululaulukirjallisuuden historiaa 1913 koulujen laululipas opuksen isoisäni kouluajoilta . Hyvä laulaja joka säesti itseöön pianolla ja kitaralla lääkintävääpelinä sota-aikanakin jota erös nurmoilassa 1942 hänestä tehty piirros kitarakädessä laulamassa osoittaakin.mudelta löysin 3 pikkulottien laulukirjaa jo ennen sotia painettu. Onhan noita paljonkin. Vapaa säestys uusimpina. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|