| Aihe: Viimeksi katsomasi näytelmä ja sen arvosana | |
|---|
|
Tampereen Teatteri: Cabaret
Elokuvanakin tuttu juttu, mutta näytelmän sävy oli melkoisen toisenlainen. Natsismin nousu oli mukana paljon näkyvämmin ja kivuliaammin, näytelmän tarinaan nivotut kabaree-tanssiesitykset olivat tunnelmaan sopivan nuhjuisia ja rosoisia. Heikki Kinnunen aivan käsittämättömän monisyinen ja moni-ilmeinen seremoniamestari. Muitakin erinomaisia roolisuorituksia. Loppukohtaus todella tehokas.
Oikeastaan 9/10.
"Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else."
-- G'Kar (Andreas Katsulas 1946-2006) |  tsugaru
20.09.2008 12:06:07 (muokattu 20.09.2008 13:59:53) | |
|
KOM-teatteri: Loppukilpailu; käsikirjoitus Ari-Pekka Lahti
Viimevuoden puolella nähtyä, joten pitää kaivella muistilokeroita.
Oli kysymys viimeisestä työläisperheestä, jossa tapahtumat liikuivat pitkälti urheilukentällä. Musiikkikohtaukset rytmittivät juohevasti kokonaisuutta. Vähän kokemusta verottamassa yksittäiset yleisön naurunpurskahduksia keräävät sketsit, vaikka näytelmä kaiken kaikkiaan hulppeata katseltavaa ja kuunneltavaa. Marja Packalenilla vaikuttava rooli perheen koirana. Takuuvarmaa KOMia.
3/5
"Huina haina, huina haina, huina haina, älä ole moksiskaan." Ipanapa |  Marklar
03.10.2008 15:16:08 (muokattu 03.10.2008 15:17:30) | |
|
Väärä ketju, poistun...
Vetämättömyyteni johtuu kilpirauhasen vajaatoiminnasta. |  Stalkah
26.10.2008 16:29:30 (muokattu 26.10.2008 16:32:01) | |
|
Hups, miullaki näköjää väärä threadi. | |
Tampereen työväen teatterilla kummatkin.
Naurua kolmannella
Martti Suosalo, Mikko Kivinen ja Otto Kanerva esittävät ja kertovat huumorilauluja ja -lauluista. Kivinen hoitaa brieffit ja nauraa omille läpilleen. Sitten lauletaan (hyvin laulavat) elävän musiikin (hyvin soittavat. Kvartetti, rummut, basso, kitara ja piano/haitari/koskettimet) tahtiin ja taas puhutaan asiaa ja heitetään vitsejä. Historiikkiosuus on vähän turhan iso, ellei ole oikeasti kiinnostunut aiheesta.
Vitseille saa välillä nauraa kovasti, mutta kaikenkaikkiaan melko keskinkertaista.
Jotain kaksi tai kolme tähteä.
Ilmeisesti tulossa on jatko-osakin. Tämä kun käsitteli vanhempia huumorilaulajia.
Amadeus
Jees. Mitään syvällistä analyysiä en osaa tehdä, kuten ylempänä varmaan huomattiinkin. Rytmitys oli hyvä, missään vaiheessa ei tullut tylsää, vaikka välillä jarruteltiinkin. Synkkää meininkiähän se suurimmaksi osaksi oli, mutta huumoria oli pistetty mukaan sopivasti mausteeksi.
Musiikkia ei ollut kovin paljoa, mutta muusikon mieltä lämmitti kappaleiden (voiko klassisesta käyttää sanaa kappale?) analysointi.
Toteutettu hienosti ja leffaa ei ollut matkittu liikaa, vaikka yhtäläisyyksiä oli kovasti.
Neljä viidestä..?
Täydellisimmässäkin naisessa on 150g paskaa. | |
Helsingin kaupunginteatteri: Myyrä
En tiedä mikä näissä kaupunginteatterin jutuissa mättää, mutta eipä tämäkään säväyttänyt. Joo, väsyneenä työpäivänjälkeen teatteriin meno ei toki ole paras ratkaisu, mutta jos näytelmää mainostetaan herskyvänä satiirina, niin kyllä siltä myös odottaisi enemmän kuin muutamien irtoreplojen aiheuttamaa pientä nauruntirskahdusta.
Hommahan siis perustuu siihen Jari Tervon romaaniin ja jäinkin miettimään, että kuinka paljon erilainen tämä olisi ollut, jos olisi lukenut tuon romaanin. Toki se on lähtökohtaisesti väärätilanne, jos näytelmän katsoakseen pitäisi lukea romaani pohjille, että pysyisi paremmin mukana. Aihe nyt sinällään kuitenkin oli mielenkiintoinen, niin olisi toivonut, että esitys olisi imenyt katsojan paremmin sisäänsä. Toisin kävi. Enkä ollut ainoa, koska osa yleisöstä poistui väliajalla. Itse kyllä katsoin esityksen loppuun asti, mutta ei tästä paljon jälkipolville kertomista jäänyt... Jos jälkeenpäin pitäisi tiivistetysti kertoa näytelmän tapahtumat, niin eipä onnistuisi kovin hyvin.
5/10
"Hiljaisuuden jälkeen kukaan ei halunnut enää nauraa" | |
Helsingin kaupunginteatteri: Jumala on kauneus
Suomalaisen teatterin tämän hetken kultapoju Kristian Smeds on ohjannut Paavo Rintalan samannimiseen romaaniin perustuvan näytelmän maalari Vilho Lammesta jo ennen lähtöään Kansallisteatterissa, ja teos sai uusintaensi-iltansa nyt kun Smeds on palannut taloon.
Visuaalisesti ja äänellisesti hieno retki Limingan ekspressionistin sielunmaisemiin, joka kärsii kyllä liiasta pituudesta: ensimmäisen näytöksen pari viimeistä kohtausta olisi kannattanut raakata pois. Kokonaisuus kuitenkin toimii muuten hyvin. Smeds uskaltaa lomittaa rajua riehumista pitkillä, hitailla ja hiljaisilla jaksoilla.
Permannon ensimmäisille riveille suositellaan suojalaseja ja sadekamppeita. 8-)
8/10
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." | |
Teatteri Hetki: Myrsky
Aleksanteri-teatteri, Helsinki
Nuorten teatterintekijöiden mainio Shakespeare-trippi. Visuaalisesti ja äänellisesti komea esitys. Replikoinnissa hieman häiritsi tietty kesäteatterimaisuus ja se, että vanhalta(kin) näyttävät hahmot kuulostivat niin kovin nuorilta, mutta muuten ei valittamista.
Parhaiten jäi mieleen kyllä Ida Heimosen (Ariel) akrobatia.
Tänään kerkiää vielä katsomaan - ryhmässä mukana mnettiläisiä!
8/10
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." | |
Syvä Joki. En tiiä tarviaako tätä niin hirveästi arvostella mutta arvostelen kuitenkin. Burt Reynolds on siinä nuorena miehenä aika komea ja osaa käsitellä jousipyssyä.
Täyden kympin annan pelkästään elokuvan loppuosuuden puistattavuudelle.
10/10
At one hundred yards! Volley fire, present! Aim! Fire! | |
Nazareth: Syvä Joki. En tiiä tarviaako tätä niin hirveästi arvostella mutta arvostelen kuitenkin. Burt Reynolds on siinä nuorena miehenä aika komea ja osaa käsitellä jousipyssyä.
Täyden kympin annan pelkästään elokuvan loppuosuuden puistattavuudelle.
10/10
Joko Nazareth eksynyt väärään ketjuun, tai sitten joku on näytellyt komiasti Burt Reynoldsia.
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR |  Deep Shadow
24.09.2009 23:05:40 (muokattu 30.09.2009 15:22:18) | |
|
Mental Finland.
e: No pistäskös tästä nyt jotain vähän sanoakin.
Moninpaikoin ihan toimiva, mutta ei ollut parasta näkemääni Smedsiä. Edelleen ykkösenä pysyy Jänese Aasta, joka vaan oli kerrassaan niin loistava, että siitä ei helpolla ohi tulla.
Mental Finland kesti 2.40-2.50 suunnilleen, ja ilman väliaikaa. Etukäteen kuulostaa siltä, että saattaa ns. perse puutua, mutta sen verran luottoa oli Smedsiin, että osasin oikeastaan odotaakin, ettei tuo niin loputtoman pitkältä tunnu.
Mental Finland koostui oikeastaan jollain lailla irtonaisista kohtauksista, jotka olivat kaiken lisäksi yksittäisiksi kohtauksiksi todella pitkiä. Keskeisenä osana näyttämöratkaisua oli työmaakoppityyppinen parakkiratkaisu, jossa suomalaisheimo eli elämäänsä vuodessa 2069.
Voisi kai sanoa jopa niin, että valitettavan osuvan kuvan Smeds kansasta antoi. Toki pitää muistaa, ettei nyt liikaa passaa yleistää, mutta kyllä siitä näytelmästä vaan suomalaisuuden peruspiirteitä tunnisti.
Upean näyttelijäsuorituksen veti Hannu Pekka Björkman, papattaessaan hyvin epämääräistä siansaksaa tutustuessaan suomalaiseen kulttuuriin. Tämä oli itseassa sinänsä hauskaa, kun kohtaukset tosiaan olivat pitkiä, ja vaikka näyttelijä puhuu täysin käsittämätöntä kieltä, niin silti se oli vangitsevaa ja otteessaan pitävää, ja kuitenkin pystyi kokoajan ikään kuin lukemaan ajatukset sen mölinän takaa.
Videokuvaa käytettiin taas vallan pirusti. Monin paikoin näyttämöllä näkyi vain tuo edellämainittu parakki, ja kaikki toiminta näkyi videon kautta. Toimi kyllä ihan ok, mutta välillä aina suhtaudun hiukan penseästi liialliseen videokuvan käyttöön teatterissa. Tosin, tässä oli se etu, että vaikka istui kaukana parvella, niin tapahtuvat tuntuivat tulevan kovinkin lähelle lähikuvien ansiosta jne...
Arvosanaksi voisin täräyttää vaikka 8,5.
P.s. Kun kirjoitin tätä, niin järjestelmä huomautti, että olet kirjoittamassa 106 päivää vanhaan ketjuun tai jotain vastaavaa. Lienee merkki siitä, että teatterissa pitäisi käydä useammin.
"Hiljaisuuden jälkeen kukaan ei halunnut enää nauraa" | Deep Shadow
30.09.2009 15:22:46 (muokattu 30.09.2009 15:22:56) | |
|
e: sekoilua
"Hiljaisuuden jälkeen kukaan ei halunnut enää nauraa" | |
Deep Shadow: P.s. Kun kirjoitin tätä, niin järjestelmä huomautti, että olet kirjoittamassa 106 päivää vanhaan ketjuun tai jotain vastaavaa. Lienee merkki siitä, että teatterissa pitäisi käydä useammin.
Tulisi ehkä käytyä useammin ilman nyksyistä varauskäytäntöä: ihmiset ovat ottaneet tavaksi varata näytökset loppuun jo kuukautta paria aikaisemmin. Joten on vaikea tai mahdotontakin saada lippu lennosta hesan reissuilla. Harmi sinänsä.
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR | |
tsugaru: Tulisi ehkä käytyä useammin ilman nyksyistä varauskäytäntöä: ihmiset ovat ottaneet tavaksi varata näytökset loppuun jo kuukautta paria aikaisemmin. Joten on vaikea tai mahdotontakin saada lippu lennosta hesan reissuilla. Harmi sinänsä.
Riippuu toki esityksestä ja teatterista, mutta näinhän se valitettavan usein on noiden isompien nimien ja esitysten kohdalla. Harmi sinänsä, tosiaan.
"Hiljaisuuden jälkeen kukaan ei halunnut enää nauraa" | |
Deep Shadow: Riippuu toki esityksestä ja teatterista, mutta näinhän se valitettavan usein on noiden isompien nimien ja esitysten kohdalla. Harmi sinänsä, tosiaan.
Pitäisi kiertää enemmän pikkuteattereita. Ne kun ovat yleensä myös parempia.
Mitä nuorempana kuolet, sitä hienompi ihminen olit. | tsugaru
24.10.2009 17:11:17 (muokattu 24.11.2009 09:34:37) | |
|
Jälleenlöydetty aika
Q-teatteri
Kyseessä on Kadonnutta aikaa etsimässä -dramatisointi.
Hannu Kivioja sekä Ylermi Rajamaa pelaavat yhteen näytellen nuorta ja ikääntyvää Marcel Proustia. Lopussa näyttämöllä edellisten kanssa yhtäaikaa lapsinäyttelijän tulkitsema kolmas Proust. Ajankuvaa henkivä minimalistinen lavastus rakentuu pelkästään neljästä ranskalaisesta ikkunasta, joissa tuuli heiluttaa pitkiä valkoisia verhoja sekä kahdesta tuolista. Samoin humoristisessa drag-puvustuksessa on sodanjälkeinen `charleston-tyyli` luotu ilman epookeille tyypillistä päälleliimattua pukuteatterimaisuutta. Q-teatterin tiiviin näyttelijäryhmän nopein roolivaihdoksin miesten näytellessä naisia, naisten miehiä ja loisteliaalla äänimaailmalla syntyy henkeäsalpaavan kaunis, rujo ja runollinen matka ajassa.
10/10
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR | |
Kansallisteatterista Tuntematon sotilas, menin kattoo koulun takia. 7+ ehkä
For relexing times, make it suntory time |  sellisti
03.01.2010 21:36:15 (muokattu 03.01.2010 21:38:45) | |
|
Savonlinnan teatteri: Tätini on toista maata
Lämpimän humoristinen kuvaus karjalalaisperheestä, johon kuuluu iäkäs yksinhuoltajaäiti, viisi aikuista tytärtä, yksi aikuinen poika ja tämän vaimo sekä yksi tyttärenpoika. Arjen haasteista selviäminen ja perheen koossapitävät voimat ja niiden koettelu, siinä kantavat teemat näytelmälle: aikamiespoika pamauttaa naapurin tytön paksuksi, vihille siis; nuorin tytär hurahtaa helluntailaiseen uskoon ja järkyttää äitinsä ja siskonsa pahanpäiväisesti; kylän miehet kosiskelevat tyttäriä vaihtelevalla menestyksellä; naisvaltaisessa joukossa kasvanut murrosikäinen tyttärenpoika tutustuu miesten maailmaan pornolehtien ym. avustuksella; kukin tyttäristä haluaisi tahollaan lennähtää omille siivilleen äitimuorin helmoista; huikenteluun taipuvaisen miniän hyväksyminen pitkin hampain osaksi naisparvea jne. jne.
Käsikirjoitus on komiikasta huolimatta ilmeisen realistinen, ainakin vaimo sanoi esityksen jälkeen että just tuollaista oli aikanaan hänen mummolassaan. :) Erittäin sympaattinen esitys, joka alkupuolen hauskuuden jälkeen saa traagisiakin piirteitä kun yksi tyttäristä (murrosikäisen pojan äiti) menettää henkensä polkupyöräonnettomuudessa. Savonlinnan teatteri tekee taitavasti pienimuotoista, intiimiä draamaa (ei tätäkään ihan pelkäksi komediaksi voi laskea) hyvien näyttelijöiden kannattelemina. Ritva Söderström on teatterin todellinen Grand Old Lady; jälleen upea rooli lempeän viisaana mutta päättäväisen jämptinä karjalalaismummona, perheen päänä. Erikoismaininnan ansaitsee myös Matti Ruuska herkkänä tyttärenpoikana. Järkyttävä kohtaus jossa mummo joutuu kertomaan pojalle tämän äidin kuolleen kävi todella sydämeen.
9/10
"Olipa keskustelu mikä hyvänsä, aina jostain kaivetaan joku kulttuuriantropologi sanomaan että kaikki on paskaa ja paska on hyvää." -velipesonen | Deep Shadow
08.02.2010 10:43:35 (muokattu 08.02.2010 10:44:20) | |
|
Puoli-Q: Niskaveto ja viimeiset hitaat
http://www.q-teatteri.fi/puoli-Q-vierailut.html
Tuommoinen tuli viimeksi käytyä katsomassa. Oli oikeastaan ihan jees, joskin pienet rakenteelliset ongelmat häiritsi. Ja ehkä vähän liian pitkäksi vedetty. Kuitenkin sellaista melko onnistunutta kuvausta teini-iästä kaikkine kriiseineen ja rakkauksineen.
Ei ole enää kovin montaa esitystä jäljellä, joten jos haluatte nähdä, niin pitäkää kiirettä.
Arvosana voisi olla ehkä jotain 8-
"Piristypä nyt, pahin on vielä tulossa." - Philander Case Johnson | |
Varkauden teatteri: Verenpunainen kuu
Draamapitoinen musikaali nuoruudesta ja rakkaudesta ja vampyyreistä. Tarina on selkeä ja helposti seurattava, vaikkakin hieman kliseinen. Selvästi on tekijäporukalla twilightit luettu, mikä sinällään on ihan paska juttu. Kyseessä on käytännössä pelkkä rakkaustarina kahden henkilön välillä: tyttö on ihminen ja poika hyväntahtoinen vampyyri. Rakkaus ei kuitenkaan pääse kukoistamaan, sillä suhteeseen aiheuttavat säröjä tytön ongelmat perheessä sekä pojan omat ongelmat vampyrisminsä kanssa. Asiaa ei yhtään auta kuvioihin saapuvat pahisvampyyrit, jotka alkavat herkutella paikallisella nuorisolla. Kun tytöllä ilmenee vielä kulkevan vampyyreille ongelmalliset, ns. verenseisauttaja-geenit suvussaan, on aikamoinen soppa kasassa.
Näyttelijäporukka on suurimmaksi osaksi paikallista lukioikäistä nuorisoa, mutta muutamissa rooleissa esiintyy myös vanhempaa, ammattilaisempaa porukkaa. Mm. miespääosassa on vuosimallin 1999 tangokuningas Petri Hervanto, jonka arvaa jo maneereistaan tangokuninkaaksi. Teknisesti toteutus on mitä mahtavin, valojen ja äänimaailman tuodessa paljon tarinaan. Myös siirtyminen perinteisistä teatterikohtauksista musiikkikohtauksiin on toteuttu taitavasti. Näytteleminen on kautta koko porukan loistavaa, taitavaa esiintymistä oli ilo seurata. Nuorisosta tulee esille taitavia tanssijoita ja laulajia ainoiden ongelmien esiintyessä kahden aikuisen miesnäyttelijän laulusuorituksissa.
Paremmalla tarinalla musikaali olisi reilusti nautittavampi kokemus, mutta taidokkaasti esitetyn laulun, tanssin ja perinteisen teatterin välillä vuorottelun ollessa hyvin rytmitetty pitkästymistä ei pääse tapahtumaan.
3/5
Mielipiteeni on fakta. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
