Aihe: Ovatko bändipaidat juntteja? | |
---|
novo 09.01.2013 00:09:08 | |
|
Lähes kaikki t-paidat ja hupparit ovatten bändipaitoja. Mittään urheiluvälinemerkkipuseroa en taas kovin herkällä pukis. Landstr: "En kuitenkaan osaa selittää asioita niin, että ne tuntuisivat järkeviltä, joten annan olla."
vvaltsu:"Mä teen koko loman duunia ja luen siinä samalla kolmeen syksyn YO-kokeeseen. Kun on selkärankaa ja kanttia, niin.." |
|
aalataur: Mitäs porukka mieltä tästä? Bändipaidathan on selkeästi tietyn tyyppistä musiikkia kuuntelevien juttu, Suomessa tietysti ainakin raskaamman musiikin osastolle kuuluva juttu. Itse olen henkeen ja vereen soulmiehiä. Mustiahan ne paidat tuntuvat pääsääntöiseti olevan, eikä niiden tietysti mitään kukertavan kellertävän vihreitä pidä ollakaan, mutta luulisi nyt olevan jotain muitakin värejä tai värisävyjä "sillä suunnalla". Logojen ja kuvioiden yksioikoisuus voisi tehdä niistäkin bändipaidoista suosittuja muidenkin kuin hc-fanien keskuudessa. Pikkupoikana olin mukana piirtelemässä paperille (ja vähän muuallekin) ainakin Kissin ja W.A.S.P:in ja Dion logoja, kun ne olivat yksioikoisen hienoja ja silmäämiellyttäviä, vaikken tykännyt sen tyyppisestä musiikista yhtään, enkä tykkää vieläkään. Tekiskö yksinkertaisuus niistä suositumpia. Vähän tämmöistä "ulkopuolisen" tajunnanvirtaa... :) |
|
En ole koskaan omistanut yhtään pändipaitaa. En usko, että koskaan omistankaan. En pidä myöskään Koff-lippiksiä tai Volvo-takkeja. Kitarismi on sairaus. |
|
Skywriter: Volvo-takkeja. Mistä näitä saa? Musiikin takia tänne tultiin, rölöjen takia tänne jäätiin. |
|
tepeh: Mistä näitä saa? Kun ostaa Volvon. Saattaa saada myös huoltamosta rahalla. Kitarismi on sairaus. |
|
Skywriter: Kun ostaa Volvon. Saattaa saada myös huoltamosta rahalla. Voisin ostaa Volvon! :D Musiikin takia tänne tultiin, rölöjen takia tänne jäätiin. |
|
W-Solo: Pitäis ne anti-juntit pukee väkisin johonki hikisiin Iron Maidenin paitoihi, ihan vaan vittuillakseen... itse käytän, vaikken ainoastaan, mutta onhan se ihanaa olla pieni juntti Sillonhan niistä tulisi muoti-ilmiö. Ironia-Maiden paidat päällä hipsteri kulkisi. Olis hauskaa. Tavallaan. I'm a street walking cheetah with a heart full of napalm. |
|
mun mielestä on junttia ostaa h&m:stä valmiiksi kulunut bändipaita mitä ei edes itse tiedä bändiksi. vielä juntimpaa jos tietää sellaisen bändin olevan mutta ei kuuntele sitä. |
|
reaper666: vielä juntimpaa jos tietää sellaisen bändin olevan mutta ei kuuntele sitä. Miusta on vähemmän junttia tietää Klamydiasta, kuin kuunnella sitä. "Minulla on parempaakin tekemistä, kuin naisten jatkuvana kiertopalkintona oleminen." -danny |
|
Wolfgang: Miusta on vähemmän junttia tietää Klamydiasta, kuin kuunnella sitä. Håhå, plussa pamahti! "Itse vosin opettaa naisille rumpujen soittoa, jos saisin itse vastalahjaksi ala-majavaa." - heikkijarvinen
Kuuntelen tämmöistä |
|
Riippuu käyttäjästä ja bändistä.. www.mikseri.net/kostiainenproj |
BMF 20.02.2013 07:47:07 | |
|
Mielestäni hyvä tapa informoida ympäristöä siitä, ettei kuuntele paskaa musiikkia. Eiissaakeli että hajosin. :------D Itse aiheeseeen niin, en ole kyllä kokenut bändipaitoja niinkään juntiksi, lähinnä niistä itkeminen niin kuin pukeutumisesta yleensäkin olisi sitä junttia. Jos nyt siis pysytään ihan terveen järjen piirissä. Tietysti jos menet hautajaisiin puvun sijaan uikkareihin ja snorkkeliin varustautuneena, ymmärrän kyllä huomautuksen. Beat your dick like it owes you money. |
|
Tuli noista lippiksistä mieleen että mä käytän Bolt Thrower lippistä tämän tästä. Myös Hurriganesin Roadrunner-lätsä löytyy! Tuplajuntti. |
|
iron_servant: Tuli noista lippiksistä mieleen että mä käytän Bolt Thrower lippistä tämän tästä. Myös Hurriganesin Roadrunner-lätsä löytyy! Tuplajuntti. Käyttäisin itekki BT-lippistä, jos sellaisen omistaisin. INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM |
|
aalataur: Kuulin tässä väitteitä, joiden mukaan bändipaitoja on soveliasta käyttää vain bändin keikalla, muualla ne ovat juntteja ja vertautuvat urheilujoukkueiden paitoihin. No siis kaikista urpointahan on laittaa bändin keikalle päälleen saman bändin paita. Puhumattakaan siitä, että joku soittajista soittaisi oman bändinsä paita päällä. Tähän sääntöön on vain yksi poikkeus: Iron Maiden saa soittaessaan käyttää oman bändinsä paitoja. |
|
Volle: No siis kaikista urpointahan on laittaa bändin keikalle päälleen saman bändin paita. Puhumattakaan siitä, että joku soittajista soittaisi oman bändinsä paita päällä. Tähän sääntöön on vain yksi poikkeus: Iron Maiden saa soittaessaan käyttää oman bändinsä paitoja. En oo itse tota harrastanut, mutta en silti tajua mikä siinä on niin kauheen urpoa jos heittää sen bändin paidan päälle mitä menee katsomaan. I'm a street walking cheetah with a heart full of napalm. |
|
Ne ihmiset joilla on tarve keksiä sääntöjä bändipaitojen käytölle voivat mun puolesta analysoida rokkia netissä ponnari kireellä, hilseet kauluspaidan olalla ja jättää ne bändipaidat muille. |
|
Volle: No siis kaikista urpointahan on laittaa bändin keikalle päälleen saman bändin paita. Siis hä? Mun mielestä kertoo vaan, että on astetta kovempi fani. Musiikin takia tänne tultiin, rölöjen takia tänne jäätiin. |
|
iron_servant: Ne ihmiset joilla on tarve keksiä sääntöjä bändipaitojen käytölle voivat mun puolesta analysoida rokkia netissä ponnari kireellä, hilseet kauluspaidan olalla ja jättää ne bändipaidat muille. Hahaha. Totta. + I'm a street walking cheetah with a heart full of napalm. |
|
tepeh: Siis hä? Mun mielestä kertoo vaan, että on astetta kovempi fani. Ootpa astetta kovempi fani IrMan keikalla, ku kolmellatoista tusinasta on IrMan paita. "Jee, oon NIIN paljo kovempi fani ku noi muut, mulla on jopa bändin paita!" Ja millanen fani on Aste? http://www.youtube.com/watch?v=Qi0aSZyOwi0 Vitun Porkku. Hyi vittu oikeesti. - tommiot
Kuuntelen tämmöistä |
« edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|