| Aihe: Vinkkejä studioon ja tarkkaamoon | |
|---|
|
Kysy aina ns."studion virettä" jos studiossa on piano tai jotain muita romuja(urkuja,harmooni,whatever) mitä haluatte mahdollisesti käyttää. Jälkikäteen on paljon hankalampi muutella vireitä. |  kivi
06.11.2002 17:30:23 (muokattu 07.11.2002 01:38:16) | |
|
Kysy aina ns."studion virettä" jos studiossa on piano tai jotain muita romuja(urkuja,harmooni,whatever) mitä haluatte mahdollisesti käyttää. Jälkikäteen on paljon hankalampi muutella vireitä.
Niin, ja nauhalle äänittäessä kannattaa ottaa A-nuottia joka kakun (EDIT: tai ainakin parin kelan) alkuun about minuutti, että saa tarvittaessa viritettyä nauhurin mukaan. Kaikki studiomankat eivät pyöri samalla nopeudella.
Jos käytetään tuota 4R:n mainitsemaa studion virettä esim flyygelin, urkujen tai harmoonin vuoksi, kannattaa ottaa A-nuottia pätkä biisin alkuun (ennen tahdin laskemista) tai loppuun (mukavampaa, ei tarvi kuunnella sitä ulinaa koko ajan tai rajata lokaattorilla ulos). Digitallennuksessa tuon voi ottaa omaksi clipikseen ja mykistää, kun ei tarvita.
Viritysmittari on helppo virittää kalibrointiääneen; ainakin paremmissa mittareissa on joko kalibrointisäätö tai sitten se plokkaa ihan kertakuulemalta oikean nollakohdan valittaessa calibrate-asento. | kivi
06.11.2002 17:32:17 | |
|
Studiossa kaikki käyttävät aina samaa viritysmittaria. Mielellään sitä laadukkainta. |  Julle
10.11.2002 01:39:42 | |
|
"Marshallin tms. umpikaapin saa olemaan resonoimatta, kun laittaa sen selälleen lattialle ja mikittää ylhäältäpäin. Samalla häviää lattiaheijastus ja bassokorostus, joilla ei äänityksessä muutenkaan yleensä tee mitään."
Mielestäni bassokorostus etumikitetystä vahvistimesta paranee, kun vahvistimen kellistää selälleen, jolloin soundiin saa heti mikityksessä lisää luonnolista botnea ilman että pitäisi jälkikäteen säätää EQ:lla... Ja lienee aika fakta(?) | kivi
10.11.2002 21:59:03 | |
|
Mielestäni bassokorostus etumikitetystä vahvistimesta paranee, kun vahvistimen kellistää selälleen, jolloin soundiin saa heti mikityksessä lisää luonnolista botnea ilman että pitäisi jälkikäteen säätää EQ:lla... Ja lienee aika fakta(?)
Joo - avokaapilla tai combolla olet aivan oikeassa, ja kyseessä on yleisesti tunnettu fakta. Umpikaapilla sen sijaan lattiaheijastuksen häviäminen vaikuttaa alimpia bassoja häivyttävästi.
Mutta kyllä - jos avoimesta combosta puuttuu tiukkuutta ja botnea, niin takaseinän tukkiminen auttaa - kunhan tuuletuksesta huolehtii.
Samalla tavoin tykkään, että studio-olosuhteissa Fenderin comboista saa parhaan jäljen kun laittaa lisäkaapiksi umpikaapin, ja mikittää molemmat - ottaa lisäkaapin mikistä sitten sitä tiukkaa ja tarkkaa alapäätä, ja antaa avoimen kaapin tuoda ilmaa ja heijastuksia.
Ja tässä vielä ulkopuolinen "lähde" alkuperäiseen väitteeseeni:
"Now put the speaker down low on the board and imagine a floor has been added. What
happens? The bass notes double in colume since they're now radiating into one half of a hemisphere. If
you put the speaker at the juction of the floor and two walls (a corner), the bass would double again,
since all the bass is now radiating into a quarter of a hemisphere."
(Harvey Gerst: The Big Mic Thread) | |
Yksinkertainen pikkuasia jonka ainakin minä onnistun turhan usein unohtamaan:
Jos kuulokkeista vuotaa ääntä mikrofoniin, väännä kuulokkeisiin menevästä äänestä ylin diskantti (10 kilosta ylöspäin, vähintään) niin pienelle kuin mahdollista. Ei haittaa soittajan hommia, mutta vähentää vuotoa erittäin paljon.
. | pöllö
12.11.2002 01:07:06 | |
|
Heti kun otto on lopussa, tarkkaamosta pitää sanoa jotain talkback-mikkiin. Muuten tulee sellainen olo, että mitä ne siellä juonii ja vejinkö nyt niin paskasti että niitä naurattaa.
Kitarasoundiin saa helposti lisää sustainia pesemällä kädet. Kuulostaa naurettavalta, mutta varsinkin kun jännittää ja lipittää kahvia, kädet hikoaa, sormista tulee paskaiset ja tatsi hukkuu.
Nyrkkisääntö kaikissa soittimissa: Äänen taajuuskäyrässä on "kumpu" ja "piikki". Kumpu on sointi ja piikki attack. Mitä hiljempaa lyö rumpua/kieliä/koskettimia, sitä enemmän soundissa on botnea. Mitä lähempää soittimen tai kaiuttimen mikittää, sitä enemmän soundissa on botnea. Kääntäen: Mitä lujempaa lyö, sitä enemmän attackia ja vähemmän botnea.
Bassari ja basso eivät saa kilpailla samoista taajuuksista. Nyrkkisääntönä voi pitää, että toisesta kaivetaan attack ja toisesta sointi. Tämä siis tietysti biiseissä, joissa molemmat soittavat koko ajan tasaisesti.
Ilma on paras kompressori. Eli mitä kauempaa soittimen mikittää, sitä pienempi on dynamiikka.
Mitä enemmän soittimessa on bassoa, sitä keskemmälle se panoroidaan.
Rankkaan kitarasoundiin ei tarvita isoa vahvistinta. Esimerkiksi Tomas Skogsberg äänitti Sunlight-studioillaan mm. Entombedin rähinäkitaroita usein 20-wattisilla comboilla, joissa on 10" tai vieläkin pienempi elementti. Sitä voi luukuttaa huolella, saa hyvän pääteastesärön ja feedbackia, muttei alapään huminoita kiusaksi asti. Se yksinään kuunneltuna ärsyttävä honotus toimii usein bändin seassa paremmin kuin lämmin soundi, jossa on paljon alamiddlejä ja hillitty yläpää.
Kitarasoundista voi saada helposti kuminan pois mikittämällä avoimen kaapin myös takaa. Kun signaalit summataan, vaihevirhe syö kuminan mutta jättää muut taajuudet talteen - taakse sijoitettu mikki kun ottaa talteen vähemmän ylä-ääniä. Toimii tapauskohtaisesti.
Rummuista voi ottaa tilasoundia talteen esim. betonisesta rappukäytävästä konkkapuikolla tai parilla. Kevyesti annosteltuna miksauksen sekaan voi avata soundeja ja viedä pois turhaa kliinisyyttä.
Mahdollista synkkasignaalia ei ikinä laitimmaiselle raidalle analoginauhureissa, eikä myöskään haitsuraidan viereen. Synkkapulssi äänitetään aina ilman kohinanvaimennusta.
Klikkiraita kannattaa säilyttää jos mahdollista. Helpottaa remixien ja edittien tekemistä ja esim. demosessioissa taltioituja hyviä osia voidaan käyttää suoraan levysessioissa.
Laulajalle kuunteluun aina kaikua.
Alle 40 Hz taajuuksilla on hyvin harvoin mitään olennaista informaatiota muissa soittimissa kuin bassossa ja bassorummussa. Ne kannattaa leikata pois tai ainakin vaimentaa olemattomiin, koska ne syövät turhaan tehoa, jolle on parempaa käyttöä muualla. 250-400 Hz alue menee yleensä tukkoon huminoista, sitäkin voi huoletta vaimentaa jo mikitysvaiheessa muista kuin bassosoittimista. | |
Mikrofonien sijoittelu
Kaikkihan tietävät miten paljon mikrofonin sijoittelu vaikuttaa lopputulokseen - jo muutaman millin siirto tai kulman muutos verrattuna äänitettävään kohteeseen saattaa muuttaa soundia merkittävästi. Koeäänitykset tietenkin ovat yksi tapa, mutta helpommalla pääsee, jos käytössä on suhteellisen hyvälaatuiset ja ympäristöä suht' hyvin eristävät kuulokkeet (kuten esim. Sennheiser HD25). Järjestetään siis asiat niin, että voidaan äänitystilassa kuunnella kuulokkeilla mikrofonin poimimaa ääntä samalla kun itse voimme siirtää mikrofonia ja reaaliajassa kuulla muutokset soundissa - näin on helppo testata ja verrata nopeasti useita eri paikkoja ja löytää se optimaalisin. Tämä toimii mainiosti varsinkin akustisten kielisoittimien, mutta yllättävän hyvin myös kovaäänisen kitarastyrkkarin kanssa (tosin voi olla että kuunteluvola pitää olla aika reipas jos edessä mouruaa iso marshall). | jjp
14.11.2002 18:59:46 | |
|
Mikrofonien sijoittelu
Kaikkihan tietävät miten paljon mikrofonin sijoittelu vaikuttaa lopputulokseen - jo muutaman millin siirto tai kulman muutos verrattuna äänitettävään kohteeseen saattaa muuttaa soundia merkittävästi. Koeäänitykset tietenkin ovat yksi tapa, mutta helpommalla pääsee, jos käytössä on suhteellisen hyvälaatuiset ja ympäristöä suht' hyvin eristävät kuulokkeet (kuten esim. Sennheiser HD25). Järjestetään siis asiat niin, että voidaan äänitystilassa kuunnella kuulokkeilla mikrofonin poimimaa ääntä samalla kun itse voimme siirtää mikrofonia ja reaaliajassa kuulla muutokset soundissa - näin on helppo testata ja verrata nopeasti useita eri paikkoja ja löytää se optimaalisin. Tämä toimii mainiosti varsinkin akustisten kielisoittimien, mutta yllättävän hyvin myös kovaäänisen kitarastyrkkarin kanssa (tosin voi olla että kuunteluvola pitää olla aika reipas jos edessä mouruaa iso marshall).
Tosta tuli mieleeni kuulemani keino mikkien 'testaamiseen'. Samanlainen asetelma muuten mutta äänilähteenä radion suhina. Kuuleepi mistä suunnasta ottaa mitäkin ja kuinka paljon. | |
Bassarin mikityksestä, osa 666.
Hiivimetallissa ja muussa mölypitoisessa tavarassa jossa dynamiikka on enempi haitta kuin tavoite löytyy bassarin mikrofonin paikka helposti, kun pane kuulosuojaimet päähän (ihan vaan korvien takia) ja käden bassarin sisään. Paikka jossa ilma liikahtaa eniten on mikin mesta. Varsinkin reiällisillä etukalvoilla eri vireet vaikuttaa sijaintiin paljonkin, umpikalvoilla vähempi, ja tällöin tietty mestaa haetaankin bassarin ulkopuolelta (duh!)
R | |
Kontrabasso kolmelle raidalle
Kontra on hankala äänitettävä, koska se on iso ja hyvin dynaaminen ja soundi muuttuu paljon riippuen siitä mistä kohtaa kuuntelee. Toisaalta pitäis saada tukeva ja tasainen botne ja toisaalta otelaudan, sormien ja kielten ("soiton") ääni... mä teen seuraavasti:
1. Pienikalvoinen kondensaattorimikki poimimaan otelaudan ääniä etuylhäältä 30-50cm etäisyydeltä - suuntaus suurinpiirtein siihen missä kaula ja koppa kohtaavat, tai siitä hieman ylemmäs. Mikäli soittimia on vain muutamia ja esityksessä tilaa on niin tämän voi toteuttaa myös stereona (jolloin tietenkin raitoja kuluu neljä kappaletta).
2. Laajakalvoinen kondensaattorimikki f-aukon läheisyyteen. Herttakuviolla ja lähimikityksellä saa proximity-efektin avustuksella muhkeampaa botnea. Tässä toimii toisaalta mainiosti myös bassotoistoltaan hyvä dynaaminen mikki, kuten esim. Sennheiser MD421.
3. B-Band tms-tallamikki DI:n ja kevyen kompuran kautta omalle raidalleen. Tällä saa kiinteää alakertaa ja sustainia tukeamaan mikrofonien välittämää infoa. | |
Djembe, tuo käsirummuista kenties monipuolisin.
Anna soittajalle hyvä, nelijalkainen tuoli (tukeva, natisematon, erilliset jalat ilman välitukia). Pistä hyvälle puulattialle.
Mikrofoni numero 1 on varsinainen päämikrofoni. Vinottain yläviistosta kohti kalvoa, sellaisesta paikasta ja sellaiselta etäisyydeltä että soittajan kädet eivät mikkiin osu. Tämä poimii kaikki detaljit ja hienonvaraisuudet.
Lattianrajassa, soittajan tuolin alla oleva mikrofoni 2 täydentää niitä jykeviä "hevirumpalin sydän kurkkuun" -iskuja. Kuvittele mielessäsi suora, joka johtaa djemben keskiviivan läpi perän aukosta lattiaan. Kuvittele tämän viivan heijastuma (soittajan taakse yläviistoon). Pistä kovaa äänenpainetta kestävä herttamikki tälle heijastumaviivalle niin, että se poimii rummun putkesta lattian kautta heijastuneen signaalin.
Levitä miksauksen stereokuvassa hivenen... hivenen vain. Jos mukana on paljon muita matalaäänisiä soittimia, hillitse kakkosmikkiä reilusti, ettei djembe peitä kaikkea muuta alleen.
- | kivi
18.12.2002 11:38:54 | |
|
Varsinkin särötettyyn, mutta miksei muutenkin rajusti kompressoituun kitarasoundiin saa eloa, kun mikittää myös soittajan. Eli konkkamikki vain sähkökitaran eteen, ja siitä hiukan plektran räminää mukaan. Tekee melkoisen eron, jos soundi on muuten vaarassa muuttua tylsäksi. | |
Varsinkin särötettyyn, mutta miksei muutenkin rajusti kompressoituun kitarasoundiin saa eloa, kun mikittää myös soittajan. Eli konkkamikki vain sähkökitaran eteen, ja siitä hiukan plektran räminää mukaan. Tekee melkoisen eron, jos soundi on muuten vaarassa muuttua tylsäksi.
Perhana! Tuohan on kokeiltava heti ensitöikseen :) | |
Varsinkin särötettyyn, mutta miksei muutenkin rajusti kompressoituun kitarasoundiin saa eloa, kun mikittää myös soittajan. Eli konkkamikki vain sähkökitaran eteen, ja siitä hiukan plektran räminää mukaan. Tekee melkoisen eron, jos soundi on muuten vaarassa muuttua tylsäksi.
Itse asiassa... jos sovitus on muuten täyteen tupattu, niin komppiosuus saattaa istua sekaan paremmin jos sen vahvistinsoundin jättää kokonaan pois ja ottaa mukaan vain tämän konkkamikin osuuden. Se on taajuusalueensa puolesta sen verran valmiiksi leikattu ettei tunge muun tielle vaan elelee jossakin diskanttipäässä kaikessa sovussa symbaalien kanssa.
Kitaristin tekniikan pitää olla tietysti sen verran hyvä etteivät sormien liutusnarskahdukset sun muut dominoi liikaa. Eikä kitarassa saa rämistä, hytkyä tai kolista mikään löysän vibrakammen kaltainen häiriölähde.
. | |
Laulajalle kuunteluun aina kaikua.
Makuasia. Toiset tykkää, toiset ei.
Mä en ota kuunteluun koskaan kaikua, äänen korjailu ja tarkkuus kärsii. Kuulostaa niinkuin liika hyvältä. Tulee laulettua lepsusti.
"Mikä helevetin tangosuhina näissä mun kuulokkeissa oikein on?!" :D
Pidän ääntä, olen. | |
Kun täällä tulee näitä pro-vinkkejä niin heitän ihan perussettiä.
Eli jos äänittelet kitaraa innoissasi styrkkarin ja mikin kera kaikuvassa tai muuten vaan paskassa tilassa, heitä vaikka mikitetyn vahvarin ympärille pari huonekalua ja kasan päälle joku peitto tms. niin että se peittää kasan joka suunnasta. Eipä kuulu huone enää. ainakaan niin pahana.
Lisää diskanttia! | |
Hei, mihin loppu vinkit!? Mä olen tänään itse tulessa ekaa kertaa ja olisi kiva lukea lisää vanhojen kettujen™ vinkkejä;-D
No ei se nyt niin justiinsa ole... | kivi
10.02.2003 12:20:10 | |
|
Hei, mihin loppu vinkit!? Mä olen tänään itse tulessa ekaa kertaa ja olisi kiva lukea lisää vanhojen kettujen™ vinkkejä;-D
Ok. Yleisön pyynnöstä
:-D
Lauluja äänittäessä kannattaa suunnata laulumikki jonkun verran yläviistosta käsin, niin laulaja joutuu vaistomaisesti oikomaan selkäruotoaan ja äänenmuodostus helpottuu. Lisäksi näin vältetään nenän puhinaa - pop-filtteri kannattaa kumminkin pitää varalla. | |
kivi:
Lauluja äänittäessä kannattaa suunnata laulumikki jonkun verran yläviistosta käsin, niin laulaja joutuu vaistomaisesti oikomaan selkäruotoaan ja äänenmuodostus helpottuu. Lisäksi näin vältetään nenän puhinaa - pop-filtteri kannattaa kumminkin pitää varalla.
Tuohan on erittäin loogista. Mutta enpä olisi itse keksinyt.
Lisää! Varsinkin meidän basisti on aika käsi, jos sille on jotain vinkkiä niin varmaan olisi apua...
No ei se nyt niin justiinsa ole... | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
