Aihe: Ohjeet taustalakanan tekoon | |
---|
Johnny Buzz 21.06.2004 12:07:19 (muokattu 21.06.2004 14:39:42) | |
|
Eikös olisi hienoa, jos bändillänne olisi isompien bändien tyyliin taustalakana, jossa bändin nimi tai logo? Logon painattaminen kankaalle on kuitenkin julmetun kallista. Ei hätää. Taustalakanan väsääminen itse on helpompaa kuin kuvitteletkaan. Tuli mieleen aloittaa tällainen aihe tehdessämme OPERAATIO:LIVEN taustalakanoita. Monella bändillä voisi olla mahdollisesti tarvetta tälle. Tarvikkeet: - Sopiva määrä kangasta (voit käyttää esim. kaupasta ostettua peruslakanaa tai ostaa kangasta kangaskaupasta). Musta väri toimii tod. näk parhaiten. Kankaan koon voit päättää itse, mutta 80 x 200 cm:n kokoiseen sänkyyn tarkoitettu lakana sopii aika monelle pikkulavalle. - Akryylimaalia - Tyhjä purkki maalin ohentamista varten - Eri kokoisia pensseleitä - Sanomalehtiä - Taulu- tai vahaliituja. (Taululiidut parempia, koska virheen tehdessä lähtee hankaamalla tai kostella rätillä pois) - Narua (esim. 0,5 cm:n paksuinen naru riittää) - Videotykki tai vaihtoehtoisesti piirtoheitin + piirtoheitinkalvo sekä sopiva tila niiden käyttöön - Lisäksi oman valinnan mukaan: purjerenkaita tai neulaa ja lankaa - Muutama tunti aikaa Ja näin se käy: 1. Vaihe: Logon/ tekstin ääriviivat Sopiva tila tämän vaiheen tekemiseen on esim. työpaikan neuvotteluhuone, koulun luokkahuone tai auditorio tai vastaava tila, josta löytyy videotykki tai piirtoheitin. Jos käytytät piirtoheitintä tulosta tai piirrä logo kalvolle riittävän suurena. Videotykkiä käyttäessä, käytä ohjelmaa, jossa saat skaalattua logon riittävän suureksi. Ripusta kangas seinälle paikkaan, johon saat heijastettua logon riittävän suurena. Miellellään sellaiseen paikkaan, jossa tausta on mahdollisimman tasainen. Helpottaa logon ääriviivojen tekemistä. Kun logo on heijastettu kankaalle riittävän suurena, aloitetaan ääriviivojen piirtäminen liiduilla. Piirrä ääriviivat heijastetun logon ääriviivoja pitkin. Yritä piirtää ääriviivat mahdollisimman tarkasti, jotta jatkotyöstäminen helpottuu. Kun ääriviivat ovat valmiit, voit ottaa kankaan alas ja suunnata seuraavaan vaiheeseen. 2. Logon maalaaminen Tämän vaiheen suorittamiseen sopii hyvin esim. treenikämppä, autotalli tai vastaava tila, jossa on riittävästi vapaata lattia-alaa kankaan levittämiseen. Levitä alueelle, jossa aiot maalamisen suorittaa riittävästi sanomalehtiä, jotta maali ei menisi kankaasta läpi lattiaan. Voit käyttää myös jotain muuta alustaa, mutta sanomalehtiä on yleensä saatavilla. Ohenna akryylimaalia hieman vedellä, jotta sillä on helpompi maalata kankaalle. Kokeile itse, mikä on sopiva sekoitussuhde. Vettä ei kuitenkaan tarvitse lisätä kovin paljon. Malaa ensin logon ääriviivat pienemmällä pensselillä ja sen jälkeen loput maalattavat pinnat leveämmällä pensselillä. Ei kannata maalata heti paksua kerrosta, vaan mielummin pari ohutta kerrosta. Kun maalaustyö on tehty, anna maalin kuivua yön yli. Kun maali on kuivunut, tarkastele lopputulosta ja maalaa logo uudestaan, jos siihen on tarvetta. Kankaan alla olevat sanomalehdet voivat tarttua kankaaseen maalin kuivuttua, mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä, koska kankaan toinen puoli ei kuitenkaan näy yleisöön. 3. Kiinnitysnarut Ompele narut kankaaseen tai kiinnitä purjerenkaat sopivin välein. Kiinnityskohtien määrään vaikuttaa kankaan koko, mutta esim. puolen metrin välein on melko hyvä laittaa kiinnityskohtia. 4. Keikalle! Nyt bändillänne on uusi, hieno taustalakana. Ei kun keikalle! EDIT: Muutama lisäys ohjeeseen. www.soulstab.com | |
Taidanpa ottaa asian heti puheeksi bändin kanssa. On se niin väärin. | |
Eikös tää olisi hyvä laittaa FAQ:si? Ramalamadingdong. | |
Eikös tää olisi hyvä laittaa FAQ:si? Personal Jesuss & Modern Angel
[Kyllä Lähtee] MEKKALA #1 | |
Hyvä kirjoitus! Olin Buzzyn kanssa tekemässä noita operaatio:lakanoita. :) - Sopiva määrä kangasta (voit käyttää esim. kaupasta ostettua peruslakanaa tai ostaa kangasta kangaskaupasta). Sellainen peruslakanakangas tai vähän pehmeempikin ohut kangas toimii ainakin jonkin aikaa, mutta jos vähän hienompaa haluaa, niin ns. markiisikangas toimii esimerkiksi hyvin. Kannattaa mennä kangaskauppaan ja selittää siellä myyjälle tilanne. Musta väri toimii tod. näk parhaiten. Joo, musta väri toimii keikoilla, koska -lika ei näy -tekee lavasta pimeemmän, peittää paremmin takana olevat rakenteet ja valotkin toimivat efektinä paremmin. Kankaan koon voit päättää itse, mutta 80 x 200 cm:n kokoiseen sänkyyn tarkoitettu lakana sopii aika monelle pikkulavalle. Kangaskaupoissa kangas on yleensä kai noin 140 cm korkeata. Varmaan saa kyllä muunkin kokoisissa rullissa, mutta tuo 140 on aika hyvä korkeus mielestäni. Leveys voi sitten olla jotain väliltä 2-4 metriä. Kerran meillä oli 6 m leveä banderolli, joka oli yksinkertaisesti liian iso ja painava. - Akryylimaalia Jees. Eli ihan perusmaalia. Turha ostaa mitään erikoisia kangasmaaleja tähän tarkoitukseen. ...Kun logo on heijastettu kankaalle riittävän suurena, aloitetaan ääriviivojen piirtäminen liiduilla. Piirrä ääriviivat heijastetun logon ääriviivoja pitkin. Yritä piirtää ääriviivat mahdollisimman tarkasti, jotta jatkotyöstäminen helpottuu. Kun ääriviivat ovat valmiit, voit ottaa kankaan alas ja suunnata seuraavaan vaiheeseen. Logo kannattaa heijastaa mustavalkoisena (siten että kuvassa tosiaan vain mustaa ja valkoista...ei harmaata), jotta kontratit mahdollisimman suuret. Ohenna akryylimaalia hieman vedellä, jotta sillä on helpompi maalata kankaalle. Kokeile itse, mikä on sopiva sekoitussuhde. Vettä ei kuitenkaan tarvitse lisätä kovin paljon. Operaatioon teimme ilman ohennusta ja yhdellä maalauskerralla ja ihan hyvin toimi. Jos haluaa tarkempaa jälkeä, varmaan kannattaakin ohentaa ja maalata pari kertaa. 3. Kiinnitysnarut Ompele narut kankaaseen tai kiinnitä purjerenkaat sopivin välein. Kiinnityskohtien määrään vaikuttaa kankaan koko, mutta esim. puolen metrin välein on melko hyvä laittaa kiinnityskohtia. Uskon, että metrin välein riittää mainiosti. Jos kangas on vahvaa, riittää parinkin metrin välein. Silloin tietenkin kangasta ei käytännössä saa niin tiukan suoraksi. | kivi 22.06.2004 03:15:20 | |
|
- Sopiva määrä kangasta (voit käyttää esim. kaupasta ostettua peruslakanaa tai ostaa kangasta kangaskaupasta). Sellainen peruslakanakangas tai vähän pehmeempikin ohut kangas toimii ainakin jonkin aikaa, mutta jos vähän hienompaa haluaa, niin ns. markiisikangas toimii esimerkiksi hyvin. Kannattaa mennä kangaskauppaan ja selittää siellä myyjälle tilanne. Hyvä taustakangas on kevyttä, rypistymätöntä, ja käsitelty aineella joka tekee siitä palamattoman. Tämä on erityisen tärkeää, jos kankaan lähellä on valoja, kuten oikeilla lavoilla yleensä on. Lakanakangas näyttää todella ...öh... lakanalta (eli siltä kuin siinä olisi nukuttu) jo viiden keikan jälkeen. Kankaan koon voit päättää itse, mutta 80 x 200 cm:n kokoiseen sänkyyn tarkoitettu lakana sopii aika monelle pikkulavalle. Kangaskaupoissa kangas on yleensä kai noin 140 cm korkeata. Varmaan saa kyllä muunkin kokoisissa rullissa, mutta tuo 140 on aika hyvä korkeus mielestäni. Backdropin ei tarvi olla kauhean iso, mutta jos keikkoja on paljon vaihtelevannäköisissä paikoissa, saattaa olla hyvä pitää varalla autossa isompaa pätkää samanväristä kangasta lopun takaseinän ja vaikkapa vahvistimien alla olevien kaljakorien naamioimiseen. - Akryylimaalia Jees. Eli ihan perusmaalia. Turha ostaa mitään erikoisia kangasmaaleja tähän tarkoitukseen. "Ammattilaisten" backdropit ja banderollit ovat rypistymätöntä erikoismuovia, ja teksti tehdään leikkuritarralla. Tätä tietoa voi mahdollisuuksien mukaan soveltaa, jos tahtoo paremmat valonheijastusominaisuudet eli näkyvyyden tekstiin. ...Kun logo on heijastettu kankaalle riittävän suurena, aloitetaan ääriviivojen piirtäminen liiduilla. Piirrä ääriviivat heijastetun logon ääriviivoja pitkin. ... Operaatioon teimme ilman ohennusta ja yhdellä maalauskerralla ja ihan hyvin toimi. Jos haluaa tarkempaa jälkeä, varmaan kannattaakin ohentaa ja maalata pari kertaa. Kannattaa aina tehdä sabluuna, eli heijastaa mieluummin teksti tai logo esim voimapaperille, ja leikata siitä auki, ja käytrtää tätä sitten luottana maalatessa. Läheltä katsoen sivellinjälki on aina kömpelöä, ellei reuna ole terävä, ja teräväreunainen pinta näyttää hienommalta kauempaakin, vaikkei eron pitäisi näkyä. Yksinkertaisissa logoissa voi liituääriviivan tehdä suoraan kankaalle, ja rajata maalattavan alueen sitten maalarinteipillä. Ompele narut kankaaseen tai kiinnitä purjerenkaat sopivin välein. Kiinnityskohtien määrään vaikuttaa kankaan koko, mutta esim. puolen metrin välein on melko hyvä laittaa kiinnityskohtia. Uskon, että metrin välein riittää mainiosti. Jos kangas on vahvaa, riittää parinkin metrin välein. Silloin tietenkin kangasta ei käytännössä saa niin tiukan suoraksi. Purjerenkaille hyvä väli on noin 20 senttiä, ja kankaan yläreunaan kannattaa ujuttaa kovikekangas tueksi. Noin pienistä lakanoista kuin tässä puhutaan, riittää hätätapauksessa vaikka "pyykkinarutyylinen" ripustus, eli pingoitettu vaijeri tms., jos sen voi kiristää jollain. Ammattilaiset ujuttavat pienempien backdroppien ylä- ja alalaitaan joskus tukiputken, joka tekee kokonaisuudesta kiinteän "taulun", joka ei taipuile ripustettaessa. Suosittelen muovista läpivientiputkea, jota saanee eurolla kolmisen metriä. Siitä voi myös tehdä pidempiä kokonaisuuksia sahaamalla juuri seinämän läpimittaa isommasta putkesta napakat holkit. | |
Kiven kirjoituksessa oli ihan hyviä pointteja. Esim. tämä putkivaihtoehto ripustukseen kuulosti hyvältä. Osa vaihtoehdoista kuulosti kuitenkin suht kaalliilta. Tuo mun kirjoitus oli tarkoitettu enemmän low budget meiningille. Eli kaikki tehty mahd. halvalla. Aloittelevalle tai vähemmän tunnetulle bändille (joissa tod. näk. kuitenkin suurin osa muusikoiden.netin käyttäjistä soittaa) tuo akryylimaalilla maalaaminen riittää varmasti vallan mainiosti. Kyllä se ihan hyvältä näyttää, varsinkin kauempaa katsottuna. Kun malttaa maalata pari kerrosta ohuemmalla maalilla, niin hyvä tulee. www.soulstab.com | |
"Ammattilaisten" backdropit ja banderollit ovat rypistymätöntä erikoismuovia, ja teksti tehdään leikkuritarralla. Tätä tietoa voi mahdollisuuksien mukaan soveltaa, jos tahtoo paremmat valonheijastusominaisuudet eli näkyvyyden tekstiin. Uskoisin että ammattilaiset eivät enää tänäpäivänä käytä tarrakirjaimia jotka saattavat alkaa edestakaisen availun ja rullalle pistämisen jälkeen irtoilemaan. Tuollaisen 80 X 200cm taustakankaan joka on tehty pvc-reikä-tai umpivinyyliin tulostamalla saa noin 65 erkillä. Tanssiminen on turhaa pyörimistä hyvän "tavaran" ympärillä. | |
Tuollaisen 80 X 200cm taustakankaan joka on tehty pvc-reikä-tai umpivinyyliin tulostamalla saa noin 65 erkillä. Kyllä juu, niin saa, mutta hintaa kertyy noin 100 euroa. Saahan sitä tehtyä back dropin ties mistä materiaalista, jos on valmis maksamaan. Korostan siis edelleen, et tää oli tällainen matalan budjetin ratkaisu. www.soulstab.com | |
Kyllä juu, niin saa, mutta hintaa kertyy noin 100 euroa. Saahan sitä tehtyä back dropin ties mistä materiaalista, jos on valmis maksamaan. Korostan siis edelleen, et tää oli tällainen matalan budjetin ratkaisu. Ei kun 65€ Tanssiminen on turhaa pyörimistä hyvän "tavaran" ympärillä. | |
Juu tota noin, mäkin ihan ilostuin, että nytpä on otsikko, josta itsekin jotain tiedän, keräilin hetken ajatuksia ja ajattelin vastata. Luin sitten kumminkin koko ketjun ja rupesin miettiin, että miksi mä suotta alkaisin kinaan siitä, kannattaako tehdä hyvin vai "halvalla". Halvalla lainausmerkeissä siksi, että heti, jos riepua on tarkoitus käyttää vuodenkin, ei esitetty ratkaisu olekaan enää niin halpa. Tai siis, sitä ei enää ole, mikä on mun mielestäni sama asia. | kivi 22.06.2004 15:51:07 | |
|
Juu tota noin, mäkin ihan ilostuin, että nytpä on otsikko, josta itsekin jotain tiedän, keräilin hetken ajatuksia ja ajattelin vastata. Luin sitten kumminkin koko ketjun ja rupesin miettiin, että miksi mä suotta alkaisin kinaan siitä, kannattaako tehdä hyvin vai "halvalla". Anna palaa vaan! Mä ainakin haluan kuulla sun listasi, ja varmasti halvimmankin budjetin askartelijat pystyvät joiltakin osin soveltamaan. Eniten mua häiritsee esitettyjen ratkaisujen palonarkuus. Siihen on jotain kyllästysaineita saatavana, mutta eivät nekään kai kaikissa nailoneissa toimi? | |
Anna palaa vaan! Mä ainakin haluan kuulla sun listasi, ja varmasti halvimmankin budjetin askartelijat pystyvät joiltakin osin soveltamaan. Eniten mua häiritsee esitettyjen ratkaisujen palonarkuus. Siihen on jotain kyllästysaineita saatavana, mutta eivät nekään kai kaikissa nailoneissa toimi? Toi minun mainitsemani PVC on palosuojattua matskua. Tanssiminen on turhaa pyörimistä hyvän "tavaran" ympärillä. | |
Me teimme siis operaation taustalakanat sillä halvalla metodilla. Tässä näkyy tulos: http://koti.welho.com/pmuurin2/soul … /media_tiedostot/waiski190604_4.jpg Teimme kolme tuollaista lakanaa ja aikaa duuniin kului yhteensä noin 3 tuntia. Kangas on noin 7 euroa/m ja parin litran maalipurkki jotain 15 euron paikkeilla. Paloturvallisuudesta en tiedä. | |
Suosittelisin itsekkin tuota sapluuna menettelyä. Ainakin yksi väristen logojen tekeminen tulee paljon helpommanksi. Se on yksi hujaus jos homman valmistelee huolella. Joskus tuli itse ainakin tehtyä johoinkin tapahtumaan tuollaien iso lakana. Oli hyvä mahdollisuus käytää todella isoa vaneria apuna sai kankaan ja sapluunan pingotettua tukevasti siihen. Sitten vaan maalattiin (en muista mitä maailia oli) ja kuivatiin ja viellä kerran varmuudeksi ja jäljen tarkastus. Ihan kelponen tuli. reunoissa vaan piti olla tarkkan, "töpötettiin" ne kohdat että ei varmasi menisi yli. Muksuna se oli ihan nastaa puuhaa. "Hail to eternal Troo Haapawater Frost-Metallism!! Total Musicism and lighting fast drummings. Mythical lyricalism!"
-leka
K100#3 | |
Paloturvallisuus pitää ehdottomasti ottaa huomioon. Jos ei moukantuurilla muuta vahinkoa sattuisikaan, niin keikkamestassa saattaapi joku tulla sanomaan, notta "repikääs hittoon se lakananne, ettei tule palovahinkoja". Visit http://www.helionprog.com - download http://www.helionprog.com/audio/Helion-GodofFire.mp3 | |
Tietääkö kukaan missä tai miten ja millä hinnalla taustakankaan palosuojauksen voi tehdä? Terveisin nimim. "Viime viikonloppuna jäi Nosturissa bändin elämää hienompi taustakangas käyttämättä koska se ei ollut palosuojattu" | kivi 24.10.2004 22:58:36 | |
|
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=12&t=74119&o=0&co=0 Lisää asiaa, ettei unohdu. | |
No sitähän voi varmaan ostaa sellaista "paloturvallista" kangasta jostain..? Kuopiossa voineepi kysyä Savon Palontorjunnasta - saattaa löytyä myös jotain kylläasteaineita joilla voi "palosuojata".. hmm... jos saan aikaiseksi tutkia asiaa niin kirjoittelenpa tänne! (nimim. tuleva paloviranomainen...) | Jemo 25.10.2004 15:42:08 | |
|
Jos on punk-hengellä liikenteessä niin, no, mielikuvitus on rajana. Viimekesänä järjestimme Sumiaisissa toista kertaa Suolirock-tapahtuman (joka ei ole punkfestivaali, vaan ihan aitoa r0kkia. Nimi ja kankaat vain ovat kuin punklehti Pillu.) jonne sitten teimme kaksi kangasta. Kangas 1, ulkona. (Tapahtuma järjestettiin sisätiloissa.) Ainekset: Vanha lakana, narua, kahta spraymaalia (punainen, musta), musta tussi. Tämä oli puNk. Ensin mustalla värillä suhteellisen siisti SUOLI- ROCK teksti ja sitten punaisella varjostus. Koska lakanaa ei ollut silitetty ja siellä oli jotain hyvin hiemmeitä kuvioita alla, jäi lopputulokseen tyylikkäitä ryppyjä jotka näkyivät vaaleammalla. Viimesilauksena muutama kirkkovene somisteeksi. Pistimme reunat ryttyyn ja tiukat solmut narulla ympärille, (yht. 4 narua) ja sitten tolppiin kiinni. Ihan sikaupea. Tämän saatte nähdä ensikerralla Suolirockissa jos erehdytte paikalle. Lopputulos: Kustannukset: Nada (välineet lainattiin) Aika: noin 15 minuuttia. Punk elää. Toinen lakana, joka tuli lavan taakse, oli astetta progempi. Paikka jossa Suolirock järjestetään on vanha tanssisali. Siellä on korkeita ikkunoita, joihin SAA sälekaihtimet suurimpaan osaan, mutta eihän se vielä paikkaa pimennä lavavaloja ajatellen. Käytimme ikkunoihin jätesäkkejä ja jesseä, ja meikäläinen aikansa kuluksi avasi yhden jätesäkin levälleen ja käytin luovuuttani ja Jesseteippiä ja vedin toisen ainakin yhtä punkin suolirock-tekstin kuin edellinen. Kuinka tämä kiinnitettiin - ei harmainta muistikuvaa - mutta jotain aika progea se oli. Itseasiassa, tämä jätesäkki-pohjana-jesse-tekstinä -ratkaisu toimi yllättävän hyvin. Värikontrasti oli hyvä, ja tietyn punkhenkisyyden sulatti vallan mainiosti. Nykyään nämä kaksi lakanaa koristavat treenikämpän seiniä. Brrh. -Jemo Olemme kuulemma jakomielitautinen. Muuten mukavia! -Einuli | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|