Aihe: Pedaalimallinen kitaravahvistin | |
---|
|
Antti1: No niin, kiitos. Tästä on helpompi jatkaa selvittämistä. Mitä sun mielestä tosta puuttuu tai on liikaa? Mihin siis olet hakemassa parannusta? Soundi on liian rakeinen. Pitäisi olla enemmän ''pölynimurimaisempi'', eli ''wuuuf!''. Myöskin diskantit täysillä liian ''raaka''. Kitarassani on yksikelaiset mikit, mutta en tiedä olisiko humbuckerit autuaaksi tekevä asia kuitenkaan, koska YJM.kin soittaa yksikelaisilla. Luin tuolta netistä ohjeita, miten yksikelaisen skeban voi saada kuulostamaan humpparilta, mutta ne olivat mielestäni aika huonoja ohjeita. Esim. neuvottiin ettei pidä käyttää tallamikkiä eikä mikkikombinaatioita. Noh, jos heviä soietaan, ei sitä kyllä kaulamikillä(kään) soiteta. Keski- ja tallamikin yhdistelmä käytännössä on humbucker, mutta se kuulostaa oudolle. Toki siihenkin voi tottua oma korva, mutta muiden korva ei välttämättä niinkään. En nyt siis oikein olekaan sitä mieltä, että vahvistinpuoli olisi ongelma. Olen kokeillut tuota 005.sta myös sinisellä kanavalla ja parilla säröpedaalilla. Mutta kyllä sen oma särö on paras, joskin yksikelaisilla liian ''karkea''. Jos laittaa bassoa, ääni kuulostaa liian pyöreältä. Hevikitaristit yleensä käyttävät treble-boostereja, yksikelaisilla niitä taas ei taida tarvita, kun on trebleä tarpeeksi. Toki riippuu vahvistimestakin. Esim. Mooer Audiofile syö soundista ''kaiken'' diskantin, mutta jos sen kombinoi Brown Sound 005-pedaalin kanssa, niin tulee melko hyvää ja laulavaa soundia. Siinä on myös kaiutinsimulaatio ja pakko olla noise gatekin, koska ei hurise käytännössä yhtään, vaikka olisi säröt täysillä ja yksikelainen päällä. Sitten sellainen kysymys myös, että onko yleensäkin preamp-pedaaleissa sisäänrakennettu noise gate? En löytänyt asiasta tietoa mistään, mutta kokeilujeni perusteella on pakko olla. Ja mitä hevisoundeihin tulee, niin netistä kun lukee, niin ei tiedä onko ne jutut vitsejä vai ei. Tyyliin ''metallissa bassot pois ja diskantit täysille''. Ja toisissa lukee että metallissa on basso tärkeää. Eli mitä näitä nyt uskomaan. Kai se parempi olisi uskoa omaa korvaa. Sen ainakin tiedän, että omat lempikitaristit on käyttäneet putkivahvistimia ja OD-pedaaleja. Mutta mulla on erilainen lähestymistapa. Kyllä välillä olen miettinyt, jos ostaisi torilta jonkun kymmenen euroa maksavan trankkucombon, mutta niiden oma särö on aika surkea ja line in-äänityksissä ehkä vielä huonompi (jos mahdollista?). Torilla näin sellaisen pienen Fender putkivahvistimen, ja mietin voisikohan se olla hyvä. Mutta periaatteen miehenä taidan kuitenkin rajata putkivehkeet pois. Ne eivät sovi omaan ideologiaani. Kannattaisiko kuitenkin ensimmäiseksi panna ostoslistalle kunnollinen kitara (humbucker)? Tämä lähinnä semi-retorinen kysymys. Vastaan itselleni: kyllä. | |
Nostan nyt tätä aloittamaani ketjua, koska sain idean jonka toimivuudesta en ole varma. Joku ehdotti täällä minulle, että kannattaisi hommata vahvistinpedaalin kaveriksi kaappimallinnuspedaali. Nyt olisi torilla myytävänä pieni combo-mallinen kitaravahvistin, jossa on reverb. Ajaisiko se saman asian? Lähinnä mietin, että toimiiko reverb-ominaisuus kuuloke-/DI-meiningissä? | |
Sabbathologist: Nostan nyt tätä aloittamaani ketjua, koska sain idean jonka toimivuudesta en ole varma. Joku ehdotti täällä minulle, että kannattaisi hommata vahvistinpedaalin kaveriksi kaappimallinnuspedaali. Nyt olisi torilla myytävänä pieni combo-mallinen kitaravahvistin, jossa on reverb. Ajaisiko se saman asian? Lähinnä mietin, että toimiiko reverb-ominaisuus kuuloke-/DI-meiningissä? Eihän noi nyt oo millään tavalla sama asia. Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku. | rintapek 07.02.2024 20:44:33 (muokattu 07.02.2024 21:36:11) | |
|
Sabbathologist: Nostan nyt tätä aloittamaani ketjua, koska sain idean jonka toimivuudesta en ole varma. Joku ehdotti täällä minulle, että kannattaisi hommata vahvistinpedaalin kaveriksi kaappimallinnuspedaali. Nyt olisi torilla myytävänä pieni combo-mallinen kitaravahvistin, jossa on reverb. Ajaisiko se saman asian? Lähinnä mietin, että toimiiko reverb-ominaisuus kuuloke-/DI-meiningissä? Torilla on myynnissä lähemmäs kolmisensataa skittacomboa joista varmasti suurimmassa osassa on sisäänleivottuna jonkunlainen kaiku- tai efektilaite. Niitä kutsutaan comboiksi, eli yhdistelmälaitteiksi sen vuoksi, että niissä on yhteen laatikkoon laitettu kaikki mitä tarvitaan, että kitaran ääni kuuluu kun piuha tuikataan paikalleen, laitetaan virta päälle ja käännetään potikoita kaakkoon. Kaiutin, eli kaappi ei ole kaikulaite vaan koteloitu yleensä pahvinen elementti joka heiluessaan ja värähdellessään tekee äänen kuultavaksi. Jos sellaista ei ole niin ääntä ei ylipäänsä kuulu. Kyllä, kuulokkeissakin on kaiuttimet, tosin hyvin pienet ja hyvin lähellä korvaa. Eikä niillä ole mitään tekemistä reverbin tai muunkaan tyyppisen kaiun kanssa jota saundissa joko on tai ei ole. Kitarakamapalstalla muistaakseni on FAQina ketju Combo-nuppi-kaappi termit haltuun tms jonka suosittelen nyt lukemaan alusta loppuun. Edit. Ei ollu skittakamapalstalla vaan aloittelijat-palstalla. https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=11&t=19764 Onneksi maailmassa on paljon hyviä ja helppoja biisejä.
Ei tarvitse soittaa huonoja eikä vaikeita. | |
Hmmm.... Oon ite jotenki selventäny signaalitietä itelle seuraavasti.... Kitara-etuaste-pääteaste-kaiutin-mikrofoni---> Nämä ku saa nauhalle, ni saundi alkas oleen valmis. se millä kukin korvataan ni onki eriasia. Alotuksessa mainittiin Mooer Radar.. se hoitaa päätteen--kaiuttimen ja mikrofonin joten tarvitseen vielä etuasteen. On sitte tietenki pedaaleja, joka hoitaa koko paletin esim Boss Ir-2 ja Iridium | |
Perza: Alotuksessa mainittiin Mooer Radar.. se hoitaa päätteen--kaiuttimen ja mikrofonin joten tarvitseen vielä etuasteen. Mooerillahan on nuita etuastepedaaleja. Itselläni on Brown Sound 005. On sitte tietenki pedaaleja, joka hoitaa koko paletin esim Boss Ir-2 ja Iridium Joo, niin on. Itse innostuin kun kuulin tuosta Boss IR-2.sta. Vaan nyt olen taas sitä mieltä, että haluan erikseen vahvistimen, etuasteen/särön ja overdriven. Välillä vaan kun alkaa v*tuttaa laiteurheilu, niin haluaisi vaan yhden spedun jolla hoituisi koko homma. Vaan eihän siinä ole samaa old school feelixiä... | |
Sabbathologist: Mooerillahan on nuita etuastepedaaleja. Itselläni on Brown Sound 005.
Joo, niin on. Itse innostuin kun kuulin tuosta Boss IR-2.sta. Vaan nyt olen taas sitä mieltä, että haluan erikseen vahvistimen, etuasteen/särön ja overdriven. Välillä vaan kun alkaa v*tuttaa laiteurheilu, niin haluaisi vaan yhden spedun jolla hoituisi koko homma. Vaan eihän siinä ole samaa old school feelixiä... Itse ajelen IR-2 studiomonitoreihin kotona ja pa:n treeneissä. Ir-2 edessä pari kolme säröpurkkia. Saundaa... ja on fiilistä... | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|