| Aihe: Historiallisen huonot levyt | |
|---|
|
sub zero: A- ja B-puoli on erittäin hyvää, C- ja D-puolta en ole jaksanut kuunnella pariin vuosikymmeneen
Samoin. Asiaa ei tosiaan ole 80 minuuttiin, mutta onneksi voi jättää puolet kuuntelematta.
Kyllähän se vähän vituttelloopi |
|
vanha_pieru: Ensimmäisenä mieleen tulee Jethro Tullin Under Wraps. Mulle kelpaa mikä hyvänsä muu JT-albumi - vaihtelevassa määrin toki - mutta Under Wraps on kyllä uskomattoman huono levy muutoin noin hyvältä bändiltä.
Pistin soimaan. Yleensä oon rohkeidenkin saundien ystävä, mutta nää virpat on jotain ihan käsittämätöntä. En ymmärrä miten toi on tapahtunut :O
https://www.youtube.com/watch?v=3EWrIIlQxhY |
|
Arkka: Pistin soimaan.
Ja minä puheena olleen Yesin. Kovaa kamaa. Heillä on tosi monta huonompaa levyä, mutta jostain syystä tämän haukkuminen on ollut muodikasta jo 50 vuotta.
https://muusikoiden.net/beta.php |
 vanha_pieru
02.04.2024 23:38:19 (muokattu 02.04.2024 23:47:20) | |
|
Nelisormimangusti: Ja minä puheena olleen Yesin. Kovaa kamaa. Heillä on tosi monta huonompaa levyä, mutta jostain syystä tämän haukkuminen on ollut muodikasta jo 50 vuotta.
Niin, usein Tales from Topographic Oceansista sanotaan, että sitä joko vihaa tai rakastaa. No, minulla se menee juuri puolivälistä. Ei se ole millän tavalla Yesin aivan parhaiden albumeiden joukossa, mutta ei lähellekään huonoinkaan. The Revealing Science of God on kokonaisuudessaan hyvä kappale. Ei siinä minua ärsytä mikään. Loppukappale Ritual on myös varsin hyvä, joskin siinä on joutokäyntiä, umpihölmöä itsetarkoituksellista häröilyä, jonkin verran. Ne kaksi muuta ovat sitten kauttaaltaan epätasaisempia mielestäni. Kokonaisuutena 3 tähden tai jopa 3 ja puolen tähden albumi minulle.
Aiemmin puhuttiin siitä, että Wakeman lähti bändistä tämän albumin jälkeen. Kyllä ja ei. Oli kuitenkin mukana albumin kiertueella ja sitten vasta lähti. Teki kuitenkin mielipiteensä tiettäväksi mm. siten, että hänellä oli tapana alkaa syödä kanaa yleisön nähden kesken keikan niissä Topographin osuuksissa, joissa ei ollut mitään soitettavaa. Esittivät kunnon progehenkeen koko albumin sillä kiertueella ja Wakeman olisi halunnut soittaa enemmän aiempaa tuotantoa. Soittivat tosin Close to the Edgenkin kokonaan.
Esimerkkinä vuoden 1973 viimeisen keikan setti: https://www.setlist.fm/setlist/yes/ … re-edinburgh-scotland-7bdf329c.html
1973 oli erikoinen progevuosi. Yes, Jethro Tull (A Passion Play) ja ELP (Brain Salad Surgery) julkaisivat yltiöpäisimmän proge-eepoksensa, toisaalta Pink Floyd julkaisi siihenastisen uransa kaupallisimmalta kuulostavan ja sellaiseksi myös osoittautuneen albuminsa, Dark Side of the Moonin. |
 Epämuusikko
02.04.2024 23:40:24 (muokattu 02.04.2024 23:40:38) | |
|
Tormato ei ollut minusta Yesin diskografian erityistä parhaimmistoa.
Joni Mitchelliltä tulee mieleen Dog Eat Dog ja Taming the Tiger. Ne ei oikein itelle oo lähteny. Mutta eivät susihuonoja muuten kuin artistin muuta katalogia vasten peilaten.
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
|
Epämuusikko: Tormato ei ollut minusta Yesin diskografian erityistä parhaimmistoa.
Tämä kyllä, muttei sentään historiallisen huono. Se numerolevy oli, mutta se ei ollut nimestä huolimatta sama bändi.
https://muusikoiden.net/beta.php |
|
sub zero: A- ja B-puoli on erittäin hyvää, C- ja D-puolta en ole jaksanut kuunnella pariin vuosikymmeneen
A- ja C-puoli on omat suosikit. B on ihan hyvä. D:ssäkin on hyviä kohtia, mutta ei enää kärsivällisyys riitä yleensä siinä kohtaa. Varsinkin kun se kuulostaa jossain kohtaa siltä, että se loppuu ihan justiinsa. Ja sitten sitä onkin vielä kolme neljäsosaa jäljellä...
Cat food, cat food, cat food, again! |
|
Nelisormimangusti: Tämä kyllä, muttei sentään historiallisen huono. Se numerolevy oli, mutta se ei ollut nimestä huolimatta sama bändi.
Numerolevykin on ihan jees. Union, Open Your Eyes, ja The Ladder taas sitten on sellaisia, etten edes muista niistä yhtään mitään.
Cat food, cat food, cat food, again! |
Pinewood
03.04.2024 04:28:23 (muokattu 03.04.2024 04:28:52) | |
|
Neil Young - Trans
Onhan Niilolla vähän epätasainen katalogi, mutta tämä kokeileva albumi on mielestäni kuuntelukelvoton. |
|
On Every Street: Numerolevykin on ihan jees.
En kiistä sen vahvuuksia omassa genressään, josta en ole kiinnostunut. Maailmankuvani varjelemiseksi yksinkertaisesti ajattelen sen olevan kokonaan eri bändin.
https://muusikoiden.net/beta.php |
|
Pinewood: Neil Young - Trans
Onhan Niilolla vähän epätasainen katalogi, mutta tämä kokeileva albumi on mielestäni kuuntelukelvoton.
Mun mielestä Trans on siinä 80-luvun katalogissa parhaimmasta päästä. Re-ac-tor:ista Freedomiin on albumit aikalailla kuraa. Tai oikeastaan Freedom taas alkoi tasoltaan suunnata takaisin 70-luvun laatuun.
"Oh yeah, ketchup please. Die Hard kakkone" |
|
Nelisormimangusti: Maailmankuvani varjelemiseksi yksinkertaisesti ajattelen sen olevan kokonaan eri bändin.
Niinhän sen oikeastaan oli alun perin tarkoitus ollakin, vaikka Rabin olikin ainoa jäsen, joka ei ollut Yes:ssä soittanut missään vaiheessa. Cinema taisi olla se nimi, jota aikoivat käyttää.
Cat food, cat food, cat food, again! |
 Vessajono
03.04.2024 10:40:03 (muokattu 03.04.2024 11:56:30) | |
|
Nelisormimangusti: Tämä kyllä, muttei sentään historiallisen huono. Se numerolevy oli, mutta se ei ollut nimestä huolimatta sama bändi.
Sen takia ne kasari-Yesin levyt onkin huomattavasti siedettävämpiä: ihan eri bändi, joten niille voi antaa anteeksi. Tales from Toby's Graphic Go-Kartin teki kuitenkin sama bändi, joka teki Close to the Edgen ja Relayerin, joten niiden olisi pitänyt tietää paremmin.
e: tai no joo joo, ei ollut sama bändi an sich, mutta you get the idea
e2: piti nyt sit taas yrittää kuunnella ja ohan tää nyt lähinnä vaivaannuttavaa rölöä. Jos Yes on muutenkin eräänlainen progekliseen määritelmä, niin tässä on kyllä onnistuneesti tungettu yhdelle levylle kaikki se, mikä progessa on huonoa.
Once is a mistake, twice is a jazz |
|
Vessajono: tässä on kyllä onnistuneesti tungettu kahdelle levylle kaikki se, mikä progessa on huonoa.
En voinut vastustaa korjaamista.
Hyvä, että musiikki herättää suuria tunteita. Itse kuunteIin eilen sujuvasti koko pläjäyksen: ei se ole niin ultimaattinen, kuin Howe halusi ja selkeä pudotus Close to the edgestä, mikäpä levy ei olisi, mutta kuten moni täällä on todennut, lähinnä liian pitkä. A- ja D-puolet olisi oma valintani lyhempään kuunteluun.
https://muusikoiden.net/beta.php |
|
Nelisormimangusti: Hyvä, että musiikki herättää suuria tunteita. Itse kuunteIin eilen sujuvasti koko pläjäyksen: ei se ole niin ultimaattinen, kuin Howe halusi ja selkeä pudotus Close to the edgestä, mikäpä levy ei olisi, mutta kuten moni täällä on todennut, lähinnä liian pitkä. A- ja D-puolet olisi oma valintani lyhempään kuunteluun.
Mä oon tapellut tästä aiheesta yhden kaverin kanssa sen verran intohimoisesti kohta 20 vuotta, että tulin joskus editoineeksi oman versioni levystä. Siinä huomasi kyllä aika selkeästi, missä kohtaa ideat on loppuneet: A- ja B-puolella on enemmänkin sellasta, että jos joku asia voidaan kerrata kaksi tai neljä kertaa, se kerrataan aivan taatusti vähintään kahdeksan kertaa. C- ja D-puolella menee sitten aivan silkaksi venyttämiseksi; muistaakseni sain niistettyä sieltä yhteensä yli 20 minuuttia.
Once is a mistake, twice is a jazz |
 antnis
03.04.2024 18:45:54 (muokattu 03.04.2024 18:46:36) | |
|
A Passion Play on paskaa, samoin Discipline. Aika moni muuten pitää Topographicia Yesin parhaana, joten jotain siinä on tehty oikein. The Wall on oksennus, kuten myös numerolevy. |
|
Vessajono: Sen takia ne kasari-Yesin levyt onkin huomattavasti siedettävämpiä: ihan eri bändi, joten niille voi antaa anteeksi. Tales from Toby's Graphic Go-Kartin teki kuitenkin sama bändi, joka teki Close to the Edgen ja Relayerin, joten niiden olisi pitänyt tietää paremmin.
e: tai no joo joo, ei ollut sama bändi an sich, mutta you get the idea
e2: piti nyt sit taas yrittää kuunnella ja ohan tää nyt lähinnä vaivaannuttavaa rölöä. Jos Yes on muutenkin eräänlainen progekliseen määritelmä, niin tässä on kyllä onnistuneesti tungettu yhdelle levylle kaikki se, mikä progessa on huonoa.
Mä oon ajat sitte riitauttanu Rick Wakemanin "maun". Kiinnostais tietää notta kenen oli vastuu jos kerran noin alta riman mentiin.
Ja joo: Relayer-ajan Yes oli kovaa kakkaa. Live at the Queens Park Rangers mikälie -osasto on timmiä
(ja sitten on Drama, joka silloin tällöin on Yesiltä suosikkilevyjäni. mutta nyt ollaan ketjun ulkopuolella)
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
|
Epämuusikko: Mä oon ajat sitte riitauttanu Rick Wakemanin "maun". Kiinnostais tietää notta kenen oli vastuu jos kerran noin alta riman mentiin.
Jon Anderson ja Steve Howe siinä oli pääasiallisina arkkitehteina ja niistä ainoastaan viimeksimainittu on ilmeisesti edelleenkin sitä mieltä, että meni ihan just niinku piti ja on aivan todella hyvä levy.
Once is a mistake, twice is a jazz |
|
kyllä CCR:rän Mardi grass-levy on historiallisen huono bändin mttapuulla ja muutenkin amerikkalaisen Rokin historiassa. |
|
antnis: A Passion Play on paskaa, samoin Discipline. Aika moni muuten pitää Topographicia Yesin parhaana, joten jotain siinä on tehty oikein. The Wall on oksennus, kuten myös numerolevy.
A Passion Play on mielestäni Thick as a brickin tapaan loistava. Niin vannoutunut Jethro-fani kuin olenkin, niin mielestäni 80-90-luvun taitteen huippeilla ja syntikoitten saadessa enemmän sijaa, bändistä jotenkin hupeni ominaislaatu ja särmä.
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
