Aihe: Terve esiintymisjännitys vs. halvaannuttava esiintymispelko | |
---|
|
Olen ollut neljällä erilaisella esiintyjän kurssilla. Niillä kaikilla, kuten näyttelijäntyön kursseilla, työskennellään eri kokemusten ja taitojen kanssa. Olennaista on se, että, otsikon tärkeän aiheen suhteen, juuri työskentelee vähentääkseen esiintymisjännitystään. Ei niin että vaan jatkaa kuten ennen, ja koettaa ottaa jonkin toisen uuden roolin. Vertaisryhmässä, taitavan opettajan kanssa edistyy. Tiedostava harjoittelu, oman kokemuksen kuuntelu ja itselle uutta aluetta, uusissa tilanteissa, valtaava altistaminen ovat avainsanat. Tietysti runsas soiton ja laulun - ja esiintymisliikehdinnnän - teknisen suorittamisen harjoitus on perusedellytys sille, että voi tehdä hyvän esityksen. Antti | |
Hyvä keino, joka on tunnettu näyttelijöiden parissa, on se että kuvittelee - aina - että yleisön joukossa on yksi oikein hyvä luottoystävä, nuori tai vanha, joka hyväksyy kaiken, siis kaiken ja miten vaan, mitä teet. Todellinen olemassaoleva ystävä tai kuviteltu. Sen kun ajattelee olevan paikalla, tulee turvallinen olo. Oon tehnyt monesti niin. Se toimii. Antti | |
hernan-1: Hyvä keino, joka on tunnettu näyttelijöiden parissa, on se että kuvittelee - aina - että yleisön joukossa on yksi oikein hyvä luottoystävä, nuori tai vanha, joka hyväksyy kaiken, siis kaiken ja miten vaan, mitä teet. Todellinen olemassaoleva ystävä tai kuviteltu. Sen kun ajattelee olevan paikalla, tulee turvallinen olo. Oon tehnyt monesti niin. Se toimii. Tämä on ihan hyvä kikka. Olin jossain teatterikerhossa ala-asteella ja siellä neuvottiin tämä. Saattaa tosiaan viedä hieman suurinta terää jänityksestä. Laughter is the most powerful banishing ritual. Lakkaus on raki! | |
Pari sixpäkkiä ja puoli purkkia xanoreita, niin eiköhän se pahin jännitys lähde ;) | |
Ja sitten vielä yksi kikka. Jos jännittää oikein hemmetisti, kuvittele mielessäsi, tai ehkä vielä esiintyjäkaverin kanssa, että nyt esiinnytään oikein saatanan h u o n o s t i. Sen ajattelu naurattaa väkisin ja vie terän jännitykseltä. Tämä on kikka jonka luin Martti Suosalon käyttäneen jollekin nuorelle ja kokemattomalle esiintyjälle, esiintyessään hänen kanssaan, kun tämä, ennen esiintymistä, valitti kovaa jännitystä. Antti | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
---|
|
|