05.10.2006: Viikate Tavastialla
Nyt kun Viikatteen kohta ilmestyvä sinkku Ah ahtaita aikoja on jo radiosoitossa, on hyvä palata parin viikon takaisiin tunnelmiin Tavastialle, jossa Kouvolan tyyliniekat kävivät viihdyttämässä yleisöä aina yhtä persoonallisella tavallaan.
Keikkapäivän sää oli syksyinen, ja mikä sopisikaan paremmin Viikatteen musiikin perusvireeseen. Melankoliaa, alakuloa ja suomalaiskansallista fiilistelyä oli luvassa täysmittaisen setin verran. Kyllä se aina festarivedot voittaa, vaikka mielelläni käyn näitä herrasmiehiä siinäkin ympäristössä kuuntelemassa.
Viikate on bändi joka on pakko nähdä livenä ymmärtääkseen mikä on jutun juoni. Minun kohdallani valaistuminen tapahtui vuoden 2005 Heinolassa jyrää festareilla helvetillisessä kaatosateessa. Tiedä häntä vaikuttiko ilma siihen, että aloin päästä jyvälle bändin maukkaalla itseironialla höystetystä ”rautalankametallista”, mutta ei siitä ainakaan haittaa ollut. Lopullisesti bändi kolahti kun kävin kuuntelemassa täysimittaisen klubivedon Heinolan Ravintola Tukkijätkässä saman vuoden lokakuussa.
Trendiklubit tulevat ja menevät, mutta Tavastia pysyy, ja se on hyvä juttu. Viikatteen tuoma menneitten vuosikymmenten tuulahdus sopi Tavan perinteikkääseen ilmapiiriin mainiosti. Minäkin pääsin heti tunnelmaan, kun osa herrasmiehistä saapui paikalle vähän ennen keikkaa tummissa tyylikkäissä puvuissaan. Oli aika hylätä kaljamuki (tyhjänä..) aulabaariin ja siirtyä salin puolelle.
Perinteikkään intronsa saattelemina saapuivat miehemme lavalle ja suorittivat normaalit keikkaa edeltävät kättely- ja tervehdysseremoniansa. Setti alkoi hienolla Kaakko biisillä, jonka aikana saimme konkreettisesti havaita kuinka kivinen on keikkailevan muusikon taival. Ervon bassosta nimittäin katkesi kieli. Muitakin soundillisia ongelmia oli, mutta Kaarlen aina yhtä virtuoosimaisen läpänheiton saattelemana niistä selvittiin ja tunnelmaa päästiin kohottamaan seuraavana soitetulla Leimulla.
Kitaroita viriteltiin varsinkin setin alkupuolella useasti, mutta parempi niin kuin soitella epävireisellä. Kolmantena biisinä tuli rankemman osaston vetona Ajakaa, jonka jälkeen keikkarattaat olivatkin sellaisessa vauhdissa etteivät pienet pomput enää tuntuneet missään.
Kaarlen välispiikit olivat taattua tavaraa tälläkin kertaa ja sanailu myös yleisön kanssa sujui mallikkaasti. Kun Kaarle nautti kulauksen virkistävää vettä kuului yleisön joukosta huuto ”vesi maistuu parhaalta veden alla”. Tästä päästiin sujuvasti siihen, että miehet ovat parhaimmillaan veden alla - kun jaloissa on betoniset sukat jne. Näin saatiin tuokin episodi sidottua hyvin Viikatteen tunnelmaan ja tematiikkaan.
Neljännen biisin Korutonta mukana palailtiin vanhemman materiaalin pariin. Se on tällaiselle myöhäisherännäiselle vielä tuntemattomampaa, kun levyhyllystä löytyvät toistaiseksi vain viimeisimmät albumit. Niinpä vanhojen biisien tuntemukseni on vain keikoilla kuullun varassa, ja tällaisen dementikon kyseessä ollessa se jää väkisinkin aika heikoksi.
Seuraavaksi tuli pari biisiä joululevyltä. Toinen niistä oli Lahja. Toinen saattoi olla Viattomien lasten päivä, mutta vannomaan en lähde. Tämän jälkeen mulla pätkii sen verran, ettei kaikki biisit välttämättä muistu mieleen niitten järjestyksestä puhumattakaan. Tällaista tää on nykyisin. Mutta eipä anneta sen häiritä.
Rauta-airot kuultiin varmasti, ja sen jälkeen päästiinkin uuden materiaalin pariin. Ensin saimme kuulla biisin Yökunnaat ja sen jälkeen tulevan sinkkulohkaisun Ah ahtaita aikoja. Niitten perusteella vaikuttaisi siltä, että Unholan urkujen suoraviivaisempi ote tulee jatkumaan uudellakin albumilla. Ainakin keikalla edellä mainitut toimivat hyvin ja samaa mieltä oli joku takanani seisonut joka tokaisi kaverilleen, että ihan hyvä biisi noin ensi kuulemalta. Meikäläinen nyökytteli samassa hengessä.
Varsinainen setti vedettiin loppuun vauhdikkaasti muutaman hittibiisin saattelemana. Tässä vaiheessa fiilikset alkoivat olla aika katossa, ja vaikka inflaation kärsinyttä pukinsarvimerkkiä ei juurikaan ilmassa näkynyt, oli siellä nyrkkejä ja käsiä sitäkin enemmän. Kaarlekin tokaisi että tämähän uppoaa teihin kuin pilkkiseurue maaliskuisen Kaajärven jään läpi. Yleisö oli aika miesvoittoista, mikä vähän hämmästytti, kun Viikatteen maailma on kuitenkin aika kaukana vaikka Diablon äijämeiningistä. Miesvoittoisuuden huomasi myös siitä, että vellovan porukan seassa joutui varomaan varpaitaan ja rillejään vähän tavallista enemmän. Mutta se kuuluu meininkiin, nössöt voivat katsella keikkataltiointeja kotonaan DVD:ltä.
Loppukirin biiseistä jäivät mulle mieleen parhaiten Pohjoista viljaa ja Tie. Setin päätti Nämä Herrasmiehet. Jos vertaan Tavan keikkaa Heinolan vuoden takaiseen, oli erona lähinnä se, että Heinolassa setti oli pitempi mutta visuaalisesti vähemmän näyttävä. Nyt lavalla oli joitain telineisiin kiinnitettyjä valosysteemeitä, jotka toimivat kokoonsa nähden ällistyttävän tehokkaasti ja aikaansaivat vaihtelevan ja monimuotoisen valoshown. Noin se tekniikka kehittyy.
Emme halunneet päästää Viikatetta liian helpolla ja encore oli toki itsestäänselvyys. Tässä vaiheessa mulla pätkii taas, mutta varmuudella voin todeta, että siinä kuultiin vielä yksi uusi biisi jonka nimi valitettavasti meni multa ohi. Se on aika hämmästyttävää kun huomioi sen, että Kaarle on kappaleiden esittelijänä aivan omaa luokkaansa. Kertoopahan tämä pätkiminen vain omaa kieltään allekirjoittaneen surkuhupaisesta muistikapasiteetista. Vikan biisin kuitenkin taas muistan, se oli hieno He eivät hengitä. Sen myötä Viikate hyvästeli Tavan yleisön Kaarlen luvatessa palata, jos ei muuten niin rautatieaseman porttikonkeihin kolikoita pummaamaan.
Hieno keikka äijiltä jälleen kerran. Soundillisesti takuuvarman laadukasta Viikatetta. Minua ei aiemmin mainitsemani kitaroiden virittely haittaa ollenkaan, koska se kuuluu livetilanteisiin, samoin kuin se ettei Kaarlen ääni keikan loppupuolella enää kaikissa kohdissa täysin kestänyt. Livemeinigin pitääkin olla elämänmakuista ja särmikästä. Studiomaailman soundien viilaus on sitten erikseen.
Heti keikan jälkeen poistuimme Helsingin yöhön hakemaan kulkuneuvoamme Forumin parkkihallista. Illan tematiikkaan sopivasti se oli kuitenkin tukevasti lukkojen takana suljetussa hallissa, mikä asiaintila selvisi meille kun olimme kiertäneet korttelin ympäri ja pyrkineet sisään jokaisesta ovesta. Kerrassaan viehättävää. Matkaan päästiin vasta kun olimme pyytäneet apuun sekä Luxin ovimiehet että Forumin ystävällisen vartijan. Nöyrä kiitos heidän suuntaansa illan saattamisesta onnelliseen ja arvoiseensa päätökseen. Pitänee miettiä logistiikkasuunnitelmat uusiksi ennen seuraavaa Tavastian keikkaa …Kirjoittanut Hämykki 22.10.2006 |
Arvostelu| Artikkelia ei ole vielä arvostellut kukaan. | Kirjaudu sisään arvostellaksesi! |
KommentitEi kommentteja. Lisää kommentti! |  | | Artikkelit: Keikkatunnelmat Tulostettava versio Lähetä pikaviesti kirjoittajalle |
