Marraskuu, torstai, puolipäivä, 90-luku. Mä olin Herttoniemen seurakuntasalissa harjottelemassa pianolla seuraavan lauantain soittoo, ku sinne tuli joku hyvin puettu, noin 80-vuotias tai vähän päälle, mies. Se käveli mun luokse, esitteli ittensä ja kysy että voisiks sä tulla parin tunnin päästä soittaan, siihen lähelle, yhden talon pihalle. Tulis oleen muun muassa lipunnosto. Sinne tulis paljon lapsia kaikesta maailmasta. Aha, mä sanoin. Se kuuli että mä soitan kans haitaria. Ulkona sen soitto sopis hyvin.
Mä vähä innostuin. Mitähän tää on ? Käytiin läpi mahdollista ohjelmaa. Joitakin perinteisiä: "Kotimaani ompi Suomi" ja niin edelleen. Juteltiin kaikenlaista. Se mies osottautu isänmaalliseks, pahimmasta, tai parhaimmasta, päästä. Mun mielestä kyllä lähinnä militaristiks. Mut se kävi selville vasta sen tulevan esiintymisen jälkeen.
Me käytiin vielä etukäteen kattomassa sen ukon kellaritiloja siinä lähitalossa. Siellä kirkon tilassa se kerto vielä et se on rikas. On keksijä. Sillä on paljon vaikutusvaltasia tuttuja. Sovittiin että mä sitte tulisin sinne lähitalon pihalle kello 14. Sen tilaisuuden jälkeen olis saunakin.
Mä otin ja pistäydyin kotona vähän syömässä. Kävin läpi haitarilla joitakin kappaleita joita soittasin. Menin paikalle hyvissä ajoin. Ketään ei näkyny. Mut sitte sinne ilmestyi landrover tai vastaava, siinä mies ja nainen, ne nousi autosta ja meni sisälle taloon. Sen jälkeen pihalle ilmesty kolme jotain 13 - 14 vuotiasta poikaa. Esittäydyttiin kaikki toisillemme.
Seuraavas vaiheessa kun odoteltiin siinä pihakeinun luona mitä tapahtuis, tuli se ukko joittenkin papereiden kans paikalle. Vähän sen edellä käveli se mies ja nainen. Ne meni lipputangon tykö ja alko nostaa maamme lippua tankoon.
Mä ihmettelin - en ääneen - että ei tää kovin kumma jamboree ole, kun täällä on mun ja sen ukon lisäks kolme vaan paikalla. Mutta se ei sitä ukkoo haitannu. Siitä kuulemma alkais uus perinne isänmaalliselle juhlalle jossa nuorista tehdään patriootteja.
Juhla alko sitten niin et se komensi pojat riviin. Sitä ennen se oli valittanu että mun pomppa ei oikein sovi tilaisuuteen. Se ehdotti että se hakis mulle tumman takin. Mä sanoin että miks tää ei käy. No se nyt vaan ei kävis. Mä ehdotin, et soitan villapuserosillani. Se kelpas.
Nuoret siis seiso rivissä. Mä hieman rivistöstä etuoikeella. Se ukko, en tiedä sen sotilasarvoo, alko pitää puhetta. Sen puhe käsitteli viime sotia, venäläisten murjomista, sitä miten me vaan urhealla puolustautumisella selvittiin. Välissä se haukku sivareita. Mä mietin tietysti, mitä mä sanoisin jos se kysyis missä mä oon ollu asepalveluksessa.
Puheen jälkeen se pyysi mua soittaan jotain isänmaallista. Mä soitin "Olet maamme armahin Suomenmaa". Koko porukka laulo. Toinen säkeistö: "Kaikki kaik ylös yhtenä miehenä nyt". Siitä se tykkäs. Entäs vielä? Sitte se muisti että mä olin soittanu "Jo Karjalan kunnailla" siellä kirkkosalissa. Se nyt ei varsinaisesti kuulunu mun repertuaariin mut rämmin sen läpi. Nyt oli juhlan tää vaihe ohi. Huomattiin että pieni nauhuri jota pojat oli viritelly, ei ollukkaan päällä.
Alko näyttää siltä, et mä olin peruuttamattomasti liittymässä, niin, ehkä jopa hitler-jugendiin ? Mitä tehdä? Kun mä siinä etsin vielä jotain uutta haitarista, kerto ukko pojille että toi "setä" on lääkäri ja sellasta, kaikkee mä en kuullu.
Sit me mentiin sen lähikerrostalon kellariin. Sieltä löyty, arvakkaa, niin ku talvisodan päämaja. Sen ukon järkkäämä huone: sotilaallista materiaalia, vanha radio, vanha puhelin. Kuultiin että jokku kenraalitkin oli käyny siellä. Että Suomen pankkiin on oltu yhteydessä.
Kuunneltiin pitkä esitelmä.
Esillä oli myös Hannu Mäkelän kirja Mestari. Sen nimiölehdelle se mies oli liimannu kuvan taulusta jossa Mannerheim ratsasti Suomen lippu taustana. Huoneen pöydälle oli valmiiks järjestetty juomalasit ja suklaaleivoksia. Kun me oltiin nautittu mehut ja leivokset, siirryttiin kattoon kellarin muita tiloja. Sauna: sen seinillä oli lehtileikkeleitä. Ne kerto kunniamerkeistä, joita jokku oli saanu, mutta ukko ei. Se toivo että se joskus sais jonku korkeen kunniamerkin, vaikka Valkoisen Ruusun ritarikunnan ristin.
Me käytiin muissakin huoneissa, joita ukko kutsu sotilaallisilla nimillä. Sotilasterveydenhuolto oli vaikuttavasti edustettu: leikkaussali, toimenpidehuone.
Ja ruumishuone.
Käytiin myös naisten saunassa.
Aika pian mä päätin et mä lähden mahdollisimman pian pois. Ne, mahdolliset uudet suomalaiset jugend-nuoret, he-he, ja se ukko - ne oli tavannu toisensa päivää ennen Herttoniemen kirjastossa. En muista niitten nuorten nimiä, joitten lippukunnan musiikkikapteeni, heh, mää nyt sitten kai tulisin oleen ? Lopuks se kiitti mua kädestä. Mulle on kuulemma tulossa vähän korvaustakin tosta ensimmäisestä sotilasyksikkösoitostani.
Se ukko valitti jossain välissä kans sitä että sen vaimo ei tullu mukaan tilaisuuteen. Sitä kuulemma tää sen toiminta nolotti. Mä rupesin odottaan, millasta jatkokontaktii toi ukkeli ottaa. Miten toi paikallisosasto nyt sitten jatkaa toimintaa? Saadaanks me kaikki kunniamerkit ? Vuoden päästä uus kokoontuminen?
Ukko ei vaikuttanu rasistilta. Se puhu yhdelle pojista, somalipojalle, ihan ku kelle vaan kantasuomalaiselle.
Yks juttu minkä se kerto, jäi mieleen. Kun veljekset, se ukko nuorena ja sen toinen veli, viime sodan aikana, heistä yksi oli silloin jo kaatunu, oli lähdössä taas rintamalle - sitä kertoessa miehen silmät kostu - oli niitten äiti täyttäny kaksi lasia täyteen viinaa ja ojentanu ne pojilleen, tolle miehelle ja sen veljelle, ja sanonu: "Nyt pojat maata puolustamaan!"
Mulle jäi kans mieleen sen tuima katse kun se puhu niistä jokka ei ole armeijassa. Sen ääni nousi. Helkkari. Mulla kävi mielessä a) suora valehtelu, b) jonkinlainen "pehmennys" syyks siviilipalvelulle: et mä olin ollu nuori, kokematon, ja että mä nyt (muka), ajattelisin toisin - ja sellasta muuta epäilyttävää. Kumpiaki vaihtoehtoja mä oisin joutunu häpeen jälkeenpäin.
Kulu kuukausi. Mä katselin tiliäni. Sinne ei ilmestyny ylimääräistä rahaa. Mä soitin sen ukon antamaan numeroon. Sieltä vastas sen vaimo. Ukko oli joutunu sairaalaan. En ruvennu puhumaan luvatusta palkkiosta. Sanoin sille rouvalle kuulemiin ja suljin puhelimen.
Kuva NH : Seuraavana kesänä.Kirjoittanut hernan-1 09.05.2024 | |  |
