25.09.2019: Stratomallinen yleistyökalu

Tulipas tuossa kevväämmällä mieleen, että tarttis saada jotain toisenlaista soundia esim. bluesiin. Mulla on stratoja, jotka ovat mielestäni kauniita kitaroita (jos olette eri mieltä, olette väärässä), mutta singlecoilit tarjoavat vähän yksipuolista soundia kaulamikillä, vaikka mulla kaksi HSS-mallista onkin.   Ajattelin aluksi uhrata yhden -95 American standardin ja vaihtaa siihen sähköt. Tosin siinä on ruusupuuotelauta, joka ei ole suosikkini (henkilökohtainen ongelma), ja tästä syystä monipuolisemman vehkeen tekeminen ei auttaisi, koska sen soittaminen tuntuu ikävämmältä (esim. liu'ut jää joskus lyhkäisiksi otelaudan vastuksen takia). Toki tuotakin tulee jonkin verran soitettua, että pysyy tatsi vähän laajempana.   Noh, lähdin metsästämään osia. Aluksi ajattelin etsiä jotain käytettyjä, että saisin pidettyä kustannuksia edes hiukan kurissa. Sen olin jo päättänyt, että mikeiksi tulee uudet SD:N Little 59:t. Varsinainen rajoittava tekijä oli 2-vuotia tytär, joten aikaa kitaran hieromiseen ei ollut paljoa. Vain tytön nukkuessa oli käytännössä mahdollisuus edistää projektia. Lisäksi normaali päivätyö haittaa ikävästi harrastustoimintaa (myös kitaroiden käyttöä niiden varsinaisessa tarkoituksessa).     Meninpä käymään jäsen LeeMarvinin pitämällä musakirppiksellä Tammistossa. Ajattelin, että sieltä löytyisi kaikenlaista pikkutilpehööriä (5-asentoisesta superswitchistä lähtien), mutta törmäsinkin iskemättömään mahonkiseen stratomalliseen bodyyn. Tämä kyseinen body kuiskutteli minulle kovasti ja päädyinkin sen ostamiseen parin viikon pähkäilyn jälkeen. Minulla ei siis siinä tilanteessa ollut kuin body, josta puuttuivat reiät (sss-routtaus ja aukko tallalle sekä tila jousille oli jyrsitty). Body oli valmiiksi vedetty värittömällä lakalla, eli viimeistelyä ei tarvinnut tehdä.   Noh, kun oli hommattu body, jossa ei esim. ollut reikiä tallalle, olivat valinnan mahdollisuudet vapaammat. Tallaksi valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen Schallerin vintage (kromiviimeistelyllä), virittimet Schallerin lukittavat ja hihnalukotkin sitten Schalleria. Hihnalukot ovat ainoat kullan väriset, muu rauta on kromipinnoitteista. Tämä siksi, että liika kulta pilaa mielestäni kokonaisuuden (tai oikeasti kaikissa mahonkisissa straton tyyppisissä kitaroissa, joita netistä löytyi, raudat olivat kullan värisiä, joten ei sitten mulle kiitos). Potikat (push pull logaritmiset 500 k), piuhaa, superswitch, muovit jne. tilasin Thomannilta rautojen ja mikkien kera, kun yhdestä paikasta sain. Lisäksi jotain sähköjuttuja (mm. kondensaattorit, lisää piuhaa) Uraltonelta. Kaula tuli tilattua Warmothilta (modern tyyppinen, standard thin, ss-nauhat, 1 5/8 tuuman TUSQ-satula, lämpökäsitelty vaahtera, 10-16 tuuman radius).   Kaula saapui kesäkuussa ja seuraavaksi lähdin pohtimaan, miten toteutan kitaran kasaamisen. Olen tunnetusti erittäin taitava puuseppä, joten ne hommat, elikkä rungon reiittäminen (oikeista kohdista suoraan), oli suosiolla ulkoistettava. Kyselin kolmesta paikasta ja varsinkin tuo tallan paikan määrittäminen ja tolppien asentaminen tuntui olevan haastavaa. Yhdesta kitarahuollosta en saanut minkäälaista vastausta, toinen ilmoitti, että voin tehdä sen itse, he tarjoavat laitteet käyttöön, kolmas ilmoitti, että kannattaa antaa Lottosen hoitaa homma, siellä on välineet ja tarvittavaa osaamista.   Soitinkin seuraavaksi Lottoselle ja siellä oli hyvin aikaa ennen kesälomia. Vein sinne kaulan, rungon, muovit, tallan, virittimet, kaulan kiinnityslätkän ruuveineen jne. Heitin kommentin,. että saa ne laittaa paikalleenkin (paitsi siis muovit), mutta tärkeintä on, että noille osille on paikat. Hain kitaran seuraavana päivänä ja kaikki osat (siis muoveja lukuunottamatta) olivat kiinni! Kitaraan olisi tässä vaiheessa voinut lyödä kielet kiinni ja soittaa, tosin ilman sähköjä. Hinta oli mielestäni erittäin kohtuullinen, työn laatu erinomaista (Schallerin tallan vuoksi oli ylimääräistä työtä, kun ei mitoiltaan vastaa ihan normi tallaa) ja homma oli sähköjä vaille paketissa. Mahtavaa!   Ne sähköt Enpä ollut vienyt ajatusta suunnitelmaa pidemmälle. Löin pleksiin kiinni mikit, potikat ja switchin. Näyttihän se hienolta, mutta eihän sille vielä mitään tee. Katsoin bodyssa olevaa potikkapoteroa ja totesin tilan ahtaaksi suunnitelluille piuhojen vedoille. Lisäksi hieman kaiversi mieltä, että viimeisestä oli kolvausseiosta oli vierähtänyt hieman aikaa (jouduin sitäkin tekemään töissä joskus nuorena poikana). Teoria oli siis hallussa, mutta käytännön harjoittelusta oli kulunut n. 20 vuotta. Siis hommiin!   Jos tekisin noita mikkipiuhojen vetoja kitaraan enemmänkin, miettisin varmaan hetken johtojen kolvaamisen OIKEAA järjestystä. Nyt lähdin vaan tekemään asioita signaalin kulku mielessäni. Niinpä lopussa oli lieviä ongelmia saada kolvin kärki, piuha ja tina mahtumaan pieneen rakoon piuhojen välistä. Hankalimpien johtojen kanssa saatoin ähertää puoli tuntia. Jos olisin valinnut järjestyksen siten, että ensimmäisenä kiinni ne piuhat, jotka tulevat lähimmäs pleksin pintaa, olisi tilaa ollut paljon runsaammin ja homma olisi sujunut sutjakammin.   Niin, eihän tuommoisen straton sähköjen kasaaminen voi olla hankalaa? Noh, kaikki on suhteellista. Kokeneelle kaverille homma voi ollakin helppo (hän toki miettiikin asian jo aluksi kasaamisen näkökulmasta). Lisäksi ruutupaperille rustaamani suunnitelma oli lievästi sanottuna sen näköinen, että jollakulla muulla olisi saattanut olla vaikeuksia tehdä sen perusteella mitään. Ja mikä oli siis se suunnitelma?   Mullahan oli mikit, joista lähti ne neljä piuhaa (+maa), superswitchi (siis neljä rinnakkaista 5-asentoista kytkintä), kolme push-pull potikkaa (dpdt). Näillähän toki saisi aikaiseksi vaikka mitä, mutta itse päädyin seuraavaan ratkaisuun (mikkikytkimen asento HSS-suuntaisesti): 1) tallamikki humbukkerina, aina. 2) mikäli kaikki potikat alhaalla, perinteinen strato-kytkentä, eli talla-keskimikit singleinä. Mikäi volumepotikka on ylhäällä, päällä on talla singlenä ja kaulamikki puolitettuna tai humpparina ylemmän tonen asennon mukaisesti. 3) keskimikki (puolitus alemmasta tonesta) 4) Perinteinen strato, eli keski- ja kaulamikki sinkkuina. 5) kaulamikki, puolitus ylemmästä tonesta. Tonet vaikuttavat ylempi kaulamikkiin ja alempi keskimikkin. Tallamikillä ei ole tonesäätöä, mistä syystä ilmeisesti soi vähän kovempaa ja kirkkaammin (ei kuitenkaan liian kirkkaasti).   Sähköjen kasaamisen jälkeen piuhojen taivuttelua sinne switchin ja potikoiden väliin ja koe, mahtuuko pleksi paikalleen. Noh, vähän joutui painamaan, mutta menihän se sinne. Mikkien ja kytkimien asentojen toimivuus oli testattu tätä ennen toki yleismittarilla. Kaikki näytti olevan ok, ja seuraavaksi kuparifoliot sinne kitaran sisälle.   Tämän jälkeen oli vuorossa sitten kasaus. Pleksi kiinni kitaraan ruuveilla ja testausta. Mitä ihmettä! 4 ja 5 asennoissa kitara on täysin mykkä! Testinä avasin hieman pleksin ruuveja se nuokin lähtivät toimimaan. Hetkinen pohdiskelua ja tein asian, joka olisi tullut tehdä jo aikojen alussa: mittasi sähköpoteron syvyyden ja switchin korkeuden (hieman epäilystä aiheutti se, että näytti korkeimmalla olevat 4- ja 5-nastat taipuneen). Noh, siellähän otti jotkin switchin nastat maadoitettuun kuparifolioon, joka veti tietty signaalin maihin. No, revin muutaman neliösentin kuparifoliota pois, laitoin pleksin kiinni hieman kevyemmällä kädellä ja nyt toimi. Kaikki tavoittelemani soundit olivat yhdellä kitaralla saavutettavissa.     Kannattiko?   Noh, rahallisesti ei missään tapauksessa. Hinta pompsahti (teetettyine) töineen uuden ameriikan pron kieppeille. Myntihintahan taas olisi varmaankin tuolla Squierin luokassa. Tosin en tehnyt tätä myytäväksi, vaan hauskanpitoon. Kitara on ihan kelpo soitettava, vaikka säädöt eivät ole vielä hioutuneet lopullisiksi. On tosin jo tällä hetkellä helpposoittoisin kitarani. Tulee ihan mieleen 80-luvulla ennen ekaa stratoa ollut Ibanezin law suit tele, jossa oli todella kapea satula. Samaa tuntumaa hain tähän.   Maihinnousu.netissä on muutama klippi siitä, miten kitara istuu miksaukseen. Tein klipit testimielessä ja aikaa on käytetty pari tuntia (miksauksineen). Ei siis mitään hifiä ja kitarakin tuntuu vielä hieman oudolta (varsinkin tuo muuttuva radius), mutta noistakin klipeistä sain tarvittavaa tietoa kitaran säätämiseksi. Säätö on toki vieläkin kesken, kun haussa on itselle täydellinen kitara.   Klipeissä siis käytössä H&K:n TB40 deluxe ja sen Crunch-kanava. Kompeissa ei sen kummoisempaa pelleilyä, suoraan vaan gain ja master klo 12:n kohdalle ja menoksi. Blues-kompissa kitarassa käytössä switchin asento 4, suora soundi vasemmassa kanavassa, oikea kanava reverbillä. Rock1:ssä kompissa samat säädöt, mutta molemmat kanavat soitettu erikseen tallamikillä. Rock2:n kompissa switch on asennossa kaksi, ainoastaan volumepotikka ylhäällä (siis talla sinkkuna ja kaula humbuckerina). Vahvari edelleen samassa tilassa kuin kahdessa aikaisemmassa ja reverbillä oikea kanava. Parcaster Blues: Blues Partscaster Rock1: Rock1 Partscaster Rock2 Rock2   Sooloihin on lisätty hivenen gainia ja muutenkin soundiin on hieman lisätty efektejä.   Tuloksena siis straton mallinen monipuolinen kitara. Tämähän oli hakusessa, joten kyllä kannatti!   Jari Kirjoittanut Odekhamon 25.09.2019

Arvostelu

(9 arvostelijaa)

Kirjaudu sisään arvostellaksesi!

Kommentit

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle