07.10.2018: Tarinaa Aurora S-Stylestä
Aurora Stratonsukuinen
Suhteeni stratoihin on ollut varsin ristiriitainen. Olen aina pitänyt soundimaailmasta mutta itse kitarassa lähes kaikki asiat ovat olleet päin helvettiä. Vuosien aikana olen omistanut Fendereitä kolmesta maasta ja muutamaa muutakin merkkiä. Lisäksi olen käpälöinyt kymmeniä toisten omistamia stratoja. Aina sama juttu. Soundi on enemmän tai vähemmän hieno, vaan itse soitin on pielessä. Työn jälki mitä sattuu, raudat romua ja lähes kaikki osat väärässä paikassa. Jätän kuitenkin tehtaiden työn laadu(ttomuude)n vähemmälle huomiolle ja pärisen mm siitä että niin klassisen kaunislinjaiseen esineeseen on saatu ympättyä kasakaupalla soitettavuutta heikentäviä ominaisuuksia.
Aloitetaan kuitenkin höpisemällä custom-kitaran tilausprosessista. Ne, jotka jo tietävät systeemin, jättänevät laiskuuttaan tämän väliin ja lukevat sen aikaa vaikkapa sarjakuvia. Tulette sitten uudelleen mukaan kun kutsutaan.
Kun päätin uida jällleen kerran straton kanssa vastavirtaan, oli selvää että se tulee olemaan custom. Sellainen joka on mahdollisimman paljon perinteinen stratocaster, mutta ei kuitenkaan yhtään perinteinen stratocaster. Ja kun customia tehdään, pitää hankkia sille kunnollinen rakentaja. Oma valintani oli aika ilmiselvä. Aurora Guitars ja Kai Seppälä. Jo aikaisemmissa yhteyksissä vakuuttanut työn laatu ja kohtuulliset hinnat ovat yhtälö, jota en tiedä saavani mistään muualta.
Projektihan syntyi normaalin huoltohomman sivussa jutellun ansiosta. Ensin en ollut missään tapauksessa hankkimassa customia. Kunhan känisin olemassa olevien virheistä. Olen vähän huono odottelemaan asioita ja jo parin viikon odottelu putiikkivahvistimen kanssa saa minut hyppimään tasakäpälää. Silläpä monen kuukauden odottelu kitaran kanssa ei ole aikaisemmin sopinut vartalotyypilleni. Järkeilin kuitenkin asian näin että nopeammin se custom valmistuu kuin isot kitaratehtaat oppivat tekemään stratoja. 64 vuottahan tuota on jo odoteltu tuloksetta. Tämän huomion jälkeen talikoin käsirahan verran paperia taskuihini ja vaapuin Tervakoskelle.
Pakollisten kohteliaisuuksien ja virnuilujen (Kaitsun pajalla on mukava poiketa siksikin, että ainakaan minun ei tarvitse vetää naamalleni tekohymyä kohteliaisuussyistä. Se tulee aidosti. Mestari on mukava mies ja lienee artesaanitutkinnon lisäksi suorittanut jonkinlaista miinanraivausoppia, koska pärjää räjähdysherkkien kitaristinretkujen kanssa niin hyvin.) jälkeen luovuin taskujeni kätköissä piilevästä pinosta ja päästiin asiaan.
Ihan alusta ei tuolla hetkellä tarvinnut alkaa. Aikaisemmin oli jo pohdiskeltu tekniikkaa, käyttötarkoitusta ja varsinkin sitä, mikä aikaisemmissa kitaroissa ei ole ollut mieleen. Koska minä en ole opetellut mitään skaaloista, radiuksista tms, käytin mallina yhtä omaa kitaraa, kopeloin pajalla olleita irtokauloja ja kerroin tarvitsemistani asioista ilman numeroita. Kaitsu nappasi tiedon vastaan hyvin, vaikka epäilenkin hänen silmiensä samenneen ja ajatusten hakeutuneen Saimaan rannoille jossain niillä tienoin kun selitin kaukaa haettujen vertausten, 60-luvulla äänitettyjen biisien, ilmakitaroinnin ja vesinokkaeläin-performanssin (älä kysy) avulla tarvitsemiani asioita.
Speksaaminen on luku sinänsä ja ensikertalaiselle antaisin neuvoksi: Älä tiedä, jos et tiedä. Kannattaa kysellä. Custom-kitara ei ole halpa ja kannattaa suunnitella huolella ennen tilaamista. Soitinrakentaja, ainakin sellainen joka on tehtäviensä tasalla, tietää kysymyksiisi vastaukset ja alaansa seuraamalla tuntee sellaisiakin temppuja joista itse et ole kuullutkaan. Lisäksi hän on todennäköisesti kuullut kaikki oudot uskomukset, huhut ja kuulopuheet ja osaa opastaa sinut niiden parista takaisin tunnettuja fysiikan lakeja noudattavien faktojen äärelle.
Tässä yhteydessä on annettava Kaitsulle krediittiä siitä että osasi taitavasti salata säälivän ilmeensä, kun minä - sillä hetkellä ensimmäisiä kertoja pajan vieraana - luulin tietäväni kitaran hoitamisesta enemmänkin. Ei se kuitenkaan niin mene että nelisenkymmentä vuotta soittamista tekee kitarasepäksi. Olin kyllä rassannut suurimman osan soittimistani koko aikuisikäni ajan. Silläpä taisin yritellä jonkinlaista "mitäs me ammattilaiset" ja "tiedän kaiken melkein niinkuin sinäkin, paitsi yksi pikkujuttu ois.."- tyyliä. Saatuani sitten hyppysiini hoidetun kitaran totesin että se 39 vuotta olisi pitänyt käyttää soitinrakennukseen jos aikoisin jatkossakin kuvitella olevani jonkinlainen tekijä alalla. Viilailen nykyisin vain hyvin vähän, oikeastaan vain jos on ihan pakkotilanne ja jätän oikeat hommat oikealle ammattilaiselle.
Palataanpa taas sivuraiteelta. Nyt ne sarjakuvien lukijatkin mukaan sieltä...
Varsinainen toimitus alkoi niin että taaperreltiin pajan alakertaan, jossa oli tarjolla erilaisia materiaaleja. Puutavaraa oli monenlaista. Pähkäiltiin erilaisia vaihtoehtoja ja rupateltiin eri puiden ominaisuuksista. Se, mitä nurkista ei löydy, on mahdollista tilata maailmalta tai vaikkapa tuoda oma palikka mukana ja kysellä mahdollisuutta värkätä kitara siitä. Pajalla oli myös eri vaiheissa olevia aihioita, joista on mahdollista valita, ei vain puulaji, vaan juuri se omaa silmää eniten miellyttävä kappale.
Bodyn osalta päädyin miedosti, mutta kauniisti loimuuntuneeseen aihioon. Hetken aikaa pohdiskelin myös paahdettua leppää, mutta silmä edellä tuli lopulta mentyä. Alusta asti oli selvää että stratoon tulee pleksi, joten voimakas kuviointi olisikin ollut haaskausta. Muuten itse body on varsin perinteisen mallinen, mutta piirtelimme takaosan leikkaukseen vähän pidemmälle ylettyvää kuviota. Tämä siksi että stratobody asettuu ruhollani aina vähän väärään paikkaan.
Vaikka kitara on nyt HSS, bodyn routtaus on HSH. Tällä tavalla mahdolliset tulevat modaukset tulevat helpoiksi.
Stratojen talloista suurin osa on ollut melkoisia harmin aiheita. Varsinkin se klassinen 6 pulttinen on mielestäni (ja tämä on kauniisti sanottu) perseestä. Jo pelkät tallapalat ovat lukemattomien murheiden vaivaamat. Onnettomat, ohuet, mutkalle väännetyt pellinpalat joissa törrättää 12 partaveitsenteräväksi leikattua ruuvia. Jo tavan hempeä hypistelykin saa kämmensyrjän naarmuille. Ja jos on kaltaiseni kaistapää, joka on terveiden seassa irrallaan vain siksi että tässä maassa sairaanhoto on täydellisesti rappiolla, veri roiskuu jo kun Born to be wildin alkuriffi kääntyy säkeistöksi.
Tähän ongelmaan tuli ratkaisuksi Gotoh 510. Tallapaloissa on massaa ja säätöruuvit piilossa. Muutenkin ko tehtaalla on pohdittu asioita 50-luvun jälkeenkin ja talla on kaikilta osiltaan klassista parempi. Mm vibrakammen rakenne poistaa perinteisten versioiden kalinaongelman. Kierre on kammen sisällä ja löysät voi poistaa kiristämällä kammen aukon suulla olevaa ruuvia. Ja vaikka kaikki on parempaa ja erilaista, talla sopii ulkomuodoltaan strato-malliin täydellisesti.
Mikitys on kokonaan Auroraa. Jätin itse asiassa mikityksen Kaitsun päätettäväksi ja eväiksi lurittelin perusteelliset litaniat siitä, mitä milläkin asennolla soitetaan. Heittelin taas oikeiden soittajien nimiä ja siellä vilahtelivat mm Hendrix, Van Halen, SRV ja Santana. Lisäksi mikkien keskinäisen suhteen piti olla sen verran väärä että särötetyltä humpparilta sinkulle pudottaminen toisi selkeästi cleania.
Kytkentä on HSS. Kaulassa Aurora Habanero ja sinkkuina pari Aurora Chiliä. Viitosia ovat, ne chilit. Numerolla viitataan alnico 5 magneettiin.
Chilit ovat oikeastaan klassista stratoa matalalla ja hyvin kirkkaalla ulostulolla. Nimensä mukaisesti ovat pikemminkin kirpeitä. En tiedä, olisinko itse nimennyt niitä chiliksi. Toki kuumemmmaksi säädetyn vahvistimen kautta tulee tulta ja tappuraa. Trowerit ja Hendrixit ärisevät ja ulvovat ihan oikealla tavalla. Silti ne ovat mielestäni parhaimmillaan cleanina. Silloin mielessäni ovat pikemminkin sanat "kristalli", "jää", "Gilmour" ja "Oldfield". Ei ehkä väliasennoissa kuitenkaan ihan niin paljon nenää että oikein oldfield-Oldfield.
Habanero on puolestaan lämpimänsorttinen, voimakkuudeltaan keskiverto ja hiukan enemmän vintagen suuntaan kallellaan oleva tapaus. Painiskelin mikrofonin kanssa hetken saadakseni sen sopimaan soittotyyliini, mutta nyt ollaan jo kavereita. Cleaneilla, vähän voimakkaammin soitettuna, aavistuksen nenä-äänisyyteen taipuvainen ja vahalla täytettynä paksuilla kielillä tietenkin hiukan savuinen. Mutta otetaanpa vahvistimesta vähän ruttua ja rähinää, niin aletaan päästä jyvälle siitä miksi 70-luvun hard rock bändien tuotokset kuulostivat niin hyville. Siksi, että niissä soivista mikeistä tuli tavaraa ulos so-pi-vas-ti.
...josta päästäänkin siihen että tavaraa tulee ulos tasaisen sopivasti.
Pleksissä on vain kaksi potikkaa: Volume ja Blend. Halusin volumepotikan kauemmas, koska klassikkostraton yksi klassisia ominaisuuksia on se että biisin loppua kohti edetessä melu vain vähenee. Syy hölmösti sijoitettu volumesäätö. Tästä siirrosta seuraisi vähän tilanahtautta, jonka ratkaisuksi tarpeeton poistui. Tonea en ole oikeastaan koskaan käyttänyt. Volume on muuten tavallinen, vaikkakin varustettu hyvin toimivalla treble bleed-kytkennällä.
Blend sekoittelee pääasiassa kaulan sinkkua muuhun palettiin. Soundivariaatioiden määrä on siis melkoinen ja vaikkapa humpparipään 2. asennossa soundia haetaan kaikkien kolmen mikrofonin sekoituksella. Ison firman mainoksessa sanottaisiin että mahdollisuudet ovat rajattomat. Tämä ei ole mainos, joten totean että mikrofonien oma persoonallinen soundi säilyy mukana koko ajan mutta sävyt muuttuvat paljonkin. Ja vaikka variaatioilla on lopulta rajansa, kyllä se perinteisen stratokytkennän tarjoaman määrän pesee perusteellisesti.
Väriksi värkättiin punaista burstia (koska se stratojen vakio on kauhea, kamala ja pitäisi kieltää lailla). Nostaa loimua näkyville hienosti, elää eri valaistuksissa ja tortoise-pleksin kautta sulautuu kauniisti kaulan väriin. Julistin fatwan kaikille tuhatvuotiaille nitrolakoille, joten tämä kitara ei mene pask...
...relikoidu.
Kaulaksi löytyi pajan sillä hetkellä viimeinen Pau Ferro-pala. Pohdiskelin vaihtoehdoksi myös paahdettua koivua, mutta päädyin taas silmäkarkkisyistä tähän ruusupuun sukuiseen salaattiin. Eikä vain otelaudan, vaan todellakin koko kaulan materiaalina.
Tässä yhteydessä tapahtui ikävä menetys. Aihio oli jo valmiiksi stratomittoihin värkätty, joten aluksi kaavailemani 24-nauhaisuus sai nyt potkun perseelleen. Oli tyytyminen 22:een. Seuraavassa sitten...
Nauhoina rosterijumboa. Niille, jotka asiasta minua enemmän ymmärtävät, kirjoitettakoon että ovat merkkiä ja mallia Jescar FW57110-S.
Koska puu oli kaunista, otelauta päätettiin jättää mahdollisimman vähille koristeille. Puoliväliin nikkaroitiin firman logon ensimmäinen kirjain ja otelauta merkittiin vain kuskinpuolen reunasta. Jos joku yleisöstä haluaa katsella sävellajin kitarani kaulalta, laskeskelkoon nauhoja.
Samasta syystä lapaan ei tullut ylimääräisiä kielenohjaimia. 2-toiminen kaularautakin säädetään "väärästä" päästä. Tästä tuskin tulee ongelmaa, vaikka säätöä varten kaulan joutuukin irroittamaan. Kaula vaikuttaa varsin jämäkältä ja lisäksi sinne on piilotettu hiilikuituvahvikkeet raudan viereen.
Perinteisen straton köpelöt virittimet korvattiin Gotohin SG381 lukkovirittimillä ja satula tehtiin hirven sääriluusta, kuten pajalla on tapana.
...ja tämä poikikin taas pienen ongelman. Käsialani on gore-versio norsusta posliinikaupassa. Pikku e ei yksinkertaisesti pysy satulassa riehuessani. Ja koska ohjaimet eivät ole vaihtoehto, kitaran seuraava satula tehdään väärin ja siihen jätetään parin millin hylly e:n alapuolelle. Ulkonäkövamma on minimaalinen ja toiminnallisuus paranee. Lisäksi satula on vielä aavistuksen verran vinossa eräänlaisen Buzz Feiten-efektin aikaansaamiseksi.
Niin? Ai Buzz Feiten? Googleta. En halua kirjoittaa sivukaupalla siitä, kuinka kitara on aina epävireessä ja miten se korjataan.
Kaulan viimeistelynä on vain vahaus. Eikä mikä tahansa vahaus, vaan käytetty aine on firman oma salaisuus; resepti jota säilytetään syvässä kellarissa ja jota vartioivat julmat koirapedot ja sotaisat amatsonien laumat ;D Tuloksena on mukavalta tuntuva, hyvin hikisellekin kouralle kontaktia antava ja puun kauniisti esittävä pinta.
Kaula ja body pultataan kiinni toisiinsa Auroran oman laatan avulla. Laatta on paksumpi kuin esikuvissaan ja jämäköittää näin ollen liitosta entisestään. "Mihin tarpeeseen?", kysyi herra siellä takana. Siihen että joskus on tullut vastaan strato, jossa tuo laatta on ollut hiukan kippurassa. Jos näin, paine ei ole tasainen. Tuo kalikka sitoo kaulan bodyyn koko pinta-alallaan pomminvarmasti. Mutkalle sitä ei ilman räjähteitä saa.
Kitaran mukana tuli myös hyvä, kova case, tarpeelliset työkalut säätöä varten ja pari laminoitua aanelosta, joissa kitaran speksit ja aitoustodistus.
No miltä se näyttää, kun kaikki nuo osat ovat kiinni toisissaan? Hienolta. Hel-ve-tin hienolta. Työn jälki on erinomaista. Jo ensimmäisellä kerralla Kaitsun tekemisiä tutkiessani kiinnitin huomion viimeisen päälle tehtyyn nauhatyöhön. Että nauhoja ei vain vedetä giljotiinilla poikki ja ajeta rälläkällä otelaudan reunan lähelle, vaan ne ovat millin osilleen täydellisiä, pyöreitä, kiiltäviä ja tasaisia. Sama taso jatkuu jokaisessa yksityiskohdassa. Vaikka kitaran muoto onkin esikuvalleen muuten varsin uskollinen, kaulataskuun ei voi parkkeerata Cadillacia. Ei edes sätkäpaperia. Kun ei tehdä millilleen, vaan millin osilleen, niin tulee hyvä.
Ja se soi. Pau Ferro kaula ei ole akustisesti yhtä kirkas kuin vaahterakaula, mutta ei myöskään niin tumma kuin mahonki. Ja sustainiahan kaikki aina kaipaavat. Vaikka tämä ei pärjääkään kokometalliselle, ääntä piisaa kauan. Verratessa pariin amerikan PRS:ään, tulee tasapeli.
Kun tähän lisää sen että saadessani kitaran kynsiini, se oli säädetty täsmälleen sellaiselle actionille jota tapaan käyttää. En voi vannoa että Kaitsu muistaa sen kohdallani muista pajallaan näkemistään kitaroistani, mutta ajattelen mielelläni että niin on.
Että kitara kouraan ja soittoa. Vain tallan humppari sai jonkun ajan päästä pari milliä sinne ja pari täältä pois. Lisäksi tallan jouset piti tietenkin säätää omalla tavalla pieleen. Kitaran olisi kuitenkin voinut viedä kokeilematta suoraan keikalle.
Aurora S-Style. Ihan niinkuin stratocaster, mutta toimii. Kaiken kaikkiaan helvetin hyvä kitara.
-----------------
Lopuksi todettakoon että hinta ja pari muuta pikkuasiaa jäivät tässä jutussa käsittelemättä ihan tarkoituksella. Tämä siksi että jokainen custom on erilainen. Hinnat ja aikataulut elävät projektikohtaisesti, eikä olisi kohtuullista sitoa valmistajaa mihinkään vain minun tapaukseni kautta.
Sen verran voin vihjaista että samantasoisen kitaran voisi ostaa maailmalta kolme kertaa kalliimmallakin hinnalla.
____________________
https://maihinnousu.net/s/28548
Testasin uutta äänityslelua ja sain palan kaulamikin soundia tarttumaan tapettiin. Saatan lisäillä tuollaisia lähiaikoina.
https://maihinnousu.net/s/28549
Köpelöintiä väliasennossa.Kirjoittanut BugBadWolf 07.10.2018 | |  
|
Arvostelu
Kommentit
|  | | Artikkelit: Laitearviot Tulostettava versio Tulostettava version ilman kuvia Lähetä pikaviesti kirjoittajalle |
