Gibson Les Paul on yksi niistä kitaroista, jonka puute alkaa todella vaivata, lyhyelläkin aikavälillä. Sen olen hyvin itse todennut ja kokenut, tässä "perus" instrumentti kokoelman hankinnassa. Nyt hankkimani Gibson Les Paul Studio Deluxe, ajaa asiaa mitä parhaimmin ja siitä kirjoitan tässä muutamia ajatuksia.
Gibson Les Paulista on nyt näinä menneinä 60:nen vuoden aikana tehty toistasataa eri variaatiota ja lisää tulee. Kiitos siitä, sillä täten jokaiselle halukkaalle löytyy jokin malli. Muutenkin Gibson on tänään ehkä historiansa parhaimmassa vedossa, laajalla valikoimalla eri kitaroita.
Joskus muutama vuosi sitten, Gibsonin netti sivuilla oli jonkinlainen "Guitar Bar" tms. jossa pystyi virtuaalisesti rakentamaan mieleisensä Les Paulin, eli jonkinlaisen "oman signature" -mallinsa. Nyt tämä käsillä oleva Gibson Les Paul Studio Deluxe, on melko pitkälle se, minkä itse olisin luonnut. Tässä kitarassa yhdistyvät useimmat niistä parhaista yksityiskohdista, joita olen erinomaiselta instrumentilta odottanutkin. Ensimmäisenä on tietysti mainittava mahdollisuus mikkien ns. puolittamiseen, joka onkin tämän mallin erikoispiirre. Tämä mahdollistaa 5 uutta soundia tavallisten 3 lisäksi. En tiedä kuka tai ketkä tämän mainion idean alunperin kehittivät, mutta itse tulin tuntemaan sen joskus 80- luvun alkupuolella Yamahan SG kitarassa.
Itse pidän molemmat mikit valittuna ja tallamikki puolitettuna ja joskus soolossa valinta on päinvastoin. Kun molemmat mikit ovat valittuna ja tallamikki puolitettuna, tuo se kaulamikin murjovaan soundiin varsin mukavan yksikelaisen heleän lisäsoundin, jota on hankala sanoin määritellä. Soundia voi tietysti vielä muokata lisää volume ja tone potikoilla loputtomiin, oli sitten mikit valittuna yksi tai kaksikelaisena, clean tai särö soundilla.
Burstbucker Prot ovat olleet esim. Gibsonin Standardeissa vuodesta -02 lähtien. Niiden vahvuus piilee oikeastaan juuri siinä, etteivät ne ole kovinkaan kuumat mikit ja ne ovat vahatut joten kiertoherkkiä ne eivät ole. Tässä Studio deluxe mallissa tallamikkinä on Burstbucker Pro ja kaulamikkinä perinteinen 490R joka on ihan kelpo ratkaisu sekin.
Ulkoisesti kitara on varsin tyylikäs. Itse arvostan paljon juuri tällaista varsin niukkaa koristelua yms. Turhia bindauksia tms. silmäkarkkia ei ole. Itse asiassa kannen bindauksena toimii vaahterakannen vaaleampi reuna, tummaa mahonkia vasten. Plektasuoja loistaa myös sekin poissa olollaan, hyvä niin, ei ole turhia ruuvin reikiä. Upea väritys kruunaa koko paketin, eli aina niin tyylikäs Vintage Sunburst! Muiden puuosien väri on natural, se on hienoa se. Kaulaprofiilina -58 roundet olisi ollut hyvä, mutta nykyään kyllä arvostan hyvin paljon myös tätä slim taper -profiilia. Voisin melkein väittää, että tämä on ja/tai tuntuu hiuksen hienosti pyöreämmältä kuin mitä se oli Les Paul Classic mallissa, jonka omistin muutama vuosi sitten. Soitettavuus on luonnollisesti todella hyvä kaulan joka asemassa. Työn jälki on myös kauttaaltaa virheetöntä ja laadukasta.
Hankin kitaran tietysti "T-kaupasta" jossa hinnoittelu on tunnetusti kohdallaan. Lähtöhinta oli 1199,- joten yhdeksi vertailu malliksi käy satasen kalliimpi Studio Pro, jossa on loimuvaahtera kansi, chambered body sekä 2 suht ok väriä ja 2 karseaa värivaihtoehtoa, ei muuta. En myöskään voi olla vertaamatta tätä Studio deluxea, monta sataa kalliimpaan Standardiin, joka minulla myös oli vielä viime vuonna. Tällaisia erikoismalleja eivät tunnetusti vaivaa "historialliset" yksityiskohdat yms. perinteen "taakka/velvoitus," jos näin sanotaan. Pari esimerkkiä valoittanee asiaa. Standardissa (-05) oli Klusonin "antiikkiset" virittimet ja Studio Deluxessa on Grover Kidneyn erinomaiset virittimet jotka pitävät vireen hienosti. Jo mainittu mikkien puolitus sekä pitkälle samat puulajit. Standardissa muovinen johdonjakin aluslevy ja Studiossa metallinen. Standardissa on tietysti loimuvaahtera kansi mutta sillä ei sinänsä ole eroa verratuna tavalliseen vaahteraan ja sen soundiin, joka lienee tässä se pääasia. Myös epämääräinen paksu kaulaprofiili on persoonaton ja hieman hankalan soitettavuudeltaan. Molemmissa on yhä myös ne heppoiset hihnatapit, jotka joutaisivat jo hyvin jäädä historiaan muistakin malleista, ellei koko tuotannosta! Monet osathan ovat tietysti korvattavissa paremmilla, mutta säästyisi edes niiden vaihtamisen vaivalta. Tämä taas vaikuttaisi hintaan, mutta tuskin kovin suuresti? No, onhan näitä malleja mistä valita, kuten on todettu.
Hyvin valikoitu ja tasalaatuinen mahonki soi varsin rouhevasti ja sillä on hyvä resonanssi ja vaste. Kitara on tasapainoinen ja kokonaispainoltaan n. 4 kg:n luokkaa ja siinä on myös ns. kevennys ontelot (ei chambered body) jotka saavat kitaran soimaan hieman lujempaa jo akustisestikin ja lisäävät täten myös sustainia. Mikkien johtojen ontelot ovat nekin kyllä jyrsitty varsin lavealla terällä kun asian tarkistaa. Kitaran soundi tietysti vain paranee ajan myöta ja kunnes se on ns. soitettu auki. Tähän kuluu tietysti epämääräinen aika, muutamia kielisettejä ja rämpyttelyä raskaammalla kädellä. Itse käytän Gibsonin hienoviritys tallaa joka myös tuo hieman lisää napakkuutta sointiin. Kitaran lakkaukseen on käytetty nitroselluloosalakkaa joka antaa puulle mahdollisuuden hengittää sekä vanheta luonnollisesti. (Vrt. polyuretaanilakka joka tekee pintaan vain muovipinnan/kuoren) Lakkaus ja sen eri vaiheet on tehty kauttaaltaan käsin.
Tämän kirjoituksen olisi voinut tietysti aloittaa myös näin; Olen löytänyt sen oikean. Luonnollisesti netistä, näin nykyaikana. Ihastuin heti ja olin myyty. Aloitus olisi ollut lähinnä kehno vitsi mutta periaatteessa kuitenkin ihan totta. Tosiasiahan on se, että josko ajatellaan Gibsonin hintoja ennen vanhaan olivat ne kuin vain "kaukaista unelmaa". Sekä nykyään netin aikana, esim. "T-kaupan" hinta 1199,- oli jälleen varsin edullinen. Myös bundlen (ilmainen) mukana tulleet, enemmän tai vähemmän tarpeelliset, omavalintaiset oheistarvikkeet, helpottivat kummasti hankinta päätöstä! Niitä tulikin siten lähestulkoon 70¤:n arvosta!! (kuinka suomessa!? ;)
Muutenkin kysymys hinnoista on jo melko filosofinen. Hinnat ovat niin suhteellisia, mihin kukin rahansa laittaa!? Kaveri juuri valitti kun tavallinen perheauto, tuo pyhä peltilehmä, vie n.600¤/kk käyttökustannuksiltaan. Mitä se tekeekään vuodessa!? Joukkoliikennekin on keksitty jne...
Mutta nyt lopuksi kitaran miinukset. Ne menevät kyllä heti noihin "push and pull" -volumepotikoihin. Niistä nimittäin puuttuu palautin jousitus tms. systeemi, joka mahdollistaisi nopean puolituksen. Eli kun painat kerran, volumenuppi pomppaa ylös ja toisen kerran, nuppi lukittuu alas. Nyt puolittettaessa et voi kuin painaa volumenuppia kerran alas ja sitten repiä se sormiotteella taas ylös. Muistan hyvin kun em. SG:ssä pystyi soundeja vaihtamaan suoraan "lennosta" eli soiton aikana. Vain napautus peukalolla volumepotikoihin ja komppisoundi vaihtui soolosoundiin. Nyt temppu ei luonnistu nopeasti... Harmi... Syy miksi tällaisia potikoita ei ole, johtuunee niiden kalliimmasta hinnasta... Toinen miinus on jo nuo mainitut (vahinko alttiit) hihnatapit, ne ovat tietysti helposti vaihdettavissa. (suosittelen).
Lisää pikkutarkkaa tietoa, monesta eri aiheesta, saa tietysti Gibsonin omilta netti sivuilta.
Specsit;
Mahogany body, maple top,
Set-in mahogany neck,
Rosewood fretboard,
'60s neck shaping,
628mm scale,
22 frets,
Acrylic trapezoid inlays,
490R (neck) & burstbucker pro (bridge) humbucker pickups,
2x volume and 2x tone controls
(both volume controls feature coil split),
1x toggle switch,
Tune-o-matic bridge,
Stopbar,
Grover Kidney tuners,
includes case.
Colour: Vintage SunburstKirjoittanut MusaMasa 02.02.2012 | |  |
