Tästä vahvistimesta on kirjoitettu jo paljon niin netissä kuin painetussa mediassakin, mutta tulkoonpa nyt vielä tämä yksi sepustus lisää, on se vahvari sen verran kirjoittamisen arvoinenkin.
Mark I, Mark IIc+ vai Mark IV?
Vaikka Mesa Boogien valikoimaan kuuluukin nykyään hyvinkin erityyppisiä vahvareita, kuten brittihenkinen Stiletto ja upean clean-soundin omaava Lone Star, maineensa firma on kuitenkin kerännyt ennen kaikkea yhtenä high gain -vahvarien suurista uranuurtajista. Kehitys alkoi Fenderin vahvarien modaamisesta kuumemmaksi, ja tänä päivänä firman tuotteet ovat yksi mittatikuista, joihin kaikkia muita high gain -nuppeja ja -komboja verrataan.
Ostajan kannalta Mesa Boogien vahvistinmallien runsaus aiheuttaa tietysti päänvaivaa. Jos haluaa Mesa Boogie -merkkisen vahvarin sen kuuluisan särösoundin vuoksi, joutuu ihan ensimmäiseksi tekemään periaatteellisen valinnan kahden päätuotelinjan välillä: haluaako modernia, skuupattua ja bassokasta säröä vai perinteikkäämmän, tiukemman ja middlekkäämmän soundin. Ensimmäistä löytyy 1990-luvun alussa lanseeratusta Rectifier-tuoteperheestä, jälkimmäistä taas Mark-tuoteperheestä, joka on yhtä vanha kuin Mesa Boogie -tuotemerkki. Täydellisessä maailmassa varmaan olisi yksi Mesa Boogie -vahvistin, joka tarjoaisi molemmat vaihtoehdot, mutta ainakaan vielä edes Randall Smithin kaltainen vahvistinvelho ei ole yrittänyt ympätä molempia tuotelinjoja samaan pakettiin. Liekö sitten kyseessä liian erilainen toteutustekniikka vaiko se yksinkertainen syy, että Markeilla ja Rectifiereilla on aika erilainen asiakaskunta. Noin yhden sukupolven verran erilainen, ainakin musiikkimaun osalta.
Eikä valinnan vaikeus siihen pääty, jos toteaa Mark-soundin olevan lähempänä omaa sydäntä. Mark-sarjan historia on pitkä, ja sen eri vaiheissa on ollut monenkinlaista erisoundista vahvistinta.
Mark-sarjan tarina alkaa modatusta Fender-vahvistimesta, jota sanottiin Princeton Boostiksi (nykyisin siihen viitataan nimellä Mark I erotuksena Mesan myöhemmistä vahvistinversioista). Näitä suhteellisen harvinaisia vahvistimia ovat käyttäneet mm. Eric Clapton, George Harrison, Keith Richards, Mick Taylor ja ennen kaikkea Carlos Santana, jonka paksu ja sen ajan mittapuulla hyvinkin "high gain" kitarasoundi tulee monille ihmisille ensimmäisenä mieleen Mark I:stä. Santana olikin yksi ensimmäisistä Randall Smithin vahvistinten nimeä maailmalla tunnetuksi tekevistä artisteista, ja hän on vuosikymmenten varrella poseerannut todennäköisesti useammassa Mesa Boogien mainoksessa kuin yksikään toinen kitaristi.
Seuraava vaihe Mesa Boogien kehityksessä oli ryhmä vahvistinmalleja, joista käytetään nimiä Mark IIa, Mark IIb, Mark IIc ja Mark IIc+. Ominaisuuksiltaan laitteet olivat paljon erilaisempia kuin yhden merkin ero nimissä antaisi olettaa. Näistä ehdottomasti kuuluisimmaksi nousi viimeksi mainittu Mark IIc+, joka on tullut suurelle yleisölle tutuksi erityisesti Metallican eräiden kultakauden levyjen (Master of Puppets, And Justice for All, Metallica) särösoundeista. Muita nimekkäitä Mesa Boogien käyttäjiä Mark II -aikakaudella olivat 1980-luvun alkuun päivätyn Mesa Boogien esitteen mukaan mm. Eric Johnson, Frank Zappa, John McLaughlin, Al Di Meola, Nazareth, Bruce Springsteen, Genesis, Pete Townshend, Queen ja Tony Iommi. Suomalaisena listaan voitaisiin vielä lisätä vaikkapa Albert Järvinen. Lista on varsinainen senaikaisten kitaristien "kuka-on-kukin" - olkoonkin että jotkut listan kitaristeista vain kokeilivat Mesaa muiden joukossa, ja luottopeliksi lopulta valikoitui aivan muun sortin vahvari.
Jokainen Mesa Boogien uusi vahvistinmalli oli kvanttihyppy vahvistinkehityksessä. Monet nykyvahvistimissa itsestäänselvyyksiksi muodostuneet ominaisuudet kuten kanavanvaihto pedaalilla tulivat suuren yleisön saataville ensi kerran Mesa Boogien Mark-sarjassa. Mark III ja Mark IV jatkoivat kehitystä. Perussoundia radikaalisti muuttaneen Mark III:n vastaanotto oli (loistavista teknisistä uudistuksista huolimatta) suhteellisen laimea, mutta Mark IV:stä tuli uusi Mark-sarjan lippulaiva. Siitä löytyi Mark IIc+:n kuuluisaa särökanavaa muistuttava särösoundi ja (myöhemmissä malleissa) aivan oma modernimpi särönsä. Mark IV pysyi tuotannossa n. 20 vuotta, ja kun Mark-sarja muutenkin alkoi suosiossa jäädä 1990-luvun alussa julkistetun modernimman Rectifier-sarjan varjoon, monet epäilivätkin Mark IV:n jääneen Mesa Boogien "viimeiseksi sanaksi" Mark-tyylisissä vahvistimissa, lopullinen "valmis" versio alkuperäisestä visiosta.
Tästä pitkästä johdannosta voinee päätellä, että Mark-sarjan ostaja on valintojen edessä. Vanhemmat ja legendaarisemmat laitteet kuten Mark I ja Mark IIc+ ovat maineensa ja suhteellisen pienen tuotantosarjansa takia jo sellaista keräilykamaa, että hyväkuntoista on vaikea löytää järkevään hintaan. Tai sitten niissä on jokin "puute" - esim. ei ole juuri se kaikkein halutuin malli tai jokin oleellinen ominaisuus (kuten graafinen EQ) puuttuu. Uudemmat taas eivät ole soundanneet ihan samalta kuin nuo kaikkein legendaarisimmat ja halutuimmat, mutta ovat toisaalta sisältäneet teknisiä parannuksia, jotka olisivat olleet tervetulleita jo vanhempiinkin Markeihin.
"Mä otan ne kaikki!"
Tusinoittain vahvistinmalleja tarjoavat digimallintimet (etenkin vahvistimiin integroidut sellaiset) ovat kuitenkin varsinkin 2000-luvun alusta eteenpäin muodostaneet haasteen, johon Mesa Boogiekin on halunnut vastata. Niinpä Mesakin on alkanut ympätä vahvistimiinsa useita eri soundivaihtoehtoja, mutta sillä ratkaisevalla erolla, että Mesa ei käytä digitaalisia malleja vaan saman purkin sisään todellakin kootaan useamman aidon vahvistimen fyysiset kytkennät! Road King antoi vähän makua siitä, mihin tällä menetelmällä voidaan päästä: sama vahvistin taipui niin Dual Rectifierin säröön kuin Lone Starin puhtaisiin soundeihin. Jokaiselle neljästä kanavasta oli niputettu useampi "moodi" eri soundivaihtoehto. Kun soppaan lisättiin muita soundiin vaikuttavia toimintoja kuten tehovalinta, putkityyppivalinta, erilaiset kanavakohtaiset kytkimet jne., yhden vahvistimen sisältämien soundimahdollisuuksien määrä alkoi olla luokkaa järkyttävä. Ja kaikki tietysti ilman mitään digiä.
Vuonna 2009 Mesa Boogie vihdoin julkisti vahvistimen, joka toi saman ajattelun Mark-maailmaan. Kullakin Mark V:n kolmesta kanavasta voidaan valita jokin kolmesta perussoundivaihtoehdosta, joten vaihtoehtoja on kaikkiaan yhdeksän. Löytyy kattava valikoima kuuluisimpia Mark-soundeja kuten Mark I, Mark IIc+ ja Mark IV (kahtena eri versiona) sekä myös Fender-tyylisiä puhtaita kanavia ja Marshall-tyylistä crunchia.
No tämä tekikin valinnan harvinaisen helpoksi minulle. Vastaavasti kun joskus arpoessani pölkkylogollisen ja kaunokirjoituslogollisen MXR Phase 90:n välillä päädyinkin ostamaan MXR EVH Phase 90:n (joka sisältää vaihtoehtoina molemmat), nytkin saatoin todeta: minä otan ne kaikki! Eli Mark V hankintalistalle.
Nyt vielä jään odottamaan sitä Markia, jossa olisi vielä neljäskin kanava - Rectifier-soundeille (ei mikään välttämätön minulle eikä oikeastaan edes sovi musaan jota soitan, mutta olisipa sitten sekin Mesan tyyppisoundi katettu). Tämä unelma saattanee jäädä kuitenkin ainakin toistaiseksi toteutumatta, sillä Randall Smithin mukaan neljäs kanava jouduttiin jättämään pois tilanpuutteen takia - Mark-sarjan perinteinen graafinen EQ ja neljän itsenäisen kanavan säätimet eivät olisi millään mahtuneet wide chassis -levyiseen etupaneeliin!
Yhtä lailla odotan myös Marshallia, jossa on samassa paketissa nyt ainakin JTM45, JMP, JCM800 (2203) ja Silver Jubilee, ynnä jotain muita Marshallin "best of" -soundeja (nuo neljä ekaa ovat minulle ne pakolliset Marshall-soundit). JVM on jo iso harppaus toivottuun suuntaan periaatteellisella tasolla, mutta soundien puolesta jotain ihan muuta.
Maailma ei siis ole vielä ihan valmis...
Mark V: runsaudenpulaa ominaisuuksista
Jos tässä artikkelissa yrittäisin käydä läpi Mark V:n kaikki ominaisuudet, kukaan ei jaksaisi lukea juttua loppuun ja samat asiat löytää kuitenkin netistäkin vaikkapa katsomalla speksit Mesa Boogien sivuilta tai downloadaamalla manuskan. (Tässä linkki manuaaliin: http://www.mesaboogie.com/manuals/MkV_100303.pdf
) Niinpä keskitynkin tässä muutamiin ominaisuuksiin, jotka ovat mielestäni kaikkein kiinnostavimpia tai minulle tärkeimpiä. Paljon muutakin löytyy, kuten napilla päälle polkaistava erillinen volumebuusti sooloja varten, triodi-/pentodikytkennän valintamahdollisuus jne.
Graafinen EQ. Tämähän on se juttu, joka vasta todella avaa aivan mielipuolisen määrän soundivaihtoehtoja Mark-sarjan vahvistimille. Joka kanavalle on oma preboost-EQ:nsa (T, M, B), jolla voi vaikuttaa soundin perusluonteeseen. Tämän lisäksi on 5-kaistainen graafinen (postboost) EQ, jolla voi hienosäätää lopullista soundia. Jokaiselle kanavalle voi erikseen valita käytettäväksi joko säätimillä asetetut EQ-arvot tai esimääritetyn skuupatun "V"-EQ:n, jonka jyrkkyyden voi vielä säätää kanavakohtaisesti. EQ:n voi myös kokonaan ohittaa yksittäisellä kanavalla, jos haluaa.
Tehovalinta 10/45/90 wattia. Ilmeinen etu tästä (yhdistettynä Mesan oikeasti toimivaan Output-potikkaan) on tietysti se, että sopivan soundin ja volumen löytyminen niin makkaritreeniin kuin keikkaoloihin löytyy helposti. Mutta se on vasta jäävuoren huippu. Kuten kaikki vähänkin putkivahvarien kanssa puuhanneet tietävät, se, toimiiko vahvari A- vai AB-tilassa, vaikuttaa paitsi tehoon myös soundiin. 10 watin teholla toimiessaan Mesa Boogie Mark V on A-luokan putkivahvistin ja myös soundi on sen mukainen. Vastaavasti 90 watin tilassa soundiin tulee headroomia ja auktoriteettia ihan eri tavalla kuin 10 tai 45 watin tilassa muuten samalla äänenvoimakkuudella. Ai niin, kaikkein hauskin juju: tehovalinta on kanavakohtainen. Puhtaille soundeille voi hakea pääteruttua 10 watin A-luokan putkisoundeilla ja maksimisärötetyn soolokanavan voi vetää 90 watin jyräasetuksilla. Ainoa hinta minkä tästä joutuu maksamaan on, että jos vaihtaa kanavalta toiseen, jolla on eri tehoasetus, saattaa kuulua poksahdus. (Itse en kyllä bänditilanteessa ole vielä tähän mennessä mitään poksahduksia noteerannut.)
Sisäänrakennettu Variac. Eddie Van Halen oli tässä(kin) asiassa yksi uranuurtaja popularisoidessaan jännitteensäätimen käyttöä vahvarin luukutuksessa. Alkuperäinen idea oli, että jännitettä tiputtamalla 100-wattisen Marshallin makean päättärisärön saisi esiin ilman että korvat särkyvät. Mutta sivutuotteena Eddie huomasi, että vahvarin soundikin muuttui samalla aika paljon - eikä välttämättä ollenkaan huonompaan suuntaan. Mark V:n sisäänrakennettu Variac löytyy virtakytkimestä Variac Power -vaihtoehdon takaa. Tässä vahvarissa Variac-asetuksella ei pyritäkään desibelitason laskuun (vaikka kyllä se siihenkin hieman vaikuttaa), joten asetus ei ole säädettävissä. Sen sijaan se tuottaa juuri samanlaisen muutoksen soundiin kuin EVH:nkin Variac-kokeilu: keskialue menee hiukan montulle ja soundista tulee kaiken kaikkiaan hieman taipuisampi ja sulavampi.
Kompaktius ja kytkentävaihtoehdot. Mesan kombot on maineikkaita kompaktiudestaan. Lisäksi kombon sisäänrakennettu kajari on yleensä hinnoiteltu suhteessa hyvin edulliseksi, eli sen saa melkein kaupanpäällisiksi pelkkään nuppiin verrattuna. Kombo onkin todella lyömätön monipuolisuudessaan: voi pistää auton peräkonttiin ja mennä soittelemaan sellaisenaan - tai sitten voi irrottaa kombon sisäisen elementin piuhan ja vetäistä kombon vahvariosan kiinni 4x12-kaappiin (eli tavallaan käyttää sitä nuppina). Tarvittavat kytkentävaihtoehdot löytyvät yhtä lailla kombosta kuin nupistakin. Kieltämättä kombon lähes 30 kilon paino on aika paljon roudausnäkökulmasta, mutta mukana tulee kätevät (helposti kiinnitettävät & irrotettavat!) pyörät, joilla roudausmukavuus menee sittenkin edelle useimmista Mark V -nupin ja pienen kaapin yhdistelmistä.
Kanava kanavalta
Kanava 1
Takana ovat ne vuosikymmenet, jolloin vahvarin ostaja joutui valitsemaan, haluaako hyvät puhtaat soundit vai hyvät särösoundit. Mark V tarjoilee Mark-maailman legendaarisimpien särösoundien lisäksi myös erittäin päteviä vaihtoehtoja puhtaiksi soundeiksi. Ei ehkä ihan samanlaisia kuin Lone Star (jota aiheesta pidetäänkin Mesan kaikkien parhaana puhtaiden soundien tuottajana), mutta nätisti puhtaana soivien 6L6-putkien ansiosta päästään silti miellyttävän Fender-mäisiin tunnelmiin. Puhtaan kanavan ehkä ainoa ongelma on, että jos kakkos- tai kolmoskanava on viritetty hevisärölle (eli Gain isolle), puhdasta kanavaa voi olla vaikea saada kuulumaan edes lähes yhtä lujaa pelkkää Masteria avaamalla - ja kun puhtaan kanavan Gainiakin avaa, alkaa puhdas kanava mennä hiukkasen ruvelle. Itse olen ratkaissut pulman käyttämällä puhdasta kanavaa aina 90 watin asetuksella (paljon puhdasta headroomia ilman yhtään ruttua) siitä riippumatta, millä wattiluvulla kanavat 2 ja 3 on laitettu toimimaan (yleensä 45 wattia, joskus 90 wattia). Jotkut muut ovat keksineet niinkin eksoottisia ratkaisuja kuin esim. vetäistä soolobuustinappi pohjaan aina puhtaalla kanavalla.
Clean: Hyvä, heleä puhdas soundi. Pääsee lähelle Fenderin puhtaita, vaikka viimeinen tsing ja twäng jäävätkin puuttumaan. Melko uskollinen kitaran omalle soundille. Minun makuuni hieman pliisu ja saattaa kuulostaa vähän ohkaiselta saman vahvarin maskuliinisten särökanavien rinnalla. Ehkä minun pitäisi käyttää vielä enemmän aikaa tämän moodin kanssa, jotta sen juju alkaisi aueta.
Fat: Oma suosikkini vahvarin puhtaaksi soundiksi, ja ykköskanava onkin minulla aina livetilanteessa valittuna tähän moodiin (90 watin asetuksella). Vähemmän heleyttä ja ohkaisuutta, lisää syvyyttä ja sointimassaa puhtaaseen soundiin, hieman luoden isokoppaisen akustisen kitaran tuntua - etenkin silloin, kun kanavan Bold-asetus on käytössä. Tämän moodi saattaa mennä hieman ruttuun, jos Gainia avaa liikaa ja kitarassa on kuumat mikit.
Tweed: Fender-tyylistä kevytruttua. Sopii bluusitteluun yhtä loistavasti kuin muijan hylkäämän keski-ikäisen laitapuolen kulkijan yksinäinen tupakansavuinen angst yön hämärinä hetkinä. Täysin puhtaaksi tästä ei oikein ole, mutta silloin kun haluaa fiilistellä, tämä on mainio valinta. Reagoi hyvin dynaamisesti ja laulavasti soittajan tatsiin.
Kanava 2
Kanava 2 eli rokkisärökanava. Näissä moodeissa soundi menee jo selvästi ruttuun, erityisesti kolmannessa eli Mark I -moodissa. Kokonaisuutena kanava on hienoinen sillisalaatti, kun kaksi ensimmäistä moodia ovat brittivahvarien inspiroimia ja kolmas taas perustuu Mesan omaan Mark I:een.
Edge: Olen soittanut joskus hamassa menneisyydessä VOXin vahvistimillakin, ja AC30 (joka on tiettävästi tämän moodin ensisijainen esikuva) on mielestäni todella hieno vahvistin. Onhan tässä jotain samaa kuin VOXissa, mutta 6L6 ei ole oikea putkivalinta, jos haluaa mennä AC30:n vesille. Tai vanhojen saman aikakauden Marshallien reviirille, jota tämä moodi ehkä vähän myös hätyyttelee. Vaikka kaunista kilkuttelua tällä saakin aikaiseksi, lopputulos on ehkä pikkuisen hengetön ja lattea. Toimii ihan kohtuullisesti, jos haluaa sellaista kevyempää klassista brittirokkisoundia. Tosin tälläkään moodilla en ehkä ole soitellut vieläkään riittävästi, että olisin oivaltanut sen jujun.
Cruch: Crunch alias Marshall. Esikuvana oletettavasti ollut kaikkien särövahvistinten äiti eli JCM800 2203. Soundissa ja tuntumassa kieltämättä on jotain hyvin Marshall-henkistä ja oiva rokkisärö tämä onkin, mutta ei pelkillä 6L6-pääteputkilla vielä mennä kuuhun. Aidon 2203:n soundiin verrattuna tästä puuttuu aggressiivinen keskialueen räime ja räyhä, ja soundi enemmänkin kesyn tasapainoinen. Kokeilun vuoksi voisi joskus vaihtaa päättärit EL34:ksi ja katsoa, alkaako sitten Marshall-magia se löytyä.
Tämä on minulle käyttökelpoisin kakkoskanavan moodeista. Vetämällä moodin oma gaini melko alas ja pistämällä tarvittaessa hieman lisää ruttua OD-pedaalista samalla moodilla voi hoitaa pikkurutun ja vanhemmantyylisen hard rock -särönkin.
Mark I: Mark I eli Princeton Boost on vahvari, josta Mesan taru virallisesti alkoi. Tämä moodi on rakennettu uskollisesti Mark-sarjan ja koko Mesan vahvistinperheen kantaisän replikaksi. Soundi on itse asiassa yllättävän erilainen kuin mikään toinen Mark V:n tarjoamista soundeista. Iso särö ja huomattavan voimakas bassokorostus eivät juurikaan muistuta mistään saman aikakauden Fender-soundeista. Toisaalta särön luonne ei ole mikään hevisärö - se on paksu, pehmeä ja laulava, ei kulmikas ja terävä kuten hevissä. Jos vanhat Santana-soundit kolahtavat, niin tämä moodi on kuin lottovoitto. Minulla toimii melko hyvin soolosoundina, mutta tarvitsen kakkoskanavaa rokkikomppikanavaksi - ja siihen tämä moodi ei ole optimaalinen turpean ja hieman löysän bassokkuutensa takia. Crunch-moodi minulle toimivampi valinta bändikäyttöön.
Kanava 3
Kanava 3 on omistettu Mesa Boogien omien Mark-klassikoiden lead-soundeille. Ensimmäinen moodi on Mesa Boogien ehkä legendaarisimman vahvistimen eli Mark IIc+:n reproduktio, kun taas kaksi muuta (Mark IV ja Extreme) on napattu Mark IV:stä hieman eri asetuksilla.
Mark IIc+: Mark IIc+ tuli kuuluisaksi viimeistään Metallican kitarasoundeista ja on edelleen James Hetfieldin luottovahvistin studiossa, vaikka muitakin vahvareita miehellä on ollut ja on edelleen. Mark IIc+ oli Mark II -evoluution viimeinen kehitysvaihe, ja sitä on ollut saatavana sekä sisäänrakennetulla graafisella taajuuskorjaimella että ilman sitä. Graafinen taajuuskorjain on ollut niin oleellinen osa Mark-soundin muovauksessa, että voi ihmetellä, miksi kukaan olisi halunnut näinkin arvokkaan vahvistimen ilman taajuuskorjainta - tuskin vain säästääkseen jonkin nimellisen summan. Mesa Boogien teknikon Douglas Westin mukaan yksilöllisten erojen jälkeenkin Mark IIc+:t, joissa taajuuskorjainta ei ollut, kuulostivat kuitenkin paremmilta kuin ne, joissa taajuuskorjain oli. Tämän syyksi osoittautui taajuuskorjaimettoman mallin pienempi kytkentäkonkka, joka hieman leikkasi vahvarin bassotaajuutta ja teki atakista nopeamman. Moodi on toteutettu yhden tällaisen erittäin hyväsoundisen IIc+:n mukaan. (Muut tämän kanavan moodit on toteutettu isommalla, löysemmällä ja bassokkaammalla konkalla.)
Säröä Mark IIc+-moodista ei lähde niin paljon kuin Mark IV -pohjaisista moodeista. Soundi on luonteeltaan jonkin verran laulavampi ja vintagempi, mutta taajuuskorjaimella tästä saa kyllä väännettyä hevisounditkin.
Mark IV: Tämä on Mark IV:n lead-kanava sellaisilla asetuksilla, jotka korostavat soundin täyteläisyyttä ja lämpöä. Soundi on itse asiassa hyvin luonnolliselta kuulostava jatkumo, kun siihen siirtyy Mark IIc+-moodista: säröä ja syvyyttä tulee jonkin verran lisää ja soundi muuttuu paksummaksi ja modernimmaksi. Henkilökohtainen suosikkini kolmoskanavan soundeista, vaikka bändibalanssin vuoksi livenä vedänkin Mark IIc+-moodilla (tai pelkällä ykkös- ja kakkoskanavalla).
Extreme: Virallinen rässimoodi. Ei siitä mihinkään pääse. Tämäkin on siis Mark IV:n lead-kanavaan perustuva moodi, mutta tässä on vedetty kaikki Mark IV:n vivut ja namikat maksimaalisiin hevisäröarvoihin. Tämä moodi on myös kovaäänisempi kuin muut moodit, ja säröäkin on enemmän kuin tarpeeksi. Isoin ero on kuitenkin soundin luonteessa: Extreme-moodi on erittäin erotteleva ja selvä, atakki on hyvin nopea. Tämä suorastaan houkuttelee soittamaan nopeaa thrash-sahausta.
Muuta nippeliä
Vahvistin on ollut minulla alkukeväästä asti ja toiminut täysin moitteettomasti. Hankin sen Levytukun kautta, ja heidän palvelustaan + asenteestaan periaatteessa vain hyvää sanottavaa. Hintakin tuli selvästi järkevämmäksi kuin esim. Thomannin pyyntihinta, mutta toisaalta toteutunut toimitusaika meni tolkuttomaksi. Olihan siinä välissä ahtaajien lakkoa ja sensellaista, mutta useamman kuukauden odottelu oli vähän liikaa.
Kuvassa vahvari näkyy "kaverien säätämänä" ensituntumaa haettaessa. Olivat saaneet jostain päähänsä, että ne parhaat "hiivisäröt" lähtevät, kun vetää kaikki Gainit kybälle. Minulle riittää yleensä särö vähän yli puolivälin: kuulostaa riittävän heviltä ja itse asiassa rankemmaltakin kuin silloin, jos Gainit vetää ihan ääriasentoon.
Säröä vahvarista ei lähde kaiken kaikkiaan ehkä ihan niin paljon kuin joistain toisista Mark-sarjalaisista. Aikaisemmin käytössäni olleet Mark III ja .50 Caliber+ säröttivät ääriasennoissa hitusen verran enemmän, ja Mark IV kokemuksieni perusteella myös pystyisi isompaan särötykseen. (Sen sijaan säröä lähtee kyllä enemmän kuin alkuperäisestä Mark IIc+:sta.) Itseäni tämä ei haittaa, mutta tieto voi kiinnostaa niitä extreme-hevareita, joille särön maksimaalinen määrä on itseisarvo.
Otan tarvittaessa lisäsärön vahvarin edessä olevasta OD:stä. Vakituinen live-pedaalilautani on tätä nykyä Visual Soundin Route 66 vahvarin edessä ja Bossin delaypedaali efektisilmukassa. Ei mitään muuta. Wahi oli mutta sai lähteä, kun ei sitä live-tilanteessa jaksanut polkea. Phaserit, flangerit ja kaikki oudot digimultimuljuttimet ovat jääneet live-laudasta pois ja ovat nykyään käytössä vain kokeiluja tehdessä ja kaverien kanssa hölmöiltäessä. Visual Soundista otan yleensä vain kompuran päälle antamaan vähän lisää sustainia biisin luonteen sitä vaatiessa, OD-puolta käytän satunnaisesti lähinnä ykkös- ja kakkoskanavien kanssa. (Meluisa mutta muuten mainio pedaali, moninkertaistaa vahvarin soundivaihtoehdot toiseen potenssiin - toimii parhaiten live-tilanteessa, jossa sen tuottama ylimääräinen mökä/suhina hukkuu muun bändin alle.) Delayn taas polkaisen päälle sooloissa ja akustisissa jaksoissa, jos siltä tuntuu.
Kenelle sopii:
+ Jokaiselle, joka on unelmoinut joskus ostavansa jonkin Mark-sarjan vahvarin, mutta ei ole osannut päättää minkä niistä. Tässä on yhdessä paketissa kolmen kuuluisimman soundit ja paljon muuta bonuksena. Vaikka soundivaihtoehtojen absoluuttinen määrä on varmaan suurempi kuin yhdessäkään aikaisemmassa Mark-vahvarissa, säätäminen on itse asiassa helpompaa kuin kolmosessa tai nelosessa: esoteeristen push- ja pull-potikoiden sijaan perussoundityyppi valitaan yhdeksästä moodivaihtoehdosta ja hienosäädetään EQ:lla. Toki ihmevipujakin sitten vielä löytyy niitä kaipaaville (putki-/dioditasuri, triodi/pentodi jne.), mutta niiden käyttö ei ole välttämätöntä perussoundin viilaamiseen. Kerran napsauttaa itselleen mieluisampaan asentoon ja jättää siihen.
+ Monipuolista yleistyökalua etsivälle ainoaksi vahvistimeksi, jota koskaan tarvitsee.
Kenelle ei sovi:
- Niille, joiden särösoundin on pakko olla Rectifier. Neloskanavan Mark IV -pohjaisia moodeja sopivasti säätämällä päästään kyllä vähän samalle aaltopituudelle, mutta eihän se silti tuuppaa ulos löysää pas...soa niinkuin Rectifier. Dual Rectifier tai (jos monipuolisuutta haluaa) Road King II/Roadster on parempi valinta tässä tapauksessa.
- Brittisoundia hakeville. EL34-päättäriputkilla ja kakkoskanavan uusilla brittityylisillä moodeilla päästään kyllä lähemmäs brittisoundeja kuin millään aikaisemmalla Markilla - mutta miksi ostaa näin kallis vahvari, jolla pääsee melko lähelle aitoa, kun aidon tavaran saa paljon halvemmalla?
- Köyhille, opiskelijoille, työttömille. Laatu maksaa. Mikään budjettivahvari tämä ei ole. Paljon halvemmallakin saa hyvin päteviä vahvareita, myös putkisellaisia.
Miksi tämä on loistava vahvistin:
+ Todellinen vahvistinten Sveitsin armeijan linkkari! Ei ole yhtään liioittelua sanoa, että tämä vahvistin taipuu yhtä hyvin heviin kuin humppaan, jazziin tai kantriin, jostain perusrokista nyt puhumattakaan.
+ Yhdessä paketissa iso kaistale Mesa Boogien ja kitarasoundien historiaa.
+ Ykkös- ja kakkoskanavan soundit: Mark-sarjan parhaat puhtaat soundit tähän asti ja Marshalliin kallellaan olevat crunch-soundit ovat mainioita uudistuksia Mark-maailmaan.
+ Sisäänrakennettu sooloboosti.
+ Sisäänrakennettu Variac.
+ Sopiva soundi ja volume löytyy yhtä lailla makuuhuone-Yngwieille kuin areenakeikoille + kaikille siltä väliltä.
Mitä jäin silti yhä kaipaamaan
(wishlist Mark VI:lle):
- Kanava tai moodi Rectifier-maailman säröille.
- Sisäinen perfektionistini kaipaisi myös perheen mustan lampaan eli Mark III:n soolokanavaa.
- Jonkin ykköskanavan moodeista olisi voinut korvata tarkalla Lone Star -replikalla. Vaikka aika samalle aaltopituudella tällä pääseekin jo.
- Em. mooditoiveet voisi toteuttaa uhraamatta kovin paljon nykyisiä moodeja vaikka pistämällä jokaiselle kanavalle neljä moodivaihtoehtoa kolmen sijaan, esim. näin:
Kanava 1: Clean (= entinen "Fat") - Fat (= Lone Star) - Tweed - Edge
Kanava 2: Crunch - Mark I - Mark IIc+ - Mark III
Kanava 3: Mark IV - Extreme - Recto1 (= Dual Rectifier Vintage) - Recto2 (= Dual Rectifier Modern)
- EL34-putket olisivat saaneet olla sisällä samanaikaisesti 6L6-putkien kanssa (kuten vaikka Road Kingissä) ja vaihto putkien välillä onnistuisi lennossa, jolloin Mesa-tyylisistä soundeista voidaan vaihtaa polkimen painalluksella aidosti Marshall-tyylisiin soundeihin. (Käyttäväthän jotkut kokeilunhaluiset niitä nytkin sekaisin, 2xEL34 + 2x6L6, 6L6-putkien bias-asetuksella, vaikka Mesa ei tällaista suosittelekaan.)
- Bias-säätömahdollisuus. Ei ole edelleenkään, sen sijaan on vain manuaalissa Randall Smithin monisivuinen vuodatus siitä, että vahvistin toimii kuitenkin parhaiten Mesan omilla putkilla.
Mistä voisin vielä unelmoida, mutta tuskin toteutuu minun elinaikanani (wishlist Mark DCCLXII:lle):
- Modulaarisuus kuten Randallin MTS-vahvareissa eli uusia soundimoduleja voi hankkia ja vaihdella mielensä mukaan.
- Kaikki ylläolevat toiveet ilman että vahvariin tulee 10-20 kiloa lisää painoa. Mieluummin niin, että kevenisi 5 tai 10 kiloa. (Eli antigravity-piirit vielä mukaan!)
Lopuksi pari linkkivinkkiä:
http://www.netmusicians.org/?search=mark+v - Käyttäjien ääninäytteitä Mark V:stä. Itselläni on perheenlisäysten myötä kotistudion rakentelu jäänyt ikuisuusprojektiksi eikä taloon nykyisellään sitä enää mahtuisikaan, joten en valitettavasti voi ääninäytteitä helposti tuottaa. Mutta tuolta niitä voi kuunnella muiden tuottamana. (Olisihan sellainenkin mahdollisuus, että jos jollakin toisella mnettiläisellä pk-seudulla on mahdollisuus ja innostusta nauhoituksiin, voisin yrittää piipahtaa vaffarin kanssa pistämässä jotain purkkiin - mutta sopivan ajan löytäminen kalenteristani voi työ-/perhetilanteesta johtuen olla haastavaa.)
http://www.johnpetrucci.com/gear.htm - John Petruccin säädöt Mark V:llä, näkyvät kuvina sivun alaosassa. EQ-säädöt ovat itse asiassa yllättävän samantyyliset kuin mitä Metallican 80-luvun räkissä näkyi, joskin siinä oli 750 hertsiä vedetty vielä alemmas ja buustatut kaistat vielä ylemmäs.
Youtubessa:
Hyviä demoja ykköskanavasta
http://www.youtube.com/watch?v=TojYhS-J5RA
(Clean ja Fat)
http://www.youtube.com/watch?v=WPks_OjzTQw
(Tweed)
John Petruccin demovideoita:
http://www.youtube.com/watch?v=5kOIx7HbhxQ&feature=recentlik
http://www.youtube.com/watch?v=i24e8icZG1o&feature=related
Artikkelin muokkaushistoria:
19.11.2010:
Korjattu IIc+:n kytkentäkonkan tietoja.
9.12.2010:
Lisätty youtube-linkkejä.
Sitten korjattu tämän muokkauksen rikkoma artikkeli (Googlen cache-version avulla - esikatselu olisi pelastanut tältäkin harmilta).
Linkkivinkit siirretty ihan loppuun.
Kirjoittanut LesPaul70 18.08.2010 | |  
|
