06.04.2009: Stratocasterin hionta/uudelleenmaalaus/l...
Onko järkee vai ei? Luultavasti ei, mutta siitä huolimatta olin päättänyt projektiin ryhtyä. Uhrina oli vastaostettu(käytettynä siis) vuoden 1995 musta stratocasteri. Kyseessä ei ollut alkuperäiskunnossa oleva yksilö vaan edelliset omistajat olivat keppiä modailleet mikä helpotti päätöstä lisämuokkauksesta. Kokemusta vastaavista puutöistä ei ollut eikä mitään varsinaista pajaakaan mutta sitäkin enemmän hulluutta..
Pitkällisen värin pohdinnan jälkeen päädyin lopulta siihen jota ihan ensiksi ajattelin: Daphne Blue. Netistä hommasin GM:n värikoodin ja sen perusteella hommin autopaasista oikean värin ja akryylilakkaa. Akryylilakkaa sen takia että nitrolakkaa ei kerta kaikkiaan tunnu mistään saavan spraymuodossa. Yhden nettikaupan tosin löysin, mutta sieltä ei ollut toimituksia jenkkilän ulkopuolelle.
Maalia/lakkaa etsiessä tuli todettua paikallisten rakennustarvikekauppiaiden tietämättömyys tai ainakin haluttomuus edes perehtyä meikäläisen tarpeisiin. Tämä sinänsä tuntui kummalta koska ihan kannattavat kaupat olisi saanut aikaan! Hommauslistalla oli siis:
- Nitromorse (maalin irroittamiseen)
- Lasta (maalin kaapimiseen)
- Hiekkapaperia kaiken tasosta,
- Pohjamaalia, akryylilakkaa ja maalia.
Eipä muuta kuin kitara osiksi!
Nitromorsen olisi voinut jättää ostamatta koska oli tässä tapauksessa aivan hyödytön aine! Ei purrut fenderin paksun polyuretaanilakan läpi. Eikä kyllä purrut mikään muukaan autokorjaamosta löytyvä kemikaali. Eipä siis auttanut muu kuin käyttää kuumailmapuhallinta ja lastaa. Noin kolmen tunnin kaapimisen jälkeen alkoi urakka vihdoin olla valmis. Pinta oli tässä vaiheessa hyvin epätasainen ja huomasin aika paljon virheitä puumateriaalissa. Innokkaasti(joo..) odottelin hiomisvaihetta... huoh..
Hiomista riitti. Viikon verran varmaa keskimäärin kolme tuntia päivässä meni varovaiseen hiomiseen. En nimittäin halunnut hioa straton omia muotoja pois, niin kuin valitettavan useassa projektissa olen nähnyt. Tässä vaiheessa paljastuivat myös virheet puussa. Eli yksi ilmeisesti oksasta peräisin oleva kerrostuma jätti rungon etuosaan paperinohuen ilmataskun jonka tunsi sormella painaessa. Ei siinä mitään muuta kuin pinta rikki ja niin irti kuin mahdollista. Sen jälkeen erikeepperit ja sahan purut sekaisin ja tasainen levitys. Homma kuivumaan ja seuraavana päivänä hiomaan. Ei tullut täydellinen mutta aivan riittävä. En alusta lähtienkään asettanut tavoitteeksi mitään vastaostettua pintaa, vaan tarkotuksena oli tehdä vintagehengessä hyvännäkönen ja hyvinsoiva keppi. Daphne blue relikoituu mun mielestä todella tyylikkäästi.
Jossain vaiheessa alkoi toi hiominen tökkimään ja ajattelin että pohjamaalilla pahimmat saa kyllä pois joten ehkä turhan hätäisesti siirryin maalausvaiheeseen. Yksi purkki pohjamaalia meni, mutta melkein olisi pitänyt ostaa se toinenkin niin olisi saanut nuo pikkuvirheet pois. Maalia meni kaksi purkkia ja silti välihiontojen ansiosta maalipinta säilyi aikas ohuena.
Lakkausvaihe oli kaikista vaikein sillä purkista ei kamaa tullut tasaisena sumuna vaan välistä sylki valumia. Hiontoja suoritin sitten 600:lla ja 1200:lla sen verran reippaasti että joutui ostamaan vielä sen toisen purkin lakkaa ennen kuin uskalsi kiillotusvaiheeseen siirtyä. Mieli kyllä kovasti teki jo soittelemaan.
Kiillotusta varten hommasin Fareclan G3:sta joka osoittautui hommaan aika hyväksi. Biltemasta hommasin kiillotuskoneen joka EI soveltunut hommaan kovinkaan hyvin. Tasaiset pinnat ei ongelmaa, mutta esim reunoihin ei olisi pitänyt koneellisesti koskea. Kone kun oli sen verran tunnoton että lakkapinta hupeni tosi helposti ja alkoi pohjamaali paistamaan. Se vitutti, mutta toisaalta... tuli vähän relikoidumpi! Lopputulokseen ihan tyytyväinen.
Kokoamisvaiheessa havaitsin että elämä ei ole ikinä yksinkertaista. En ollut edes ajatellut hiomisen ja paksun maalikerroksen poitamisen vaikutusta tallan ja kaulataskun korkeussuhteeseen. Eli hetken tuumailun ja säätelyn jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kaulataskua hiomaan puutteellisilla työkaluilla. Eniten harmitti Fenderin leiman poishiominen, mutta eipä ollut vaihtoehtoja kun korkeimmillakin tallapalojen asennoilla kielet osuivat kaulaan. Aikaa meni varmaa nelisen tuntia ja yksi asia on varma: en enää ikinä ala vastaavaan hommaan ilman kunnollista työntömittaa ja viilasarjaa. Noh, sain kuitenkin homman päätökseen. Madallusta tuli noin 2,5mm. Hieman harmittaa hiontajäljet taskun sivuilla joiden takia näyttää siltä kuin tasku olisi liian iso kaulaan nähden. Tuli siis hivenen amatöörimäisen näköinen, mutta kuitenkin tiukka.
Vihdoin ja viimein sain kitaran koottua ja säädettyä. Vahvistin päälle ja voila! Saundi on todella muhkea todella kevyt soittotuntuma! Kitaran jälleenmyyntiarvo tippui luultavasti puoleen, mutta musiikillisesti homma todella kannatti. Kuvasta puuttuu vielä Aged white mikkikuoret ja potikannupit
Kiitoksia vinkeistä, kuvia löytyy nyt:
http://s643.photobucket.com/albums/uu159/karateadonis/ Kirjoittanut karateadonis 06.04.2009 | |  |
Arvostelu
Kommentit
|  | | Artikkelit: Elektroniikka ja soitinrakennus Tulostettava versio Tulostettava version ilman kuvia Lähetä pikaviesti kirjoittajalle |
